"Lähtö Helsingistä perjantaina 5.4 klo.17.25. Perillä Berliinissä klo.18.25.
Monien mutkien kautta löydämme huoneeseemme. Se sijaitsee keskustassa, osoitteessa Meinekestrasse 18-19, eikä ole ollenkaan hullumpi. Ikkunat aukeavat kahtaalle ; näkyy kaistale taivasta ja vastapäisen rakennuksen merkillisesti kumpuileva katto, joka muodostaa ikään kuin portaat taivaaseen.
Mike makaa sängyllä ja tuijottaa raukeasti kameran linssiin. Ikuistan hänet ja hotellimme, joka ei ole Edvard Munchin Hippodrome, vaan aivan tavallinen kolmen tähden Berlin Mark Hotel.
Hippodromeen Mike haluaisi ehdottomasti
tutustua : kulkea samoja reittejä kuin suuri gurunsa, istua samoilla tuoleilla, kuljettaa sormiaan samojen punapuisten huonekalujen pinnoilla. Mutta hän ei ole varma, onko kyseistä kuusikerroksista kivitaloa enää olemassakaan, ja jos on, onko se täällä, tässä kaupungissa.
- Sitä paitsi, jos hotelli on olemassa ja tässä kaupungissa, ja me löydämme sinne, niin luuletko kuule, että löydät sen ystäväsi Edvardin aikaisena ? heitän minä.
- Sinä se vasta verraton optimisti olet, Mike hymyilee ja sytyttää ties monennenko tupakan. - Piupaut kylmille tosiasioille ja piupaut realismille, eikö niin.. ?
Niin juuri. Juuri niin.
Iltarituaalien jälkeen hinaamme vuoteemme yhteen ja käymme levolle.
Makaan silmät auki. Makaan selälläni kädet ristissä niskan alla. Tuijotan intensiivisesti yhtä pistettä niin kauan, että pimeys rupeaa elämään, ja on kuin sataisi lunta, kuin suuria ja pieniä lumihiutaleita tanssisi ilmassa. Sama juttu, kun keskittyy kuuntelemaan hiljaisuutta, joka äkkiä alkaa kohista.
- Nukutko ? Mike kysyy pimeän läpi.
Tunnen hänen vasemman kätensä hakeutuvan reidelleni ja jäävän siihen. Hän makaa vatsallaan.
- En, vastaan.
Miken käsi nousee reittäni myöten, ja pysähtyy taas.
- H a l u a i s i t k o nukkua ? hän kysyy.
- En, vastaan.
Ja jälleen hänen kätensä liukuu ihollani aavistuksen ylöspäin.
Hän on melkein perillä.
Hän ottaa minusta kiinni ja hivuttautuu lähemmäs.
- Ei minuakaan... väsytä, hän mutisee.
Hän liikuttelee kättään rauhallisesti ylös alas, ylös ja... alas - niin että vatsani, lantioni... niin että koko ruumiini rupeaa väkisinkin liikkumaan hänen määräämäänsä verkkaiseen tahtiin.
Huoahtelen mielihyvästä.
Hän antaa peittomme pudota kokonaan lattialle ja siirtyy alaspäin.
Hän aloittaa nilkoistani ja nousee ylöspäin vähä vähältä. Hän näykkii reisieni sisäpintoja ja hivelee vasemmalla kädellään kylkiäni, vatsaani, rintakehääni...
Hänen oikea kätensä hellii elintäni koko ajan...
Ylös ja alas, ylös ja... alas.
Ylös alas ylös alas....
Ja taas hitaammin.
Minun on vapautettava käteni ( niskan alta )ja upotettava sormeni hänen vahvoihin hiuksiinsa.
Taivas.
Tunnen jo hänen hengityksensä kostean lämmön.
Pääni heittelehtii tyynyllä ja ääntelehdin aina vain kärsimättömämmin.
Älä kiduta minua, älä.
Mikeä tuskani vain hymyilyttää. En tietenkään voi nähdä hänen kasvojaan tässä pimeydessä, mutta tiedän silti, että hän hymyilee.
Ensin hän etenee hitaasti maistellen. Ja koska Mike tietää, että toimituksen aikaansaamat äänet kiihottavat minua hillittömästi, hän oikein korostaa niitä.
Hän härnää, mutta käy vähin erin kimppuuni yhä ahnaammin. Hänen sormensa vaeltavat kaikkialla minussa ja kieli - hänen ihana, märkä, taitava kielensä - tekee tiheitä kierroksia terskani räystäiden alla.
Minä vapisen kauttaaltani. Siltä ainakin tuntuu.
Olen sähköä täynnä.
Saan alleni tyynyn ja päälleni miehen, jota himoitsen yhtä paljon kuin hän minua.
Minä elän. Hän elää.
Olemme yhtä.
Mike voitelee elimensä ja nostaa jalkani käsivarsiensa varaan. Asento on vähän hankala, varsinkin kun haluamme suudella toisiamme, mutta pidämme siitä joka tapauksessa.
Mike painaa taidolla elimensä minuun, ja lihakseni rentoutuvat nopeasti.
Kämmeneni lepäävät kevyesti hänen kyljissään ja tunnen hänen pingottuneen ruumiinsa värinän.
En näe mitään mutta haluaisin nähdä hänen kasvonsa juuri nyt.
Mike tukahduttaa huutonsa, kun hän lopulta laukeaa syvälle minuun. Itse en millään pysty olemaan hiljaa, vaikka tiedän kerroksemme olevan tupaten täynnä. Kun spermaa lennähtää siittimestäni - kun ruumiini läpi vyöryy hyökyaalto toisensa perään - minä vääntelehdin ja ääntelen antaumuksella.
Kuulkoot kaikki ja viis kaikista muista, joita laukeamisen hetkellä tuskin on olemassakaan.
Ja aamulla heräämme aurinkoon.
Kaikkina seitsemänä aamunamme Berliinissä
heräämme aurinkoon."
Monien mutkien kautta löydämme huoneeseemme. Se sijaitsee keskustassa, osoitteessa Meinekestrasse 18-19, eikä ole ollenkaan hullumpi. Ikkunat aukeavat kahtaalle ; näkyy kaistale taivasta ja vastapäisen rakennuksen merkillisesti kumpuileva katto, joka muodostaa ikään kuin portaat taivaaseen.
Mike makaa sängyllä ja tuijottaa raukeasti kameran linssiin. Ikuistan hänet ja hotellimme, joka ei ole Edvard Munchin Hippodrome, vaan aivan tavallinen kolmen tähden Berlin Mark Hotel.
Hippodromeen Mike haluaisi ehdottomasti
tutustua : kulkea samoja reittejä kuin suuri gurunsa, istua samoilla tuoleilla, kuljettaa sormiaan samojen punapuisten huonekalujen pinnoilla. Mutta hän ei ole varma, onko kyseistä kuusikerroksista kivitaloa enää olemassakaan, ja jos on, onko se täällä, tässä kaupungissa.
- Sitä paitsi, jos hotelli on olemassa ja tässä kaupungissa, ja me löydämme sinne, niin luuletko kuule, että löydät sen ystäväsi Edvardin aikaisena ? heitän minä.
- Sinä se vasta verraton optimisti olet, Mike hymyilee ja sytyttää ties monennenko tupakan. - Piupaut kylmille tosiasioille ja piupaut realismille, eikö niin.. ?
Niin juuri. Juuri niin.
Iltarituaalien jälkeen hinaamme vuoteemme yhteen ja käymme levolle.
Makaan silmät auki. Makaan selälläni kädet ristissä niskan alla. Tuijotan intensiivisesti yhtä pistettä niin kauan, että pimeys rupeaa elämään, ja on kuin sataisi lunta, kuin suuria ja pieniä lumihiutaleita tanssisi ilmassa. Sama juttu, kun keskittyy kuuntelemaan hiljaisuutta, joka äkkiä alkaa kohista.
- Nukutko ? Mike kysyy pimeän läpi.
Tunnen hänen vasemman kätensä hakeutuvan reidelleni ja jäävän siihen. Hän makaa vatsallaan.
- En, vastaan.
Miken käsi nousee reittäni myöten, ja pysähtyy taas.
- H a l u a i s i t k o nukkua ? hän kysyy.
- En, vastaan.
Ja jälleen hänen kätensä liukuu ihollani aavistuksen ylöspäin.
Hän on melkein perillä.
Hän ottaa minusta kiinni ja hivuttautuu lähemmäs.
- Ei minuakaan... väsytä, hän mutisee.
Hän liikuttelee kättään rauhallisesti ylös alas, ylös ja... alas - niin että vatsani, lantioni... niin että koko ruumiini rupeaa väkisinkin liikkumaan hänen määräämäänsä verkkaiseen tahtiin.
Huoahtelen mielihyvästä.
Hän antaa peittomme pudota kokonaan lattialle ja siirtyy alaspäin.
Hän aloittaa nilkoistani ja nousee ylöspäin vähä vähältä. Hän näykkii reisieni sisäpintoja ja hivelee vasemmalla kädellään kylkiäni, vatsaani, rintakehääni...
Hänen oikea kätensä hellii elintäni koko ajan...
Ylös ja alas, ylös ja... alas.
Ylös alas ylös alas....
Ja taas hitaammin.
Minun on vapautettava käteni ( niskan alta )ja upotettava sormeni hänen vahvoihin hiuksiinsa.
Taivas.
Tunnen jo hänen hengityksensä kostean lämmön.
Pääni heittelehtii tyynyllä ja ääntelehdin aina vain kärsimättömämmin.
Älä kiduta minua, älä.
Mikeä tuskani vain hymyilyttää. En tietenkään voi nähdä hänen kasvojaan tässä pimeydessä, mutta tiedän silti, että hän hymyilee.
Ensin hän etenee hitaasti maistellen. Ja koska Mike tietää, että toimituksen aikaansaamat äänet kiihottavat minua hillittömästi, hän oikein korostaa niitä.
Hän härnää, mutta käy vähin erin kimppuuni yhä ahnaammin. Hänen sormensa vaeltavat kaikkialla minussa ja kieli - hänen ihana, märkä, taitava kielensä - tekee tiheitä kierroksia terskani räystäiden alla.
Minä vapisen kauttaaltani. Siltä ainakin tuntuu.
Olen sähköä täynnä.
Saan alleni tyynyn ja päälleni miehen, jota himoitsen yhtä paljon kuin hän minua.
Minä elän. Hän elää.
Olemme yhtä.
Mike voitelee elimensä ja nostaa jalkani käsivarsiensa varaan. Asento on vähän hankala, varsinkin kun haluamme suudella toisiamme, mutta pidämme siitä joka tapauksessa.
Mike painaa taidolla elimensä minuun, ja lihakseni rentoutuvat nopeasti.
Kämmeneni lepäävät kevyesti hänen kyljissään ja tunnen hänen pingottuneen ruumiinsa värinän.
En näe mitään mutta haluaisin nähdä hänen kasvonsa juuri nyt.
Mike tukahduttaa huutonsa, kun hän lopulta laukeaa syvälle minuun. Itse en millään pysty olemaan hiljaa, vaikka tiedän kerroksemme olevan tupaten täynnä. Kun spermaa lennähtää siittimestäni - kun ruumiini läpi vyöryy hyökyaalto toisensa perään - minä vääntelehdin ja ääntelen antaumuksella.
Kuulkoot kaikki ja viis kaikista muista, joita laukeamisen hetkellä tuskin on olemassakaan.
Ja aamulla heräämme aurinkoon.
Kaikkina seitsemänä aamunamme Berliinissä
heräämme aurinkoon."
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onnistuit W taas tosi hyvin ;)) Upea tarina... ;)
Tytönkin mielikuvitus täällä lentää ja housut kastuu ( oho ;) )...
hienon stoorin taas naputtelit ! oli jo odotettukkin ! Ja uutta suoleen..höm.
thanks.
w
no jopas... huh huh.
w
uoah.
myös itsellesi...
w
lopultakin !! :) Upeeta !! :)... nam.
kiitän.
w
tai Willy
hyvää tekstiä :)Mä tykkäsin .. uh...
oisinpa .. uhhuh.. :) ..*hymy*
kiitos.
w
Kiitos niille jotka pitivät,
anteeksipyyntö niille jotka eivät.
w
on hyvä...
jos on hyvä - Sinun mielestäsi.
w
kiitos.
ja seuraavaks sitten oikeen piiiiiitkä juttu, joohan... :) ?
kiitos.
w
....ei. Mutta se on niiden ongelma sitten =)
Sinun teksiäsi lukee aina mielellään ja nautinnolla vaikka nainen olenkin.
Kiitos.
w
:)Ei tartte `hankkia parempaa luettavaa`...
*lisää odottaa*..
kiitos.
w
kerrassaan mukava tarina. :)
En tiiä sinusta w, mutta minua alkaa vähän väsyttään tämä kirjoittaminen.
Sen verran sain itsestäni irti että tein lopun sille jatkostoorille...
jokunen
että sait jatkotarinan päätökseensä. Eikä viimeinen lukusi ollut yhtään hullumpi - oikeastaan se oli todella hyvä, koska aika moni jäi kaipaamaan lisää. Niin kuin minäkin.
Toivottavasti kirjoitat taas uusia novelleja, kun olet "luovan taukosi" pitänyt !
W