Onko Heinävedellä työntekijät saatu tyytyväiseksi kun ei ole vähään aikaan mitään kuulunut?
Miten
16
9787
Vastaukset
- koko
firma ulkoistettu Viroon.....
- miNä nääs...
on taidettu kiristää taas työtahtia, ettei ehdi/jaksa enään tänne kirjoitella.
- paskatehtaalta
Konsernijohtaja Matti Hirvonen:
Kansainvälistymisellä kilpailukykyä ja kasvua
Paikallaan pysyminen tarkoittaa nykyaikaisessa liiketoiminnassa taantumista. Kehityksen yksi olennainen osa on kansainvälistyminen, mihin Metalliset Group on lähtenyt eri tasoilla. Tässä lehdessä keskitymme tähän yrityksemme kannalta merkittävään kehitysprosessiin.
Konsernijohtaja Matti Hirvonen nimeää kansainvälistymisen ennen kaikkea keinoksi toteuttaa kasvustrategiaa ja parantaa kilpailukykyä:
– Metalliset Groupin kokonaiskilpailukyvyn on oltava parempi kuin kilpailijoilla. Yhtenä keinona tässä on halvemman kustannustason maiden hyödyntäminen tuotantopaikkoina.
– Myös asiakkaamme edellyttävät meiltä kehittymistä kansainväliseksi toimijaksi. Tämä kehitystyö turvaa osaltaan työpaikkojen säilymistä suomalaisissa toimipisteissämme. Luonnollisesti tuottavuuden kehittämiseen on panostettava kotimaassakin koko ajan voimakkaasti, tiivistää Matti Hirvonen.
Kansainvälistyminen on pitkäjänteistä ja jatkuvaa työtä, joka meillä käynnistyi jo vuosia sitten:
– Valmistustoiminta käynnistyi vuonna 2000 Tshekin tasavallassa. Viime vuonna käynnistimme tehtaan Tallinnassa ja tänä vuonna Narvassa. Kasvu näissä yksiköissä tulee jatkumaan nopeana. Tavoitteenamme on mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana käynnistää valmistustoiminta Venäjällä, kuvaa Hirvonen.- APINA
Hyvää tekstiä tuo Matti Hirvosen suoltama propagandapaska asiakkaille, jotka eivät tiedä asian todellista laitaa. Tuo vitun 'kansainvälistyminen' jonka osaltaan pitäisi säilyttää työpaikkoja Suomessa, on imaissut ainakin Kuopion Metallisilta 15 suomalaista työpaikkaa (tarkoittaa koko tehtaan sulkemista) ja 'kiina-ilmiö' tarkoittaa tässä tapauksessa Viron maata. En tiedä miten sitten täällä Heinävedellä on asian laita, tod. näk. suomalaisten työpaikkoja vähennetään ja tuotanto siirretään halpapaskamaihin, Tsekkiin/Viroon/Venäjälle. Herrat nauraa, ja kansa kärsii-
- customer-oriented
APINA kirjoitti:
Hyvää tekstiä tuo Matti Hirvosen suoltama propagandapaska asiakkaille, jotka eivät tiedä asian todellista laitaa. Tuo vitun 'kansainvälistyminen' jonka osaltaan pitäisi säilyttää työpaikkoja Suomessa, on imaissut ainakin Kuopion Metallisilta 15 suomalaista työpaikkaa (tarkoittaa koko tehtaan sulkemista) ja 'kiina-ilmiö' tarkoittaa tässä tapauksessa Viron maata. En tiedä miten sitten täällä Heinävedellä on asian laita, tod. näk. suomalaisten työpaikkoja vähennetään ja tuotanto siirretään halpapaskamaihin, Tsekkiin/Viroon/Venäjälle. Herrat nauraa, ja kansa kärsii-
Tätä mieltä oli pääluottamusmies v.2002..Mieli on varmaan jo muuttunut..
Pääluottamusmies Antero Karttunen:
Arvot eivät ole pelkkää sanahelinää
Arvokeskustelu on herättänyt Metallilaitteen henkilöstössä myönteistä vastakaikua. Arvot tähtäävät muun muassa työpaikkojen pysyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja työskentelyolosuhteiden parantamiseen.
- Metallilaitteen arvot eivät ole pelkkää sanahelinää. Minun käsitykseni mukaan yrityksen johto on vilpittömästi sitoutunut noudattamaan yhteisiä arvoja, sanoo Metallilaitteen pääluottamusmies Antero Karttunen.
Karttusen mielestä Heinävedellä ollaan menossa oikeaan suuntaan.
- Yrityksen johdon kannattaa koko konsernissa hyväksyä se tosiasia, että työntekijät ovat yritykselle suunnaton voimavara, josta kannattaa pitää huolta. Tämä on yksi kasvun perusedellytyksistä. Tyytyväinen työntekijä ei hevin lähde minnekään, Karttunen muotoilee.
Inhimilliset arvot tärkeitä
Karttunen pitää Metallilaitteen tilannetta muutenkin hyvänä. Henkilöstössä on välillä kummeksuttu sitä, kuinka Heinävedellä jatkuvasti rakennetaan ja investoidaan runsaasti, kun alalla ei valtakunnallisesti mene erityisen hyvin.
- Lähiseudulla ei ole vastaavia laajentumisilmiöitä. Työntekijöiden näkökulmasta on tietenkin myönteinen asia, että työnantajalla menee hyvin, Karttunen sanoo.
Karttunen nostaa Metallilaitteen uusista arvoista etusijalle oikeudenmukaisuuden, avoimuuden, rehellisyyden ja työskentelyolosuhteiden jatkuvan kehittämisen. - näin se on
APINA kirjoitti:
Hyvää tekstiä tuo Matti Hirvosen suoltama propagandapaska asiakkaille, jotka eivät tiedä asian todellista laitaa. Tuo vitun 'kansainvälistyminen' jonka osaltaan pitäisi säilyttää työpaikkoja Suomessa, on imaissut ainakin Kuopion Metallisilta 15 suomalaista työpaikkaa (tarkoittaa koko tehtaan sulkemista) ja 'kiina-ilmiö' tarkoittaa tässä tapauksessa Viron maata. En tiedä miten sitten täällä Heinävedellä on asian laita, tod. näk. suomalaisten työpaikkoja vähennetään ja tuotanto siirretään halpapaskamaihin, Tsekkiin/Viroon/Venäjälle. Herrat nauraa, ja kansa kärsii-
Hirvosen mulkku antaa porukan luulla että kaikki ois kunnossa ku yt-neuvottelut saatiin päätökseen mutta oottakaapa vaan parin vuoden sisällä koko pulju on virossa/tsekeissä...
Vittu että koko tehtaan porukka on raukkamaisia punaniska juntteja! Kukaan ei halunnu osallistua työtaisteluun vaikka 70 työpaikkaa oli piilun alla.
HÄVETKÄÄ JUNTIT
- Nimetön
Näin kuulin, että yt-neuvottelut olisi tällä erää ohi. Ketään ei irtisanottu, koska vapaaehtoisia lähti niin paljon. noin 40 henkilöä olisi lähtenyt parin kk sisällä?
- yyteet ei lopu koskaan
http://www.sak.fi/liitteet/149.pdf
Tuolla SAK:n sivuilla on ihan julkista tietoa Metalliset Grouppia koskien, tämä ei ole siis mitään salaista/mutupuhetta. SAK:n sivuilla ei vaan jostain syystä mainita Kuopion yksiköstä josta käytännössä kaikki on periaatteessa lomautettu sen maksimiajan mitä lomautusta voi pitää. Tämä keplottelu ilmeisesti siksi ettei irtisanomisajan palkkoja tarvitsisi maksaa ihmisille. Firma säästää siis tässäkin.
- paskaa
Metalliset-konserni tehostaa
Yt-neuvottelut: Mahdollisia henkilöstövaikutuksia ei vielä osata arvioida.
HEINäVESI
Kari-Pekka Issakainen
Heinävedellä pääpaikkaansa pitävä Metalliset-konserni tehostaa toimintaansa kilpailukykynsä lisäämiseksi. Konsernijohtaja Matti Hirvosen mukaan taustalla on globaali kilpailu, jossa asiakkaat vaativat rajuja hinnanalennuksia.
– Meillä on jo jonkin aikaa ollut meneillään hyvin voimakas toiminnan tehostamisprojekti. Olemme menettäneet jonkin verran tuotteita, joiden tekemisen asiakkaamme ovat siirtäneet Kiinaan. Olemme pystyneet korvaamaan niitä toistaiseksi uusilla asiakkailla ja lisäksi olemme saaneet vaativampia tuotteita vanhoilta asiakkailtamme. Silti paine kasvaa koko ajan.
Metalliset-konsernin Heinäveden tehtaalla on käynnissä yhteistoimintaneuvottelut. Niiden vaikutuksista Hirvonen ei kuitenkaan osaa vielä sanoa mitään varmaa.
– Olemme varautuneet siihen, että niillä voi olla henkilöstövaikutuksia. Emme kuitenkaan pysty vielä sanomaan millaiseen määrään se kohdistuu ja millä tavoin. Kaikki riippuu omien kehittämistoimien onnistumisesta ja vielä kesken olevista sopimusneuvotteluista, hän sanoi.
Heinävedellä sijaitseva tehdas on konsernin suurin. Paikkakunnalle on keskitetty myös konsernin hallinto sekä suurin osa työntekijöistä.
– Myös suurin jalostusaste on Heinävedellä ja paikkakunnan rooli tulee säilymään suurena myös jatkossa, kertoi Hirvonen.
Vielä vuosi sitten Metalliset-konserni haki palvelukseensa yli sataa uutta metallimiestä tehtailleen Heinävedelle, Kuopioon, Leppävirralle, Mäntyharjulle ja Viroon. Yli sadan työntekijän lisäys myös toteutui. Konsernissa ollaan nyt tilanteessa, jossa nykyinen vahvuus on vaikeata säilyttää.
– Kaikkein suurin yllätys on ollut muutoksen nopeus, varsinkin viimeisten kuukausien aikana. Kiina vetää isompien sarjojen ja pienempien tuotteiden valmistuksen, myöntää Hirvonen.
– Haemme kilpailukykyä joka paikassa ja tehostaminen on menossa kaikilla paikkakunnilla.
Tehostaminen ja yt-neuvottelut on tarkoitus päättää vuoden loppuun mennessä.
– Uskon, että me siinä onnistumme. Kovaa työtä se kuitenkin vaatii, Hirvonen totesi. - täyttä paskaa
Metalliset etsii yli sataa uutta metallimiestä tehtailleen
Hakukampanja: Voimakkaasti laajeneva konserni tarvitsee lisää väkeä toimitusmäärien kasvamisen myötä.
HEINäVESI
Kari-Pekka Issakainen
Heinävedellä pääpaikkaansa pitävä ja toimintaansa laajentava Metalliset-konserni hakee parhaillaan palvelukseensa yli sataa uutta metallimiestä. Metallimiehiä lähtee yrityksen kanssa etsimään myös Heinäveden kunta, joka osallistuu noin 6 700 eurolla uuden työvoiman hakukampanjasta aiheutuviin kustannuksiin.
– Tarvitsemme kaikille tehtaillemme lisää väkeä toimitusmäärien kasvun myötä. Kasvun taustalla taas on eri yhtiöiden tuotannon ulkoistaminen, jossa meidät on todettu hyväksi ja luotettavaksi kumppaniksi, totesi Metallilaite Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Sarjanoja.
Yhtiö hakee palvelukseensa muun muassa hitsaajia, särmääjiä, levytyökeskuksen käyttäjiä, CNC-koneistajia, työkaluvalmistajia ja ohjelmoijaa. Uudesta työvoimasta suurinta osaa, eli yli 60 työntekijää, haetaan Viroon. Heinäveden tehtaille haetaan reilua 20 työntekijää. Muut noin 20 henkilöä on tarkoitus sijoittaa konsernin tehtaille Kuopioon, Leppävirralle, Mäntyharjulle ja Nivalaan. Uudet työntekijät on tarkoitus saada palkattua vuoden loppuun mennessä.
Kyselyitä ja hakemuksia paljon
– Viimeisen neljän kuukauden aikana olemme saaneet palkattua noin 20 uutta työntekijää. Työvoiman hakukampanja on jo tuottanut tulosta, kyselyitä ja hakemuksia on tullut paljon, totesi Sarjanoja.
Metalliset-konsernin liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaava luku oli 36 miljoonaa euroa. Konsernilla on tällä hetkellä noin 450 työntekijää. Yhtiössä uskotaan suunnan jatkuvan samanlaisena myös tulevaisuudessa.
– Meidän tavoitteenamme on kasvaa edelleen ja liikevaihto on tarkoitus tuplata muutaman vuoden välein. Uskomme, että toimintojen ulkoistaminen jatkuu ja se luo meille kasvun mahdollisuuksia, sanoi Sarjanoja.
Heinävedelle ei tarvitse rakentaa uutta teollisuustilaa, vaan lisätoiminnot voidaan sijoittaa yrityksen nykyisiin tiloihin. Elokuun lopulla konserni työllisti Heinävedellä yhteensä 218 työntekijää, jossa on lisäystä viime vuoteen 19 työntekijää. - täyttä paskaa
Metalliset Group laajentaa Viroon
Vuoden alihankkijan liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat tuplaantuneet kahdessa vuodessa
Konsernijohtaja Matti Hirvonen uskoo yhtiön voimakkaan kasvun jatkumiseen.
TAMPERE
Kari-Pekka Issakainen
Vuoden 2003 alihankkijaksi valitun Metalliset Groupin konsernijohtaja Matti Hirvonen on syystäkin tyytyväinen. Yhtiön liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat viimeisen kahden vuoden aikana kaksinkertaistuneet.
– Kasvu jatkuu edelleen. Se on keskeinen vaatimus yrityksen kansainvälistymiselle, painotti Hirvonen.
Pääosin Heinävedellä toimiva yhtiö valittiin vuoden alihankkijaksi alihankintamessuilla Tampereella tällä viikolla. Valinnan teki Suomen Logistiikkayhdistys.
Yhtiö kasvaa Tsekin tasavallassa
Metalliset Group on teollisuuden järjestelmätuottaja. Konserni valmistaa levy- ja koneistusaihioita, suorittaa erikoiskoneistusta ja ruiskupuristeiden valmistusta, märkä- ja jauhemaalausta, sinkitystä ja tinausta. Metallisten liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa, josta viennin osuus on lähes 80 prosenttia.
Yhtiö toimii Heinäveden lisäksi useilla muilla paikkakunnilla. Jatkossa painopiste on kuitenkin Suomen rajojen ulkopuolella. Voimakkaan kasvun myötä kansainvälistynyt yhtiö laajentaa Tsekin tasavallassa olevaa tuotantoyksikköään.
Ongelmana koulutetun työvoiman puute
Seuraavaksi yhtiö aloittaa toiminnan myös Suomenlahden eteläpuolelle.
– Olemme perustamassa tuotantoyksikköä Viroon Tallinnan ulkopuolelle, joka toimii samalla periaatteella kuin yksikkömme täällä Suomessa. Nopea kansainvälistyminen on välttämätöntä, totesi Hirvonen.
Konsernissa on tällä hetkellä 420 työntekijää, joista puolet työskentelee Heinävedellä. Lisää työvoima kuitenkin tarvitaan jatkuvasti ja uusia työntekijöitä otetaan vuodessa 40-50 henkilöä. Ongelmana on kuitenkin koulutetun työvoiman saaminen.
– Esimerkiksi Heinävedellä koulutetun työvoiman saaminen on vaikeaa. Sen vuoksi koulutamme työntekijämme itse, sanoi Hirvonen.
Syyskuun aikana koko konsernin hallinto keskitetään Heinävedelle metallilaitteen yhteyteen. - ja lisää
Kymmeniä uusia työpaikkoja Kuopioon
Metalliset Groupiin kuuluvat Macmet ja Elektronet laajentavat voimakkaasti toimintaansa
Elektronetin toimitusjohtaja Tuomas Sarjanoja (vas.) ja Macmetin toimitusjohtaja Pertti Vepsäläinen kertoivat yhtiöidensä hyvistä näkymistä ja uusista työpaikoista Kuopiossa keskiviikkona.
KUOPIO
Hannu Virtanen
Metalliset Group-konserniin kuuluvat Macmet Oy ja Elektronet Oy aikovat palkata useita kymmeniä uusia työntekijöitä Kuopion yksikköönsä kahden vuoden sisällä.
Jo tänä vuonna henkilökunnan arvioidaan kasvavan parillakymmenellä.
Henkilöstön määrän kasvattamisen teki mahdolliseksi yhtiöiden hyvät kasvunäkymät ja uudet toimitilat, jotka otetaan tuotantokäyttöön Kuopion Kelloniemessä huhtikuun alkupuolella.
Kuopion yksikössä työskentelee noin 20 ihmistä tällä hetkellä.
– Tulemme palkkaamaan lisää koneistajia ja kokoonpanijoita. Heitä on hyvin saatavissa tältä alueelta, Macmetin toimitusjohtaja Pertti Vepsäläinen kertoi Kuopiossa keskiviikkona.
Kuopioon on sijoittunut Metalliset Groupin yhtiöistä koneistusosia valmistava Macmet Oy ja kokoonpanotoimintaa tekevä Elektronet Oy.
Macmet päätti koneistusyksikön sijoittamisesta Kuopioon viime elokuussa.
Tuotanto alkoi lokakuussa, jolloin Elektronet liittyi toimintaan mukaan.
Lisätilaa tarvitaan pian?
– Laajennus tuli ajankohtaiseksi toiminnan ja voimakkaan kasvun myötä. Investoimme vielä tänä vuonna koneisiin ja laitteisiin puoli miljoonaa euroa, Vepsäläinen sanoi.
Macmet toimii huhtikuusta lähtien Tamron lääketukun entisissä tiloissa, jotka Kuopion kaupunki osti tammikuussa.
Macmet ja kaupunki solmivat samalla noin 2 300 neliön kiinteistöstä vuokrasopimuksen. Macmetilla on kiinteistöön lunastusoikeus.
Vepsäläisen mukaan neuvottelut uusista toimitiloista käynnistyivät viime joulun alla.
– Oli onni, että tilakysymys ratkesi näin helposti. Olisimme joka tapauksessa joutuneet etsimään jostakin lisäneliöitä. Tuotantolaitteet ja koneet siirretään Telkkistentieltä uusiin tiloihin parin viikon sisällä. Tuotantoon ei tule katkoksia.
– Jos neuvottelujen alla asiakasprojektit toteutuvat, niin uudet tilat saattavat osoittautua varsin pian liian pieniksi. Kuopion kaupungin kanssa on kuitenkin sovittu, etteivät tilat ole toiminnan kasvua rajoittava tekijä, Vepsäläinen sanoi.
Macmetin pääpaikka on Heinävedellä.
– Vahvistamme valittua toimintamallia, joka muodostuu Heinäveden, Leppävirran ja Kuopion toimintojen logistisesta kokonaisuudesta. Sijoitamme osavalmistusta ja kokoonpanoa logistisesti niin, että kuljetusmatkat ja siirtoihin käytetty aika minimoituu.
Merkittävä päänavaus
Elektronetin toimitusjohtaja Tuomas Sarjanojan mukaan Kuopio on kehittyvä teknologiakaupunki.
– Onhan muun muassa Honeywell valinnut kaupungin merkittäväksi tuotekehittelykeskukseksi. Sen ja muiden kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten sijoittuminen Kuopioon luo kysyntää myös Metalliset Groupille, hän sanoi.
Kuopion elinkeinojohtaja Heikki Ryynänen piti Macmetin laajennusta kuopiolaisittain merkittävänä päänavauksena, joka heijastuu myönteisesti monin eri tavoin tulevaisuuteen.
– Laajennuspäätös on merkittävä siksikin, että metalliteollisuudesta on viime aikoina kantautunut paljon huonoja uutisia.
Metalliset kasvun tiellä
Metalliset Groupin liikevaihto tulee olemaan 50 miljoonaa euroa tänä vuonna. Henkilöstön määrä on nyt reilut 430, ja vuoden lopussa sen ennakoidaan olevan 500.
Liikevaihto ja henkilöstön määrä ovat kaksinkertaistuneet kahdessa vuodessa.
Konserni on teollisuuden järjestelmätoimittaja, joka toimii mekaniikan sopimusvalmistustoimittajana ja sähköteknisten tuotteiden valmistajana kotimaiselle vientiteollisuudelle.
Asiakkaina ovat muun muassa Kone, ABB, KCI Konecranes, Kemppi, Elektrobit, Jot Automation ja Exel.
Suomessa konsernilla on toimintaa Heinävedellä, Leppävirralla, Mäntyharjussa, Riihimäellä, Nivalassa, Oulunsalossa ja Kuopiossa.
Tytäryhtiöt löytyvät Tshekin tasavallasta ja USA:sta.- jorgos
Pitäkääpä hyvänänne se HoneyWell. Pilipalifirma yrittää esittää jotain. Surkea esitys.
- kaikki yritystuet
Metalliset Group, imee ja käyttää hyväkseen kaikki mahdolliset yritystuet, kouluttaa ja lomauttaa ja lopuksi irtisanoo ja siirtää tuotannon Viroon...
http://www2.te-keskus.fi/new/hyva-yritys/esavo0101.pdf- hitler
teilleee kirjoitti:
http://www.metallilaite.fi/asiakaslehti_1_2002/kuva2.jpg
Kyllä se on viisas mies....Nappi otsaan ja saunan takana on vielä tilaa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6014748Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?242489HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2652341- 1231669
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271433Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3411344Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101183- 121055
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73906- 99823