Geeniperimään uutta verta

uutisoitiintuossa juuri. Suomeen muutti tänä vuonna n. 21 000 uutta immeistä. eli ~58 henkeä per päivä. Syntyneitä oli 58 000 eli 158 per aamu. Sehän tekee= joka neljäs on muualta tullut.
Onko se hyvä vai huono asia, että pian on suomalaisugrilaisnen heimo ihan jotain muuta?
472549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

olisi hyvä, että voisivat sulautua valtaväestöön.Löytyisi työtä ja toimeentuloa.
Eristäytyneisyys luo kaikenlaisia ongelmia.
Geeniperimä...
ainahan seisova vesi myrkyttyy, että eikö se olisi aika vesien vaihtua?

Äänestä

aasialaisten hyviä ominaisuuksia ;
alhainen kolestroli
"luonnon antabus",

onko luonteenpiirteet opittuja vai perimää,,?
niitäkin varmaan otettais sekaan

tiettyjen rotujen fyysinen kauneus...

uskon, että kaikkia tänne uskaltautuvia yhdistää jonkinlainen luonteen piirre
uskallus, rohkeus, älykkyys ( tietoa ja rahaa, oppii kielen ja omaksuu kulttuurin)

ja täytyy olla voimakas fyysisesti ja psyykkisesti että sopeutuu,,,

Äänestä
  • Mutta alhainen kolesteroli on luonnostaan meillä rantaruottalaisten eli siis friisien jälkeläisillä. Ei suinkaan niillä idästä tulleilla: heillä päinvastoin korkea. Sillä selittyy pohjois-karjalaisten korkea sydänkuolleisuus viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. -No hyvä on, hieman parannusta on tapahtunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Valistuksesta johtuen.

    Vaan "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan", kuten lauloi Irvin-vainaakin aikoinaan...

    Äänestä

  • old_profile_26157 kirjoitti:

    Mutta alhainen kolesteroli on luonnostaan meillä rantaruottalaisten eli siis friisien jälkeläisillä. Ei suinkaan niillä idästä tulleilla: heillä päinvastoin korkea. Sillä selittyy pohjois-karjalaisten korkea sydänkuolleisuus viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. -No hyvä on, hieman parannusta on tapahtunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Valistuksesta johtuen.

    Vaan "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan", kuten lauloi Irvin-vainaakin aikoinaan...

    rannikon asukkaiden ruokavalioon on kuulunut luontaisesti myös enemmän tuoretta kalloo, meillä on syöty tönkkösuolattua läskiä ja häränmullikkaa..sekä kovaksi suolattua kalaa ts. kaiken epäterveellisintä sapuskaa epäedullisten perintötekijöiden lisäksi.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    vaan perintötekijöistä huolimatta met olemme Pirre niitä, jotka pärräävät iänkaiken...

    Hyväntahtoiset vaikkakin pahansisuiset...

    Äänestä

  • old_profile_26157 kirjoitti:

    Mutta alhainen kolesteroli on luonnostaan meillä rantaruottalaisten eli siis friisien jälkeläisillä. Ei suinkaan niillä idästä tulleilla: heillä päinvastoin korkea. Sillä selittyy pohjois-karjalaisten korkea sydänkuolleisuus viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. -No hyvä on, hieman parannusta on tapahtunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Valistuksesta johtuen.

    Vaan "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan", kuten lauloi Irvin-vainaakin aikoinaan...

    Tiinamuori varmaankin Frediä, taisi olla tuon laulun aikaan Folk-Fredi.

    Äänestä

  • j-virta kirjoitti:

    Tiinamuori varmaankin Frediä, taisi olla tuon laulun aikaan Folk-Fredi.

    Olihan se ihan totta Fredin... Nyt kun muistelen sitä ääntäkin, miten kiekaisi komiasti ja kuitenkin kimiästi. 10 pistettä j-virralle! Ja abdolit myös :-))

    Äänestä

on rasitteenaan monia lisääntyviä kansansairauksia perimässään johtuen kansamme pienuudesta ja sisäsiittoisuudesta. Vieraan veren sekoittuminen perimäämme saattaisi olla ihan hyväksi.

Äänestä
  • niin kovin sisäsiittoisia olla verrattuna vaikka Grönlantiin. Sinne todella tarvitaan uutta verta ja tervemenoa sinne vierailulle.
    Talon isäntä ohjaa vaimonsa viereen nukkumaan toivoen "onnistunutta" vierailua (jos olet mies). Ei kuulemma tule mitään krävöötä ruokoista jälkikäteen.
    Vieraassa veressä voi olla vaikka hiv-positiivinen virus.

    Äänestä

  • nyt ei vielä kirjoitti:

    niin kovin sisäsiittoisia olla verrattuna vaikka Grönlantiin. Sinne todella tarvitaan uutta verta ja tervemenoa sinne vierailulle.
    Talon isäntä ohjaa vaimonsa viereen nukkumaan toivoen "onnistunutta" vierailua (jos olet mies). Ei kuulemma tule mitään krävöötä ruokoista jälkikäteen.
    Vieraassa veressä voi olla vaikka hiv-positiivinen virus.

    tuota kyläilyä ajatellen kun satuin syntymään naispuoliseksi....

    Vierasta verta...sitähän on maapallollamme aika paljon suhteutettuna suomalaisten määrään. On sitä muuallakin kuin Afrikassa...ja työikäisestä väestöstä on pian huutava puute, kun Suomen kansa ukottuu ja akottuu. Meillä on kymmenen-kahdenkymmenne vuoden kuluttua valtava vanhusten joukko ja kourallinen työ-ikäisiä.

    Miten olisi,kelpaisiko norjalainen opettaja, brittiläinen lääkäri tai vaikkapa islantilainen puutarhuri miniäksi tai vävyksi??

    Hiv-testi on aika yksinkertanen tehdä, voisihan sen sukulaisehdokkaan määrätä ennen h-hetkeä tarkkaan syyniin... :)

    Äänestä

Ei hyvä noin. Muuten kyllä kansainvälistyvä yhteisömme hämmentää soppaa jo ihan tarpeeksi. Suurempi ongelma on vieraiden geenien fyysinen sopeutuminen.

Äänestä
  • että miksi on tänne tullut..
    -vapaaehtoisesti
    -poliittisena pakolaisena
    -karkurina
    - ns. sosiaalipakolaisena

    siis ominaisuuksien määrä ja laatu sekä
    sopeutuminen

    Äänestä

kun miljoona on lähtenyt elintasopakolaisiksi muualle ja jäljelle jääneet eivät enää pysty lapsia tekemään, sisäsiittoisuuden vaikutustako lie.

Työikäistä porukkaa varsinkin kaivattaisiin.

Äänestä

eihän se tietenkään pelkkää positiivista "verta" tuo,
uhkiakin liittyy, niinkuin kaikkeen uuteen.
Ja pelkoja ja valmiiksi istutettuja asenteita,
asenteiden käyttöä ennenkuin edes tutustuu tähän uuteen ilmiöön.
sehän johtuu pelosta.

Uskonnolliset kysymykset, niihin liittyvät rituaalit, tulee yhteentörmäyksiä
perhemuodot, avioisuus

Jos suomalaiset ovat jörriköitä, ujoja ym. onhan se hyvä, että saadaan slaavilaista perimää,
ja saisimme rentousgeenejä , laulua ,tanssia, votkoo...,työt,,, niillä ei ole kiirettä,,, huomenna ehtii ;)

suomalaiset naiset ovat kuulin ma, äkäisiä ja miehemme eivät tahdo tulla toimeen..
mutta thai-tytöt ... ne osaavat olla herttaisia ja palvelualttiita...
että sellaista geeniä tänne

luulenpa, että sitä palvelualttiutta löytyy muidenkin kulttuurien naisista,,,
mutta eihän se tietenkää perimää, ainakaan ysksistään.!

Se ei kyllä ole mukava ilmiö jos patriootit alkaa isannoimaan...
ei saisi ajaa autollakaan ilman niiden lupaa.

Nuorta väestöä tänne kaivattaisiin, lapsien kanssa. Sopeutuminenkin helpompaa ,,, tai kenen siinä pitäsi sopeutua meidän vai heidän?
Siinäpä kysymys!
No yhteentörmäykset ainakin olisivat lievempiä.
Luulen ma...

Äänestä

geeniperimää ja mikä kulttuurin tuomaa sopeutumista..

suomalaiset ovat metsäkansaa
tottuneet piilottelemaan, suojautumaan metsiin
monien sotien aikana on paettu piilopirtteihin
syvälle metsään

olemme aina joutuneet olemaan varuillamme,
kuin lotat talvisodassa; juoksemaan puiden suojaan valkoinen lakana kainalossa

miksi olemme ajatuneet sotiin?
ollaanko myös taistelija kansaa?
onko perimässämme jotain sellaista,,,
ollaanko käyty useinmiten puolustussotaa vai oltu itse valloittajia?
minä kallistuisin ensimäisen vaihtoehdon kannalle.

mitä sitten uusi perimä voisi tuoda tullessaan, tästä näkökulmasta?

Äänestä
  • niin
    lotat olivat rintama alueilla tehtävissä
    heille oli annettu ohje,että ottaa valkoinen lakana kun ilmahälytys tulee, ja juosta metsään

    lakana piti levittää itsensä suojaksi

    joskus sattui niinkin, että ilmahälytyken tullessa kaikki juoksivat paniikissa metsiin suojaan ,lakanat mukana.
    Kun tilanne oli ohi, huomatiin, että lakana oli unohtunut viikattuna kainaloon.

    Äänestä

  • ankarat olosuhteet ovat luoneet suomalaisista
    sinnikkäitä pärjääjiä
    geenit ovat vahvistuneet tähän suuntaan?
    luonnon valikoimaa,,,,

    vahvimmat ovat selvinneet ja jääneet eloon

    kaikki aika on pitänyt käyttää kuokkimiseen, metsästämiseen ja koska syntyvys oli suurta , ruokaa tarvittiin
    ei suomalaiset ole joutaneet uhoilemaan,
    vihon viimessä pakossa kuokat on heitetty kasken
    reunalle ja lähdetty puolustamaan

    idän ja lännen vaikutteet ovat tulleet tänne varkain,
    ja niillä on ollut aikaa tulla hyväksytyksi

    Piispa Henrikki koki kovan kohtalon, kun tuli isännän puurolle ja yritti uusia oppeja,liian äkisti,,,??

    Äänestä

  • helppoa, jos voisimme aina selittää käytöksemme olevan kansana ja yksilönä geeniperimästämme johtuvaa..:/

    Emme tarvitsiesi koskaan ottaa moraalista vastuuta teoistamme ja ratkaisuistamme...

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    helppoa, jos voisimme aina selittää käytöksemme olevan kansana ja yksilönä geeniperimästämme johtuvaa..:/

    Emme tarvitsiesi koskaan ottaa moraalista vastuuta teoistamme ja ratkaisuistamme...

    niinpä...

    ajattelin myös, pohtisiko tuota asiaa siltä kannalta, että olemmeko perimältämme sotaisia vai rauhaa rakastavia

    mieluimmin piileskeltäs metsissä kuin sodittas ja valloitettais?

    moraalia täytyy nyt miettiä...hmmm

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    helppoa, jos voisimme aina selittää käytöksemme olevan kansana ja yksilönä geeniperimästämme johtuvaa..:/

    Emme tarvitsiesi koskaan ottaa moraalista vastuuta teoistamme ja ratkaisuistamme...

    ylevyydestään huolimatta sisältää
    ihmisten ( kunkin kansan) laatimia, sovittuja tai sosiaalisen paineen luomia käyttäytymiseen liittyviä sopimuksia
    virallisia ja epävirallisia

    sotatilassa ihminen yksilönäkin ( vaikuttaa siltä) muuttuu ... käsittämättömän alkukantaiseksi , ihminen kykenee tekemään aivan hirveitä tekoja,
    varmaankin kaikkien kansojen armeijat, sotilaat ovat siinä mielessä yhdenmukaisia
    mutta kuka on valloittaja , hyökkääjä
    ja syyt siihen
    onko se ihan vain ravinnon turvaamista vai
    omien geenien säilymisen ?

    siitäpä johtuikin mieleeni, että geenitkö ne
    ohjailevat ihmisen käyttäytymistä?

    moraali kyllä kulkee ihmisen mukana ja on muovailtavissa kunkin tarpeisiin

    Äänestä

  • rosalii kirjoitti:

    JOPA ESITIT KIEMURAISESTI,,

    meikäläinen on kuin juna kiskoilla...

    "selittää geenit vai moraali, tekoja/ ratkaisuja"..

    jos ajattelisi niiden "reviirejä"
    geenit ( mielestäni) ovat ylikansallisia,
    moraalilla on aina sen sosiaalisen lauman rajat missä sitä kulloinkin tulkitaan.

    no... meidän moraali,,suomalaisten moraali?
    milloin ollaan "maalla viisaampia...jne
    ja milloin ollaan torjunta linjalla?

    voiko tämän päivän "suur Suomi" hanke olla jotain muuta..keskuudessamme piileviä, huomaamattomia asenteita.
    Esimerkiksi ekologiset asiat,
    tänään itsestään selvyys, enemmistö kannattaa,
    tutkijat varoittavat, kukaan ei usko
    ennenkuin jotain tapahtuu
    100v:n päästä tarkasteltuna ihmiset käyttäytyivät omituisesti, ( vrt, juutalaiset)
    miksi ei nähty "metsää puilta"

    Äänestä

  • rosalii kirjoitti:

    ylevyydestään huolimatta sisältää
    ihmisten ( kunkin kansan) laatimia, sovittuja tai sosiaalisen paineen luomia käyttäytymiseen liittyviä sopimuksia
    virallisia ja epävirallisia

    sotatilassa ihminen yksilönäkin ( vaikuttaa siltä) muuttuu ... käsittämättömän alkukantaiseksi , ihminen kykenee tekemään aivan hirveitä tekoja,
    varmaankin kaikkien kansojen armeijat, sotilaat ovat siinä mielessä yhdenmukaisia
    mutta kuka on valloittaja , hyökkääjä
    ja syyt siihen
    onko se ihan vain ravinnon turvaamista vai
    omien geenien säilymisen ?

    siitäpä johtuikin mieleeni, että geenitkö ne
    ohjailevat ihmisen käyttäytymistä?

    moraali kyllä kulkee ihmisen mukana ja on muovailtavissa kunkin tarpeisiin

    korkeaa moraalia olla menemättä massojen mukaan, silloin kun omat ihanteet ja oikeustaju sotii toisten ratkaisuja ja käytösmalleja vastaan, mutta ihmiskunnan onneksi heitäkin, korkean "moraalin" omaavia ihmisiä on aina ollut.

    Geenit varmaan ohjaavat meitä, mutta ei kai enää niin paljoa kuin esim. apinoilla..:)

    Tuo moraali on kumma käsite, siihen sisällytetään ehkä liikaa ja vääränlaista tavaraa..:)

    toisaalta, eloonjäämisvietti kai se voimakkain vietti tällä ihmisellä on..siitä ovat kaikki toimemme lähtöisin...loppujen lopuksi, syönti ja nainti..:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    toisaalta, eloonjäämisvietti kai se voimakkain vietti tällä ihmisellä on..siitä ovat kaikki toimemme lähtöisin...loppujen lopuksi, syönti ja nainti..:)

    että omaisipa sellaisen kyvyn, että näkisi tulevaisuuteen,
    voisi kuvitella mitä mistäkin asiasta seuraaa..
    ja tehdä johtopäätöksiä
    ja muodostaa mielipiteensä "oikein"

    siis olla hyvän puolella pahaa vastaan..
    eikös se oli moraalin perus ajatus?

    Äänestä

  • rosalii kirjoitti:

    että omaisipa sellaisen kyvyn, että näkisi tulevaisuuteen,
    voisi kuvitella mitä mistäkin asiasta seuraaa..
    ja tehdä johtopäätöksiä
    ja muodostaa mielipiteensä "oikein"

    siis olla hyvän puolella pahaa vastaan..
    eikös se oli moraalin perus ajatus?

    selviää vasta jälkikäteen oliko se hyvä vai paha.
    Oliko hyvä, että hävittiin viime sodat, entäs jos Saksa olis voittanut?
    Oliko hyvä, että isovihan jälkeen suomeen komennettiin ruotsalaissotilaita kaatuneiden suomalaismiesten tilalle?
    Oliko hyvä, että Brietenfeldissä eloonjäneiden hakkapeliittojen päälliköt ( balttilais-saksalaista ylimystöä ) muutti niiden miestensä kanssa suomeen ja jäi?
    olen niidenkin jälkeläinen ja niin perkeleen suomalainen kuin voi yleensä olla...

    Äänestä

  • salakaataja kirjoitti:

    luulenpa, että Suomi selvisi kaikkineen viime sodasta voittajana
    tilanteet huomioon ottaen

    ( mielipiteeni)

    olen myös sitä mieltä, että sodan jälkeisen ajan päättäjillä oli kauaskatseinen geeni olemassa ja tosi diplommaatti taidot
    siis eihän "isolle" voi mennä rähiseen, pitää ottaa olkapäästä ja teesekennellä ystävää vaikka sisuksissa tekee kuin ilkeää
    voi tietenki rähistä ja räkyttää mutta ,,,,
    Nyt Suomeen virtaa turisteja idästä ja äkkirikkaiden raha tuo leipää Kainuuseenkin.

    Äänestä

  • salakaataja kirjoitti:

    selviää vasta jälkikäteen oliko se hyvä vai paha.
    Oliko hyvä, että hävittiin viime sodat, entäs jos Saksa olis voittanut?
    Oliko hyvä, että isovihan jälkeen suomeen komennettiin ruotsalaissotilaita kaatuneiden suomalaismiesten tilalle?
    Oliko hyvä, että Brietenfeldissä eloonjäneiden hakkapeliittojen päälliköt ( balttilais-saksalaista ylimystöä ) muutti niiden miestensä kanssa suomeen ja jäi?
    olen niidenkin jälkeläinen ja niin perkeleen suomalainen kuin voi yleensä olla...

    hyvällä ja pahalla ei ole mitään merkitystä
    on vain "tapa tai tule tapetuksi"
    kysymys on
    elämästä ja kuolemasta
    voitosta/häviöstä

    se on ihmisen viettitoimintaa, jossa moraalilla ei ole mitään sijaa

    jälikäteen enemmistö kallistuu tietenkin voittajan puolelle,
    voittajan käsityksiin moraalista
    hyvästä ja pahasta

    No jos Sinä olet nyt suomalainen ja tunnet myös olevasi
    Sinun suomalaisuutesi koostuu erilaisita geeneistä.
    Kuinkahan moni meistä on puhtaasti "suomalainen"?
    Mitä on olla suomalainen?

    Äänestä

  • rosalii kirjoitti:

    että omaisipa sellaisen kyvyn, että näkisi tulevaisuuteen,
    voisi kuvitella mitä mistäkin asiasta seuraaa..
    ja tehdä johtopäätöksiä
    ja muodostaa mielipiteensä "oikein"

    siis olla hyvän puolella pahaa vastaan..
    eikös se oli moraalin perus ajatus?

    kaikilla on oma yksityinen moraalinsa, onko se vaan jokaisessa oleva sisäistymä - tunne, vai tuleeko se kullekin ulkoa oppien, kirkon ja esivallan toimesta, eli kotoa perittynä arvomaailmana..

    Tuo ennustaminen kai se onkin helpompaa jälkikäteen, siksi onkin hyvä tuntea historiaa, kansakunnan kuin yksilöiden, ja olla viisaampi kuin edelliset sukupolvet.

    Tuo hyvän puolella oleminen pahaa vastaan, on myös kunkin osapuolen intresseistä kiinni, ei kai se Hitlerkään omasta mielestään tarkoittanut pahaa..

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    Hitler ei varmaankaan tarkoittanut mitään
    hänen geeneissään oli varmaankin "mutaatio"
    en usko että hän kykeni ajattelemaan
    suunnittelemaan
    luomaan
    häntä johdattelivat viettitoiminnot
    lapsuuden kovat kokemukset, hylkäämiset
    yksin jääminen
    jota hän epätoivoisesti yritti elämässään kokea uudelleen ja korjata hylkäämisen kokemuksen ja ehkä peitteli myös jotain ominaisuuttaa korostamalla jotain jota hän ei ollut
    oliko hän arjalainen?
    oliko hän hetero?
    oliko hän "terve" mieleltään
    oliko hän nero?
    oliko hän sotapäällikkö?
    oliko hän poliitikko?
    edustiko hän yhteiskuntaa vai itseään ja omia tavoitteitaan?

    Sen ainakin uskon, ettei hän kyennyt "ajattelemaan tarkoituksia ja seurauksia"

    herää kysymys
    kenellä oli varakkuus ja älykkyys
    jota Hitler kadehti
    ja miksi kadehti

    jos näiden "geenien" omaajat olisivatkin säästyneet,
    kenen moraalia tulkittaisiin ?

    Äänestä

  • rosalii kirjoitti:

    herää kysymys
    kenellä oli varakkuus ja älykkyys
    jota Hitler kadehti
    ja miksi kadehti

    jos näiden "geenien" omaajat olisivatkin säästyneet,
    kenen moraalia tulkittaisiin ?

    aina ole yhtäkuin moraalittomuus..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    aina ole yhtäkuin moraalittomuus..

    onhan tämänpäivän sosiaalityökin alkuaan varakkaiden toimesta alkanutta hyväntekeväisyyttä ja armeliaisuuttaa...

    ajauduin tuosta "Hitler" teemasta vaan sivupoluille,
    että jos kuitenkin 2.n maailmansodan tulos olisi ollut toisenlainen,
    niin moraalit olisi tulkittu eritavoin,,,
    hyvät ja pahat... jne...

    Äänestä

Onko tämän globalisaation aikana tärkeämpi tuntea kansallistunnetta vai "mailman kansalaisen" tunnetta?
kumpi sisältää elämän jatkuvuuden mahdollisuuden?
tai kumpi kehitys mahdollisesti voisi johtaa tuhoon?
mitä on suomalaisuus tänään?

Äänestä
  • mennyt,
    meillä on vielä kieli, lippu ja maantieteelliset
    rajat

    mitä muuta?

    Kalevala?

    Äänestä

  • Varmasti näin globalisaation aikana on tärkeä tuntea itsensä maailmankansalaiseksi, mutta mitä maailmankansalaisuus sitten tarkoittaa? Juha Sihvolan mukaan maailmankansalaisuus on lähtökohtaisesti ihmisyyden monien ulottuvuuksien kunnioittamista ja sitoutumista pitämään jokaista ihmistä alkuperästä ja asemasta riippumatta tasa-arvoisena kumppanina. Sihvolan mukaan se merkitsee ennakkoluuloista vapautumista ja elävää moraalia maailmassa, jossa ihmisyyden kunnioittamiseksi ei riitä muodollisen demokratian takaaminen eikä toisten hyväksyminen tasaveroisiksi ostajiksi ja myyjiksi markkinatalouden myllyyn. Kts. http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=887

    En kuitenkaan näkisi, että maailmankansalainen on vastakkainen isänmaallisuudelle vaan kosmopoliitti voi olla myös isänmaallinen. Itse koenkin olevani sekä kosmopoliitti että isänmaallinen. Näen tärkeäksi arvoksi toisen ihmisen kunnioittamisen mm. sukupuolesta, iästä ja kulttuurista riippumatta. Mutta toisaalta arvostan suomalaisuuttani en niinkään oman reviirini nurkkakuntaisena puolustamisena tai hengessä, että Karjala pitäisi palauttaa takaisin Suomelle. Suomalaisuudessa on minulle tärkeintä suomen kielen ja kulttuurihistorian vaaliminen. Mielestäni Suomeen saa tulla pakolaisia ja siirtolaisia ja heille olisi taattava samat oikeudet mutta myös velvollisuudet kuin muille suomalaisille sekä myös huomioitava heidän kulttuurin omalaatuisuuden pohjalta luotavat oikeudet.

    Äänestä

  • Evade Mordodoria kirjoitti:

    Varmasti näin globalisaation aikana on tärkeä tuntea itsensä maailmankansalaiseksi, mutta mitä maailmankansalaisuus sitten tarkoittaa? Juha Sihvolan mukaan maailmankansalaisuus on lähtökohtaisesti ihmisyyden monien ulottuvuuksien kunnioittamista ja sitoutumista pitämään jokaista ihmistä alkuperästä ja asemasta riippumatta tasa-arvoisena kumppanina. Sihvolan mukaan se merkitsee ennakkoluuloista vapautumista ja elävää moraalia maailmassa, jossa ihmisyyden kunnioittamiseksi ei riitä muodollisen demokratian takaaminen eikä toisten hyväksyminen tasaveroisiksi ostajiksi ja myyjiksi markkinatalouden myllyyn. Kts. http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=887

    En kuitenkaan näkisi, että maailmankansalainen on vastakkainen isänmaallisuudelle vaan kosmopoliitti voi olla myös isänmaallinen. Itse koenkin olevani sekä kosmopoliitti että isänmaallinen. Näen tärkeäksi arvoksi toisen ihmisen kunnioittamisen mm. sukupuolesta, iästä ja kulttuurista riippumatta. Mutta toisaalta arvostan suomalaisuuttani en niinkään oman reviirini nurkkakuntaisena puolustamisena tai hengessä, että Karjala pitäisi palauttaa takaisin Suomelle. Suomalaisuudessa on minulle tärkeintä suomen kielen ja kulttuurihistorian vaaliminen. Mielestäni Suomeen saa tulla pakolaisia ja siirtolaisia ja heille olisi taattava samat oikeudet mutta myös velvollisuudet kuin muille suomalaisille sekä myös huomioitava heidän kulttuurin omalaatuisuuden pohjalta luotavat oikeudet.

    voi olla vaikea määritellä suomalaisuus muuten kuin mainitsemiesi asioiden kautta.
    entä jos miettisi "antisuomalaisuuden" kautta?
    millaisia emme ole
    millaisia emme halua olla
    mitä olemme valmiita puollustamaan
    mitä "vastaan" voimme tänäpäivänä nousta, taataksemme suomalaisuuden?

    aikaisemminhan se on ollut selvää, mistä tulee "vihollinen" ja millainen se on ja sen edustamat uhat?

    Olemme kyenneet erilaisin keinoin valmistautumaan uhkaa vastaan.....
    Mistä tiedämme nyt mikä on meidän todellisin uhka?

    Äänestä

  • kansallis tunne nostaa päätään sitä mukaa, mitä enemmän maatamme globalisoidaan/tuu.
    Onhan Amerikan suomalaisetkin, enemmän suomalaisia kuin me suomalaiset.
    Tärkeydestä en tiedä.
    Toivottavasti klobalisoituminen ei vie elämän mahdollisuuksia, mm. työttömyyden muodossa vrt. kiinailmiö, "kansallisuustunne" voi herätä kapinana ja anarkiana parempiosaisia vastaan ja silloin olisimme jo "tuhon" tiellä. Elämän jatkuvuuteen uskon sitä kautta, että klobalisaatiosta huolimatta taataan elimahdollisuudet niillekin jotka eivät ole (eivätkä tule) kosmopoliitteja.

    Mutta jos ajattelet elämän mahdollisuutta ja jatkuvuutta geenitasolla, eli mahdollisimman suotuisien perintötekijöiden kannalta, niin tottakai on edullista jos vereemme sekoittuisi enemmän vierasta verta..

    ja siehän olet kyselytuulella..:))

    Äänestä

  • rosalii kirjoitti:

    mennyt,
    meillä on vielä kieli, lippu ja maantieteelliset
    rajat

    mitä muuta?

    Kalevala?

    oma kieli? på svensk? eller finnsk språki..
    Oma lippu? Eu: lippu liehuu aika monessa paikassa..rekisterikilvessä..
    rajat? Niistä tullaan ja mennään, ainoa merkitys niillä on, että tietää ylittäneensä toisten laittaman rajan. rajat on tehty ylitettäviksi, - rajat on haaste, ei este.

    Äänestä

  • rosalii kirjoitti:

    voi olla vaikea määritellä suomalaisuus muuten kuin mainitsemiesi asioiden kautta.
    entä jos miettisi "antisuomalaisuuden" kautta?
    millaisia emme ole
    millaisia emme halua olla
    mitä olemme valmiita puollustamaan
    mitä "vastaan" voimme tänäpäivänä nousta, taataksemme suomalaisuuden?

    aikaisemminhan se on ollut selvää, mistä tulee "vihollinen" ja millainen se on ja sen edustamat uhat?

    Olemme kyenneet erilaisin keinoin valmistautumaan uhkaa vastaan.....
    Mistä tiedämme nyt mikä on meidän todellisin uhka?

    Juu, suomalaisuutta ei mielestäni kyllä voi määritellä kuin suhteessa toisiin kansalaisuuksiin liikuttiin sitten biologian tahi kulttuurin tasolla, kuten Rosalii esitti. Samoin sitä ei voi mielestäni määritellä kuin suhteessa siihen, mikä suljetaan suomalaisuuden ulkopuolelle kuten hän myös sanoi. Jos ihan rationaalisesti atomeiksi purkaa suomalaisuutta niin eipä taida siitä paljon mitään jäljelle jäädä. Tunneperustaista ja opittua varmaankin pitkälti tuo suomalaisuus kulttuurin tasolla.

    En osaa ajatella suomalaisgeenejäkään muuna kuin ihmisen käsitteellisinä rakennelmina, mallintamisena suomalaisuudesta. Jos ihminen ei olisi suomalaisille tyypillistä genetiikkaa mallintanut olisiko suomalaisuutta ylipäänsäkään?

    ovat siis tietyn populaation yhteishengen
    ilmaisu
    mihin tällä sitten pyritään?

    kai se ainakin on tärkeä asia, että toimitaan niin että säilyy itsemääräämisoikeus
    kaikilla tasoilla

    jos niin kuin tiivistettynä sanoisi

    Äänestä

  • salakaataja kirjoitti:

    oma kieli? på svensk? eller finnsk språki..
    Oma lippu? Eu: lippu liehuu aika monessa paikassa..rekisterikilvessä..
    rajat? Niistä tullaan ja mennään, ainoa merkitys niillä on, että tietää ylittäneensä toisten laittaman rajan. rajat on tehty ylitettäviksi, - rajat on haaste, ei este.

    onhan se mukava palata rajan takaa omille mansikka maille
    ottaa oma aura ja kyntää omaa peltoa
    ja illalla köllähtää sitten kun haluaa
    omaan petiin
    määrätä itse tulemisensa ja menemisensä?
    eikö se ole tärkein kansallis asia?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kansallis tunne nostaa päätään sitä mukaa, mitä enemmän maatamme globalisoidaan/tuu.
    Onhan Amerikan suomalaisetkin, enemmän suomalaisia kuin me suomalaiset.
    Tärkeydestä en tiedä.
    Toivottavasti klobalisoituminen ei vie elämän mahdollisuuksia, mm. työttömyyden muodossa vrt. kiinailmiö, "kansallisuustunne" voi herätä kapinana ja anarkiana parempiosaisia vastaan ja silloin olisimme jo "tuhon" tiellä. Elämän jatkuvuuteen uskon sitä kautta, että klobalisaatiosta huolimatta taataan elimahdollisuudet niillekin jotka eivät ole (eivätkä tule) kosmopoliitteja.

    Mutta jos ajattelet elämän mahdollisuutta ja jatkuvuutta geenitasolla, eli mahdollisimman suotuisien perintötekijöiden kannalta, niin tottakai on edullista jos vereemme sekoittuisi enemmän vierasta verta..

    ja siehän olet kyselytuulella..:))

    oli tiivistetyssä muodossa
    ja hyvin sanottu !

    Toivottavasti meillä ei muodostu uuden vuoden "perinteeksi" autojen polttaminen,,,

    monikansallisuudesta huolimatta, toivoisin että jos ollaan suomalaisia, tunnustetaan ja etsitään sen ilmenismuotoja ja merkityksiä.

    pelkään "sammakko" ilmiötä...

    ps.
    olen utelias siksi kysyn niin paljon

    Äänestä

Vaimon puolelta: Isä suomalais-tataari, äiti suomalais-baijerilainen.
Minun puoleltani: Isä jostain slaavialueelta, äiti länsisuomalainen.

Vaimon sisaruksissa ja omissa lapsissamme on havaittavissa kussakin erilaisia etnisiä piirteitä.

Henkeen ja vereen saakka olemme isänmaallisia suomalaisia.

Äänestä
  • siis, että kun meikä on harrastuksensa ( pakkomielteisen sukututkimuksen )seurauksena tullut siihen päätelmään, että aika harva meistä ns. suomalaisita on ihan oikeesti puhdas suomalainen geeniperimänsä perusteella. Jokaisella on pisara, ainakin pieni pisara vierasta verta muutaman viimeisen vuosisadan aikana tullut mukaan. Kun tämän tiedostaa, niin automaattisesti alkaa suvaitsevaisuus tulijoita kohtaan kasvaa. Siinä ei oma suomalaisuus mínnekään katoa, vaikka tietääkin kantavansa muutakin perimää.
    Ja tulijoista, mistä sen tietää ovatko he rosvoja tai neroja, ei ainakaan naaman väristä tai kengän korkojen pituudesta. Otetaan vastaan ja oletetaan, että elävät kuin "suomalaiset" ja tuokoon kultuuristaan parhaat puolet mukanaan.. ( siis ...mitenkäs me eletäänkään...)

    Äänestä

  • salakaataja kirjoitti:

    siis, että kun meikä on harrastuksensa ( pakkomielteisen sukututkimuksen )seurauksena tullut siihen päätelmään, että aika harva meistä ns. suomalaisita on ihan oikeesti puhdas suomalainen geeniperimänsä perusteella. Jokaisella on pisara, ainakin pieni pisara vierasta verta muutaman viimeisen vuosisadan aikana tullut mukaan. Kun tämän tiedostaa, niin automaattisesti alkaa suvaitsevaisuus tulijoita kohtaan kasvaa. Siinä ei oma suomalaisuus mínnekään katoa, vaikka tietääkin kantavansa muutakin perimää.

    Monet vanhat rikkaat suvut, joilla on ruotsinkielinen nimi ovat lähtöisin Venäjältä. Tsaarin armeijassa palvelusaika oli hyvin pitkä. Kun se loppui, sai jäädä Suomeen. Monet muuttivat nimensä ja alkoivat tehdä bisnestä. Siitä alkoi Suomen vaurastuminen. - Jos joskus tulee tilaisuus, niin menkääpä Helsingin ortodoksisen hautausmaan opastetulle kierrokselle. Se on todellinen Suomen historian oppitunti.

    Tataarit ja juutalaiset ovat tulleet Venäjältä, romanit Ruotisista. - "Tavalliset" suomalaiset ovat aikamoinen sekoitus.

    Maahanmuuttajat tarvitsevat usein kokonaisen sukupolven sopeutuakseen ja muuttuakseen suomalaisiksi. Sen vuoksi on tärkeää, että heitä autetaan kotoutumisessa. On selvää, että heidän pitää päästä siihen asemaan, että he kannattavat suomalaista yhteiskuntaa eivätkä ota vastaan ohjeita muualta.

    Äänestä

  • salakaataja kirjoitti:

    siis, että kun meikä on harrastuksensa ( pakkomielteisen sukututkimuksen )seurauksena tullut siihen päätelmään, että aika harva meistä ns. suomalaisita on ihan oikeesti puhdas suomalainen geeniperimänsä perusteella. Jokaisella on pisara, ainakin pieni pisara vierasta verta muutaman viimeisen vuosisadan aikana tullut mukaan. Kun tämän tiedostaa, niin automaattisesti alkaa suvaitsevaisuus tulijoita kohtaan kasvaa. Siinä ei oma suomalaisuus mínnekään katoa, vaikka tietääkin kantavansa muutakin perimää.
    Ja tulijoista, mistä sen tietää ovatko he rosvoja tai neroja, ei ainakaan naaman väristä tai kengän korkojen pituudesta. Otetaan vastaan ja oletetaan, että elävät kuin "suomalaiset" ja tuokoon kultuuristaan parhaat puolet mukanaan.. ( siis ...mitenkäs me eletäänkään...)

    kyllähän tänne saapi tulla ja suvaitaankin varmaan ( puhun omasta puolestani)
    en ole yhdessäkään "puheenvuorossani" sanonut mitään kielteistä...?
    vai?
    se on ainoa huoli ja pelko, kun täällä nämä olosuhteet ovat aika ankarat
    ja voidaanko siis taata tulijoille tarpeeksi hyvä elintaso ja sopeutuminen
    ja onko jo hämärtymässä koko kansallisuus asia...
    kuka on mitäkin kansalaisuutta
    no sinällään sillä asialla ei ole merkitystä, mutta mitä onkaan edessä kun/jos tulee tarpeeksi sekasortoa...
    että ainakin toivois järkeä päättäjille ulkomaalaispolitiikassa...

    Äänestä

On hyvä asia.Jutellessani ptofessori Leena Palotien kanssa samasta asiasta josta kirjoitat.
Hän oli huolissaan meidän suomalaisten suppeasta genettisestä perintömme tilasta. On todella positiivista kun saamme ulkomaalaista geeniperintää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

salakaataja kirjoitti:

uutisoitiintuossa juuri. Suomeen muutti tänä vuonna n. 21 000 uutta immeistä. eli ~58 henkeä per päivä. Syntyneitä oli 58 000 eli 158 per aamu. Sehän tekee= joka neljäs on muualta tullut.
Onko se hyvä vai huono asia, että pian on suomalaisugrilaisnen heimo ihan jotain muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu