Kertokaa hyvät ihmiset miksi kasvattaja pennuttaa silmäsairasta (crd) narttua? Oikein kolmatta kertaa. Eikö colliekannassa muka ole terveitä koiria tarpeeksi?! Juu tiedetään että ei haittaa näkökykyä ja ei välttämättä periytä sairautta mutta saattaa periyttääkin vaikka tervettä urosta käyttäisiinkin. Tässä mainitsemassani tapauksessa pennuista puolet ovat silmäsairaita.
silmäsairaalla..
..pentuja?
2346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tässä mitä sulle vastaisi. Nyt kuule nettiä tutkimaan ja puhumaan kokeneiden kasvattajien kanssa.
Se nyt vaan on tosiasia ettei collieita pahemmin ole silmaterveitä. Se crd on melkein kaikilla. Jopa niillä jotka on pentuterveeksi todettu, crd on vain jo peittynyt eikä näy enää tutkimuksissa.
Kyllä niitä on laitettu yhteen ns terveitä ja tuloksena on ollut silmäsairaita.
Koiran jalostus on kuitenkin paljon muutakin. Kyllä minä näen tärkeämpänä kitkeä pois saurauksia joista on todellista haittaa koiran elämälle, rotuun katsomatta. Myös luonneasiat ovat erittäin tärkeitä. Sillä mitä tehdä terveellä koiralla jonka psyyke ei kestä edes normaalia elämää. voisin kirjoittaa tästä asiasta niin paljon, mutta kun netistä löytyy tosiaan niin paljon tietoa niin olen sitä mieltä jos päätänsä vaivaa näillä asioilla voi niitä myös itsekin tutkia.
CEA on resessiivisesti periytyvä sairaus. Tämä tarkoittaa sitä, että sairaan yksilön on saatava virhegeeni molemmilta vanhemmiltaan. CEA-tekijä seuraa koiran mukana sen perimässä joko näkyvässä muodossa (sairas), piilossa oleva (kantaja) tai puuttuu kokonaan (geneettisesti terve). Sairas on koira, jolla todetaan CEA pentuna. Kantaja on koira, joka on todettu terveeksi sekä pentuna (alle 8 vkoa) että aikuisena (yli 6 kk), mutta jolla on CEA-tekijä perimässään. Geneettisesti terve on koira, jonka perimässä ei ole lainkaan CEA-tekijää. (http://www.collieyhdistys.fi)
Jaa'a kukapa tietää, onko koko maailmassa olemassa yhtään ns. geneettisesti tervettä collieta. Jalosta siinä sitten rotua. Kyllähän siinä kasvattamisessa pitää katsoa muutakin kuin tuijottaa vain nuita CEA-tilastoja. Luonteessa on edelleen haastetta.