ketä kolarissa uimahallin kohalla?
ketä kolarissa
odde
7232531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
mitä siinä tarkalleen tapahtu?
Viisi traktoriin törmännyttä nuorta sairaalan Imatralla
Viisi nuorta loukkaantui henkilöauton ja lumitöissä olleen traktorin yhteentörmäyksessä Imatralla varhain torstaiaamuna. Autoa ajanut 19-vuotias nuori jäi puristuksiin ohjaamoon, ja hänen saamansa vammat vaativat leikkaushoitoa.
Imatralaisnuoret kuljetettiin Etelä-Karjalan keskussairaalaan, josta saadun tiedon mukaan kenelläkään heistä ei ole välitöntä hengenvaaraa. Onnettomuusauton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Tapahtumapaikalla suoritetun puhalluskokeen tulos oli 1,02 promillea. Tieosuudella on 60 kilometrin nopeusrajoitus.
Onnettomuus tapahtui kello 5:n aikaan Tainionkoskentien ja Kotipolun valo-ohjatussa risteyksessä Mansikkalassa. Henkilöauto romuttui törmäyksessä pahoin. Nuoret saapuivat Imatrankosken suunnasta Tainionkosken suuntaan törmäten oikealta Kotipolulta tulleen traktorin perävaunun takarenkaisiin
Auto oli kuulemma 4-ovine viininpunane e36 bemari..
"Autoa ajanut 19-vuotias nuori jäi puristuksiin ohjaamoon, ja hänen saamansa vammat vaativat leikkaushoitoa."
Kuski kerkes kuitenkin puhaltamaan ennen kuin lähti leikkauspöydälle?
onko kenelläkään tietoa siitä ketkä nuoret olivat siinä kolarissa?
Immosen heli, Karvosen juha, Eskelisen jussi ja Tarvaisen anne
Kolarissa olleet sattuivat olemaan tuttujani,
mutta sen enempää kavereiden nimiä en käy tässä kertomaan, luulen että Imatran oma puskaradio hoitaa homman vielä tämän viikon aikana.
Itselläni ei ole tietoa siitä ketkä kolarissa olivat ja nyt on huoli ettei kukaan tuttu tai kaveri siinä ollut. voisiko joku kertoa ketkä siinä olivat jos edellisessä viestissä nimet olivat väärät?
kohta ala laulaa.sellanen imatralla osataan kun ei ihmisillä muuta elämää ole.
Autoa kuljettanut 19 vuotias nuorimies poistetiin Onnelasta voimakkan jupumuksen takia muutama tunti ennen onnettomuutta.
paskapuhetta!!!!!
ei ollut niin kriittinen että olisi vaatinut välitöntä leikkausta ja käsittääkseni henkilöä jolla on alkoholia veressä ei leikata ennen sen poistumista verestä jos ei tila ole kriittinen.joten hyvin on ehtinyt varmaan puhaltaa
OLis pitänyt laittaa kiinni siihen kaiteeseen onnelan edessä:)
Vai ihan VOIMAKKAN JUPUMUKSEN takia.
Melkein itkettää nämä paskavaippojen kirjoitukset täällä.
1,02 promillea kuski taisi puhaltaa, ainakin lehtijutun mukaan... Huh huh että oli voimakas juopumus !!! Jos kaikki yli promillen puhaltavat lentäisivät baarista ulos niin olisi aika hiljaista baarielämä.
Juu puhalsi 1,02 promillea lehden mukaan, mutta kello oli jo n.05.00 aamuyöllä!! Eli varmasti jo ainakin pari tuntia, ellei kauemmin onnelasta pihalle lentämisen jälkeen!!.
VITUTTAA TOLLANEN PASKANJAUHAMINEN, TOTTA ON ETTÄ KUSKI OLI AIEMMIN YÖSTÄ ONNELASSA MUTTA POISTUI SIELTä KYLLÄ AIVAN OMASTA TAHDOSTAAN EIKÄ MITENKÄÄN VOIMAKKAASTI JUOPUNEENA!!!!! ja tämä on aivan varmasti totta!!! eiköhän kannata vasta sitten alkaa tänne kirjoittelemaan kun oikeasti jotain tietää, eikä vain luule tietävänsä!!!!
ÄLKÄÄ IDIOOTIT AJAKO KÄNNISSÄ.
Jos pitää autolla lähteä ajamaan ottaneena ni eihän sitä pidä alle 1,0 promillen edes tehdä.. lähemmäksi kahta pitäis pyrkiä.. Se vaan johtuu niistä onnelan pokeista jotka on jo moneen kertaan haukuttu jos vaikka mistä syystä. sitähän vois sanoa että on poistettu RAVINTOLASTA, mut korostetaan sanaa ONNELA. Niin Imatralaista, voi voi..
mikä helvetin into kaikilla on lähteä ajamaan kännissä ja vaarantaa vielä kavereiden ja muiden ihmisten henki!!?vitin pöntöt.
Näillä idiooti-imatralaisilla menee aina päin persettä:
Joko teitä ei aurata olleenkan, ja sitä sitten itketään, kuinka se vaikeuttaa kaahaamista ja p-rallia.
Tai sitten jos aurataan, niin joku pässi ajaa päin auraa.
Valitettavan vähän tuli henkilövahinkoja tässä kolarissa
Tuommoset kännissä ajelevat pellet joutais saman tien mullan alle ennen kuin tappavat jonku sivullisen.
käymään huonomminkin koko porukalle.kännissä ajoa ei voi puolustella mitenkään eikä kyytiin menoa.oli kenen tuttuja tahansa.toivottavasti ainakin jää elinikäset traumat
samaa mieltä
Kyseisessä kolarissa kaikki sattuivat olemaan tuttuja/kavereita,niin että eiköhän oo vähän kohtuutonta ruveta nettifoorumeilla julkaisemaan nimiä,kyllä te kaikki ne nimet jossain vaiheessa kuulette,on tää niin saatanan takapajuinen ja ahdasmielinen paska juoru kylä.
No voi kyynel. Vittu mun mielestä pitäs kaikkien rattijuoppojen kuva ja nimi olla seuraavan päivän lehden kannessa. Sitten jokainen vois laittaa sellaisia terveisiä kun haluaa. Kaikkein paras olis kyllä kuolemantuomio sellasille paskoille, jotka lähtee kännissä auton rattiin. Tää kyl saattaa kuulostaa kohtuuttomalta, mut tosiasia on se et se kännissä ajamine ei varmaankaa jää siihen yhteen kertaan...
kyllä varmaan uudelleen rattiin lähtee jos jäi mahdollisuudet ajaa vielä autoa. Eikä varmaan ollu ees eka kerta. Kyllä nää Imatran teinit on olevinaa nii hyviä autokuskeja jotta voipi humalassakin ajella.
Ilman korttia. Ei välitetä mistään säännöistä.
Ja vielä pitäisai salailla asioita. Nimet esille vaan. Amerikassa on otettu eräässä kaupungissa käyttöön rankaisuna julkisuus. Joutuu kantamaan esimerkiksi kylttiä joka kertoo mistä rankaistaan.
olis se kyllä hiton hyvä ku nimet ja kaikki julkisuuteen. Esim. tällasis tapauksis myös niiden hölmöjen nimet ja kuvat jotka on menny kyytiin vaikka tietää et kuski humalassa! Perskutti ku ei tajuta niitä liikennesääntöjä/vaaroja!!
Ehkä/toivon että tämänki tapauksen nämä pikku teiniXit miettis seuraavan kerran muutamaan kertaan että kannattaako lähtee kyytiin....toivottavasti myös näiden ihQystävät oppi tästä jotain! Mahto olla äideillä/isillä kivaa ku sai tietää :) Ainakin yhden äidille oli varmasti kova isku,koska "ei meidän lapsi vaan kun ne muut"... ikävä tosiasia..
päästä jostain henkilöstä eroon on ajaa kännissä päälle, sillä seuraamukset ovat laissa ja tuomioissa hyvin pienet. Kun ajaa kännissä ja kyydissä on porukkaa ja joku jää auton alle, loukkaantuu, vammautuu tai kuolee, niin se oli vain kännissä ajelijan huonoa tuuria.
Julkaiskaa vaan kuvat ja nimet, miksi näitä rattijuoppoja pitää piilotella kuin joitain sankareita? Lehdet ovat täynnä kiinni jääneitä rattijuoppoja joka päivä, onko se niin normaalia, ettei se heilauta enää ketään?
Kyllä te ne nimet saatte tietää!!!no kiitänpä vaan luojaa että he kaikki selvisivät hengissä ja etteivät törmänneet päin toista autoa,niin ja mitä sitten kun saatte ne nimet tietää...pieksetään ne,sekö on sitten sitä aikuista käyttäytymistä kysynpä vaan?Kyllä oikeuslaitos mielestäni osaa tämmösissä jutuissa määrätä rangaistukset!ja muutenkin näissä tapauksissa asia käsitellään julkisena oikeuskäsittelynä......ja oon 100% varma että AINAKIN yksi teistä kirjoittelijoista on varmasti ajanut joskus kännissä,se pienen pieni auton siirto six packin jälkeen on jo rattijuopumus.....tämä ehkä saattaa kuulostaa puolustelulta ja sitä se osaksi onkin,mutta life goes on Ps.Ovat kyllä idiootteja kun tuollaista tekevät ja paha mieli kun vielä kavereita ovat
yrittäisit kuitenkin vaikuttaa oikeuslaitokseen ja lakiin siinä mielessä, että kirjoitat eduskuntaan lainsäätäjille pikku kirjeen ja pyydät että lakia ja tuomioita tiukennetaan huomattavasti tällaisissa tapauksissa, joissa nuorena aloitettu ja vanhempana erittäin hyvin tavaksi tuleva rattijuoppoustaipumus ja sen vakavat seuraamukset rankaistaan nykyistä kovemmalla kädellä - tämä on yhteiskunnan tehtävä ja yhteiskunta eli me sen kansalaisina olemme juuri niitä, jotka asenteillamme ja arvoillamme teemme ja määrittelemme linjan, kuinka rattijuoppoihin suhtaudutaan. Kovin olet ymmärtäväinen, toivottavasti tiukennat kantaasi.
Kyllä täällä Imatralla on helvetin uteliasta porukkaa täytyy myöntää...:D Melkei tappelut on nostettu pystyyn siintä oliko kuski kuinka kovassa kännissä ja monettako kertaa ajoi kännissä!
Eiköhän kuski lopeta kännissä ajelut ja pysyy kotioloissa ku on sellaset vammat saanut ja sakot vielä kaupanpäälle. Hankkikaa ihmiset oma elämä ni ei toisten elämää tarvitse kritisoida.
En kuitenkaan ala puolustelemaan näitä nuoria, sillä itse he ovat kaikki menneet vapaehtoisesti rattijuopon kyytiin, eikä kukaan tuskin kuskia pakottanut ajamaan. Ihan heidän omia päätöksiä olivat
Sitten käytiin keskustelu nuorien kotiin tuloajoista. Onko tämä oikea aika 15 vuotiaitten tyttöjen olla ulkona.
"Hankkikaa ihmiset oma elämä ni ei toisten elämää tarvitse kritisoida."
Toisten käyttäytyminen vaikuttaa jokaiseen, mutta ymmärrät sen varmasti paremmin jos jäät itse juoppokuskin yliajamaksi tai menetät perheenjäsenen toisen henkilön käytöksen seurauksena. Oma elämä on usein kiinni siitä, kuinka joku muu pitää huolen siitä omasta käytöksestään ja kuinka ajaa liikenteessä autoa.
kun perheen auto syöksyi päin kallioleikkausta keskiviikkona valtatie kahdella Tammelassa. Tie oli erittäin liukas ja isä puhalsi alkometriin 0,9 promillen lukemat. Lapset saivat ainakin päävammoja. (Iltalehti 29.12.2005)
Rattijuopumussyyte tuskin helpottaa tilannetta, ehkä pelkkä erittäin liukas tie ja täydellinen auton hallinnan menettäminen olisi isälle helpompi taakka kantaa kuin se mukana seuraava tieto alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta.
Ja nimenomaan vielä ajatusten höllentyminen. Ennen oli tuomittavaa ajaa humalassa. Nyt juodaan kalja pari ja kukaan ei oikeen pidä sitä pahana. Se on vaan lyhyt hyppäys siitä huonompaan päin. Itse olen pitännyt 0 rajan aina.
"mukana seuraava tieto alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta"
tietää että ketä ne siinä autossa olivat?
No se nyt on varmasti selvinnyt jo kaikille :)
Immosen heli, Karvosen juha, Eskelisen jussi ja Tarvaisen anne
Mieti kaksi kertaa ennenkuin heittelet nimiä palstalle.Tuulestako tempaisit ne,ajattele miltä heidän sukulaisista tuntuu kun puhelimet soivat ja kysellään nuorten vointia.Tosiasiassa nämä nuoret eivät ole olleet ainakaan tässä kolarissa.
Olen ehdottomasti sitä mieltä ettei alkoholin vaikutuksen alaisena lähdetä auton rattiin.
Näin kuitenkin tapahtui ja aika kohtalokkain seurauksin.Eiköhän jokainen heistä saanut aika kovan rangaistuksen jo ja kuski vielä lisää kunhan toipuu.Varmasti muistavat tapahtuman loppuikänsä.Tärkeintä tässä on se ettei kolarissa kuollut ketään.
Lisäksi vielä nuorten liikkumisesta yleensäkin:Imatra ei varmaan ole ainoa paikka missä nuoret liikkuvat yötä myöten,kaahailevat autoilla.Kyllä niitä nuoria löytyy samallalailla muistakin kaupungeista.
Poliisipartioita lisää liikkeelle yöaikaan niin saadaan pois kaaharit ja humalaiset liikenteestä.
"Lisäksi vielä nuorten liikkumisesta yleensäkin: Imatra ei varmaan ole ainoa paikka missä nuoret liikkuvat yötä myöten,kaahailevat autoilla.Kyllä niitä nuoria löytyy samalla lailla muistakin kaupungeista."
Mutta täällä keskustellaan erityisesti juuri niistä asioista, joita tapahtuu tässä kaupungissa, vaikka niitä tapahtuisi kaikissa muissakin.
eivät tappaneet sivullisia. Siihenhän täytyy Imatralla ajellessa varautua, ettei joku äitinkultu tule kylkeen kahtasataa etuajooikeutetussa risteyksessä. Tietysti pitäähän näille alaikäisille tytöille näyttää, että kikuli seisoo, mutta tehkaa se makuuhuoneessa, jos koette olevanne siihen valmiita.Mutta älkää nyt helvetissä tulko yleisille teille. Tällä kertaa oli onnea. Ainoa asia ,jota surra on traktorin perakärri, mutta seuraavan kerran saattaa uhrina olla oikea perhe. Vituttaa, ettei ne kuollu koko sakki. Parempi onni ensi kerralla. Hiekkakuormaan on parempi törmätä.
pyörätuoleissa istuviin, vaikeasti vammautuneisiin, täysin liikuntakyvyttömiin halvaantuneisiin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin, jotka syövät ja hengittävät erilaisten letkujen ja laitteiden avulla, ja ovat täysin toisten apua tarvitsevia joka ikinen päivä.
Näitä mm. rattijuoppojen yliajamia henkilöitä löytyy paljon. Moni rattijuoppo voisikin suorittaa sakkojen tai lyhyen linnatuomion sijasta pitkän yhdyskuntapalveluksen työskentelemällä vammaisten hoitolaitoksissa ja sairaaloissa, joissa myös on monen vammautuneen koti.
tähänkin keskusteluun. Ajatelkaa jumalauta jotain- jos kykenette.
Ajoin itse aikoinaan auton katolleen tossa Saarestein alamäessä. Selvin päin tosin. Oli kiire ja talvikeli. Kun sain auton peltisepältä, niin viikko sen jälkeen ajoin silloilla uuden mällin. Sitten vasta uskoin, että taito ja halut ei olleet kohallaan. Mitenköhän olisi tilanne niissä maissa, jossa saa ajaa jo nuoremmatkin. Minusta ihmeteltävää asiassa on miksi tuonikäiset tytöt on ulkona aamuyöstä.
jos halut ylittävät taidon ja tarve sumentaa järjen, niin lopputulos on mitä hyvänsä.
Tyttöjen vanhemmilla on ehkä omista varoituksistaan ja puheistaan
huolimatta ollut liian löysä suhtautuminen kotiintuloaikoihin.
Joku rattijuoppo-paskiainenhan siellä ajeli ja teinivitut nököttivät takapenkillä..PERKELE!!
Tulta olisi pitänyt pistää perään.
jo tuolta tien päältä. Jokainen kokenut tielläliikuja tunnistaa nää agressiiviset pojat isoine autoineen .
Elämä on!
muisti on lyhyt ja pitäisi tehdä konkreettista työtä sen eteen, ettei muisti olisi niin lyhyt.
voi olla niinkin että näiden rääpäleiden vanhemmat ei tiedä missä penskat on oikeesti! voihan sitä puhelimessa sanoa olevansa missä tahansa vaikka kaverin luona yötä. ja koska "minun lapseeni voi kyllä luottaa" niin niiden valheisiin myös uskotaan.
Voiko ihmisellä olla oikeasti noin vaikeaa, kun pitää huolehtia toisten asioista, ei näköjään sulla ole omaa elämää!!! asia ei kuulu sinulle, eikä pahemmmin kenellekkään muulle täällä!! HUOLEHTIKAA VAAN OMISTA ASIOISTANNE PERKELE!!! tytöt ovat mielestäni jo sen ikäisiä, että osaavat huolehtia omista asioistaan!!!!!!!!!
ei ollut oikein lähteä ajelemaan humalapäissään autolla ja vielä muut kyydissä.mutta ei ole kivaa lukea kun täällä ihmiset ovat toivoneet että kaikki olisi kuollu!tänä aamuna kun lehdestä katsoi auton kuvaa,niin oli kyllä ihme että kukaan selvisi hengissä!mutta onneksi ystävillämme oli suojelusenkelit mukana
ne enkelit kyllä mukana. mut tuskin ne 15-vuotiaat tytöt sitä tajuaa. tunnen kyseiset tytöt ja ei ne kovin fiksuja ole,vaikka itse niin luulevat
pitääkö olla kivaa, että voi olla tyytyväinen?
Eikö riitä, että elämä on jotenkin mielekästä, elämässä olisi toivoa ja se olisi joskus rauhallista ilman jatkuvia onnettomuuksia, joita ihmiset kaiken kivan tavoittelun kautta näyttävät hamuavan itselleen vapaa-ajallaan.
vanhemmat PUHUVAT lapsilleen, että elämä on muutakin kuin kivan ja kivan tavoittelua...VOI VOI JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
voisit katsoa itseäsi peilistä & miettiä että oletko itse varmasti täydellinen! on hölmöä kirjoitella tuollaista paskapuhetta tänne, voisit pitää ne omana tietonasi!!!!! olet aika idiootti, AJATTELE VÄHÄN!!!!!!
.. mis on Imatra?
onnettomuus on jo tapahtunut turha sitä on spekuloida että mitä olisi voinut tehdä toisin tms.
Jokainen meistä tekee varmasti jotain tyhmää kännissä, pientä tai suurta.
Ja tapahtuuhan tälläisiä kolareita myös ilman alkoholin vaikutusta, ja tällä tarkoitan nyt sitä kun rupee leikkii liikenteessä!
juokaa vettä ja ajakaa hiljaa huonoilla keleillä.
Jokainen tekee virheitä- se on totta, ja niiden kautta kasvetaan. Mutta tämmöiset nulikat saisi käydä tekemässä kasvattavat virheensä jossain, missä sivullisten henki ei ole vaarassa.Ottakaa turpaanne ja tappakaa minun puolestani itsenne.Mutta tehkää se jossain, missä ette vaaranna muita.
Minusta vanhemmat voisivat itsekkin katsoa peiliin.. Mitä 15-vuotiaat tytöt tekivät tuohon aikaan edes kaupungilla?
Minusta kenenkään ei pitäisi toivoa toiselle kuolemaa, sillä mitä sitten sanotte kun jollekulle käy niin? Uskon, että jokaisella on ongelmia tämän jälkeen omatuntonsa kanssa.
monet vanhemmat eivät tiedä, eivätkä edes välitä tietää, mitä nuoret oikeasti tekevät. Tälläkin kaupunkipalstalla on kirjoitettu jatkuvasti siitä samasta asiasta, kuinka joka ikisellä kakaralla on kännykkä kädessään, mutta vanhemmat eivät joko osaa tai ymmärrä soittaa ja hakea itse näitä pentujaan kotiin ajoissa. Kukaan ei varmasti toivo nuorten ja lasten kuolemaa, mutta vastuuta pitäisi ottaa sekä vanhempien että myös lasten ja nuorten itse - myös muistakin kuin omasta itsestään. Ihmisten itsekkyys on vieläkin huipussaan.
http://www.cash-station.com/index.php?ref=euroteam
-----------------------------------------------
Suomessa on joku uimahalli,vai onko tämä jolu ivalon suomi 24 keskustelu.v.tun urpot
Ei sitten tullut mieleen että nyt tarkoitetaan Imatran uimahallia kun on kuitenkin imatran keskustelusivut eikä rovaniemen!!!
Joten v:tun urpo ota silmä kätee ja kato!
mistä v.tusta sä saat päähäs et tää on joku teidän paikallisseuran keskustelusivut
ONKO IHMISET OIKEESTI NOIN TYHMIÄ!
Tosi asiallista keskustelua täällä, kun ihmiset haukkuvat täällä toisiaan vitun urpoiksi ja idiooteiksi ja vaikka miksi ja toivovat toisten ihmisten kuolemaan. Ihminen tekee virheitä, jokainen ihminen tekee. Eikä niitä pidä painaa villaisella, mutta en epäile, etteivätkö nämä nuoret ja siinä sivussa muutkin oppineet tästä kolarista jotain. Onneksi ketään ei kuollut.
Tämä on keskustelupalsta ja täällä on tarkoitus keskustella asiallisesti, eikä tulla haukkumaan ja arvostelemaan muita ihmisiä sanomisien tai tekemisien perusteella.
Itse tunsin nuo tytöt, en läheisesti, enkä edes oikeastaan pitänyt heistä, mutten olisi ikinä edes toivonut, että he joutuvat tällaiseen kolariin. Oma valintansahan se oli, samoin näiden poikien. Arvostelkaa vain muiden tekemisiä ja ylistäkää itseänne, kuinka täydellisiä olette, mutta se ei muuta mitään. Tapahtunut mikä tapahtunut, eikä sille nyt voi enää tässä vaiheessa mitään, jos joku on kännissä ajanut ja tuottanut vahinkoa sekä itselleen, että kanssaihmisille.
Me täällä imatralla olemme niin kovin asiallista porukkaa, turhasta ei sanota ku joskus lämpimiksemme.. Harmi vaan ku tää talvi on ollu sen verran kylmä että joutuu pakosta jotain puhumaan..