Kaunialan sädehtivä aurinko oli nousemassa ja utuinen aamusumu kierteli Riitisten talon kulmilla.
Rouva Riitinen avasi vaalean ulko-oven odottavasti. Hänellä oli päällään valkoinen jakkupuku, jota hän parhaillaan puisteli samalla varoen läikyttämästä kahvia alupaidalle. Aamu oli tavallinen muilla Kaunialan asukkaille, mutta Soljalle se oli erilainen.
Kolme tuntia sitten - noin kello viisi - oli rouva herännyt haukotellen pikkuisen makuuhuoneen parisängyn päällä. Toinen puoli oli ollut tavalliseen tapaan loistanut tyhjyyttään, ja mytyssä oleva peitto viestitti nukkujan laiskuudesta. Solja oli huokaissut. Pitkään. Eikä se johtunut vain väsymyksestä.
Solja hörppäsi kahvikupistaan. Kuuma, vastakeitetty kahvi oli kuumaa ja poltteli rouva Riitisen kurkkua. Silti höyryävä kahvikupponen teki hänelle vain hyvää sen jälkeen, mitä eilen pääsi tapahtumaan.
Lintu liversi etupihan suuressa koivussa, kun auringon kirkkaat säteet siivilöityivät oksien läpi. Rauhainen tuulenviri toi mukanaan lämmintä kesäilmaa ja kukannuput Riitisten kukkapenkillä kurottelivat kohti taivaita. Illaksi ole luvattu pientä kesäistä tihkutusta, ja koko kaupunki aikoi ottaa tästä ihanasta aamupäivästä kaiken irti.
Rouva Riitisen katse harhaili pitkin etupihaa. Hänen mielessään liukuin ajatuksia: Koskakohan roska-auto tulee? Rikkaruohot pitäisi kitkeä! Onkohan se Amalian todistus olohuoneen kaapissa?
Sitten hänen näkökenttäänsä ilmestyi uusi, valkoinen postilaatikko tien vieressä - ja ihmeellistä kyllä - se sai Soljan hymyilemään. Siinä hän myhäili arvoituksellisesti, kunnes huomasi juoneensa kahvin loppuun. Nopeasti hän kipitti pienen eteisen kautta pieneen keittiöön, laski lasin, ja riensi tekemään viimehetken valmisteluja kylpyhuoneeseen. Hän pisti lisää punaa huulilleen, levitti hiukan voiteita ja kampasi hiuksensa kauniille nutturalle. Kun rouva katsoi tulosta peilistä, hän yllättyi iloisesti näyttävänsä suhteellisen hyvältä.
Ei ilotyttö, mutta ei myöskään tylsä kotirouva - mitä hän oikeasti oli.
Oikeanlainen meikki ja tunnelma saa ihmeitä aikaan, Solja hymisi. Hyminä muuttui lauluksi ja kohta rouva Riitinen tanssahteli ympäri kylpyhuonetta laulaen ei-niin-hyvällä äänellään.
Kello löi kahdeksan ja Solja ehti hymyillä vielä kerran peilikuvalleen, ennen kuin käveli tyynen rauhallisesti ulos odottamaan.
Tien toisesta päästä kuului reipasta viheltelyä ja reippaan oloinen teinipoika asteli esiin. Soljan mielen valtasi paniikki. Äkkiä hän pyyhki virnistyksen kasvoiltaan ja katseli nuorta miestä vienosti hymyillen ja ripsiään räpytellen. Hänen tummanvihreät silmänsä kiiluivat. Soljan koko kotirouva olemus muuttui kertaheitolla ja tilalle oli tullut uusi "varattu mutta sinkku"-tyyli. Rouva Riitinen piti uudesta tyylistään, vaikkakin se pääsi vapaasti vain näinä maanantai-aamuina, kun lapset olivat koulussa ja mies töissä.
Nopeasti jotain flirttailevaa, Solja mietti. Poika tuli yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.. Äkkiä Solja nojautui vasten roskapönttöä katsellen poikaa muka viattomasti.
Nuorta lähinnä nauratti rouvan eriskummallinen tapa heittää flirttiä.
"Tulehan tänne ennen kuin rupeat haisemaan niin, etten voi edes suudella sinua", hän nauroi.
Solja naurahti ja kaappasi pojan syliinsä. He katsoivat pitkään toisiaan ja teini jopa huomasi rouvan uuden tyylin.
"Vau, rouva Riitinen", hän kehui.
"Solja. Sano minua Soljaksi"
Solja ja lehtipoika suutelivat pitkään. Lopulta he irroittautuivat.
"Jaa lehdet loppuun ja tule sitten tänne. Toimi nopeasti", rouva vannotti. Hän vilkutti kainosti sormillaan ja asteli sisälle taloon.
"Öh, hei hei!" lehtipoika huusi perään aivan häkeltyneenä.
Olohuoneeseen päästyään hän lysähti vanhalle ja kuluneelle nahkasohvalle ja avasi television. Tiesihän Solja, että hänen salarakkaansa oli samanikäinen kuin hänen tyttärensä Amalia, ja että hänellä oli mies. Mutta tänään - tänä iltana - hän ei siitä välittäisi.
Mielipiteitä..? Jatkanko?
Rouva Riitinen avasi vaalean ulko-oven odottavasti. Hänellä oli päällään valkoinen jakkupuku, jota hän parhaillaan puisteli samalla varoen läikyttämästä kahvia alupaidalle. Aamu oli tavallinen muilla Kaunialan asukkaille, mutta Soljalle se oli erilainen.
Kolme tuntia sitten - noin kello viisi - oli rouva herännyt haukotellen pikkuisen makuuhuoneen parisängyn päällä. Toinen puoli oli ollut tavalliseen tapaan loistanut tyhjyyttään, ja mytyssä oleva peitto viestitti nukkujan laiskuudesta. Solja oli huokaissut. Pitkään. Eikä se johtunut vain väsymyksestä.
Solja hörppäsi kahvikupistaan. Kuuma, vastakeitetty kahvi oli kuumaa ja poltteli rouva Riitisen kurkkua. Silti höyryävä kahvikupponen teki hänelle vain hyvää sen jälkeen, mitä eilen pääsi tapahtumaan.
Lintu liversi etupihan suuressa koivussa, kun auringon kirkkaat säteet siivilöityivät oksien läpi. Rauhainen tuulenviri toi mukanaan lämmintä kesäilmaa ja kukannuput Riitisten kukkapenkillä kurottelivat kohti taivaita. Illaksi ole luvattu pientä kesäistä tihkutusta, ja koko kaupunki aikoi ottaa tästä ihanasta aamupäivästä kaiken irti.
Rouva Riitisen katse harhaili pitkin etupihaa. Hänen mielessään liukuin ajatuksia: Koskakohan roska-auto tulee? Rikkaruohot pitäisi kitkeä! Onkohan se Amalian todistus olohuoneen kaapissa?
Sitten hänen näkökenttäänsä ilmestyi uusi, valkoinen postilaatikko tien vieressä - ja ihmeellistä kyllä - se sai Soljan hymyilemään. Siinä hän myhäili arvoituksellisesti, kunnes huomasi juoneensa kahvin loppuun. Nopeasti hän kipitti pienen eteisen kautta pieneen keittiöön, laski lasin, ja riensi tekemään viimehetken valmisteluja kylpyhuoneeseen. Hän pisti lisää punaa huulilleen, levitti hiukan voiteita ja kampasi hiuksensa kauniille nutturalle. Kun rouva katsoi tulosta peilistä, hän yllättyi iloisesti näyttävänsä suhteellisen hyvältä.
Ei ilotyttö, mutta ei myöskään tylsä kotirouva - mitä hän oikeasti oli.
Oikeanlainen meikki ja tunnelma saa ihmeitä aikaan, Solja hymisi. Hyminä muuttui lauluksi ja kohta rouva Riitinen tanssahteli ympäri kylpyhuonetta laulaen ei-niin-hyvällä äänellään.
Kello löi kahdeksan ja Solja ehti hymyillä vielä kerran peilikuvalleen, ennen kuin käveli tyynen rauhallisesti ulos odottamaan.
Tien toisesta päästä kuului reipasta viheltelyä ja reippaan oloinen teinipoika asteli esiin. Soljan mielen valtasi paniikki. Äkkiä hän pyyhki virnistyksen kasvoiltaan ja katseli nuorta miestä vienosti hymyillen ja ripsiään räpytellen. Hänen tummanvihreät silmänsä kiiluivat. Soljan koko kotirouva olemus muuttui kertaheitolla ja tilalle oli tullut uusi "varattu mutta sinkku"-tyyli. Rouva Riitinen piti uudesta tyylistään, vaikkakin se pääsi vapaasti vain näinä maanantai-aamuina, kun lapset olivat koulussa ja mies töissä.
Nopeasti jotain flirttailevaa, Solja mietti. Poika tuli yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.. Äkkiä Solja nojautui vasten roskapönttöä katsellen poikaa muka viattomasti.
Nuorta lähinnä nauratti rouvan eriskummallinen tapa heittää flirttiä.
"Tulehan tänne ennen kuin rupeat haisemaan niin, etten voi edes suudella sinua", hän nauroi.
Solja naurahti ja kaappasi pojan syliinsä. He katsoivat pitkään toisiaan ja teini jopa huomasi rouvan uuden tyylin.
"Vau, rouva Riitinen", hän kehui.
"Solja. Sano minua Soljaksi"
Solja ja lehtipoika suutelivat pitkään. Lopulta he irroittautuivat.
"Jaa lehdet loppuun ja tule sitten tänne. Toimi nopeasti", rouva vannotti. Hän vilkutti kainosti sormillaan ja asteli sisälle taloon.
"Öh, hei hei!" lehtipoika huusi perään aivan häkeltyneenä.
Olohuoneeseen päästyään hän lysähti vanhalle ja kuluneelle nahkasohvalle ja avasi television. Tiesihän Solja, että hänen salarakkaansa oli samanikäinen kuin hänen tyttärensä Amalia, ja että hänellä oli mies. Mutta tänään - tänä iltana - hän ei siitä välittäisi.
Mielipiteitä..? Jatkanko?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo!! Jatka vaan!!
Tuota.. Jatka ihmeessä!
Mutta yksi pieni kysymys; oletko kirjoittanut kirjoja??:D Jos et, niin nyt kyllä kirjoitat, ja ilmoitat sitten täällä, kun se on valmis, ja minä ostan sen!!
SInä osaat kirjoittaa ihan OIKEASTI!!:) Joten.. Kirjoita kirja, pyydän!;]
Tarkoitarko kirjan kirjoittamisella pitkiä lauseita korusanoineen joita kuka tahansa osaisi kirjoittaa halutessaan? Ei kirjan välttämättä edes tarvi olla tuollaiseen romaani-tyyliin kirjoitettu. :) Siis tuossa tarinassa ei ollut mitään vikaa, tarkoitan vain, ettei sen perusteella kannata kirjailijaksi käskeä ;P Ihan hyvä tarina, jatka vain.
Siinä tarinassa vain oli jotain vangitsevaa;) Siis.. Sellaista, jota ei ihan kuka tahansa osaa kirjoittaa, ja selvä juoni, joten.. En tiiä, se vain oli minusta niin hyvä:)
Kiitos, melliex, kun kommentoit, olet muutenkin 'aina niin positiivinen ja näiden sivujen suola':)
Kirjoitappas kirjoja.
Jatka vaan!
Olen kirjoittanut kirjoja..!