Suojatut ja

Nykyisin työntekijöitä lomautetaan ja irtisanotaan taloudellisesti kannattavistakin työpaikoista. Tuotantoa siirretään muualle. Nuorten ja lapisperheiden elämä on ahtaalla.

Kuinka on mahdollista, että elantonsa kilpailuilla ja avoimilla markkinoilla hankkivat veronmaksajat voivat sukupolvesta toiseen joutua maksaamaan 100% suojattujen maatalous"yrittäjien" rökäletappiot? Missä on yrittäjäriski?

Tukiaisnautinnan jälkeen toimintaa jatketaan ja pyydellään jopa lisää tukiaisia, kuten mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Olisiko tätä puuhastelua pidettävä enemmän yrittäjätoimintana vai omalaatuisena maatalous-sosialismina?
181457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Todettakoon taas kerran että tuki on palkkaa tuotetuista elintarvikkeista, SITÄ PALKKAA MAKSAA Suomen valtio ja EU. Tuottajahinnat kun on lähes olemattomat, ne ei kata edes tuotantokustannuksia.
Tuo PALKKA maksetaan suurimmaksi osaksi viljelijöille vasta loppuvuodesta ja sitäkin pitää anoa erikseen joka vuosi.
Olemme siis palkannauttijoita me viljelijät, samalla tavoin kuin kuntien ja valtion ttyöntekijät.
Turha kenenkään lässyttää mitään muuta. TÄMÄ ON TOTUUS.

Äänestä
  • mainitsemassasi maatalouden palkkatyössä pidetään sellaisiakin työntekijöitä joita ei tarvittaisi!!!!
    näitä ovat useat sivutoimiset viljelijät muun muassa, kuten vaikkapa Nalle!!! Kun vertaat viljelijöitä esim kuntien työntekijöihn, niin eikös pitäisi tarpeettomat työntekijät potkia pois, näinhän kunnissakin on pyritty tekemään jo vuosikaudet!!!

    Äänestä

  • mutta mutta kirjoitti:

    mainitsemassasi maatalouden palkkatyössä pidetään sellaisiakin työntekijöitä joita ei tarvittaisi!!!!

    ...sitä on viljelijöitä syyllistää. Kyllä haukut pitäis kohdistaa EU-herroille ja KAIKILLE NIILLE JOTKA ÄÄNESTIVÄT EU-hin LIITTYMISEN PUOLESTA.

    Yksittäinen viljelijä ei tähän ole syypää, mutta kauheet haukut saa päällensä.

    Äänestä

  • HHH kirjoitti:

    Kaikki, jotka äänestivät Euroopan unioniin liittymisen puolesta, äänestivät samalla maataloustuet maanviljelijöille. Turha jälkikäteen itkeä. Näinhän te halusitte.

    Äänestä

  • asia. kirjoitti:

    Kaikki, jotka äänestivät Euroopan unioniin liittymisen puolesta, äänestivät samalla maataloustuet maanviljelijöille. Turha jälkikäteen itkeä. Näinhän te halusitte.

    mutta, ei se sitä tarkoita etteikö mielipiteitä saa esittää tukien jaon muuttamiseksi. ei kai tuet ole mitenkään "kiveen hakattuja" niinkuin kymmenen käskyä? Ei kukaan halua jakaa tukia esim Nallelle!

    Äänestä

  • asia. kirjoitti:

    Kaikki, jotka äänestivät Euroopan unioniin liittymisen puolesta, äänestivät samalla maataloustuet maanviljelijöille. Turha jälkikäteen itkeä. Näinhän te halusitte.

    Ja nyt me äänestäjät haluamme ne poistaa.
    Turha etukäteen itkeä.
    Näin me haluamme.

    Äänestä

  • mutta mutta kirjoitti:

    mainitsemassasi maatalouden palkkatyössä pidetään sellaisiakin työntekijöitä joita ei tarvittaisi!!!!
    näitä ovat useat sivutoimiset viljelijät muun muassa, kuten vaikkapa Nalle!!! Kun vertaat viljelijöitä esim kuntien työntekijöihn, niin eikös pitäisi tarpeettomat työntekijät potkia pois, näinhän kunnissakin on pyritty tekemään jo vuosikaudet!!!

    Täytyisi olla mahdollisuus vaikutta siihen, että todelliset, maanviljelyksestä elantonsa saavat viljelijät olisivat varsinaisia tuensaajia mutta Euroopan Unionin kanta on armoton.

    Äänestä

  • äänestimme kirjoitti:

    mutta, ei se sitä tarkoita etteikö mielipiteitä saa esittää tukien jaon muuttamiseksi. ei kai tuet ole mitenkään "kiveen hakattuja" niinkuin kymmenen käskyä? Ei kukaan halua jakaa tukia esim Nallelle!

    turhaan te meitä syyttömiä viljelijöitä haukutte. Me ei voida asialle mitään. Tässä on koitettava parhaansa pärjäillä EU-tarkastajien ja muiden turhien EU-virkamiesten kanssa.

    Minä en haluaisi saada senttiäkään tukea, kunhan tuotteista saisi sen todellisen käyvän hinnan. Meidän tuotteiden hinnat romahtivat, ja kaikki kustannukset EUhin menon jälkeen ovat nousseet rajusti. Pitäis pudottaa myös niiden hinnat samassa suhteessa.

    Äänestä

  • Coco kirjoitti:

    Ja nyt me äänestäjät haluamme ne poistaa.
    Turha etukäteen itkeä.
    Näin me haluamme.

    ME äänestäjät haluamme vapaan kilpailun myös työmarkkinoille. Rajasuoja pois myös duunareilta!

    Äänestä

  • tuulensuojasta kirjoitti:

    ME äänestäjät haluamme vapaan kilpailun myös työmarkkinoille. Rajasuoja pois myös duunareilta!

    Duunareilla ei ole rajasuojaa. Lisäksi heillä on niskassaan 100% suojatuille maatalous"yrittäjille" maksettavat tukiaiset.

    Maatalous"yrittäjillä" on molemmat.

    Jos he tulisivat omillaan toimeen, ei itsetuntoa tarvitsisi kohottaa puremalla ruokkivaa kättä.

    Äänestä

  • tautina kirjoitti:

    Mitenkäs käy yrittäjälle joka ei noudata suomen työehtosopimusta vaan haluaisi noudattaa vaikka työntekijän kotimaan työehtosopimusta.

    Taitaa aika pian olla ay-liike niskassa. Ja oikeusjuttu tulossa, käy niinkuin sille miehelle jolla oli nitä kiinalaisia kivenhakkaajia työssä.

    Olipahan ay-liike sulkemassa olkiluodontyömaata, sillä perusteella että siellä on virolaisia kuskeja betonia ajamassa.

    Raja on ihan vapaa ei muuta kuin perustamaan tuonti yritystä ja tuomaan sitä halpaa ruokaa. Ei sen tuontia ole ole tuolla kukaan estämässä.
    esim. viron ja Suomen rajalla.

    Ja enkä minä ihmettele jos joltain työpaikka vaikka häviää kun sanotaan työohjeistusta kertovalle pomolle että "tee ite hommas".

    Et sinä mitään ruoki, koska ei ilman alkua ole mitään loppua eikä mitään siltä väliltä.
    Tuollaisia ajatuksia varmaan tulee vain sen vuoksi että ruoka pitää olla ilmaista eikä siitä missään nimessä saa maksaa niitä kustannuksia mitä sen tuottaminen aiheuttaa.
    Kyllä oma työnarvo osataan kuitenkin nostaa pilviin ja sanoa ettenminä tuolla hinnalla sitä tee.

    Äänestä

Siksihän sitä tuotantoa siirretään kun Suomessa on liian kalliit työvoimakustannukset. Työvoima pitäisi vapauttaa suojelusta niin avoimilla maailmanmarkkinoilla voisi pärjätä paremmin.

Äänestä

irtisanomiset johtuvat laiskoista työtekijöistä. Tällä toimenpiteellä johto pistää nämä seisoskelijat pihalle.

Maatalouden tappioon ei saa mitään ylimääräistä tukea. Valtiolta voi saada hahpakorkoista lainaa, mutta sekin täytyy maksaa takaisin. Kyllä viljanviljelijä joutuu todellisuudessa suunnittelemaan rahankäytön 1-1,5 vuotta etukäteen. Maidontuotannossa tili tulee kerran kuukaudessa.

Pystyisitkö Sinä hoitamaan omat raha-asiasi jos saisit palkan kerralla tai kahdessa osassa vuodessa? Minä uskallan väittää ettet onnistuisi.

Äänestä
  • olet. Kyllä sinua suurempiakin on olemassa, meijän äiti esim ...

    Äänestä

  • sinäpä talousnero kirjoitti:

    olet. Kyllä sinua suurempiakin on olemassa, meijän äiti esim ...

    Äitisi on se kuuluisa Iso-Iita.

    Äänestä

Laske paljonko työpaikkojen määrä on vähentynyt 10 viime vuoden aikana ja paljonko vähenemiseen syynä on palkkojen korottaminen joka vuosi?

Maatiloista lähes puolet on joutunut lopettamaan, ja nykyisistäkin jäljellä olevista n. kolmasosa lopettaa todennäköisesti 10 vuoden kuluessa.

Että ketkähän ne olivatkaan suojattuja, ei tänne voi palkata työvoimaa maailmanmarkkinahintaan, esim paperimies tienaa Kiinassa 200 euroa kuussa ja työaikakin on aivan eri luokkaa kuin Suomessa.

Äänestä
  • olisiko mitenkään mahdollista että siirtäisit sen maanilveilysi sinne ihannoimaasi kiinaan,päästäisiin edes yhdestä tukiaispellestä...

    Äänestä

on: lukitaan vaihtoehto B.

Kiitos 52%:n suomalaisäänestäjistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suojattomat kirjoitti:

Nykyisin työntekijöitä lomautetaan ja irtisanotaan taloudellisesti kannattavistakin työpaikoista. Tuotantoa siirretään muualle. Nuorten ja lapisperheiden elämä on ahtaalla.

Kuinka on mahdollista, että elantonsa kilpailuilla ja avoimilla markkinoilla hankkivat veronmaksajat voivat sukupolvesta toiseen joutua maksaamaan 100% suojattujen maatalous"yrittäjien" rökäletappiot? Missä on yrittäjäriski?

Tukiaisnautinnan jälkeen toimintaa jatketaan ja pyydellään jopa lisää tukiaisia, kuten mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Olisiko tätä puuhastelua pidettävä enemmän yrittäjätoimintana vai omalaatuisena maatalous-sosialismina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu