Varokaa Madeiraa!

Kokemusta ON

Madeirasta informaatio on puutteellinen! Sekä ilmaston että maaston suhteen. Ei sovi sydänsairaille eikä liikuntavammaisille. Madeiralla on tällä hetkellä vuosisadan kylmin jakso menossa. Lähdimme madeiralle hakemaan aurinkoa, kahdeksi viikoksi. Palasimme viikkoa ennen paluu ajankohtaa, kun oli niin kylmä, satoi vettä ja koko saari oli täynnä vain mäkiä. Tästä meille EI informoitu ollenkaan ennen lähtöä. Ottakaa selvää matkustuskohteesta perusteellisesti ennen kuin lähdette matkalle! Ettei tule pettymystä. Madeira sopii hyväkuntoisille ja sellaisille joille sää yllätykset eivät ole ongelma.

137

79370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeni***

      että teille noin kävi.

      Minäkään en Madeirasta tykännyt.Ennakkoluuloja oli paljon juuri sään suhteen.Meitä kyllä informoitiin siitä,kuten myös mäkisyydestä.Onneksi meillä sattui olemaan ihmeen lämmin viikko.
      Mutta rantoja ei ollut,ei sitten missään.
      Tiesin senkin,mutta petyin silti,koska kuvittelin,että aina jostain jonkun santakaistaleen löytää.Mutta ei.
      Madeira jäi valinnaksemme siksi,että jonnekin oli pakko silloin päästä,ei valikoimaa kauheasti ollut.

      • on kuin onkin

        lainaus...
        "Mutta rantoja ei ollut,ei sitten missään."
        lainaus päättyy.

        Minä oon käyny Madeiralla neljä ketaa jaa oon joka kerta uinut hiekkarannalla
        (tosin ei niitä nyt ihan helposti löydä)
        mut esim. yksi n.4km Funchalin keskustasta länteen Praia Formosan läsipäässä,ihan hyvä paikka.
        Porto Santon saarelta löytyy sitten 7km:n hiekkaranta. Ja on niitä muuallakin

        MADEIRA , mahtava mesta

      • Ööökstöks

        .. "jonnekin oli pakko päästä".. voi tsiizös.

      • siellä käynyt

        Madeira on TOSI mahtava maa;niin ihanat maisemat ja patikka maastot LEVADAT. Ihastiun ikihyviksi.Karu,mutta tosi kaunis maa.

      • Anonyymi

        Haistakaa hanuri te avuttomat!
        Kyllä matkustajan pitää itse ottaa tarkemmin selvää siitä minkälaiseen paikkaan
        matkustaa! On tuo aloitus sitten provo tai ei, mutta idioottina ei kannattaisi
        matkalle lähteä. Totta helvetissä korkeuseroja on kaupungissa joka on kehittynyt
        vuoriston reunamille, tyhmäkin sen ymmärtää. Matkaoppaissakin sanotaan että ei sovi liikuntarajoitteisille. Onpa vaikeaa ymmärtää...
        Oltiin taas puolison kanssa siellä viikko ja vaikka puolisolla on leikatut polvet nivelrikon takia, niin liikuttiin järkeä käyttäen aivan helposti ja monessa paikassa. Julkinen liikenne toimii hienosti ja sillä pääsee erittäin moneen paikkaan. Tämä tiedoksi niille jotka säikähtävät näiden aivottomien matkailijoiden kommentteja.
        Ottakaa selvää minkälaiseen paikkaan olette matkustamassa!

    • Kokemusta on myös

      Eiköhän asiakkaallakin ole jonkinlainen velvollisuus ottaa selvää matkakohteensa olosuhteista, jos ei muuten niin ainakin pelkästä uteliaisuudesta. Tietoa saa jo sitä vaivautuu kysymään joten jälkikäteen itkeminen on aivan turhaa.

    • Lapsikin mukana

      Olin muutama vuosi (ennen joulua) sitten Madeiralla ja mukana oli 7 v. lapsi. Sadetta tuli useana päivänä jonkin verran, mutta pääasiassa oli aurinkoista. Säätähän ei voi tietää etukäteen.
      Lapsen kanssa ei lähdetty levadoille, mutta muuten käveltiin pitkiäkin matkoja. Aikaa kun oli. Muuten oltaisiin voitu käyttää edullisia bussiyhteyksiä.

      • hei heikkihei

        Madeirastakin voi olla montaa mieltä.
        Minua paikka ei todellakaan suuremmin ihastuttanut
        Tälläinen paikka löytyy jostakin Kreikan tai Kyproksen pikkukylistä Eikä tietenkään mikään ranta
        lomapaikka? Sepäs Siitä Sitten

      • Marski6
        hei heikkihei kirjoitti:

        Madeirastakin voi olla montaa mieltä.
        Minua paikka ei todellakaan suuremmin ihastuttanut
        Tälläinen paikka löytyy jostakin Kreikan tai Kyproksen pikkukylistä Eikä tietenkään mikään ranta
        lomapaikka? Sepäs Siitä Sitten

        Nyt olemme Madeiralla...ompa kylmää ja sateista...taitaa olla viimeinen reissu tälle saarelle...kun lomasta maksaa ja odottaa lämmintä niin pettymys on todella suuri kun
        pitää olla Farkuissa ja takki päällä joka päivä...
        Terveisin
        Marski

      • Marski6 kirjoitti:

        Madeira sijaitsee pohjoisella pallonpuoliskolla (vaikka maantieteellisesti Afrikkaan kuuluukin), jossa vaihtelevat säät ovat mahdollisia keväällä. Pohjoisesta on nyt päässyt virtaamaan viileä ilmaa etelään. Keskimääräistä viileämpää on ollut myös Portugalin mantereella ja kotipaikassani Azoreilla.

        Talvi oli Madeiralla oli erittäin niukkasateinen, sillä vettä satoi vain 4 prosenttia keskimääräisestä sademäärästä. Nyt keväällä on vettä tullut jonkun verran, mutta kertyneet sademäärät eivät luonnollisestikaan täytä talvella syntynyttä vajetta. Luonto tarvitse vettä, jotta se voisi turvata lajien normaalin kasvun ja kukinnan. Kuiva luonto on myös palonarkaa, etenkin kesällä, jolloin sademäärä monin paikoin Madeiraa on vähäinen.

        Kesäkauden ulkopuolella, etenkin keväällä, etelässä, myös Välimerellä, saattaa olla viileää. Funchalin huhtikuun keskimääräiset lämpötilat ovat melko lähellä Helsingin kesä- ja elokuun lämpötiloja kuitenkin sillä poikkeuksella, että yölämpötilat myös kesällä ovat Helsingissä viileämpiä kuin Funchalissa missään kuussa koko vuonna.

        Jokaiseen matkaan sisältyy riski. Se voi olla sää tai joku muu. Funchalissa on nähtävää myös sisätiloissa. Sade ei Madeiralla yleensä kestä yhtämittaisesti pitkään.

      • Madeira on ihana
        masseur kirjoitti:

        Madeira on juuri sellainen kuin ennakkotietojen mukaan luvattiinkin eli aivan muuta kuin kanarian karut kuivat saaret.
        Mahtava koskematon luonto. Vaihtelevia levadareittejä löytyy loputtomiin. Kukkia ja reheviä eugalyptusmetsiä kilometri kaupalla. Aurinkoakin on riittävästi, sillä sadekuurot ovat yleensä varsin lyhyitä .
        Kun on päivällä tehnyt 5-6 tunnin vaelluksen luonnossa (sopivia taukopaikkoja on reittien varrella) niin ehtii vielä hetkeksi hotellin uima-altaille aurinkoa palvomaan ennen illallista. Ihania erityyppisiä ravintoloita löytyy jokaiseen makuun. Sen jälkeen voi vielä istuskella nauttimassa lasilliset madeiraa rantaravintoloiden terasseilla.
        Kävimme Madeiralla ensimmäisen kerran 1992 ja jäimme heti koukkuun. Olemme olleet siellä maalis- huhti- syys- ja lokakuussa eikä säässä ole ollut moittimista. Keskitalvella on sateisempaa mutta sehän ei voi tulla kenellekään yllätyksenä.
        Tutustukaa matkakohteeseen ennen matkaa niin ei tule pettymyksiä!

      • HILLA
        Madeira on ihana kirjoitti:

        MINÄ JA MIEHENI OLEMME OLLEET MADEIRALLA 3 KERTAA. ENSIN KESÄKUUSSA, SITTEN MARRASKUUSSA JA VIIMEKSI MAALISKUUSSA. TYKKÄÄMME SAARESTA JA SEN ASUKKAISTA. KUIN MYÖS JUOMISTA, RUOASTA JA LUONNOSTA SEKÄ VAIHTELEVASTA SÄÄSTÄ.

      • Hyss
        HILLA kirjoitti:

        Miksi huudat!

      • Anonyymi
        Marski6 kirjoitti:

        Nyt olemme Madeiralla...ompa kylmää ja sateista...taitaa olla viimeinen reissu tälle saarelle...kun lomasta maksaa ja odottaa lämmintä niin pettymys on todella suuri kun
        pitää olla Farkuissa ja takki päällä joka päivä...
        Terveisin
        Marski

        Parempaa on tulossa.

    • asiallinen_tuntija

      >Madeiralla on tällä hetkellä vuosisadan kylmin >jakso menossa. Lähdimme madeiralle hakemaan >aurinkoa, kahdeksi viikoksi.

      On se kauheeta kun sääkään ei tottele. Eikai Madeiraa kukkien saareksi sanottaisi, jos se olisi kuiva kuin Sahara?

      >Palasimme viikkoa >ennen paluu ajankohtaa, kun >oli niin kylmä, satoi >vettä ja koko saari oli >täynnä vain mäkiä. Tästä >meille EI informoitu >ollenkaan ennen lähtöä.

      Ai että rouva ei voi tietää mitään mistä rouvalle ei erikseen henkkohtaisesti tulla kertomaan? Voisko avuttomammaksi enää päästä?

      Olisitte katselleet kulttuuria ja tutustuneet paikallisiin ihmisiin ja elämään. Tais vaan kiukuttaa kun rannalla hipiän grillaus jäi vähiin? Ei Madeira ole mikään turistien muovikylä niinkuin Kanaria, jossa olisi vuoret vedetty mataliksi että rouvalla ois kivampi kävellä. Näkyyhän tuo mäkisyys jo esim. Aurinkomatkojen kuvastonkin kuvista!

      >Ottakaa selvää matkustuskohteesta >perusteellisesti ennen kuin lähdette matkalle!

      Ai niin kuin te ETTE ottaneet?

      >Ettei tule pettymystä. Madeira sopii >hyväkuntoisille ja sellaisille joille sää >yllätykset eivät ole ongelma.

      Tämän tietää jokainen, joka on ollut hereillä edes pari yläasteen maantiedontuntia. Oma vika jos ei osata edes kirjakauppaan mennä ja ostaa matkaopaskirjaa.

      Taisitte vaan lukea sen 2 sivun printin mitä matkatoimisto lähetti...

      • tjoo

        "Tämän tietää jokainen, joka on ollut hereillä edes pari yläasteen maantiedontuntia."

        Saattaapa olla että ne yläasteen maantiedon tunnit on jo jääneet meiltä aikuisilta unholaan. Tiesitkö muuten että on olemassa vielä niinkin vanhoja ihmisiä jotka ovat käyneet koulunsa huomattavan paljon ennen "yläaste"-termin käyttöönottoa.

        Voi pyhä yksinkertaisuus mitä idiootteja täällä pyörii.

      • MADEIRALLA

        EN OO KOSKAAN KÄYNY MADEIRALLA,

      • kum
        MADEIRALLA kirjoitti:

        EN OO KOSKAAN KÄYNY MADEIRALLA,

        Olemme käyneet kaksi kertaa ja nyt lähdemme taas.Aivan mahtava paikka jos haluaa liikkua ja katsella ympäristöä ja kyllä siellä aurinkoakin saa.

    • lo_siento

      Aivan loistava paikka etenkin mäkisten maisemiensa puolesta. Pohjanmaalla on sitä aakeaa laakeaa, jos sellaista kaipaa. Varmaa auringonpaistetta taas voi hakea vaikka Afrikan mantereelta.

      Onhan tuolla saarella mahdollista kulkea bussilla, taksilla ja köysiradalla. Funchalin keskustassa ja satamassa voi viettää aikaansa ilman, että tarvitsee kivuta mäkiä. Takseilla, jotka ovat suomalaisen mittapuun mukaan edullisia, voi sitten ajaa korkeammalle kaupunkiin.
      Kai kävitte myös Porto Santon saarella, jonne pääsee laivalla...

      Yleensä ennen matkaa kannattaa ottaa selvää (myös muualta kuin matkatoimiston esitteistä), minkälainen kohde on. Minä ainakin teen niin. Teen myös MATKAKOHDEVALINTANI sen perusteella, mikä minua itseäni tuntuu viehättävän. Kun kerran käytätte internetiä, miksi ihmeessä ette netin kautta etsineet tietoa Madeirasta?

      Säätila Madeiran saarella voi vaihdella kymmenessä minuutissa sateisesta kuuman aurinkoiseen.
      Minkälainen mahtoi säiden puolesta olla se toinen viikko, jonka jätitte väliin?

      • PieniVaeltaja

        Hienoa, hienoa replikointia Madeirasta ja sen säistä. Jos haluaa paahteista aurinkoa ( 22- 25C), mene elokuussa. Jos haluat kukkaloistoa, mene touko-kesäkuussa. Jso haluat tutkia levadoja, mene kun haluat niitä tutkia; paras aika on kuitenkin huhti-marraskuussa. Olen itse käynyt Madeiralla 5 kertaa, ja kuudes on tulossa ensi kesänä. Levadoita eri puolilla saarta olen kulkenut ainakin 25; jokainen levada on erilainen kun sen kulkee eri suuntaan. Olen itse selvitellyt reitit, levadoille pääsyt pääasiassa paikallisbusseilla jolloin näkee paikkallista elämää; vain pari kertaa olen joutunut käyttämään taksia (joka sekään ei ollut kallis kun hieman käyt kauppaa hinnasta). On hienoja maisemia ! Todella ! Mutta kun menet Levedoille, katso sääennuste. Ei ole mitään herkkua vaeltaa sateessa ja sumussa Pico Ruivolle ja takaisin. Sitä en ole itse tehnyt, mutta olen itse kävellyt 3,5km reitin Encumeadaan sumussa ja vesisateessa ylämäkeen; eikä se ollut herkkua; tämä siitä huolimatta että olin varmistanut sääennusteeesta että on poutaa. Mutta vuorien pohjoispuoli on aina arvoitus, varsinkin kun noustaan rinteille.

        Hyviä vaelluskokemuksia ON !
        Kiitos siitä Madeira !

    • -75

      olisko kannattanut mennä kanarialle??? koska madeiralla on niin paljon koettavaa ja nähtävää! auton vuokraamisella tutustuu mukavasti loman alkupäivinä melkein koko saareen, sen jälkeen on helppo liikkua ympäri saarta. mahtavat maisemat joka puolelta, vau!
      Ja maistoitko kalaa, joka kalastetaan kilometrien(?) syvyydestä joka kuolee nostettaessa paineen nopean vaihtelun takia? tätä herkkua ei muualta saa. Muistaako kukaan kalan nimeä?

      • Irene

        espada-kalaa?!? Reilu vuosi sitten olimme joulun Madeiralla ja täytyy tunnustaa, että sydämeni jäi sinne ja matkustan taatusti sinne uudestaan. Etukäteen olimme tietoisia että joulukuussa Madeira on usein sateinen, mutta onneksemme aurinkokin paistoi, eikä pienet sateet tahtia haitanneet. Ja kyllähän matkaoppaissa kerrotaan Madeiran vaikeakulkuisuudesta. Minä ainakin luin kaikki mahdolliset oppaat ja tiedot etukäteen, niin paljon matkaa odotin =)

      • helmi3
        Irene kirjoitti:

        siis ei voi olla totta! täti osaa kyllä surffailla tänne valittamaan muttei osaa etukäteen tutkia mihin on menossa..voi jeesus!
        just näitä uus avuttomia jotka ei osaa lukea tai ottaa asioista selvää! pistää oikein vihaksi näin yksinkertaiset ihmiset.

        ei kai ne siellä matkatoimistossakaan ala itsestään selviä asioita ihmisille selvittämään..uskovat että ihmiset ottaa sen verran selvää että tietää matkakohteensa perustiedot ja faktat.
        mikä sua vaivaa?

      • f.gump

        moikka!
        espada on kala ja n.800m-1000m tavallisimmin mistä vetävät niitä.

      • madeira

        Kalan nimi on espada tosi ruman näköinen, mutta maistuu .

        Olen käynyt siellä kaksi kertaa ja taas tammikuussa.

        Koskaan ei ole sää haitannut.

        Voitte hakea niitä hiekkarantoja vaikka kanarialta .

      • ao

        on hyvää

      • Espada com bananas

        Sen kalan nimi on Espada (espada on miekka, mutta miekkakala tais olla espadarte)
        Hyvin ystävällisiä avuliaita ja rehellsiä ihmisiä.
        Kun joku moittii ties mitä netissä, ei pidä ottaa vakavasti. Narisijat ja mistään pitämättömät ovat suurin kirjoittaja joukko. Me, tyytyväinen emmistö emme pura agressioitamme netissä.
        Madeira on kaikkinensa paras lomamatkapaikka ja olen käyunyt sentään melkein kaikissa Euroopan lomakohteissa ja vähän kauempanakin.
        Tulin Maderalta jouluksi kotiin ja lähden taas huhtikuun alussa. Ties kuinka monennen kerran.
        Olen välillä käynyt ottamassa tyypit muistakin kohteista ja aina katunut etten mennyt sittenkin Madeiralle.
        Hyvää kaikille matkalaisille.

      • kapuko

        Estebada. Nam nam ja Madeira tosi kaunis saari; mäkeä ja vuoria riittää ja jos ei jaksa kävellä niiin auto vuokralle. 3 päivää kiertelin autolla ympäri saarta ja kaikki oli tosi upeeta; tiet välillä huonokuntoisia, mutta enimmäkseen tosi hyväpintaisia ja tosissaan jyrkkiä. Mutta auto vei kuitenkin tosi upeisiin maisemiin!
        Joku ääliö valitti, että sato vettä ja oli mäkiä: No se taitaa olla aika idiootti; menköön Kanarialle ottamaan aurinkoa!
        P.S. Estebada elelee n. 2 km:n syvyydessä, mutta aamuyöstä nousee n. 600-800 metriin saalistamaan, jolloin kalastajat sitä pyydystävät tosi pitkillä siima/koukku -jutuilla. Otin selvää Madeirasta ja sikäläisten elämästä jo ennen matkaa ja matkalla opin paljon lisää!
        Varokoon yksi idiootti Madeiraa!

      • Minttu48
        helmi3 kirjoitti:

        siis ei voi olla totta! täti osaa kyllä surffailla tänne valittamaan muttei osaa etukäteen tutkia mihin on menossa..voi jeesus!
        just näitä uus avuttomia jotka ei osaa lukea tai ottaa asioista selvää! pistää oikein vihaksi näin yksinkertaiset ihmiset.

        ei kai ne siellä matkatoimistossakaan ala itsestään selviä asioita ihmisille selvittämään..uskovat että ihmiset ottaa sen verran selvää että tietää matkakohteensa perustiedot ja faktat.
        mikä sua vaivaa?

        Madeiraa ylistetään ja kehutaan minusta aivan liikaa. Siitä voi tulla väärä käsitys todellisuudesta ja Madeira onkin sitten pettymys. Funchalissa oli tavallaan kaupukilomalla kaupungissa,,missä oli aika vähän loppujen loppujen lopuksi nähtävää. Mäkisyys ahdisti minua ..kaikki vuorenrinteen Funcalissa olivat täynnä taloja!! Suomalaisen kotikaupunkini puistoista löytyy heinäkussa enemmän kauniita kukkalajeja kuin oli Funchalin puistoissa ja puurtahoissa heinäkuussa.

        Kävimme myös retkellä muualla saarella. Minusta esim. Teneriffalla on paljon enemmän katseltavaa ja kauniinpia maisemia.

      • Minttu48 kirjoitti:

        Niinkuin tässä ketjussa monessa viestissä kerrottu, niin Madeirasta kuin muistakin matkaohteista on tänä päivänä saatavana tietoa ylen määrin. Toki Internetissä vastuu tiedon oikeellisuudesta on lukijalla, ei tiedon julkaisijalla.

        Matkailuteollisuudessa ei ole matkakohdetta, jota ei kehuttaisi. Tekstit ovat täynnä kukkaiskieltä, jolla on vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Mutta on todennäköisesti, että ilman tällaista kukkaiskieltä myynti olisi mahdotonta, joten matkailija syyttäköön pitkälti itseään valinnoistaan. Netissä ja matkaoppaissa on toki objektiivistakin tietoa, kun vain osaa sen sieltä löytää.

        Ihmisen elämässä on paljon makuaisioita. Niitä on todennäköisesti esim. käsitys kukkien kauneudesta. Totta kuitenkin on , että Madeiralla tuhansia kukkivia kasvilajeja eri puolilta maailmaa.

        Tasainen maa on Madeiralla kortilla - tämäkin kyllä näkyy yhtä hyvin videoilta kuin valokuvistakin, joita nettiin on talletettu. Funchal on kaunis mukavan kokoinen kaupunki. Joka mäkeä siellä ei suinkaan tarvitse kävellä, sillä takseja riittää ja hinnat ovat suomalaisen kukkarolle vielä varsin edulliset.

        Madeiran maisemat ovat jylhiä. On makuasia pitääkö niistä vai ei. Oli miten oli, Madeira on monen suomalaisen kestosuosikki. Ei ole harvinaista törmätä matkailijoihin, jotka ovat käyneet saarella 10-20 kertaa.

        Aurinkoiset terveiset Azoreilta.

        Taksien kanssa pitää olla tarkkana Madeiralla.. Esim Montella saattavat taksit pyytää satakin euroa taksimatkasta keskustaan. Suosittelenkin busseilla liikkumista joka kyllä toimii ihan hyvin. Jos sinulla on bussilippu niin matkan hinnaksi tuleeeuro ja busseja kulkee 2-3 kertaa tunnissa.

        Kiersimme heinäkuussa kaupungin puutarhoissa ja ikävä kyllä innokkaan kuvaanjani minulla on yhdet samat kukkalajit kamerassa..kuten hortesia, kolibrinkukkaaa ja sinisarjaa. Kaupungilla kukkalaatikoissa oli enimmäkseen Petunioita.!!

      • kaikkeakanssa
        Minttu48 kirjoitti:

        Madeiraa ylistetään ja kehutaan minusta aivan liikaa. Siitä voi tulla väärä käsitys todellisuudesta ja Madeira onkin sitten pettymys. Funchalissa oli tavallaan kaupukilomalla kaupungissa,,missä oli aika vähän loppujen loppujen lopuksi nähtävää. Mäkisyys ahdisti minua ..kaikki vuorenrinteen Funcalissa olivat täynnä taloja!! Suomalaisen kotikaupunkini puistoista löytyy heinäkussa enemmän kauniita kukkalajeja kuin oli Funchalin puistoissa ja puurtahoissa heinäkuussa.

        Kävimme myös retkellä muualla saarella. Minusta esim. Teneriffalla on paljon enemmän katseltavaa ja kauniinpia maisemia.

        Tosiaan kyllä Teneriffalla enemmän baareja löytyy... viiden metrin välein , ihan joka kohteesta ja onhan siellä hiekkaa.. myös sängyssä... Kohde pitää tosiaan valita kukin makunsa mukaan.. huh huh.. kaikkea kanssa

      • riläks
        helmi3 kirjoitti:

        siis ei voi olla totta! täti osaa kyllä surffailla tänne valittamaan muttei osaa etukäteen tutkia mihin on menossa..voi jeesus!
        just näitä uus avuttomia jotka ei osaa lukea tai ottaa asioista selvää! pistää oikein vihaksi näin yksinkertaiset ihmiset.

        ei kai ne siellä matkatoimistossakaan ala itsestään selviä asioita ihmisille selvittämään..uskovat että ihmiset ottaa sen verran selvää että tietää matkakohteensa perustiedot ja faktat.
        mikä sua vaivaa?

        ??? nyt kyllä HELMI haukut väärää puuta, rauhoitu (aikaa ainakin on ollut :) ja lue uudestaan, mitä Irmeli kirjoitti ja pyydä sitten Irmeliltä anteeksi

    • ihmettä

      mitä ihmettä tämä teksti tekee aktiivilomien otsikon alla???

      • jenni

        itse madeiralle maanantaina 9.1. ja innoissaan koluttu kaikki kirjat ja nettisivut.

        voi että mitä dorkia...

        siellä tosiaan on paaaljon nähtävää

        naurattaa tuo "varokaa madeiraa, kokemusta ON"

      • Madeirafani
        jenni kirjoitti:

        itse madeiralle maanantaina 9.1. ja innoissaan koluttu kaikki kirjat ja nettisivut.

        voi että mitä dorkia...

        siellä tosiaan on paaaljon nähtävää

        naurattaa tuo "varokaa madeiraa, kokemusta ON"

        on todella upea paikka !

        Kannattaa mennä esimerkiksi taksilla Pico de Arierolle ja palata levadaa pitkin jonnekin pikkukylään josta on tiedossa paluukyyti tiedossa.

        Madeira on paras keväällä silloin kun siellä on ne kukkafestivaalit.

        Jos fysiikka riittää kannattaa ehdottomasti lähteä levadoille muutaman kerran loman aikana.
        Maisemat ja luonto on aivan mahtavia.

        Hyvää matka

      • Zirco
        Madeirafani kirjoitti:

        Milloin on kukkafestivaalit?

        mitenkäs ne opaskirjat joita myydään kaupoissa funchalissa, riittääkö sellainen et voi omalla porukalla lähteä patikoimaan, ja kuinka opastettuja nämä levadat ovat?

        Jännittää jo niin kovin ja ihan innoissani olen!! :)

      • Nimetön
        Zirco kirjoitti:

        Milloin on kukkafestivaalit?

        Sieltä löytyy ajankohta varmasti

        ovat mielenkiintoisia ja kulkevat keskellä upeaa luontoa.Ainoastaan jos sinulla on korkean paikan kammo kannattaa valita joku helpompi levada.

        Opaskirja varmaan riittää.Suomenkielisiäkin on olemassa jos sattuu jostain löytämään kun painokset ovat ilmeisesti myyty loppuun..

        Olen varma että ihastut Madeiraan!

        Kannatta käydä myös upeissa puutarhoissa katselemassa ihmeellisiä kasveja.

        Pikkukylissä on mahdollista maistella paikallisia hedelmiä ym.
        Keskustorin hedelmäkauppiailta löytyy todella herkullisia maistiaisia.Tosin osaavat niistä pyytää kalliin hinnan..

        Keväällä vaan sää on ehkä parempi kuin talvella..

        Ainoa paikka mikä minua jännittää on se kun lentokoneen tule laskeutua sellaiselle tehdylle lavalle koska saarella ei muita tasaisia paikkoja ole. Lentokapteelilta vaaditaan Madeirakoulutus ennen kuin saa lentää sinne.
        Kerran huonolla säällä Finnair laskeutui niin että ensin oli tankit tyhjennettävä mereen ja alastulo oli sellainen että pelästyin todella koska kone heittelehti ja pomppi pahasti.Varakenttä on naapurisaaressa.

      • kukkafestivaalit
        Zirco kirjoitti:

        Milloin on kukkafestivaalit?

        Kukkafestivaalit ovat huhtikuussa.Katsopa esim.AM:n esitteestä siellä kerrotaan ihan päivämäärä koska viikko alkaa.

      • madeiralainen
        Nimetön kirjoitti:

        Sieltä löytyy ajankohta varmasti

        Kukkaisfestivaalit ovat kaksi viikkoa päääsiäisen jälkeen.

      • HistoriallisetKyselyt

    • madeira

      jos osaatte käyttää nettiä,niin eipä tullut mieleen etsiä tietoa etukäteen sieltä.
      madeira on ihana paikka, ihmiset ystävällisiä ,luonto kaunis ja ne näkymät levadoilta.huoaks ei kun uudestaan sinne;)

    • shades...

      Niin notta sillaï varmaan käy kun kun ei jaksa( tajua ) tätä maailmaa. Eiköhän vielä kunnon ameriikan malliin nosteta vähintään miljoonan dollarin kanteet kun a: saarella oli mäkiä b: sattui satamaan c: olen koska olenkin stupido!!!

      Ps. onnea retkelle riihimäelle- tosin sieläkin voi sataa ja todistettavasti on ainakin yksi mäki. No junallahan pääsee kotio......

    • Mannen från Mallorca

      Ottakaa selvää jo ennen matkaa.

      Maksaa ei kannata jos ei tiedä kohteesta mitään.

      Kirjastossa on paljon kirjoja - joita saa lainata ihan ilmaiseksi.

      Toisilla kun on liikaa rahaa...

      herää kysymyksiä !

    • 7. kerta

      Jos tykkää kelliä "ellin rannalla" rinksulasi näpeissä odottamassa yöelämää ei tosiaan kannata lähteä Madeiralle. Mutta jos tykkäät Kukista, luonnosta, ihanista ihmisistä, hyvästä ruuasta ja liikkumisesta kantsii ehdottomasti mennä. Uimaan pääsee varmasti, jos ei oman hotellin altaalle niin LIDOON ja vastaaviin. LEVADAT=MADEIRA niitä on kielletyistä sallittuihin 2000 km´ä. Kiellettyjä ei hoideta niissä reilit on rikki, reunat sortuu ja orjanruusut repii, kerran mentiin Nunnalaaksoon, onneks selvittiin hengissä, niin että kyllä löytyy AKTIIVILOMAA aina ekstremeen asti. Kaunein tähänastisista Ribeiro Friosta Portelaan n 10 km.Opaskirjat olen ostanut Madeiralta niin suomeksi kuin lontoonkielelläkin. Jos on liikuntaesteitä kannattaa mainita matkaa tilattaessa, niin saa sopivan hotellin. Ja taksilla on halpa ajaa.Jo kaupungin puistot ovat upeaa katseltavaa, ei tarvi sen kauemmas kävellä.
      Menkää uutena vuotena, mahtava ilotulitus ja jouluvalot. Ja ilma kuin suomen kesä.

      • tgh53h

        Ribeiro Frio - Portela on tosiaan hieno levada , vaan ei korkeanpaikankammoisille.

    • RRR

      Lainatakseni teidän tekstiä:
      -ottaakaa selvää matkustuskohteesta perusteellisesti ennen kuin lähdette matkalle!
      Turha valittaa jälkikäteen!!

    • 30 kertaa käynyt

      Olen kiertänyt lähes kaikki turistisaaret. Madeira on ylivoimaisesti paras. Ei kuumaa, ei kylmää. Ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Euroopan alhaisin rikollisuus. Kun olet astumassa suojatielle, autot pysähtyvät heti. Pikkutieltä tulevalle autolle annetaan heti tilaa päätiellä.Luonto on mahtavaa. Kukkia paljon.Ruoka kelvollista, tarjoilu ystävällistä ja ravintolahinnat edullisia. Punaviinipullon saa kahdella eurolla. Erinomaista Coral olutta 2,79 € sixpack, muut halvempia.On käyty Majorka, Torremolinos, Rodos, Kos, Kypros, Kanaria, Teneriffa, Lanzarote, Mutta...
      Sinne lähetään taas. Lentoaika vain 5,5 tuntia.

      • Voi ressukkaa

        Madeiran aurinkorannalla Calhetassa on iso valkohiekkaranta joka on suojattu aallonmurtajalla.
        Minä olen huonojalkainen ja vaimoni sydänsairas. Oikein hyvä paikka meille. Oletko niitä, jotka etsivät vain vikoja ja kieltäytyvät näkemästä mitään kaunista ja hyvää missään. Joille ei löydy sitä "hyvää paikkaa" mistään? Voi ressukkaa.

      • Oudee
        Voi ressukkaa kirjoitti:

        Meillä oli kans aivan mahtava kevätloma 60-kymppisiään viettävän hyväkuntoisen anopin ja melkein 30 vkolla raskaana olevan vaimon kanssa viime toukokuussa! Ainoa joka jostain valitti, taisin olla minä itte, kun ei kuljettu tarpeeksi taksilla, vaan käveltiin!! :) Kyllä se sopii raskaanakin oleville tuo Madeira, joskin on optettava vähärauhallisemmin! Tultiin vielä korikelkalla alas Montelta koko porukka! Vähä jälkeenpäin arvelutti, jos jotain olis käyny...huh, huh! Mahtavaa kukkakoreutta ja muuta kasvillisuutta, rakennushistoriaa, kulttuuriperinnettä ja seuraavalla kerralla varmasti vuokrataan kyllä auto. Ne tiet ovat jotain aivan uskomatonta ja Gabo Girao, se 580m jyrkänne oli todellakin näkemisen arvoinen paikka!! Bussi/taksikyyti oli kyllä paras ja edullisin saaren osittaiseen kiertämiseen ja tutustumiseen, kuski pysähtyi tarvittaessa ja kertoi paikoista ja asiosta huonolla englannilla ja käsillään! Mutta oli se sen arvoista! Ja Madeira-viini, eri versioissaaan, aaaah! Madeiralle ei yleensä hakeudukaan ne massat, jotka lähtee itseään grillaamaan löhölomakohteisiin. Kyllä kai jokainen ottaa etukäteen selvää edes ihan vähän, että tietää edes suurinpiirtein minkälaiseen paikkaan on menossa...???

      • nimimerkki erkki
        Oudee kirjoitti:

        Madeirala olin -96 joulukuussa 2 viikkoa. Vettä satoi 13 päivää. Ihmiset olivat pieniä ja huonohampaisia. Rottia vanhan kaupungin ojissa ja kerjääviä lapsia. Halusin pois kesken matkan jo enkä koskaan palaa. Ja olen tehnyt ainakin 200 matkaa. Siis muualle. Se "Ellin rantakin" hakkaa koko vulkaanisen Madeira-paskan mennen tullen. Yäk. Ja sitten ne turisteja kusettavat tarjoilijat kaiken päälle... Ja risteilymatkustajia kusettavat taksit ym ym ym ym ym

      • lumoutunut
        nimimerkki erkki kirjoitti:

        Jonkun verran maailmaa kiertäneenä ja kolme kertaa Madeiralla käyneenä, totean vain, että kauniimpaa paikkaa saa hakea! Vuokraa auto muutamaks päiväks ja kiertele rauhassa. Lumoavan kaunista!

      • Erkki-Tapio
        lumoutunut kirjoitti:

        Jonkun verran maailmaa kiertäneenä ja kolme kertaa Madeiralla käyneenä, totean vain, että kauniimpaa paikkaa saa hakea! Vuokraa auto muutamaks päiväks ja kiertele rauhassa. Lumoavan kaunista!

        Ensi viikolla lähdetään vaimon kanssa.Ensimmäinen kerta.
        On mukava nähdä ,olen kuullut että olisi tähän
        aikaan jo kaunista? Lämpökään ei olisi haitaksi
        mutta ilmoillehan ei voi mitään.
        Jos jollai on hyviä "vinkkejä" otetaan mieli hyvin vastaan.
        KIITOS

      • lumoutunut
        Erkki-Tapio kirjoitti:

        Ensi viikolla lähdetään vaimon kanssa.Ensimmäinen kerta.
        On mukava nähdä ,olen kuullut että olisi tähän
        aikaan jo kaunista? Lämpökään ei olisi haitaksi
        mutta ilmoillehan ei voi mitään.
        Jos jollai on hyviä "vinkkejä" otetaan mieli hyvin vastaan.
        KIITOS

        Auto kannattaa vuokrata ehdottomasti ja ajella saari ristiin rastiin. muuten jäätte paljosta paitsi. Hauskaa lomaa!

      • kum

        Samaa mieltä kanssasi taas lähdetään.

    • eivoiollatotta!

      Kyllä Madeirasta löytyy infoa yllin kyllin, kun vain viitsii vaivautua ottamaan selvää!
      Todella väärin että "kokemusta ON" nimimerkillä julistetaan varoituksia kohteesta josta
      ei ole vaivautunut ottaamaan edes mitään tietoa ennen matkaan lähtöä!

      "Tästä meille EI informoitu ollenkaan ennen lähtöä"
      - ei voi olla totta! Ostitte siis matkan tietämättä minne ja millaisen? Ettekä vaivautuneet edes ottamaan ITSE selville minne ja millaiseen paikkaan olette menossa?

      "Ottakaa selvää matkustuskohteesta perusteellisesti ennenkuin lähdette matkalle!"
      -niin on aina ollut tapana, kuka sitä nyt lähtisi ostamaan sikaa säkissä! Seikkailulomat tietenkin erikseen...

      Madeira vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta paikalta, niin paljon olen jo löytänyt ITSE hyvää infoa!

    • vexi k

      Ihana saari kukkia jylhiä maisemia ei koskaan liian kuuma levadoita etten eläessäni kaikkia ehdi kävellä. Puutarhurin unelmasaari.

    • tsipstio

      kannattaisiko ottaa selvää tarkemmin ennen matkan varaamista ja jos etusijalla on tasainen maasto ja aurinkoisuus, niin jopa meikäläinen ymmärtää, ettei saari siihen ole paras vaihtoehto. Tietoa kyllä saa, jos haluaa, ei sitä väen väkisin tuputeta kenellekään. Jos on ollut tyhmä, niin ei siinä tarvitse kohdetta syyttää, vaan katsoa peiliin.

    • opastaja melkein

      Tuollaiset hienopieurut ovat oppaiden painajaisia. Oli hyvä että kävi näin niin ei tarvitse enää törmätä madeiralla ainakaan sinuun.

    • rouva 26-vee

      olimme kaverin kanssa siellä 5-vuotta sitten joulun aikoihin.. aivan mieletön paikka!! tykkäsin niin paljon:) kehuin sitä paikkaa niin paljon kaikille, että nyt siellä on vuosien saatossa käynyt jo tosi monta sukulaistani ja kaveriani. silloin ei ollut kovin lämmin. n. 20 astetta. mutta se ei meitä haitannut yhtään. siellä on niin paljon nähtävää, että siinä ei mitään hellettä kaipaa. jos tykkää ottaa aurinkoa ja rannoilla makoilla, niin kannattaa mennä sitten kanarialle. itse en ota aurinko ikinä, joten se ei minua kiinnosta pätkääkään. ( niin jota ihmiset ei tiedäkään, että aurinkohan on suurin haitallinen ulkoinen tekijä ihollemme)

      t. 26-vuotias paljon matkusteleva rouva :)

      • Madeira best

        Olen lähdössä 40. kertaa Madeiralle ja ollut 30 vuoden aikan yli vuoden yhteensä Madeiralla. Kertaakaan ei ole sadetta ollut kuin päivä tai pari per reissu, joten en ymmärrä noita sateisia viikkoja. Ehkäpä minulla on ollut tavallista parempi tuuri. Hieno ilmasto kuitenkin suomalaisen nahkaan ja jos hiekkarantoja ei kaipaa niin oikein mukava ilmapiiri missä ei tarvitse pelätä rosvoja eikä häiritseviä kauppiaita. Funchalin ulkopuolella maisemia voi käydä ihailemassa loputtomiin. Kun muutama kantakapakka tulee tutuksi niin siellä otetaan vastaan kuin piispa pappilassa. On valitettavaa jos joku on saanut koko viikon sadetta, jota tietysti Saharaa lukuunottammatta tarjoavat osan aikaa vuodesta monet muutkin paikat. Kyllä Madeirallakin aurinko paistaa mutta jos haluaa joka viikon päivälle takuuvarman auringon niin parempi mennä muualle.

        Muuallakin matkustellut Yrjö

    • 37

      Koko sotkun olisitte välttäneet, jos olisitte tehneet kuten kuka tahansa normaalijärkinen: matkaopaskirja käteen ennen matkaan varaamista. Lähdittekö reissuun pelkkien sokerinmakeiden, kaupallisten esitetekstien perusteella? Tottakai matkatoimisto ja esitteet vain kehuvat kaikkia paikkoja ja yrittävät saada ne kuulostamaan kaikille sopivilta. Lukion maantiedon tunnilta muistan kuulleeni ko. saaren maastosta, muuten en ole Madeiraan tutustunut mutta jo sen perustietoni perusteella olisin osannut olla sitä teille suosittelematta.

      Oma-aloitteisuutta vähän?

      • srkt

        joku voi olla suosittelematta Madeiraa!!!!!!!!!!!!! Euroopan kauneimpia paikkoja!!!!!!! Jos mahdollista, menkää ihmeessä lomailemaan Madeiralle ja kiertäkää saari.

      • srkt kirjoitti:

        joku voi olla suosittelematta Madeiraa!!!!!!!!!!!!! Euroopan kauneimpia paikkoja!!!!!!! Jos mahdollista, menkää ihmeessä lomailemaan Madeiralle ja kiertäkää saari.

        Eli siis kannattaa tutustua matkakohteeseen etukäteeen.Madeira ei ole ensisijaisesti auringonpalvovien lomakohde.Madeiraa voi suositella luontoa rakastaville ihmisille.Sää todella vaihtelee.Hienoimpia paikkoja euroopassa jossa olen käynyt,suosittelen lämpimästi.

      • maketa
        Kafu kirjoitti:

        Noin puoli vuotta sitten aloin etsiä ulkomailta paikkaa jonne joskus haluaisin muuttaa asumaan ja aloin tutustua netissä Madeiraan, se siitä sitten.... Sain Madeiralta töitä ja nyt olis maanantaina 10.1. lento sinne, muutan siis asuu Funchaliin...

      • lomailija
        maketa kirjoitti:

        Miten olet viihtynyt , millainen ilmasto talvella ja entä maali-huhtikuussa , olen nimittäin suunnittelemassa lomamatkaa sinne suunnalle .

      • kisimirri
        lomailija kirjoitti:

        Miten olet viihtynyt , millainen ilmasto talvella ja entä maali-huhtikuussa , olen nimittäin suunnittelemassa lomamatkaa sinne suunnalle .

        Vietimme ihanan loman hiihtolomaviikolla Madeiralla. Sää oli aurinkoinen - yhtenäkään päivänä ei satanut.
        Emme ole rantaihmisiä, mutta Madeiran luonto viehätti meitä. Kävimme yhdellä levadalla ja Canicutista itään sijaitsevilla nummilla. Nautimme ihania kala-aterioita: espadaa ja tonnikalaa. Kävimme fadopaikassa ja orkideapuistossa.

      • kaputol
        maketa kirjoitti:

        Noin puoli vuotta sitten aloin etsiä ulkomailta paikkaa jonne joskus haluaisin muuttaa asumaan ja aloin tutustua netissä Madeiraan, se siitä sitten.... Sain Madeiralta töitä ja nyt olis maanantaina 10.1. lento sinne, muutan siis asuu Funchaliin...

        Onneksi olkoon, kadehdin sinua!

      • HjaJ
        maketa kirjoitti:

        Noin puoli vuotta sitten aloin etsiä ulkomailta paikkaa jonne joskus haluaisin muuttaa asumaan ja aloin tutustua netissä Madeiraan, se siitä sitten.... Sain Madeiralta töitä ja nyt olis maanantaina 10.1. lento sinne, muutan siis asuu Funchaliin...

        Voinko kysyä, että minkälaista töitä sinne sait? Itsellä vähän samat suunnitelmat..

    • Tapsa K

      Olimme viime keväännä ensikertaa Madeiralla vaimon kanssa.
      Ja tykkäsimme kovasti,kaunista ihmiset kohteliaita palvelu hyvää.
      Liikenne on tosiaan erinlaista kuin muualla,suojatie on tosiaan suojatie.
      Taksilla kävimme Nunnalaaksossa, kuljettaja puhui jopa suomea.
      Esitteli paikkoja ja oli tosi hauska ja kohtelias.Ruoka oli aivan
      hekullista ja hinta laatu suhde kohdallaan. edullisata suomen hintoihin
      verrattuna.Tietyst on ihmisi joiden olisi ehkä parempi vaan pysyä
      kotona.....

    • kaputol

      Varokaa IDIOOTTIA!

      Oliko kiva palata takaisin Suomen pimeään talveen? Ota ääliö etukäteen selvää matkakohteestasi! Madeira on hienoin paikka, jossa olen käynyt.

    • Emma-kaarina

      Ens marraskuussa olisi suunnitelmissa lähteä isolla porukalla. Onko kellään kokemusta minkälainen sää siihen vuodenaikaan? Meriveden lämpötila? Entä kukkaloisto? Tiedän että keväällä luonto olisi parhaimmillaan mutta kun syntymäpäivät sattuu marraskuulle. Minkälainen hintataso siellä on? Mitä aktiviteetteja porukan nuorisolle tarjolla?

    • Marraskuun maksimipäivälämpötila Funchalissa on luokkaa 22 C, yön minimi 16 C., meriveden lämpötila noin 22 C. Madeiralla kukkii aina joku kasvi, mutta luonnollisesti kukkaloiston aikaa ovat kevät ja kesä. Loppusyksystä ja pitkin talvea voi ihailla mm. kolibrikukkia. Jo pelkkä vihreys viehättää, kun Madeiralle saapuu Suomen synkästä syksystä. Hintataso on keskimäärin neljänneksen alempi kuin Suomessa. Madeira on tunnettu levadoistaan ja patikoinneista niillä. Uimarannoista voi suositella esim. Calhetaa, joka sijaitsee pienen matkan päässä Funchalista länteen. Muita aktiviteetteja ovat mm. laivaretket, urheilukalastus, golf ja sukellus. Syvännmeren kalastuksen osalta syksy tosin ei ole otollista aikaa, mutta rannikokalastus käynee.

      Madeirasta kerrotaan enemmän osastossa Matkailu/Eurooppa/Portugali/Madeira

    • kiarako

      Maketalle! Kuinka löysit työpaikan Madeiralta? Osaatko Portugalia?

    • Yes Madeira.

      Hellou matkalaiset.
      Maaliskuussa madeiralla viikon viettäneenä voin sanoa että takaisin mennään vielä joku kerta, tuskin jää yhteen kertaan. Ajankohta sinällään oli huonohko, kevät aluillaan. mutta hauskaa oli ja paljon jäi näkemättä. ei rantalomailijan kohde mutta rantsukin löytyy, useampikin. päiväkävelyllä cabo giráolta funchaliin oli monennäköistä nähtävää ja saatiinpa tuoreet banaanitkin matkanvarrelta. asuttiin apartmentoksessa santa cruzissa liikuttiin pääasiallisesti bussilla ja joskus taxilla. me nuoremmat otettiin yhtenä päivänä mönkijä-safari funchalista saaren läpi santanaan ja takaisin, ajettiin vuoristossa sellaisia reittejä ettei turisti-bussilla niille pääse, ei silti kovin vaativa reissu ollut mutta todella hieno. välipysähdys pidettiin ribeiro friolla joka oli todella upea paikka ja josta alkaa myös hieno levada-reitti. Ehdoton hankinta on Pentti Korpelan kirja Madeira: patikoitsijan paratiisi. Suosittelen luonnossa liikkuville.

    • handle

      Miten noin voi käydä!!! Madeiralle lähdetään kohta viikoks on kahdeksas kerta, ja keväällä huhtikuussa uudestaan!!
      Madeiraa parempaa saa hakea kaukaa, hiekkarannat ei meitä kiinnosta, kaunis luonto, levadat, puistot, ym.ym. viikko kuluu aina liian nopeasti, satoi tai paistoi, sitäpaitsi vuoristossa aina törmää tihkusateeseen , vaikka Funchalissa aurinko paistaisikin.

    • No herranjesta

      Madeira on ihastuttava lomapaikka. Kannattaa mennä sellaiseen hotelliin, jossa on kunnon uima-altaat. Siellä on vaikka miten monta tasokasta hotellia. Välillä levadoille patikoimaan, välillä ihastelemaan upeita puutarhoja ja syömään hyvin.

    • lomailija

      onhan tuolla outoa postia . Liekö jtkut jotka asuvat siellä . Mutta kyllä myyjällä on velvollisuus kertoa ja että sateisin aika on juuri talvi aika. . mutta olemme olleet noin 5 kertaa Madeiralla ja pidän siitä että saa rauhassa kävellä ei kukaan heittele kauppoihin . Siistiä kaikkialla kaupungissa . Mutta en suosittele pilettäjille enkä kovasti yö eläjille . mutta merinäköalaa riittää ja tietysti puutarhoja ja levadoita joitain tosi ihania . Olen käynyt vain helpoilla levadoilla ja niissäkin uittanut housun lahjetta . Kannatan levadoita . Madeira viini puna reunuksella todella hyvää . Emme ole käyneet näissä viini jutuissa mutta ehkä nyt huhtikuussa.

    • jokapaikan matkaaja

      Madeira ON Euroopassa ehdottomasti paras, kaunein ja monipuolisin lomakohde. Se on, sekä kaupunki-(hyvät shoppailumahdollisuudet),että luontomatkakohde (levadat ja vuoristovaellukset).Suosittelen kohdetta kaikille, jotka haluavat matkaltaan muutakin, kuin (sotkevaa) hiekkarantaa ja baareja. Olen käynyt Madeiralla 20 kertaa, usein kaksi-kolme viikoa, kerran pari kuukautta, ihan kaikkina vuodenaikoina. Sää on tasaisen lämmin, taviaikaan tosin yöt ovat viileitä n. 13. Vettäkin sataa, mutta kuuroluontoisesti.Minulla on ollut aina hyvä "tuuri" ,sadepäiviä tosi vähän.Funchalissa sataa yleensäkin aika harvoin, vuorilla enemmän. Ruoka on hyvää ja kahvilat viehättäviä.Ja puistot ja puutarhat . Suosittelen espaada kalaa, espetaada lihavarrasta ja puolikuivaa madeiraviiniä. Huhtikuussa menen taas perheen kanssa.

    • Älä lähde kotoa!

      Madeiraa ei todellakaan voi suositella huonojalkaiselle, himobilettäjälle, rannallamakaajille tai ylipäätänsä sellaisille jotka eivät sen tarjoamista aktiviteeteista innostu. Tuossa ikivanhassa avauspostauksessa, minkä otsikossa varoitellaan Madeirasta, ei ole mitään järkeä. Yhtä hyvin voisi varoittaa Suomesta kun täällä on hyttysiä, sataa ja keskimäärin kylmä.

    • Eikysyvätieltäeksy

      Yllätyksiähän aina sattuu ja Madeiran sään suhteen varsinkin.Olimme ensikertaa 2006 marras/joulukuun vaihteessa aivan mahtavan hienossa auringon paisteessa toisin kuin kaksi edellistä viikkoa olivat olleet,Silloin ei kuulemma ollut parina päivänä menemistä edes ulos kun oli tuullut ja satanut niin kovasti ettei edes sateenvarjot kestäneet käsissä.Eikä aurinko ollut paljoa pilkistänyt pilven takaa.Myös Saharasta tuleva hiekkatuuli on muutaman vuoden välein saaren kiusana.Se on todellinen vitsaus lomalaiselle ja varsinkin esim astmaatikolle.Hiekka tunkeutuu joka paikkaan vaikkei näkyisikään silmällä.Kävimme myös tammikuussa 2008 jolloin myöskin aurinkoiset kelit muutamine 10min-2h kuurosatein,mutta ei tarvinnut mennä kuin kilometri hotellilta niin keli olikin jo ihan toinen.Kesäkuussa 2008 olimme myös saarella ja silloin lämmintä riitti.Kesä oli todella kesä ja aurinkoa sai ottaa vaikka joka päivä.Kuumuus tosin oli vienyt kauneimman kukka loiston ja muutenkin kevään kukinnan jälkeen oli lepokausi menillään,mutta aina niitä jossakin on ja Jakaranda puut sinisine kukkineen katujen varsilla olivat aivan upeat.2009/2010/2011 olemme olleet helmi/maaliskuun vaihteessa pari viikkoa kerrallaan ja silloinkin säät ovat suosineet.Jopa tulvakatastrofin 2010 jälkeinen lomaviikkomme ei häiriintynyt tulvan sotkuista vaan ripeät saarelaiset olivat siistineet vajaassa viikossa saaren tiestön niin ettei "turistien liikkuma alueet" olleet enää kuin hieman suomen kevätkuraa kummemmassa liejussa.Ne lomalaiset varmaan muistavat lomansa ikuisesti jotka olivat meitä edeltävän viikon siellä.Vesi vei mukanaan henkilö autot ja kaiken irtaimen ja ylärinteen puut irtoilivat juurineen sekä taloja lähti veden mukaan.Virallisilta kuolon uhreilta vältyttiin,mutta paikalliset keroivat niitä kuitenkin olleen,mutta niistä ei turisteille kuulemma saisi paljon puhua...Tammi/helmikuu on heilläkin talvi ja siksi kylmintä aikaa ( 15-20)ja luntakin voi sataa vuorenhuipuille.2009 oli kylmin talvi 30v ja lumi satoi alemmaksi rinteitä kuin koskaan "miesmuistiin" saarelaisten kertoman mukaan.Sitä oli vielä huipuilla meidänkin sinne mennessä ja oli mahtavan näköistä kun valkeat laikut loistivat aurinkoa vasten.2011 oli sää kohdallaan ja aivan perinteinen paistaa/tihuuttaa/pilvistä/paistaa ja kun menee nyppulän toiselle puolen tai puottautuu esim Lidon alueelta rantaan niin keli on jo ihan toinen.

    • eikysyvätieltäeksy

      Ja niistä aktiviteeteistä niin niitä kyllä löytyy jos vain viitsii ottaa selvää.Kilometrejä pitkä hiekkaranta löytyy Portosantolta(tosin laiva matka maksaa kahdelta takseineen molemmissa päisää lähes satasen),muttaa taatun ja nopean rusketuksen saa myös Madeiran hiekkarannalla, Praia Formosan musta hiekka takaa sen!Eikä taksi maksa kuin 5 euroo suuntaansa ns hotellialueelta joka levittäytyy Lidolta.Levadoille ei kannata nyt tulvan jälkeen lähteä ELLEI OTA SELVÄÄ ETUKÄTEEN sen nykykunnosta.Kirjassa mainittu helppokulkuinen levada voi ollakin läpipääsemätön tai portit suljettuina.Kuten esim uusi promenaadi joka on rakennettu Lidolta aina Praiaformosan ohi.Tulva vei siitä osan ja ns luolaosuus on usein suljettu portilla muutenkin.Ja niitä diskojakin bilettäjille siellä on vaikka ei yhtä näyttäväti kuin esim Ibitsalla tai vaikka Suomessa.Lidolla hotel Monumentalin kulmilta löytyy karaokebaari kun oikein katsoo tarkkaan mainoksia ovessa ja Hotelli Savoin tienoilta löytyy disko ja keskustan rantakadun luona toinen nuorten paikka.Yksikään ei ole ulospäin neonvaloin mainostettu,mutta löytyy vaikka paikalliselta nuorisolta kysyttäessä... Niitä juhlia heillä on tietysti se uudenvuoden ilotulitus joka on näkemisen arvoinen ja kesäkuussa joka lauantai on kilpailu näytökset niiltä jotka havittelevat paikkaa ja nämäkin ovat Senaatintorin ilotulitukseen verraten jo moninkertaiset.Hiihtolomiemme aikoihin siellä on Sambakarnevaalit jotka ovat aivan yhtä näyttävät kuin huhtikuun kukkaisfestivaalit,kummatkin kestää useamman päivän päättyen sitten kulkueeseen.Niiden ajan kohta vaihtelee hieman joka vuosi,mutta vain noin viikolla tai parilla. Tarkempia ajankotia voi katsoa vaikka www.madeira-live.com josta löytyy myös web kamerat.Jouluvalot marraskuulta tammikuulle ovat vailla vertaa.Joten aina niillä on jotain turistien ajankuluksi. Jos ei Funcalissa niin ainakin lähi kylissä jonne ei nykyisen moottoritien tultua ole kuin hetken matka.Eihän koko saarikaan ole SuurHelsikiä isompi!Liikkumisesta julkisilla sen verran että ovat tosi edullisia,mutta kannattaa hankkia kioskikaupista etukäteen lippukortti niin ei tarvii maksaa yhdestä matkasta lähes tuplahintaa ja taksin peusmaksu on vitonen esim Lidolta Keskustaan (4-6km) iltaisin ottavat mittarimaksun ja muutenkin kannattaa vaatia mittari päälle jos tietää kulkevansa yli 6km muuten kannattaa sopia se vitonen ja ei mittaria...ELI KANNATTAA OTTAA SELVILLE ENNEN LÄHTÖÄ MITEN PITKÄ ON TODELLINEN MATKA VAIKKA KARTASTA JOITA SAA HOTELLEILTAKIN!!!Ainakin isommista 3-5 tähteä.Niitä huijareita on siellä siinä missä Hesassakin.On nimittäin tullut kusetus yritys myös sielläkin!!!Taskuvarkaita ja juopporötisijöitä ei kaduilla näy pontsabaarien läheisyyttä lukuun ottamatta.Karnevaalien aikoihin ovat poliisit tarkkana ja jos joku paikallinen näyttää humalaiselta tai kulkee pullon kanssa niin huomauttavat heti ja näytää porukka totelevan aika nöyrästi.Paikalliset ovat hyvin iloista porukkaa,mutta eiväthän hekään kaikki halua olla turistien töllisteltävänä 24/7. Tuskin mekään itse haluaisimme Venäläisten ja Ruotsalaisten ja Virolaisten olevan pihojamme ja ikkunoitamme töllistelemässä ja hihasta vetelemässä ja kyselemässä jatkuvasti... Siellä me Suomaliset Englantilaisten kanssa olemma se suurin turistikansa. Ja se oma yksi viikko ei tunnu itselle aikana paljolta,mutta sinne tulee ja siellä on jo ollut ennen meitä toiset....
      ITSE SUOSITTELEN MADEIRAA LOMA KOHTEENA JOLLEI NYT IHAN YKSIN MATKUSTA PYÖRÄTUOLIN VARASSA!!!
      Itse lähdemme jälleen kahdeksi viikoksi sinne 20.2.2012 ja toivomme että sää taas suosii.Ennusteiden mukaan siellä ainakin on ollut aurinkoista.

    • eikysyvätieltäeksy

      Kannattaa tsekata myös sivusto www.madeira-web.com sieltä saa kaiken tiedon mitä saaresta tarvii jotta siellä viikon tai kaksi saa menemään nopeasti ja toivoo pääsevänsä pian uudestaan....
      Pestana Promenadi ja Pestana MiraMar/VIllage hotelleista löytyy muuten suomenkielinen palvelutoimisto 6pv/vk ja sieltä saa suomenkielisetretket minibussilla järjestettynä.Eli tarkoitaa sitä että reitit kulkee pienempiä teitä kuin turisti linja-autoilla ja näin näkee paljon enemmän... niitä kukkiakin tienposkista yms.
      Kannattaa myös käydä viettämässä Madeiralainen ilta Funcalin rinteillä A-SETA RAVINTOLASSA hotellien madeiralaisten iltojen sijaan!!!Sinne täytyy varata pöytä etukäteen,mutta sen hoitavat hotellilta pyydettäessä.

    • PJ

      Porto Mare-hotelliin menossa kesällä, kenelläkään kokemuksia?:) Olen 13----> Ootan innolla vähän eksoottisempia maisemia, missä voi valokuvata ja tehdä muutakin kun vaan maata rannalla.

      • Ehdotan hakua Suomi24;n Madeiran palstalta (Matkailu/Eurooppa/Portugali/Madeira). Mainittu hotelli on mahdollisesti ollut esillä kyseisellä palstalla. Tietoa aikaisemmista viestiketjtuista löytää kätevästi tämän sivun oikeassa yläreunassa sijaitsevalla hakutoiminnolla Laaja haku. Madeiran osastossa on runsaasti hyödyllistä tietoa saaresta.

      • sinne vaan

        ota paljon muistia mukaan kuvattavaa riittää mutta tuskin hotellia kuvaat saari on vaikuttava

    • kevät 2012

      kävin mieheni kanssa madeiralla huhtikuun loppupuolella ja ihastuin paikkaan.vaikka aurinko ei paistanutkaan joka päivä niin lämmintä oli.paljon tuli käveltyä ja se kukkaisparaati oli aivan mahtava.paljon he tekevät töitä sen eteen.suosittelen lämpimästi paikkkaa.

    • Aina jotain kivaa

      Olen käynyt Majorkalla, Torressa, Teneriffalla. Kanarialla, Kossilla, Rhodoksella, Kyproksella, Miamissa, Pattayalla, Lazarotella. Näissä 1 - 3 kertaa. Mutta Madeiralla yli 20 kertaa. Kun välillä jossain edellä mainituista paikoista, on aina tullut olo, että olen väärässä paikassa. Sitten taas Madeiralle. On se niin ihana paikka.
      Käy sääliksi sellaiset ihmiset joilla ei ole kivaa missään. Ressukoita.

    • Paljon kierrellyt

      Ollut n. 30 kertaa Madeiralla. Välillä Lanzarotella ja Kyproksella ja tullut olo, että ollaan väärässä paikassa. On se upea saari. Ei kylmää, ei kuumaa. Lähden taas 10.10.12 kuukaudeksi. PS. En koskaan lähde täältä maailman kauneimmasta saaristosta - Turunmaalta - minnekään, mutta kun sataa tuulee, on pimeää ja kylmää, niin paras paikka on Madeira.

    • MinäVuon

      Sää täällä Madeiralla lokakuun lopussa 2012 on ollut arvaamaton. Lämmin paita ja sadevehkeet mukaan niin kyllä täällä selviää :) onneksi myös aurinkoisia pilvettömiä päiviäkin on sattunut. Ja lämmin on silti ollut.
      Ei ole muuten yhtään hyttystä näkynyt jos joku denquekuumetta pelkää.

      • Sade kuuluu Madeiran normaaliin sääkuvaan. Kulunut vuosi on ollut erittäin niukkasateinen, joten jokainen pisarakin on nyt tarpeen. Sää Funchalissa vastaa ympäri vuoden vähintään Suomen kesää, keskimääräinen sademäärä on samaa luokkaa kuin Helsingin. Kuten Madeiralla käyneet tietävät, saarella on useita mikroilmastoja. Portugalin ilmatieteen laitos jakaa saaren kolmeen osaan: etelärannikkoon, pohjoisrannikkoon ja vuoristoalueeseen.

        Mietin, mahtaakohan deguekuumetta levittävän hyttysen aina nähdä ennen kuin se pistää? Hyttysen täytyy sitä paitsi olla infektoitunut eli viruksen kantaja, jotta pistos aiheuttaisi denguekuumetta. Minua on Portugalissa pistänyt hyttynen, ei tosin Aedes aegypti, useita kertoja, ilman että olin tietoinen pistohetkestä. Pistoksesta kertoi pieni kutiava kohouma ihossa.

    • loma ja liikunta

      Hotellivinkkejä kaipaisin. Ovatko eri hotellit eri ikäisten suosimia? Emme haluaisi ihan eläkeläisten porukkaan. Madeira ja vaellus kiinnostaisi ja hyvän tasoinen hotelli lämmitettyine uima-altaineen.

      • Suositan tutustumista Madeiran omaan palstaan, Matkailu/Eurooppa/Portugali/Madeira. Siellä hotelleista on keskusteltu useasti. Aikaisemmista viestiketjuista löytyy tietoa hakutoiminnolla Laaja haku, jonka painike sijaitsee tämän sivun oikeassa marginaaliissa.

      • Veejiivee

    • KokemustaONtäälläkin

      Varokaa Raumaa!

      Menimme katsomaan Raumalle pitsejä sekä jääkiekkoa.
      Rauma kun mainostaa molempia.
      Mutta kumpaakaan ei ollutkaan!
      Oli ankea kesäkuun lomamatka.
      Ja me kun lähdimme vain sen takia sinne.
      Rauma sopii vain niille, jotka eivät pidä pitsistä tai jääkiekosta.
      Mustan Kissan Kellarissakaan ei tarjoiltu kissanlihaa.

    • eila6

      Maaliskuun puolenvälin jälkeen minulla matka edessä. Lähden sellaisella mielellä, että olkoon sää mikä hyvänsä, se ei haittaa. Otan vaatetuksessa tämä huomioon.

      • jokapaikanmatkailija

        Hyvää matkaa Eila.. kyllä siellä aika kuluu vaikka välistä vähän ripsauttaisikin.. maaliskuussa onkin oikein hyvä aika mennä, pitäisi olla hyvinkin kukkivaa ja mukavan kesäistä silloin. Ota toki goretxit mukaan jos vaikkla vuorille menet tai yleensä ylemmäksi. Illalla sukkikset jalkaan ja menoksi, Päivällä kyllä normaalisti T-paita riittää läpi vuoden. Pieni reppu on hyvä varuste , siihen saa laitettua ylimääräiset ja taas lisättyä jos tarve vaatii.

      • Madeiran peippo
        jokapaikanmatkailija kirjoitti:

        Hyvää matkaa Eila.. kyllä siellä aika kuluu vaikka välistä vähän ripsauttaisikin.. maaliskuussa onkin oikein hyvä aika mennä, pitäisi olla hyvinkin kukkivaa ja mukavan kesäistä silloin. Ota toki goretxit mukaan jos vaikkla vuorille menet tai yleensä ylemmäksi. Illalla sukkikset jalkaan ja menoksi, Päivällä kyllä normaalisti T-paita riittää läpi vuoden. Pieni reppu on hyvä varuste , siihen saa laitettua ylimääräiset ja taas lisättyä jos tarve vaatii.

        Madeira kaunis ja monimuotoinen. Menossa nyt kolmatta kertaa maaliskuun puolessa välissä.

      • Pikku-vaeltaja
        Madeiran peippo kirjoitti:

        Madeira kaunis ja monimuotoinen. Menossa nyt kolmatta kertaa maaliskuun puolessa välissä.

        Eila ja peippo lienevät jo lentäneet Madeiralle. Hienoa aktiivilomaa heille.
        Itse olen lähdössä huhtikuun loppupuolella viikoksi. Viimeksi olin heinäkuun alussa ja silloin, kuten kaikki tietävät on kaikkein kuivinta Madeiralla. Silloinkin käveltiin parina päivän levadoilla, vaikka en juuri tiennyt saaresta mitään; mitä nyt surfaillut netissä hankkien tietoa, tais olla -99.

        No nyt asiat toin. Itse ehdotin vaimolleni Madeiraa huhtikuussa. olen lainannut useita matkaoppaita ja lukenut ne kannesta kanteen. Ostin Amzonin kirjakaupasta lontoonkielisen kirjasenkin. Rotherin matkaopas on kuitenkin mielestäni vieläkin paras kerronnaltaan. Lisäksi netistä löytää nointa patikointireiteistä reittiohjeita ja ja karttoja. Ainoastaan nuo matka-ajat hieman arveluttavat, kun saatavat olla jollain 5 tuntia ja toisella 6,5-7 tuntia.

        Säästä löysin yhdestä matkaoppaasta hyvän ohjeen. Jos tuulee kevyesti koillisen-kaakon väliltä sää on mitä parhain, jopa vuoristossa.

        Olemme menossa aktiivilomalle, emme siis löhöilemään rannalle. Yhdeksi päiväksi ainakin vuokraan auton (30-40€/pv); sillä pääsemme Rabacalin ja 25 lähteelle; uskon ainakin niin ! Muina päivinä säistä riippien 8-18 km vaelluksia. Pisin miettimäni reitti lienee Achada do Teixeirasta Pico Ruivon kautta Encumeidaan. Tuohon reissuun pitää, kuten yleensäkin lähteä hotellilta jo klo 7 ja bussilla Santanaan, siitä taksilla A do Teixeiraan. Loppupäähän toivomme ennättävämme jo klo 16, jolloin bussipysäkiltä pääsee takaisin Funchaliin. Hiki varmaan tulee jossain kohtaa, mutta siellä ylhäällä on noin 10 C asetta viileämpää kuin rannalla.
        Toki parina päivänä tutustumme noihin puutarhoihin ja Funchalin nähtävyyksiin

        Aktiivisen päivän jälkeen on hienoa jaloitella hieman kaupungilla ja syödä päivällinen.

        Mukaan ajattelin lainata kirjastosta Rotherin matkaoppaan ja Top 10 of Madeira.

        Heinäkuun alussa on tarkoitus tutustua High Tatran saloihin Slovakian puolelta Stary Smokovec kiintipisteenä.

        Kaikille aktiivista alkanutta vuotta.

    • pjpo

      Maaliskuun puolivälissä Madeiralle myös menossa. Aivan mahtava saari, edellisestä reissusta jo joitakin vuosia, mutta nyt innolla päivittämään muistoja. Auto kannattaa vuokrata ja lähteä kiertelemään saarta, on todella paljon nähtävää. Levadat myös kokemisen arvoisia, näköalat voivat olla todella huikeita.

    • VeeJiivee

      Madeiralla on hiekkarannat Machicossa ja Calhetassa.... Ja naapurisaarella Porto Santolla lienee Euroopan hienoin ranta! Jos haluaa löhöillä rannalla/altaalla niin touko-marraskuu välinen aika on oikein hyvä! Jos haluaa aktiivilomaa niin vuoden ympäri ok, muutama sadeviikko tulee helmi-maaliskuussa...
      http://www.porto-santo.com/postcards.html

      • Veejiivee

    • laos1

      MONOT
      Lähdimme vaimon kanssa hiihtolomalla Kambozaan. Matkatoimisto ei keronut, että Kambozassa ei ole lunta. Tuli turhaa monot mukaan. Ei saatu rahoja takaisin. Varokaa Kambozaa!

    • päivän piristys

      Kiitos hyvistä nauruista :D Jos yhdenkin kuvauksen, matkaoppaan tms olisitte ennen matkaa lukenut, olisi tuo selvinnyt etukäteen.

    • vuosikertamadeira

      Aivan mahtava homma, että Madeirasta varoitellaan! Turistilaumat nimittäin saavat minun puolestani pysytellä muualla. Itse lähdemme lokakuussa sinne taas niitä kamalia mäkiä ja arvaamattomia säitä uhmaamaan...

    • jokapaikanmatkaaja

      Tasas mennään Madeiralle.... niitä mäkiä ja säitä ihailemaan ja suuria joulutähtiä, tulppaanipuita , mangolioita , Jouluvaloja, Uudenvuoden ilotulitusta ym ym ....

    • voi ap...noloa

      :D

    • Hubertus

      Olin viime talvena, joulukuun lopulla, ensimmäistä kertaa Madeiran saarella.
      Helkkarin kaunis ja monimuotoinen saari, pääkaupunki Funchal tosi
      kaunis. SUOSITTELEN :D Madeiran talvi on lähellä Suomen kesää, noin 22 astetta Funchalin auringossa ja oli suomalaiselle aivan tarpeeksi lämmintä. Kahdelle viikolle osui pari sateisempaakin päivää, mutta sade meni aina tunnissa tai parissa ohi. Joskus sade tuli yöllä ja päivä alkoi kirkkaana ja raikkaana.

    • Samos82

      Madeira on kaunis saari, näkemistä on joka puolella. Sopii hyvin perheillekin, ei ole
      mikään bilemesta.

    • porilainen2

      Olen 70-vuotias,vaimoni 65 ja infarktin kokenut.Madeiralle palaamme aina uudelleen ja uudelleen,se on meille kuin toinen koti.Ei haittaa mäkisyys eikä vaihteleva sää.Ihmiset siellä ovat rehellisimpiä ja avuliaimpia tapaamiamme.Kun esim.kerran seisoin etsien päivystävää apteekkia,pysähtyi harmaapää herrasmies tarjoamaan apuaan saattaen pyyteettä minut oikeaan paikkaan Jos joskus harvoin käytämme taksia,palvelu on aina huippuluokkaa,näin vuosien mittaan meille on jo löytynyt kielitaitoinen vakiokuljettaja.Madeira-ja madeiralaiset ovat ihania.

      • Pikku-vaeltaja

        Onneksi olkoon porilainen2 !

        No silloin huhtikussa 2013 vealtelimme levadoja, niitä tutun tuntuisia. Ei vuokrattu autoa, vaan menimme yhteen retkenjärjestäjän putiikkin ja olimme sen viikon aikana Rabacalissa ja Pico Ruivolla. Silloin ekkäsin että koko saaren kattava bussiverkosto on mahtava ja hinnat HALVAT. Funchalin bussissa tänä vuonna kertamatka Giro-kortilla 1.35€. Pisin matka Porto Moniziin 5.75€, matkaa ainakin 50km. Bussien aikataulut ja reitit löytyy nykyisin netistä. Taksi maksoi Lidosta keskustaan 5€, kun hieman keskuisteli taksimiehen kanssa etukäteen.
        Olimme viime vuonna lokakuun alussa kaksi viikkoa ja nyt elokuussa 2 vikkoa. Vain pari kertaa olemme joutuneet käyttämään taksia ja sopineet reissun hinnan etukäteen taksimiehen kanssa; ei tule yllätyksiä.
        Jos joku on kiinnostunut aurinkogrillauksesta hiekkarannalla, älä mene Madeiralle. Mutta nykyisin Lidon hotelleilla on hienot uimaaltaat aurinkotuoleineen, ainakin 4-tähden...
        Olen hankkinut sunflowersin kirjoja Amazonista lisää: on vaellusoppaita ja bussikarttoja; lisäksi löysin Walk!Madeira -kirjan jossa hieman erilaisia reittejä. Landscape of Madeira'ssa on hieman vanhat kartat, joten ole huolellinen ettet eksy; ovat rakentaneet niin paljon uusia teitä (EU-rahaa on palanut). Kun ostaa noita oppaita kannattaa katsoa milloin ne on painettu ja ostaa vaikka uusin erillinen kartta johon merkitty myös nuo vaellureitit. Levareitit on muuten suht'helppokuluisia ja polut hellpoja kulkea, paitsi tunneleissa tarvitaan esim otsalamppu. Toisin oli silloin Slovakian Tatralla, kun piti pomppia kiveltä kivelle ja reitit menivöt jollekin huipulla ja samaa reittiä takaisin.
        Seuraavan kerran Madeiralle toivon pääseväni toukokuun lopulla 2015; silloin kukkaloista parhaimmillaan. Silloin minulla on varmaa paria viikkoa varten olemassa jo 10-12 veallusta etukäteen suunniteltuna.
        Kukkaisviikot on muuten siirretty toukokuun toiselle viikolla huhtikuun arvaamattomien säiden takia; tämän kertoi paikallinen asukas.

      • Cucaracha123
        Pikku-vaeltaja kirjoitti:

        Tässä nyt pakko kommelntoida, Madeira varmasti upea vihreätä luonnon puolesta joka tarkoittaa sadetta mutta turistit etsivät "aurinko paistaa ainakin joka päivä meidän lomalla" ja siksi kanaria on suositumpikuin myös rantojen puolesta! Kanarian itäiset saaret ovat karua kuu maisemaa, mutta fuerteventuran hiekkadyynit on sellaista mitä ei läydy edes karibialta, mutta menkääpäs ensi teneriffalle, ihastelkaa talvella Teiden lunta huipulla, menkää Mascan 7km rotko läpi jossa olette 800m korjeiden seinämoen armoilla, menkää pohjoiskärjen sademetsiin ihatelemaan laurisilvaa ja vesiputouksia, ja jos ei sattuis näkymään vesiputouksia niin menkää la gomeraan ja la palmaan joka on "euroopan hawaii" eli vähintään yhtä hieno kuin Madeira, -Kanarialla asunut 8 vuotta

    • MadeirallaMontaKertaa

      Mikä on kukkafestareiden ajankohta ensi vuonna huhtikuussa??

    • Madeirafani

      Eiköhän ole olemassa netissää tietoa Madeirasta ihan kylliksi. Ole ollut jouluja, vuodenvaihteita ja nykyään tammikuussa 2 vko ja kerran on noin 25 viiko aina yhden puolipäivän satanut. Ja kun tietää, että tulivuorisaaresta on kyse, niin nousuja on.
      Menen silti taas tammikuussa uudestaan, nautin siitä, mitä siellä ko aikana on.

    • Polodecaco

      Sun surkeesta reissusta on jo niin paljon aikaa, että voisit koittaa uudestaan. Me ollaan käyty 12 kertaa, just oltiin joulunaika. Lämpöä oli eka viikko 25 astetta, niin lämmintä, että tavoista poiketen jopa rötköteltiin poolilla. Meressä oli niin isot aallot ettei sinne päässyt, mutta altaat on siistejä ja lämmitettyjä. Toka viikkokin yli 20. Pari viimeistä päivää epävakaisempaa.
      Yksi tapahtuma josta ei paljon puhuta on 23.12 järjestettävä Noite do Mercado. Kauppahallin ympäristössä. Kadut suljettu autoilta, porukkaa ku Suomessa Vappuna torilla, ei tosin yhtä ympäripäissään . Paikallinen joulun aloitus joululauluineen.
      Jos menette Riscoon ja 25 fontesin levadalle ottakaa puomilla päivystävä pikkubussi, maksaa 5,- edestakaisin, säästyy tylsältä asfalttipatikoinnilta (2 km/suunta). Autossa ei tosin ole mitään mainoksia, mutta kömmi sisään vaan.
      Paras baari: N:O 2 ja sen vastapäätä hyvä ruokapaikka Chalet. Carlton hotellin lähellä vanhoissa matalissa taloissa. (Jotka kaikki muut onkin jo kohta purettu). Käykää ku vielä voitte. Vanha loistava ruokapaikka O Funil oli vaihtanut omistajaa ja mennyt pilalle, pelkät euron kuvat silmissä ruokitaan turisteja mauttomalla kalliilla mätöllä.
      Ollaan nähty joulu, uusivuosi ja karnevaalit. Kaikki kahteen kertaan. Seuraavaksi ohjelmassa kukkaisfestivaalit ja Madeiran Viini ralli (autoilla ajettava), Kesällä olisi hauska klassikkoautotapahtuma ja ilotulituskilpailuja, mutta kun Suomessa on kesällä (yleensä) niin kaunista ettei malta lähteä.

    • kahdeksaskerta

      Ilotulituskilpailu on mahtava tapahtuma. Sen jälkeen ei suomen ilotulitukset enää kiinnosta laisinkaan.
      Jouluvalot Funchalissa on huikeat!

      • Kilpailutettupalvelu

    • Mika_R_69

      Vasta kolmatta kertaa menossa, 4 vuoden väliajoin. Enpä menisi jos paikka ei olisi mieleen, jäi jotain näkemättä ja nyt haluan nähdä ne. Tätä ei voi verrata oikein mihinkään, ehkä Azoreihin. Jos puhutaan Italiasta, Kreikasta, Espanjasta, Kroatiasta niillä kaikilla on aivan omat hyvät puolensa ja jokaisessa paikassa on ollut kiva käydä ja on käytykin useampi kerta. Välimeressä ei juuri ole isompia saaria joissa ei olisi käynyt.

      • Mika_R_69

        Unohtui Turkki, sinne en palaa. Ja ne muut auringonpalvojien kohdemaat Bulgaria...

    • eryw4h
    • nähtyon

      Pitää tuo äskeinen kirjoitus aika hyvin paikkansa. Tosin tuo mäkisyys oli meille vain plussaa. Joitakin vuosia sitten vierailimme siellä 4 vkoa putkeen keskellä talvea. Matkatoimistot antaa Madeiran säästä aivan liian ruusuisen kuvan, tämä on totta myös meidän kokemanamme. Siellä oli vain muutamana päivänä saaren sisäosissa tuon 4vkon aikana hyvä sää. Todella sai taistella ja etsiä auton kanssa aurinkoisempaa kohtaa saarelta, että olis vähän saanu aurinkoa. Joten kyllä voin vahvistaa, että kannattaa vakavasti harkita meneekö sinne keskellä talvea esim. vkoksi tai kahdeksi.
      Kyllä myös vilutti öisin.

      • Kelitvoivatvaihdella

        Kuten aloittajalle vastasimme jo aikoinaan, että kaikki on tiedossa jo etukäteen.
        Eli on korkeuseroja. Toisaalta kun ottaa hotellin keskustasta tai ajaa bussilla tai taksilla ne pidemmät siirtymät niin ei ongelmaa huonompi kuntoisellekkaan. Ei kai liikkumisongelmaiset luulee pärjäävänsä levadoilla...
        Parhaimmille näköalapaikoille (pl. levadoilla olevat) pääsee bussillakin hyvin lähelle.

        Joka reissussa on myös auringonotto onnistunut halutessamme hotellin altaalla iltapäivällä (varmista että allas on talvikaudella lämmitetty), tuulensuojainen allasalue plussaa. Aivan merenrannassa on tuulisempaa kuin hieman ylempänä.

        Tyypillisestä talvikaudella voi tulla sadekuuroja joskus, itselle ei ole sattunut kuin pari sadepäivää ja nekin saaren pohjois ja itäpuolella, samaan aikaan Funchalissa jotain pieniä kuuroja. Matkatoimisto antaa keskiarvoisia tietoja, jotka löytyy heidän nettisivuilta. Tuskin ne mainosti Thaimaan rankkasateita ja tulvia kuukausi sitten.
        Talvikaudella saaren keskiosien levadoilla tarvitaan enemmän kuin T-paita, mutta riippuu kelistä ja tuulista, sää voi muuttua jo yhdessä päivässä paljon.

        Hotellissa pitää olla lämmitys tai huone auringon puolelta Funchalissa ja huoneen kunto sellainen ettei vedä liikaa parvekkeen oven raoista.
        Jos otat hotellin pohjoispuolelta tai ylempää, niin varmistu lämmityksestä, koska ylhäällä voi olla kylmä keskellä päivää ja lumikaan ei ole kovin harvinaista vuorilla.

        Jos tätä verrataan Kanarian saarten niihin saariin jossa on korkeuseroja, niin ei kovin paljon poikkea, sielläkin on syytä valita hotelli missä on lämmitetty allas ja vuorilla on ajoittain lunta ja viileää. Hiekkapilveä (Calimaa) on onneksi Madeiralla harvemmin tai kevyemmin.

    • saanauu

      Hei, minun nimeni on Saana ja teen tällä hetkellä opinnäytetyötä Lincolnin yliopistoon. Opiskelen matkailualaa. Vaikka opiskelen englanniksi, kysely on suomeksi. Kyselyn tarkoituksena on tutkia pakettimatkojen tulevaisuutta nyt kun ihmiset matkustavat paljon itsenäisesti. Kyselyn vastaamiseen menee muutama minuutti, joten arvostaisin todella paljon jos mahdollisimman moni viitsisi vastata. Kiitos paljon ja oikein mukavaa alkavaa kevättä!
      https://www.webropolsurveys.com/S/51CF0B6F605A0052.par

      • JäiVastaamatta

        "KYSELYÄ EI OLE JULKAISTU".

    • Leijoma

      Olin menossa Madeiralle viikoksi 4/2010.
      Kävin pankissa ja kun tulin kotiin niin matkatoimistosta soittivat, että peruuttavat matkan. Tuhkapilvi estää lentokoneita lentämästä, hotellit on täynnä eikä saada edellisiä pois. Katsotaanko joku toinen matka ?
      Palauta rahat vaan !
      Se siitä Madeirasta jäi mieleen.

      • Mielikuvasi

        Vaikka asiasi ei oikeastaan liittynyt mitenkään Madeiraan, vaan Islannista pöllyävään tuhkaan, joka esti lennot laajalta alueelta.

      • Anonyymi

        Voi luoja!

    • eiOlehiekkarantaa

      Hiekkarantaahan on joka paikassa ja thaimaassa jopa satoja kilometrejä
      yhtäjaksoisesti . Suomestakin löytyy upeita hiekkarantoja .
      Eikö voisi mennä Madeiralle löytämään jotakin muuta , kuin vain hiekkarantaa .
      Jos on pieniä lapsia niin ymmärrän toki hiekkarannan tarpeellisuuden .

      • Elämäonvalintoja

        Löytyy hiekkarantojakin muutama...
        Mutta ei ole ns. rantakohde. Toisaalta en mene Kanariallekkaan rannalle pääsemisen takia.

      • Anonyymi

        Ihmiset on vitun typeriä.

    • jouluasetelmat123

      Madeiralla jouluna. Oli ihanat jouluvalot ja aattona musiikkia ja laulua koko yön.
      Ei satanut ja aurinko paistoi kuin Suomen kesässä. Santana ihana paikka. Kukkaloistoa.

    • Anonyymi

      Sopii kyllä joillekin liikkumisrajoitteisille Toki pyörätuolilla voi olla haastavampaa liikkua mutta avovaimolla on rollaattori ja pärjättiin loistavasti Madeiralla. Se on vaan asenteesta kiinni

      • Anonyymi

        Madeira - Eipä paikkaa parempaa!

        Tv. 27:n käyntikerran kokemuksella.

    • Anonyymi

      Sydänsairaan pumppu pettää jo laskeutuessa Funchalin kentälle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3276
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1838
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe