Iltapäivällä olin hervoton väsymyksestä, kikattelin kuin koulutyttö, rouva vilkaisi tuikeasti, luuli ehkä minun naukkailleen likööripullostaan. Päivällisen jälkeen majuri katosi kaupungille ja rouva valmistautui vierailulle. Toivotettuaan lapsille hyvää yötä, nainen kiirehti ulkona odottavaan autoon.
Oven sulkeuduttua käännyin portaisiin, välikohtausta ei voinut välttää. Pauli asteli nenä pystyssä ohitseni saliin ja kutsui nimeltä.
- Luulen että meillä jäi jotain kesken? hontelo nuorukainen totesi.
- En minä huomannut, vastasin diplomaattisesti.
- Epäselvyyttä määräysvallasta? poika uhosi, täynnä itseään koko neljätoistavuotiaan ehdottomuudella.
- Vanhempiesi luvalla vastuu on minun.
- Ja miten ajattelit että tottelisin? Kertomalla isukille?
- Ei kuulu tapoihini laverrella, mutisin.
Pauli astui eteeni ja veti hiuksista, painaen minut polvilleni.
- Nyt tiedät kuka tässä talossa käskee ja ketä, poika sihisi.
Kiukkuni kasvoi kivun myötä. - Haluat tapella. Saamasi pitää.
Nyt kun sekä rouva, että majuri olivat poissa, oli tilaisuuteni laittaa poika ojennukseen. Nappasin kiinni Paulin jalasta ja vedin selälleen pehmeälle matolle. Vastustajani yllättyi siinä määriin että irrotti otteen hiuksistani. Nousin jaloilleni ja odotin seuraavaa siirtoa. Jos olin kuvitellut hänen luopuvan helpolla, sain unohtaa haaveeni. Poika oli raivoissaan päästyään jaloilleen. Tunsin kylmän halveksunnan joka leijui välillämme.
- Sinä, poika ärähti hyökäten.
Nujakointimme sai yleisöä Irinan ja Ilarin kuultua kamppailun äänet. Tilanne olisi ollut huvittava, ellen olisi ollut nyrkkien kohde. Siirryin painiotteisiin, joita lapsena olin harjoitellut veljieni keskellä ja sain aika vaivattomasti Paulin vatsalleen. Tartuin tätä kyynärvarresta ja käänsin saadakseni toisen antautumaan. Epäselväksi jäi nolottiko Paulia enemmän häviämisensä vai sisarusten seisominen tappion todistajina.
- Joko pääsimme yhteisymmärrykseen? kuiskasin Paulin korvaan.
- Joo, poika murahti, enkä nähnyt syytä nöyryyttää tätä enempää.
Nousin ja ojensin käteni. - Ei muistella pahalla.
Lopulta Pauli tarttui käteeni ja hymyili.
- Huomaan milloin olen jäänyt alakynteen, poika kumarsi ja kääntyi sisarensa ja
veljensä puoleen.
- Jotta asia ei jää epäselväksi, tästä ei puhuta. Onko selvä?
Lapset nyökkäsivät ja huomasin heidän katseessaan uutta kunnioitusta, sekä minua että veljeään kohtaan.
- Teemme kuten Anna käskee, Pauli irvaili, jääden tärkeän näköisenä odottamaan käskyjäni.
Purskahdin nauruun, toiset yhtyivät ja lopulta nauroimme toistemme ilmeille kippurassa lattialla, tunsin itseni huolettomaksi ensi kerran aikoihin. Myöhemmin makasimme suurella matolla, päät yhdessä tuijotellen valkeaksi maalattua kattoa.
- Mikä sinusta tulee isona? kysyin Paulilta.
- Isä tahtoo että luen tuomariksi.
- Tahdotko itse sitä?
- Se tuntuu niin kaukaiselta.
- Haluat elää huolettomasti hauskaa pitäen?
- Jotain sinne päin.
Keskustelu polveili, välillä tyrehtyen kunnes havahduin tasaiseen hengitykseen vierelläni. Irina ja Ilari olivat nukahtaneet.
- Oli sinussa ihan kivasti vastusta, luulen saaneeni jopa pari mustelmaa, huokaisin ja venyttelin käsivarsiani.
- Kiitos, et sinäkään aivan odotetusti käyttäytynyt, Pauli hörähti.
Etuovi aukesi, talon isäntä palasi odotettua aiemmin, lattialta katsoen pienessä laitamyötäisessä. Majuri pudotti ulsterinsa eteisen tuolille, hattu ja hanskat seurasivat perässä. Potkaistuaan kengät tuolin alle, mies pysähtyi hetkeksi, tuijotti eteensä ja siristi silmiään nähdäkseen hämärässä lattialla lojuvat.
- Kokous vaakatasossa, tutkimme matonhapsujen syvintä olemusta, Pauli totesi taputtaen lattiaa vierellään.
Mies naurahti matalasti ja laskeutui alas. Pari nelivetoliikettä ja mies rojahti vanhimman poikansa viereen, kolauttaen päänsä lattiaan.
- Onko kukaan yhtä väsynyt kuin minä? majuri kysyi sammaltaen.
- Miten sen ottaa, vastasin puoliunessa. - Pienet pitäisi viedä vuoteisiinsa, haukottelin.
- Minä hoidan heidät, Pauli sanoi nousten. – Taidan olla sen velkaa.
- Rauhansopimus hyväksytty, sanoin ja suljin silmäni.
- Mitä täällä on tapahtunut? majuri kysyi, Paulin noustua portaat Irina sylissään.
- Pieni ilmastonpuhdistus, ei mitään vakavaa.
- Kenen puolesta pitäisi olla huolissani, mies mutisi. - Sinun vai Paulin?
- Se oli ihan vaaraton nyrkkitappelu.
- Mitä? majuri älähti ja nosti kätensä hamuillen suuntaani.
- Vastapuoli kärsi suuremmat tappiot, hymyilin tyytyväisenä.
- Kakaroita olette molemmat, mutta vielä pahankurisiakin, pitäisikö minun nyt
kurittaa? miehen sanat jäivät leijumaan välillemme, Paulin palatessa.
Poika nosti pikkuveljen syliinsä.
- Hyvää yötä, Pauli kuiskasi ennen kuin katosi yläkerran hämärään.
- Hyvää yötä. Pitäisi nousta, mutisin, käännyin vatsalleni ja nojasin leuan ristittyihin käsiini.
- Mitä turhia, majuri mutisi unisesti. – Tässä on hyvä.
Väsymys painoi jäseniäni, kylkeä aristi. Olisi pitänyt nousta, mennä vierashuoneeseen, vetää peitto korville ja valua uneen, mutten saanut itseäni edes ylös matolta.
Havahduin värinään, jonka vilu sai aikaan. Hamuilin peittoani ennen kuin heräsin siihen että joku tarttui käteeni. Sain silmäni auki, mutta huone oli pimeä, näin vain tumman hahmon vierelläni.
- Oletko ollut kauan hereillä? kysyin.
- En usko, herätinkö?
- Luulen että petini kovuus ja huoneen kylmyys herättivät.
- Pitäisi päästää sinut nukkumaan, mies hymyili, leikkien sormillani.
- Niin pitäisi, käännyn voihkaisten kyljelleni, miehen hengitys kutitti korvaani.
- Et tainnut säilyä aivan ehyin nahoin illan ottelusta?
- Eikä tämä lattialla nukkuminen ainakaan paranna mukiloitua
oloani.
- Minun oloni tuntuu oudon hyvältä, mies naurahti.
Oven sulkeuduttua käännyin portaisiin, välikohtausta ei voinut välttää. Pauli asteli nenä pystyssä ohitseni saliin ja kutsui nimeltä.
- Luulen että meillä jäi jotain kesken? hontelo nuorukainen totesi.
- En minä huomannut, vastasin diplomaattisesti.
- Epäselvyyttä määräysvallasta? poika uhosi, täynnä itseään koko neljätoistavuotiaan ehdottomuudella.
- Vanhempiesi luvalla vastuu on minun.
- Ja miten ajattelit että tottelisin? Kertomalla isukille?
- Ei kuulu tapoihini laverrella, mutisin.
Pauli astui eteeni ja veti hiuksista, painaen minut polvilleni.
- Nyt tiedät kuka tässä talossa käskee ja ketä, poika sihisi.
Kiukkuni kasvoi kivun myötä. - Haluat tapella. Saamasi pitää.
Nyt kun sekä rouva, että majuri olivat poissa, oli tilaisuuteni laittaa poika ojennukseen. Nappasin kiinni Paulin jalasta ja vedin selälleen pehmeälle matolle. Vastustajani yllättyi siinä määriin että irrotti otteen hiuksistani. Nousin jaloilleni ja odotin seuraavaa siirtoa. Jos olin kuvitellut hänen luopuvan helpolla, sain unohtaa haaveeni. Poika oli raivoissaan päästyään jaloilleen. Tunsin kylmän halveksunnan joka leijui välillämme.
- Sinä, poika ärähti hyökäten.
Nujakointimme sai yleisöä Irinan ja Ilarin kuultua kamppailun äänet. Tilanne olisi ollut huvittava, ellen olisi ollut nyrkkien kohde. Siirryin painiotteisiin, joita lapsena olin harjoitellut veljieni keskellä ja sain aika vaivattomasti Paulin vatsalleen. Tartuin tätä kyynärvarresta ja käänsin saadakseni toisen antautumaan. Epäselväksi jäi nolottiko Paulia enemmän häviämisensä vai sisarusten seisominen tappion todistajina.
- Joko pääsimme yhteisymmärrykseen? kuiskasin Paulin korvaan.
- Joo, poika murahti, enkä nähnyt syytä nöyryyttää tätä enempää.
Nousin ja ojensin käteni. - Ei muistella pahalla.
Lopulta Pauli tarttui käteeni ja hymyili.
- Huomaan milloin olen jäänyt alakynteen, poika kumarsi ja kääntyi sisarensa ja
veljensä puoleen.
- Jotta asia ei jää epäselväksi, tästä ei puhuta. Onko selvä?
Lapset nyökkäsivät ja huomasin heidän katseessaan uutta kunnioitusta, sekä minua että veljeään kohtaan.
- Teemme kuten Anna käskee, Pauli irvaili, jääden tärkeän näköisenä odottamaan käskyjäni.
Purskahdin nauruun, toiset yhtyivät ja lopulta nauroimme toistemme ilmeille kippurassa lattialla, tunsin itseni huolettomaksi ensi kerran aikoihin. Myöhemmin makasimme suurella matolla, päät yhdessä tuijotellen valkeaksi maalattua kattoa.
- Mikä sinusta tulee isona? kysyin Paulilta.
- Isä tahtoo että luen tuomariksi.
- Tahdotko itse sitä?
- Se tuntuu niin kaukaiselta.
- Haluat elää huolettomasti hauskaa pitäen?
- Jotain sinne päin.
Keskustelu polveili, välillä tyrehtyen kunnes havahduin tasaiseen hengitykseen vierelläni. Irina ja Ilari olivat nukahtaneet.
- Oli sinussa ihan kivasti vastusta, luulen saaneeni jopa pari mustelmaa, huokaisin ja venyttelin käsivarsiani.
- Kiitos, et sinäkään aivan odotetusti käyttäytynyt, Pauli hörähti.
Etuovi aukesi, talon isäntä palasi odotettua aiemmin, lattialta katsoen pienessä laitamyötäisessä. Majuri pudotti ulsterinsa eteisen tuolille, hattu ja hanskat seurasivat perässä. Potkaistuaan kengät tuolin alle, mies pysähtyi hetkeksi, tuijotti eteensä ja siristi silmiään nähdäkseen hämärässä lattialla lojuvat.
- Kokous vaakatasossa, tutkimme matonhapsujen syvintä olemusta, Pauli totesi taputtaen lattiaa vierellään.
Mies naurahti matalasti ja laskeutui alas. Pari nelivetoliikettä ja mies rojahti vanhimman poikansa viereen, kolauttaen päänsä lattiaan.
- Onko kukaan yhtä väsynyt kuin minä? majuri kysyi sammaltaen.
- Miten sen ottaa, vastasin puoliunessa. - Pienet pitäisi viedä vuoteisiinsa, haukottelin.
- Minä hoidan heidät, Pauli sanoi nousten. – Taidan olla sen velkaa.
- Rauhansopimus hyväksytty, sanoin ja suljin silmäni.
- Mitä täällä on tapahtunut? majuri kysyi, Paulin noustua portaat Irina sylissään.
- Pieni ilmastonpuhdistus, ei mitään vakavaa.
- Kenen puolesta pitäisi olla huolissani, mies mutisi. - Sinun vai Paulin?
- Se oli ihan vaaraton nyrkkitappelu.
- Mitä? majuri älähti ja nosti kätensä hamuillen suuntaani.
- Vastapuoli kärsi suuremmat tappiot, hymyilin tyytyväisenä.
- Kakaroita olette molemmat, mutta vielä pahankurisiakin, pitäisikö minun nyt
kurittaa? miehen sanat jäivät leijumaan välillemme, Paulin palatessa.
Poika nosti pikkuveljen syliinsä.
- Hyvää yötä, Pauli kuiskasi ennen kuin katosi yläkerran hämärään.
- Hyvää yötä. Pitäisi nousta, mutisin, käännyin vatsalleni ja nojasin leuan ristittyihin käsiini.
- Mitä turhia, majuri mutisi unisesti. – Tässä on hyvä.
Väsymys painoi jäseniäni, kylkeä aristi. Olisi pitänyt nousta, mennä vierashuoneeseen, vetää peitto korville ja valua uneen, mutten saanut itseäni edes ylös matolta.
Havahduin värinään, jonka vilu sai aikaan. Hamuilin peittoani ennen kuin heräsin siihen että joku tarttui käteeni. Sain silmäni auki, mutta huone oli pimeä, näin vain tumman hahmon vierelläni.
- Oletko ollut kauan hereillä? kysyin.
- En usko, herätinkö?
- Luulen että petini kovuus ja huoneen kylmyys herättivät.
- Pitäisi päästää sinut nukkumaan, mies hymyili, leikkien sormillani.
- Niin pitäisi, käännyn voihkaisten kyljelleni, miehen hengitys kutitti korvaani.
- Et tainnut säilyä aivan ehyin nahoin illan ottelusta?
- Eikä tämä lattialla nukkuminen ainakaan paranna mukiloitua
oloani.
- Minun oloni tuntuu oudon hyvältä, mies naurahti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
- Eikä tämä lattialla nukkuminen ainakaan paranna mukiloitua oloani.
- Minun oloni tuntuu oudon hyvältä, mies naurahti.
- Omahyväiseltä?
- Sitäkin, majurin ääni kuulosti levänneeltä.
Mietin miten voisin haihtua tilanteesta fiksusti. En halunnut jutun menevän pidemmälle. Minulla oli aavistus, jollen pian poistuisi paikalta, jompikumpi sanoisi tai tekisi jotain joka kaduttaisi päivän valjettua.
- Saanko? mies kysyi avaten palmikkoni, vahvat sormet hieroivat päänahkaani ja ynähdin mielihyvästä. Tunsin hengityksen huulillani, viskin ja piipputupakan tuoksun. Puristin silmäni kiinni pitääkseni ajatukseni kirkkaina. Mies naurahti ja laski huulet huulilleni. Käteni eksyivät miehen niskaan, nautin pienen tovin suudelmasta, keräsin tahdonvoimani ja lopetin. Majuri murahti pettyneenä, muttei estellyt kun nousin. Katsomatta mieheen käännyin ja astuin pois miehen vaarallisesta vaikutuspiiristä.
- Menen nukkumaan, vierashuoneeseen, yksin, totesin viileästi ja suljin korvani suloisilta sanoilta joita mies kuiskaili jälkeeni. Humalaisen höpinöitä, ajattelin sulkien huoneeni oven. Typerä hymy liimautui kuitenkin huulilleni, humalassa tai ei, mies oli vaaraksi mielenrauhalleni.
En nukkunut hyvin, aamun tullen jäseniäni särki, hiukseni olivat hujan hajan, takkuiset paljosta pyörimisestä. Tunsin oloni tunkkaiseksi, vietettyäni kaksi vuorokautta samoissa vaatteissa.
Saatuani aamiaisastiat kerättyä Riikka-rouva kutsui minut työhuoneeseen, pyysi istumaan ja hymyili vilpittömästi.
- Voisitko Anna tehdä pienen palveluksen?
- Luulen niin, mutisin.
- Tämä pitäisi viedä perille, nyt aamupäivällä jos ehtisit, Riikka-rouva sanoi työntäen ruskean paksun kirjekuoren pöydän yli eteeni. Paketissa ei ollut vastaanottajan nimeä pelkkä katuosoite.
Luin osoitteen toistamiseen, tarkistin numeron ovipielestä ja rimpautin reippaasti ovikelloa. Talo vaikutti hiljaiselta, soitin toistamiseen, mutta kukaan ei tullut avaamaan, joten pudotan paketin postiluukusta eteiseen ja palasin kadulle.
Majurin talo oli tyhjä kun palasin, saatuani lounaan tarjolle aloin huolestua. Kaikki ei ollut kohdallaan, istuin yksin keittiön pöydän ääreen, söin yksin. Söin normaalistikin usein yksin keittiössä, mutta vähän väliä joku soitti kelloa kutsuen minut salinpuolelle, jolloin keskeytin ateriani ja vein, toin tai tein mitä pyydettiin. Tuona päivänä kukaan ei keskeyttänyt, enkä tuntenut lainkaan mielihyvää siitä että sain syödä keittoni kuumana. Pestessäni keittolautastani, majuri palasi. Tunsin oloni hiukan noloksi syötyäni ennen perhettä.
- Nyt hän teki viimeisen virheensä, mies murahti istuen keittiön pöydän ääreen. – Tiedätkö jotain tästä? majuri kysyi kolauttaen aseen pöydälle.
- Tuoko siinä paketissa oli? mietin kuivaten käsiäni.
- Missä paketissa? mies peräsi, siirtäen kalsean sinisen katseensa kasvoihini.
- Rouva pyysi aamulla että veisin tuon, mutisin kääntäen ruskeaa kuorta jonka mies oli jättänyt aseen alle.
Varmistuttuani että kuori oli aamulla näkemäni, istuin vastapäätä miestä ja laskin kädet syliini.
- Mistä on kysymys?
- Ymmärrätkö mitä tämä aiheutti? Olimme jäädä kiinni.
- En ymmärrä yhtään mitään, enkä edes kuvittele sinun paljastavan paljoa. Tuo on ase, minua pyydettiin toimittamaan se johonkin osoitteeseen ja tein työtä käskettyä koska olen palkollinen.
Pikkuhiljaa aloin ymmärtää että oli kyse jostain muusta kuin viattomasta pilasta kuten alkuun kuvittelin.
- En usko että Riitta-rouva teki sen tahallaan, asiaan löytyy varmasti järkevä selitys, selitin kuullen itse omien sanojeni tökeryyden.
Edessäni istuva mies käänsi katseensa kohti kattoa, puristi hetkeksi silmänsä kiinni ja hengitti muutaman kerran syvään.
- Ihan varmasti ja kissat lentävät. Anteeksi, mutta oletko aina yhtä sinisilmäinen?
- Kyse on vaimostanne, miksi en luottaisi häneen?
- Syitä on monia.
- Ja nyt saan pakata laukkuni ja poistua keittiön kautta? mietin ääneen noustessani.
- Vika ei ollut yksin sinun, majuri totesi hiven myötätuntoa äänessään. - En anna
sinulle potkuja, mutta tästä lähin keskustelet kanssani, jos on pienintäkään epäilystä vaimoni tarkoitusperien suhteen.
Katson miestä punniten hänen sanojaan.
- En siis saa potkuja?
- Et, joten palaahan töihisi, mies murahti kuin katuen hetkellistä heltymistään. Kohautin harteitani ja astuin miehen ohi takaovelle. Vedin harmaan palttoon niskaani ja kuljen pihan perällä olevalle pesutuvalle, halusin olla hetken yksin ajatuksineni.
Riikka-rouva lapsineen palasi vasta myöhään illalla. Hermostuneesti nainen selitti tätinsä kutsuista jotka oli unohtanut, epäilin oliko asia ihan noin, mutta päätin olla sorkkimatta arkaa aihetta enempää.
Asunnolle palatessani löysin sähkeen, sisareni päätti viipyä kotona vielä viikon. Olin hyvilläni, en ollut kyhännyt suunnitelmia tulevaisuuteni varalle vaikka tiesin että asunnon haku oli edessä, en saanut aikaiseksi täyttää kaavakkeita.
Aamuyöllä heräsin rappukäytävästä kuuluvaan kolinaan. Naapurin ovi vedettiin kiinni julmetulla kolinalla juuri kun olisin hartaasti halunnut nukkua. Viereisessä asunnossa asui pariskunta kolmen lapsensa kanssa, mies oli työtön juoppo. Palatessaan retkiltään ukko tuntui järjestävän kalustuksen uusiksi. Pirstoutuvan lasin ääni seinän takana sai vetämään tyynyn korvilleni.
Kaipasin siskoani, olin nähnyt kuinka tämä rauhoitti tilanteen. Itse en hirvennyt ottaa osaa kärhämään, olin hintelä ja pieni siskooni verrattuna, eikä edes ääneni ollut yhtä vakuuttava. Tartuin puukenkääni ja löin sillä napakasti seinää, toiselta puolen kuului tuhti vastaus, jokin suuri tömähti kasvojeni kohdalle ja hetken pelkäsin ohuen seinän katoavan raivoavan härän tieltä.
Sävähdin jysäyksen voimaa ja nousin istumaan, tuntui turvallisemmalta etääntyä seinästä joten vedin villasukat jalkoihini ja astuin viileälle puulattialle. Keitin kupin teetä ja istuin keittiön pöydälle. Vedin verhon ylös, nautin upeista näkymistä, painoin leukani polviin ja unohduin unelmoimaan. Puolituntia haahuiltuani havahduin hiljaisuuteen. Väsymys saavutti myös räyhähengen. Laskin teekupin pöydälle ja kömmin peittoihini. Hytisin vilusta ja jätin villasukat jalkoihini.
Olisi ehkä lisännyt tarinan huomattavuutta, kun olisit laittanut sille otsikon.
Lisäksi uusi nimimerkki aina oudoksuttaa. Ollaan niin sisäpiiriläisiä, nääs.
Luulen, että tämä on osa jostakin isommasta, enkä ole väärässä :)
Yksi syy, miksi kukaan ei kommentoi, että ei hakemallakaan löydy mitään, millä saisi kirjoittajaa mollattua.
Kai tämä on liian hyvä tälle palstalle.
Henkilökohtaisesti en tällaisia tarinoita lue. Enkä osaa kirjoittaa. Sotaa ja väkivaltaa. Huumoria, mustaa tai valkoista pitää olla.
Tee tälle otsikko, vaihda nimimerkkiä ja laita uutena esiin. Olisi jännä nähdä, kuinka moni edes huomaa jutun olleen esillä jo päivätolkulla.
Kun tämä on varmaankin jostakin isomman kirjoituksen sisästä nykäisty otos, siihen on vähän vaikea päästä kiinni.
Sillä tavalla ei ole palstalla olevien lyhyiden 'novellien' kaltainen, että olisi selkeä alku, keskiosa ja loppu.
tästä arvosanana kieroileva 8
enkä ole salaniemllä oleva x-sherlokki, kunhan muuten matkin häntä.