Rivarinaapurinamme asuu super kyyläävä pariskunta, kaksi lasta ja lisäksi tällainen uusioperhe! Akka lähtenyt läppäsemään joskus aikoinaan ja jättänyt edelliset lapset ukolleen ja jakaa nyt ohjeita miten lapsia kuuluu kasvattaa! Kyykkii ikkunassa kellon ympäri ja rääkyy ovesta toisten lapsille. Omansa tekee ilkeyttä siinä missä toisetkin. Nyt sitten on isukki lähtenyt samaan kelkkaan. Kailottaa toisille lapsille, mutta omat on niin helvetin kilttejä! Autot parkkeerataan keskelle pihaa, vieraidenkin. Sitten ollaan sanomassa, että kun pihaan ei saa pysäköidä kun toisilla sattuu auto pihassa olemaan. Toisin sanoen, tämä perhe kuvittelee omistavansa koko pihan ja hallitsevansa mielensä mukaan toisten tekemisiä. Mitä ihmettä tällaisille voi tehdä? Kannattaako niistä yrittää jotakin valitusta jonnekin, isännöitsijälle? Kaunis puhe kun niille ei mene perille, ovat niin itseään täynnä.
Mitä tehdä
naapurin hulluille?
0462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.