Jo pari vuotta sitten tajusin että pidän oikeastaan pojista enemmän kuin tytöistä, ja mietin hetken deitti-ilmon laittamista. Mutta tähänkään päivään mennessä en ole saanut sitä tehtyä. Miksi?
-Olen ujo, ja pelokaskin
-En ole komea tai isomunainen
-Tunnen ettei minulla ole mitään annettavaa
-En kiinostu kuin harvoista tyypeistä ulkonäöllisesti. Ja siltä pohjaltahan tutustumaan yleensä lähdetään.
-Homot tuntuvat olevan kylmiä, pinnallisia ja kovia ( ja kuka tässä puhuukaan )
-Tarvitsisin turvallista kainaloa ja jotakuta joka ymmärtäisi ja kuuntelisi. Mitä sitten on tarjolla? Ylikorostuneesti seksiä kaikissa muodoissaan. Tai biletystä.
-Sitten tietenkin poikakaverin pitäisi olla kiltti, kiva ja muutenkin mahtava tyyppi.
Toisinaan tilanne vain turhauttaa... Ei ole järkeä tulla ulos kaapista jos ei ole poikaystävää, mutta toisaalta poikaystävän saaminen taitaisi vaatia kaapista ulostulon ja aktiivisen yöelämän.
Kiinnostaisi siis oikeastaan tietää että te jotka olette mahdollisesti suhteessa, niin mistä omista vaatimuksistanne jouduitte tinkimään? Ja onko ylipäätään melankolisella, romanttisella, taiteista ja tieteistä kiinostuneella, tyhmiä juttuja pohtivalla, lapsellisen naaivilla poikalapsella mitään mahdollisuuksia suhteeseen. Etenkin kun luulen etten koskaan kasva aikuiseksi, sillä maailmassa riittää aina ihmettelemistä ja tuon taidon hukkaaminen olisi sama kuin lopettaisi elämänsä.
Ahdistaa :(
-Olen ujo, ja pelokaskin
-En ole komea tai isomunainen
-Tunnen ettei minulla ole mitään annettavaa
-En kiinostu kuin harvoista tyypeistä ulkonäöllisesti. Ja siltä pohjaltahan tutustumaan yleensä lähdetään.
-Homot tuntuvat olevan kylmiä, pinnallisia ja kovia ( ja kuka tässä puhuukaan )
-Tarvitsisin turvallista kainaloa ja jotakuta joka ymmärtäisi ja kuuntelisi. Mitä sitten on tarjolla? Ylikorostuneesti seksiä kaikissa muodoissaan. Tai biletystä.
-Sitten tietenkin poikakaverin pitäisi olla kiltti, kiva ja muutenkin mahtava tyyppi.
Toisinaan tilanne vain turhauttaa... Ei ole järkeä tulla ulos kaapista jos ei ole poikaystävää, mutta toisaalta poikaystävän saaminen taitaisi vaatia kaapista ulostulon ja aktiivisen yöelämän.
Kiinnostaisi siis oikeastaan tietää että te jotka olette mahdollisesti suhteessa, niin mistä omista vaatimuksistanne jouduitte tinkimään? Ja onko ylipäätään melankolisella, romanttisella, taiteista ja tieteistä kiinostuneella, tyhmiä juttuja pohtivalla, lapsellisen naaivilla poikalapsella mitään mahdollisuuksia suhteeseen. Etenkin kun luulen etten koskaan kasva aikuiseksi, sillä maailmassa riittää aina ihmettelemistä ja tuon taidon hukkaaminen olisi sama kuin lopettaisi elämänsä.
Ahdistaa :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse tunnen täysin samoin.
On hyvä että tiedät mitä tunnet ja mitä haluat. Siitä on hyvä jatkaa. Moni tuntee varmaan samoin. Itselläni kyllä jotain samaa.
Mutta kannattaa myös muistaa, että homoja on kaikenlaisia, stereotypiat vain näkyvät eniten. On ihmisiä - myös homoja, joille henkiset arvot ovat elämässä etusijalla.
Oman ystävän löytäminen voi olla vaikeaa ja työlästä, mutta ei mahdotonta.
Itsekin mietin usein samoja asioita. Kaveripiirissä alkaa olla (hetero)pareja vähän siellä sun täällä, mutta mistä tälaisella pienellä paikkakunnalla löytäisi oman kullan? Kaipa pitää vaan jaksaa olla kärsivällinen ja ajatella, että hyvää kannattaa odottaa.
Se että haluaa rakkaus suhteen seksisuhteen sijaan on todella iso asia. Kaikki me jotka turvallisuutta ja oikeaa suhdetta haemme olemme toisiltamme piilossa, kaukana tai muuten tavoittamisen ulkopuolelta.
Mutta meitä on. Minä olen. Kumpa samanhenkiset vain löytäisimme yhteen.
poikaystävää on vaikea löytää? entäpä sitten kun ei ole kunnon sukupuolta? Etenkään vielä ei ole (ja onkohan koskaan riittävän oikea). Mitenköhän vaikeaa se sitten on. Vaikka uskaltaisikin lähestyä poikia tai tyttöjä niin friikkejähän ei kukaan kaipaa etenkään tällaisessa pinnallisessa maailmassa. Joten te jotka olette täydellisiä ihmisiä nauttikaa elämästänne. Kyllä se oikea teille löytyy vielä.
-Olen ujo, ja pelokaskin
ujoudessa mitään vikaa ole. Sen sijaan kannattaisi selvittää, että mitä pelkäät ja miksi. Pelko on kyllä terveellistä, mutta jos on yleisesti "pelokas", niin kannattaisi keskustella asiasta jonkun ammattiauttajan kesken.
-En ole komea tai isomunainen
so what? munan kanssako seurustelet?
-Tunnen ettei minulla ole mitään annettavaa
Varmasti kaikilla on jotain annettavaa. Mitähän sinun sitten pitäisi antaa? Tai mitähän sinä sitten odotat muilta?
-En kiinostu kuin harvoista tyypeistä ulkonäöllisesti. Ja siltä pohjaltahan tutustumaan yleensä lähdetään.
No jaah... Tietysti ulkonäkö vaikuttaa asiaan, mutta henkilökohtaisesti kyllä tutustun siihen itse ihmiseen enkä "kuvaan".
-Homot tuntuvat olevan kylmiä, pinnallisia ja kovia ( ja kuka tässä puhuukaan )
Niinpä, mutta kun tutustus ihmisiin, jotka eivät puunaa itseensä puoltapäivää peilinedessä, niin löydät varmasti ihan tavallisiakin henkilöitä.
Katsoisin sinuna vähän ympärille ja jättäisin sen ulkokuoren vähän vähempi arvoiselle asialle.
-Tarvitsisin turvallista kainaloa ja jotakuta joka ymmärtäisi ja kuuntelisi. Mitä sitten on tarjolla? Ylikorostuneesti seksiä kaikissa muodoissaan. Tai biletystä.
Ei kaikki todellakaan biletä! Ne on ne bilehileet jotka jaksaa roikkua sammakkoina rafloissa alituiseen. Paljon on homoja, jotka eivät käytännössä katsoen käy lainkaan rafloissa.
-Sitten tietenkin poikakaverin pitäisi olla kiltti, kiva ja muutenkin mahtava tyyppi.
Ja ehkäpä vielä valmis antamaan kuunkin taivaalta?
>-En ole komea tai isomunainen
>so what? munan kanssako seurustelet?
No en minä mutta ne muut, sitä tällä nyt hain. Jos luet deitti-ilmoja niin siellä on havaittavissa tietynlaista kuviota..
>Varmasti kaikilla on jotain annettavaa. Mitähän >sinun sitten pitäisi antaa? Tai mitähän sinä >sitten odotat muilta?
You tell me. Miten minä voisin tietää mitä ihmiset vaativat seurustelukumppaneiltaan kun en ole ikinä seurustellut? Itsevarmuutta kai ne ainakin haluavat, ja sitä että pidetään sitä vahvan kulissia yllä vaikka ei sitä aina olisikaan. En minä nyt mikään ihan täysi nyyhky ole mutta mitä järkeä suhteessa edes olisi jos siinäkin pitäisi jättää puolet pään sisällä vellovasta tunnemassasta kertomatta.
Sitten se menevä elämä muutenkin tuntuu olevan suosiossa, eli se että matkustellaan, shoppaillaan ja haetaan jotain extreme-kokemuksia jatkuvasti. En nimittäin ole koskaan tavannut toista omanikäistäni poikaa/miestä joka olisi kiinostunut esimerkiksi "taidelajeista" yhtä paljon kuin minä. Ja kaikista eniten minua harmittaa se kun miehet hyvin harvoin ilkeävät keskustella avoimesti asioista. Ikäänkuin koko mieskunta olisi henkisesti kastroitu niin että mistään "herkästä" ei saa puhua, esimerkiksi siitä että herättääkö musiikki jonkinlaisia tunteita.
Mitä sitten itse haluaisin? Turvallisuutta, avoimuutta, mukavaa yhdessäoloa, samankaltaista ajatusmaailmaa ja eritoten sitä että edes kerrankin joku ymmärtäisi ja välittäisi miltä minusta tuntuu. Koko elämäni olen tuntenut katselevani elämän menoa ikäänkuin ulkopuolisena.
> Paljon on homoja, jotka eivät käytännössä
> katsoen käy lainkaan
> rafloissa.
Tuo on toisaalta mukava kuulla, mutta harmi etteivät he pyöri netissäkään...
> Ja ehkäpä vielä valmis antamaan kuunkin
> taivaalta?
No en oikein tiedä, se vie varmaan niin paljon tilaa ja asun kerrostalossa...