Ns. New Age -tyyppiseen linjaan on vakiintunut näemmä käsite "ylisielu" (oversoul) tai yliminä. Tämän käsittääkseni katsotaan olevan se henki, joka asuttaa ruumista ja ilmenee sielun/tietoisuuden kautta, ellei ihminen tukahduta sisintään. Regressioterapiassa kysytäänkin usein neuvoa yliminältä kimuranteissa reinkarnaatioon liittyvissä kysymyksissä.
Kysyisin mitä mieltä idän opit ovat ylisielun käsitteestä? Ajatellaanko siellä että kaikki hengestä ei mahdu yhteen ainoaan persoonaan, vaan osa jää ilmentymättömiin? Eräässä elokuvassa 3 lasta oli ehdolla jonkin tiibetiläisen laaman uudeksi inkarnaatioksi, ja lopulta päädyttiin siihen että he kaikki ovat tämä ex-laama. Minua se häiritsi, sillä en (silloin) voinut ajatellakaan että sama (yksilö-)henki elävöittäisi useaa ihmistä. Nykyisin en enää ota kantaa suuntaan enkä toiseen. Kaikkihan on mahdollista - jos ylisielu eli -minä on niin laaja kuin miltä se vaikuttaisi.
Kysyisin mitä mieltä idän opit ovat ylisielun käsitteestä? Ajatellaanko siellä että kaikki hengestä ei mahdu yhteen ainoaan persoonaan, vaan osa jää ilmentymättömiin? Eräässä elokuvassa 3 lasta oli ehdolla jonkin tiibetiläisen laaman uudeksi inkarnaatioksi, ja lopulta päädyttiin siihen että he kaikki ovat tämä ex-laama. Minua se häiritsi, sillä en (silloin) voinut ajatellakaan että sama (yksilö-)henki elävöittäisi useaa ihmistä. Nykyisin en enää ota kantaa suuntaan enkä toiseen. Kaikkihan on mahdollista - jos ylisielu eli -minä on niin laaja kuin miltä se vaikuttaisi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
elävöittää kaikki ihmiset ja luomakunnan, miksei siis pieni yksilöitynyt palanen (oletettu Lama)tuosta Jumalasta voisi elävöittää myös useata ihmiskehoa? Tiibetin historia tuntee muutaman Laman, joilla on ollut jopa 6 eri ruumista yhtäaikaa. Eikä muistaakseni länsimainen kristillisyyskään ole poikkeus tuonlaisista pyhimyksistä. Meni sitten legendojen piikkiin tai ei.
Tunnetusti Buddha tai Sankara saattoivat myös esiintyä yhtäaikaa eri kehoissa.
En tiedä missä vaiheessa on alettu käyttäämään nimityksiä yliminä tai alempi minä, Bruntonin "filosofiassa" ne ovat yksiä tärkeimpiä termejä. Teosofia käyttää myös noita nimityksiä, jotka ovat itämailla vastineita hengelle, todelliselle minälle ja alemmille kehoille, shariiroille, joista käytetään myös nimitystä false ego.
Entä jos koko minä-käsite on harhaa? Ei ole mitään yliminää, vaan se jokin sanoinkuvaamaton. Ei ole minuutta, joka inkarnoituu. Lainaamme jonkun kokemuksen, jonka sanomme olevan minun.
yliminällä pyritäänkin kuvaamaan sanoinkuvaamatonta ja määrittelemätöntä. Itämaisen filosofian mukaan Atma ei koskaan inkarnoidu, vain atman yksilöllinen osa, Karana-sarira, josta tulee yhdessä ihmiselämässä persoonallisuus ja keho, Linga-sarira. Näin vedantalaisittain.
Minulle helpointa mieltää inkarnaatioiden suhde toisiinsa on ajatella päivänkakkaraa muistuttavaa kuviota. Sen terälehdet ovat inkarnaatiot, ja keskusta on se joka ne elävöittää, se joka kerää niistä saadut kokemukset eli "ylisielu". Tuo keskusta on "iäisyydessä", terälehdet ovat ajassa. Uskoisin että kyky nähdä ed. elämiä johtuu siitä että pystyy menemään jollakin tavoin keskustaan, tai näkemään/kokemaan sen kautta. Näin kahdella terälehdellä ei olisi sinänsä SUORANAISTA yhteyttä keskenään, jolloin puhe jonkin ihmisen inkarnoitumisesta on harhaanjohtavaa.
Käytännön tasolla kuitenkin itse helppouden vuoksi puhun aina "minun" entisistä elämistäni.
luulen muistavani hetkiä ennen syntymää. Suunnittelin elämääni yhdessä viisaampien kanssa. Olin yksi persoona.
En tarkoittanut että inkarnaatiot tapahtuvat ajassa yhtäaikaa. Mutta hengessä ne ovat aina läsnä, ja henki voi "muistella" mitä tahansa elämäänsä. Ainakin aika-tasolla katsoen mennyttä. Jotkut sanovat että henki tietää tulevatkin elämät.
(Miehenikin muistaa välitilasta juttuja, minä en.)
Koen inkarnaation ikäänkuin rooliksi, jonka pysyvä Itse ottaa laskeutuessaan fyysiselle tasolle niinsanotusti "elämään".
Voisi pohtia sitä, alkaako ja loppuuko se rooli (eli persoona) täsmällisesti syntymässä ja kuolemaan. Ehkäpä välitilassa ollaan vielä pitkään kuoleman jälkeen sen harhan vallassa että "minä olen Matti Möttönen Köyliöstä, olen mies jne." - ja ennen syntymää voidaan ehkä treenata taas persoonana olemista vaikkapa olemalla henkioppaana?
En tarkoita etteikö ihmisellä olisi TIETOISUUS vaikkei hän olisikaan persoonallinen, enää. Buddhan kaltaiset ihmiset mielestäni ovat luopuneet persoonasta, tai ainakin sen ylivallasta.
Vaikka synnyin tänne tiedän asioita erään vanhan henkilön elämästä, jota mukamas seurasin oppaana, vaikka olin jo syntynyt. KUULOSTAA SKEIDALTA. jA EHKÄ ONKIN SITÄ. Silti vain tiedän. :)Mutta miten???
kuulosta. Voisihan sitä ajatella että unitilassa tulee touhuttua yhtä ja toista, ja jotkut sanovat etteivät pienten lasten sielut ole pakotettuja olemaan kehossa koko ajan. Miehenikin sanoo olleensa usein kehonsa ulkopuolella vauvana. Tällainen kehotta liikkuva henki voi varmasti tehdä ihan täysipainoista henkioppaan työtä...
Itse ajattelen inkarnaatiota pisaran kaltaisena. Vesi voi kuvitella olevansa erillinen pisara niin kauan kuin on siinä muodossa. Mutta heti kun pisara yhtyy mereen, onko sillä erillistä minuutta? Sama yliminän laita. Voimme kuvitella olevamme erillisiä, mutta itse asiassa on olemassa vain se jokin valtava jokin (meri) ja kuvittelemme erillisyyden. Se on vain kuviteltua. Tosiasiassa ei ole erillisyyttä.
Samoin on ajan laita. Ei ole aikaa, vaan se esiintyy vain silloin kun koemme erillisyyttä.
Se että muistamme inkarnaatioita johtuu siitä, että "nappaamme" siitä suuresta jonkin mielikuvan ja sanomme sen olevan minun muistikuvani.
ja mikä on se, mikä nappaa ja joka muistaa? Pisara valtameren vai päinvastoin?
Jaaha... ja seuraavaksi otetaan sitten varmaan esiin morfologiset kentät.
Luulisin kuitenkin että suurin osa omia ed. elämiään muistavista ei voi yhtyä näkemykseen että kyse olisi ihan mistä tahansa informaation pätkästä jolla ei ole mitään tekemistä "muistajan" kanssa?
Pätkiä ed. elämistä kokeneena voin vain sanoa että ne ovat sellaisia muistoja ettei niistä voi sanoa mitään muuta kuin että ne ovat minun. En pysty kuvailemaan tai sanoin selittämään miksi näin on, mutta näin on. Yhtä hyvin voisi joku väittää että jos kerron muistoni siltä ajalta kun olin tässä elämässä 3 v että se on jonkun toisen ihmisen muisto, kuin jos joku sanoisi ed. elämieni visioista että ne ovat jonkun toisen. Ne OVAT toisen persoonan, egon, osia, mutta niiden kautta kulkee saman ITSETIETOISUUDEN linja.
Lisäksi näkemissäni visioissa on ollut nähtävissä karmisia kytköksiä. Mitä logiikkaa olisi siinä että kärsisin jonkun vallan toisen ihmisen tekemistä teoista?
Päämäärä olisi kuitenkin uppoutua Itseen, niin ettei monia erillisiä persoonia enää tarvitse kehittää.
Henki ei ilmene persoonassa, koska persoona ei ole hengestä.
Henki kuitenkin tulee "persoonan" kautta.