Hukkaan heitettyä kauraa monen mielestä. Mutta mutta.
Tälläkin asialla on kääntöpuolensa.
Ihmiskunnann visiitti kolmannella kivellä auringosta ei ole ikuinen.
Vasta vuorokausi sitten uutiset kertoivat mahdollisesta
asteroidin törmäysuhkasta ennen v.2040.
On hyvä olla kättä pidempää tekniikkaa TOSI vaaran uhatessa.
Meitä useampaa palstalaista uhka ei enää kosketa, mutta ennustettuna aikana
maapallon väestöä on paljon nykyistä enemmän.
Avaruustutkimus miljardit.
4
294
Vastaukset 4
- voi ja voi
Kilpailu siitä tulee. Mieletöntä.
Ei olisi teflonpannuakaan ilman avaruusalusten lämpökilpien kehittelyä.
Kuka haluaisi lopettaa gps-paikannuksen ja satelliitti-TV:n?
Lisää keksintöjä tulee kaiken aikaa. Parempi vaihtoehto avaruustutkimus on kuin kuin sota, joka sekin vie inhimillistä tietoutta eteenpäin.
PS mikä onkaan inhimillisyyden tärkein tuntomerkki?
- Ihminen tappaa lajitoverinsa työkaluilla, jotka on sitä varten kehitetty!Ollut eri medioissa. Ilma, maa ja vesiliikenteenteen ei sovellutuksia.
Samoin eri teollisuuden aloilla, sota-ja avaruustutkimus tuottaa jatkuvasti
uusia keksintöjä.
Paha sivujuonne syntyy kun aseteollisuus myy sitten aseita markkinaehdoin.
Nyt vast´ikään on selvinnyt, että Irakin Kurdien kaasutukseen kansanmurhan mitassa
käytetyn myrkyn myi hollantilainen taho.
Mutta avaruustutkimus on toistaiseksi ollut rauhanmyönteisempää.
Amerikoissa uskotaan, että presidentti Reagan veijari
tähtiensotaskenaarioillaan kaatoi Neuvostoliiton.
- soilike
Aina kun näen artikkelin uusista, löydetyistä planeetoista tai tähtikunnista , kunnioitan suuresti havaitsijoita.
Avaruustutkijat ovat löytöretkeilijöita, joilla on suurenpi tutkimusalue, kuin tämä oma pallomme.
Voipi olla , että tulevaisuudessa tämä elintilamme voi käydä liian ahtaaksi, tai suorastaan elinkelvottomaksi.
Hyvä, että tutkitaan uusia mahdollisuuksia elinympäristöksi jälkeläisillemme.
Avaruustutkimukseen uhratut rahat eivät suinkaan mielstäni mene hukkaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371333- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845- 60651
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39507
- 63503
- 16497