kaipaisin ulkopuolisten mielipidettä ongelmaani.
Olen tavannut nykyisen mieheni kaksi vuotta sitten. Yhdessä ollaan asuttu yli puolitoista vuotta. Kosintaa ei ole kuulunut. Tarkoittaneekohan tämä sitä, ettei sitä tule kuulumaan tulevaisuudessakaan?
Vähän olen asiasta vihjaillut, mutta enempää en halua asiaa ottaa esille. Haluan nimittäin, että mieheni todella tahtoo mennä kanssani naimisiin ja kosii täysin omasta tahdostaan. Mutta en kumminkaan halua roikkua suhteessa, jos sillä ei ole toivomaani tulevaisuutta.
Mitä siis tekisin? Lähdenkö lätkimään vai kannattaako kosintaa vielä odottaa?
Ihan nuoriakaan ei enää olla, itse täytän pian 30. Mielestäni kahden vuoden koeaika alkaa aikuisen iässä olemaan jo aika pitkä.
Olen tavannut nykyisen mieheni kaksi vuotta sitten. Yhdessä ollaan asuttu yli puolitoista vuotta. Kosintaa ei ole kuulunut. Tarkoittaneekohan tämä sitä, ettei sitä tule kuulumaan tulevaisuudessakaan?
Vähän olen asiasta vihjaillut, mutta enempää en halua asiaa ottaa esille. Haluan nimittäin, että mieheni todella tahtoo mennä kanssani naimisiin ja kosii täysin omasta tahdostaan. Mutta en kumminkaan halua roikkua suhteessa, jos sillä ei ole toivomaani tulevaisuutta.
Mitä siis tekisin? Lähdenkö lätkimään vai kannattaako kosintaa vielä odottaa?
Ihan nuoriakaan ei enää olla, itse täytän pian 30. Mielestäni kahden vuoden koeaika alkaa aikuisen iässä olemaan jo aika pitkä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Pohdi seuraavia asioita:
1. avioliiton merkitys nykyaikana on vähentynyt. Miksi mennä naimisiin kun suhde voi olla lähes samanlainen jo nyt?
2. epäileekö mies sisimmässään suhteenne todellista kestoa tai ehkäpä omia tunteitaan sinuun tai sinun tunteitasi häneen?
3. välittääkö mies todella sinusta? Yhdessäolo riittää, arki toimii, "voi olla naisen kanssa"; tällainen riittää useimmille miehille.
4. miettiikö mies että se todellinen onni olisi kuitenkin jossain muualla, jonkin toisen kanssa ja teidän suhteenne olisi vain välivaihe?
Parisuhteen tulevaisuudelle on tärkeintä että molemmat välittävät, molemmat rakastavat, molemmat haluavat, molemmat ymmärtävät. Mieluimmin toinen toisiaan!!!
Jos vain toinen haluaa, niin suhde loppuu; ennemmin tai myöhemmin mutta loppuu kuitenkin. Viimeistään silloin kun jaksaminen loppuu.
-elämää elänyt realistimies
1.ihmettelet
2.-4.keksit syyt
Minäkin näen samat syyt:
ei mennä avioon,kun ei rakasteta ja arvosteta taepeeksi.
Avioliiton merkitys ei ole muuttunut,ihmiset kylläkin.
Helppo lähteä jos tulee vastoinkäymisiä.Ei kenenkään tarvitse käydä läpi niin ikäviä asioita kuin vastoinkäymiset.
Kiitos vastauksestasi realistimies.
Mistä sen todella tietää, jos mies epäilee omia tunteitaan tai pitää tätä suhdetta vain väliaikaisena. Hän nimittäin on usein sanonut, että rakastaa ja pitää minua itselleen sopivimpana mahdollisena naisena. Onko se vain sanahelinää, jolla hän pitää minut tyytyväisenä?
Olen täysin samaa mieltä, että tunteiden ja halujen pitää olla molemminpuoleisia. Enkä todellakaan halua viettää eläämääni haluttoman ihmisen kanssa, joka ei minusta todella välitä. Mutta en tiedä onko tämä juuri sitä. Mieheni on kyllä huomaavainen minua kohtaan ja on arjen teoissa usein osoittanut välittävänsä. Mutta jos haluaa olla kyyninen, niin voihan sen tulkita niinkin, että mies pitää minut tyytyväisenä jotta minä pidän hänet tyytyväiseä...
haluan tietenkin tietää, että edetäänkö suhteessa eteenpäin vai kannattaako tässä vaihessa poistua takavasemmalle. Mutta miten saan asian selville? Mies kun ei ole erityisen puhuvaa sorttia. Enkä halua kiristää!
Vielä piti kysymäni, että olenko liian hätäinen, kun odotan että minua olisi jo kosittu puolentoista vuoden yhdessä elämisen jälkeen?
täällä.olen kanssa samassa jamassa.kihloja ei näy.en tiedä mitä mies oikeasti on mieltä.itsekkin mietin että lähdenkö kävelemään koska en halua tuhlata elämääni johonkin joka ei ole pysyvää....just kuin mun päästä noi asiat
Eiköhän nuo nyt ole jokaisen kohdalla henkilökohtaisia asioita!?
Toiset menee naimisiin onnistuneesti kahden viikon, toiset kahdenkymmenenvuoden yhdessäolon jälkeen! Älä nyt typerys keskustelupalstoilta kysle lähteäkö suhteesta vaiko ei !!!!
Kukaan ei ole ajatustenlukija, et sinä, eikä miehesi!
Oma exäni, olkoon nyt vaikka "Kaarina" otti ja läx mitään sanomatta viiden-vuoden ja risat, yhdessäolon jälkeen.
Ja 2-vuotta SEN jälkeen suostui vastaamaan mulle ja kertomaan syyn.
"En koskaan kosinut, niimpä en rakastanut enkä arvostanut" !!
VITTU TEITÄ NAISIA !
KYSY siltä ukoltas haluuks se vai ei. Mieti sitä katoomistemppuu vasta sit !
Aamen.
minusta realistinen toive kihlautua on silloin kun on asuttu vuosi yhdessä. Me ollaan asuttu 2,5 v yhdessä eikö ole tietoakaan kihloista. Eikä taida tullakaan. Ikää on myös melkein 30. Vauvoista on kyllä puhuttu! Mikähän siinä on että mies voi "tehdä" lapsia, vaikka sillä ei ole "munaa" kosia naistaan... Ikuisuuskysymyksiä vissiin.
Minä ainakin mielelläni olisin jo naimisissa kun lapsia suunnitellaan. Ja jos lapsen takia menen naimisiin niin sitten silloin kun vatsa ei vielä näy... Jotenkin kuulostaa että nykypäivänä miehet pitää naisia niinkuin luksushuorina - niillä leikitään mutta vihille ei viedä liittoa siunattavaksi...
No, tämä tästä vuodatuksesta.
minusta tyttösi tempaus ei ole yhtään ihmeteltävä. Mietin jopa itse samaa... :)
Naisille suhteen virallistaminen tarkoittaa sitä että häntä arvostetaan ja seksin harrastaminenkin tuntuu enemmän luvalliselta... yms yms.
Jos mieheltä ei heru tämän suuntaista arvostusta, niin miksi jatkaa suhdetta kun itse ei silloin ole onellinen....?? Tosin toisaalta tämä pitäisi tehdä kyllä selväksi toiselle, eikä lähteä luikkimaan kertomatta mitään...
Suosittelen myös puhumaan asiasta ensiksi. Voit hyvin puhua suoraan, eikä vain vihjailla (oletko varma, että mies tajuaa vihjeesi?). Mutta äläpäs nyt, voin sanoa sinulle miespuolinen kirjoittaja, että kyllä miehetkin osaa olla hankalia. Joskus miehet eivät pidä yhtään siitä, että nainen edes hiiskahtaakaan mitään naimisiin menosta ja pitää odottaa, että mies tekee aloitteen. Saatikka, että nainen sanoo lähtevänsä jos mies ei kosi. Sehän on painostusta! Ja mies suostuu vain siksi, ettei nainen lähtisi...?
Ja miehetkin kyllä osaa kadota selittämättä!
Aika on tosiaan henkilökohtainen. Mitään tarkkaa aikaa tai aikaväliä ei voi sanoa. Kyllä yli kolmekymppisetkin voivat olla ensiksi vuosia yhdessä. (jotkut kyllä haluavat ensiksi naimisiin ja sitten vasta lapsia, joten silloin ei voi kauaa odotella) Mutta jos teidän toiveet ja arvot ei kohtaa niin... Mieti kuinka tärkeää naimisiin meno sinulle on ja miksi mies ei halua naimisiin. Haluaako hän joskus vai ei koskaan kenenkään kanssa? Oleellinen asia?
Ei asiasta puhuminen aina ole painostusta. Kunhan et jatkuvasti jankuta, että ”mä haluan naimisiin, mikset sä halua jne.” Jospa mies on tyytyväinen avoliittoonkin, eikä tiedä ettet sinä ole. Vaikka puhut asiasta, mies voi silti kosia ja mennä kanssasi naimisiin siksi kun itse halusi. Aika ihme tyyppi, että hän vain kosisi sinua miellyttääkseen vaikka et edes painostaisi ja uhkaisi jättää häntä.
Jos mies tuntuu oikealta ja ihanalta muutoin niin etköhän jaksa odottaa vielä vuoden. Mutta ainahan on riski, ettei mies halua vielä silloinkaan. Neuvoisi puhumaan asiasta mahdollisimman pian. Pelkkä odottelu on huonoin vaihtoehto.
Voihan sitä kysyä mielipiteitä ja kokemuksia jne. Kyllä ihmiset kyselee hölmömpiäkin asioita netissä. Taisi ex:än lähtö ottaa koville!
Kyllä keskustelu asiasta on OK. Se kannattaa itse asiassa tehdä jo silloin, kun miettii ryhtyykö seurustelemaan vakavammin. Eli pikkusen myöhässä jos vasta yli vuoden yhdessä asumisen jälkeen tulee mieleen keskustella noin keskeisestä asiasta. Mutta sattuuhan sitä!
Mutta painostaminen on eri asia. Jos minua nainen painostaisi tyyliin: "Haluan naimisiin. Jollet kosi, lähden" , vastaisin ihan piruuttani, että tuollahan se ovi on. Siis ei onnistu tuolla asenteella avioliitto ikänä.
Jos kyseinen mies tuntuu elämäsi mieheltä vasta kun hän on ostanut sormuksen tai antanut teatraalisia lupauksia tai järjestänyt kihlajaiskahvit, suhteenne ei ole kypsä kihlaukselle.
Jos hän muutenkin välttelee aihetta "tulevaisuus" ongelma on eri. Kihlauksen ei pitäisi olla itseisarvo, tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä se hyvä suhde. Ei siis niin, että olet melkein 30-vuotias ja haluat kihloihin, kappas, etsitäänpäs sopiva ukko VAAN olet melkein 30-vuotias joka on löytänyt miehen jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä. Tee siis niin, ja nauti siitä.
Jotta tuohon voisi vastata, pitäisi tietää, mitä miehesi ylipäänsä ajattelee avioliitosta. Kaikki kun eivät tahdo lainkaan naimisiin.
Jos kuitenkin miehesi avioliiton periaatteessa hyväksyy, ongelma on toinen.
Itse en vielä 1 ja puolen vuoden asumisen jälkeen olisi valmis kosimaan, ellei olisi varmuutta suhteen toimivuudesta myös jatkossa. Siis kyse ei ole tunteista vaan siitä, kestäisikö avioliitto. Niitä eroja kun tuppaa olemaan paljon nykymaailmassa.
Oma asenteesi vähän huolestuttaa minua. En tiedä, tietääkö miehesi tämän. Jos lähtökohtasi on vaihtoehdoissa: mies ja kosinta -> jatkan hänen kanssaa tai mies ilman kosintaa -> haluan suhteen loppuvan, ei kuulosta yhteisen tulevaisuuden kannalta rohkaisevalta. Kuinka suhteen tulevaisuus voi olla tuollaisesta ulkoisesta seikasta kiinni (naimisiin meno)? Eikö pääasia olekaan rakkaus??
>Mitä siis tekisin? Lähdenkö lätkimään vai kannattaako kosintaa vielä odottaa?
Lähdet lätkimään, jos et rakasta ja jos rakastat, odotat. En näe muita vaihtoehtoja.
Kyllä puolentoista vuoden avoliitto on aivan liian vähän aikaa miehelle. Asenteesi on todellakin hyyyyyyyyyyvin itsekeskeinen: "jollei mies tahdo kanssani naimisiin, etsin toisen!" Jättäisit rakastamasi miehen? Vai rakastatko häntä lainkaan? Onko pääasia saada kosinta, mies ja häät? Kumpi on tärkeämpi: mies vai häät? Olen ollut avoliitossa 19 vuotta, joten voinet arvata, että minulle on aina ollut tärkein se mies.
minun mieheni kosi minua 3 viikon serustelun jälkeen. Naimisiin menimme 7 kuukautta sen jälkeen ja yhdessä olemme kohta olleet 15 vuotta. Miehiä on moneksi;=) Oli kuulemma heti tiennyt mitä halusi.
Ja hän halusi nimenomaan naimisiin heti, minä jarruttelin sen syksyyn, enkä halunnut kesähäitä heti.
Miehesi ei tarvitse kosia koska han saa kaikki palvelut ilmaiseksi kanssasi. Tottakai han haluaa pitaa oven auki silta varalta etta saattaisi kyllastymaan, siita on sitten vain niin helppo kerata rojunsa ja muutta toisen luo joka taas jakelee ilmaispalveluja.
Jos todella olet sita mielta etta teilla on yhteinen pitka tulevaisuus, voit aivan rauhassa sanoa miehellesi etta mitas jos piipahdettais papin luona ( tai siviiliavioliitto) ensi keskiviikona laillistamassa tama yhdessaolo.
Saat huomata etta miehesi vastaus on ,mikas siina, tai etta keskiviiko ei sovi mutta tehdaan se vaikka perjantaina.
Sitten vain tuumasta toimeen. Tuohon toimitukseen ei tarvitse rahaa eika aikaa.
Mikali taas miehesi taysin mitatoi ehdotuksesi, sinulla on pari vaihtoehtoa: jatkaa samaan tyyliin tai hakea mies joka on valmis lailliseen yhdessa asumiseen.
Voi olla tai sitten ei. Sivusta olen seurannut 9, 12, 14 ja 25 vuotta kestäneitä avoliittoja. Mitkä nykyaikana on pitkiä jo avioliitoksikin... Onko helppo kerätä rojunsa ja lähteä esim. 5 vuoden avoliiton jälkeen? Ei kai nyt sentään? Ehkä vuoden. Kyllä niitä ilmaispalveluja helpomminkin saa, ei sen takia tarvitse niin kauan kenenkään kanssa olla.
Ei se pelkkä avioliitto onnea tuo. Mutta voi se kyllä kertoa jostain empimisestä, jos ei halua naimisiin. Mutta siitähän ei ole varmuutta, ettei mies halua?
Nopein tapa päästä selville mitä mies haluaa, on tosiaan kosia itse.
Kertokaa nyt ladyt, mitä ihmeen ilmaispalveluja sitä onkaan miehille tarjolla, kun on multa jäänyt sellaiset kokematta?
Ja saako niitä ilmaispalveluja sitten jotenkin paremmin siinä vaiheessa, kun ollaan naimisissa. Tai no, sitten ne ei varmaan olekaan enää ilmaisia, kun erossa vaimoa vie puolet omaisuudesta!!
Yritä udella miehen tulevaisuuden suunnitelmista. Mitä hän toivoo tulevaisuudelta ja onko mitään toiveita siitä, että mies haluaa joskus naimisiin. Sanoisin, että et ainakaan ole malttamaton kiirehtijä, kyllä tässä vaiheessa voi hyvin puhua naimisiin menosta ja kun ette ole enää ihan teinejäkään ja on elämäkokemusta. Kunhan sinulla ei vain ole mitään ikäkriisiä... Toisaalta sanoisin myös, että ei tuo sellainenkaan aika ole, että toivo olisi välttämättä menetetty. Mies voi ihan hyvin vielä kosia. Ehkä kannattaisi olla oma-aloitteisempi kuitenkin. Ei kai vaihtoehtoja ole vain kaksi: odottaa miehen kosintaa (ja korkeintaan vihjailla, jos sitäkään) tai lähteä lätkimään?
Pääasia on kai kuinka avioliittonne kestää ja onko teillä hyvä suhde. Pikainen avioliitto voi johtaa pikaiseen eroon (vaikka joillakin se voi kestääkin). Älä luovuta liian helposti, mutta älä odota liian kauakaan.
Mun ystävä meni vuoden seurustelun jälkeen naimisiin ja sitä monet piti nopeana. Mutta voiko sitä ulkopuolisena sanoa sopivaa aikaa.
Olin itse 19v, kun aloitin suhteen 30 miehen kanssa, joka alussa piti suhdettamme täysin seksisuhteena. Itse olin olevani pelkässä seksisuhteessa, mutta halusin kuitenkin enemmän. En hiiskahtanutkaan asiasta, vaan annoin hänen tarttua pikkusormeen, ja mukana tuli koko käsi. Nyt 1,5 vuoden kuluttua meillä on yhteinen rivitalo (asuntolainalla), pieni koira ja olemme kihloissa. Kihlat tulivat minulle täysin yllätyksenä. Olin tosin kertonut miten tärkeänä pidän naimisiin menoa yms, mutta en todellakaan ole mikään pirttihirmu, eli ajatus oli täysin miehen oma. Mieheni on nyt puhunut, että mentäisiin vuoden parin päästä naimisiin. Olen hyvin onnellinen ihanassa kodissani ja mieheni sukulaiset ovat ottaneet minut hyvin vastaan ikäerosta huolimatta. Vaikka onhan parisuhde välillä myrskyssä purjehtimista.
Eräät tuttavani ovat olleet yhdessä 17 vuotta, eikä näy sormuksia tälläkään vuosituhanneela tulevan!?
Sitä vaan, että ymmärrän tilanteesi oikein hyvin. Itse olen 31 ja asunut avoliitossa 4 vuotta, ja mietin itsekin, kuinka pitkä koeaika tarkoittaa mitäkin...
Ymmärrän myös asian toisen puolen, siis tuon, mistä moni muu vastaaja puhuu. Onhan se totta, ettei näillä muodollisuuksilla pitäisi olla väliä. Mutta kun vaan välillä tuntuu, että on. Etenkin kun koko ajan ympärillä kihlaudutaan ja avioidutaan. Ja me vaan ikuisesti "asutaan yhdessä".
Eräs tuttavani jotakin vuosia sitten kertoi, kuinka häntä ärsytti olla "pelkkä tyttöystävä" (suora lainaus) ja hän sitten painosti poikaystäväänsä kihloihin ja naimisiin. Minusta tuo kuulosti naurettavalta tuolloin, ja olin sitä mieltä, etten itse koskaan toimisi noin.
Enkä ole toiminutkaan, enkä aio, mutta täytyy myöntää, että kaikessa hiljaisuudessa minua alkaa pikku hiljaa nyppiä ainaisen tyttöystävän rooli, kun kuitenkin on jo vuosikausia asuttukin yhdessä, asuntokin omistetaan ym. Alkaa tosiaan tuntua siltä, etten ole mieheni mielestä marriage material, vai miten sitä leffoissa sanotaan.
Joten tsemppiä sulle alkuperäinen kirjoittaja, saan tästä viestistäni varmaan lukuisia "oletpa tyhmä nainen"-tyyppisiä vastauksia, mutta ainakin joudutte antamaan minulle pisteet siitä, että myönnän olevani lähes yhtä säälittävä tapaus kuten tämä tuttavani, jota taannoin paheksuin... :) Elämä opettaa. Kai.
...ja olen itse kutakuinkin samassa jamassa. Hirvittävää kiirettä avioon ei vielä ole, mutta en voi väittää, ettenkö odottaisi kosintaa. Olen elänyt monta pitkää suhdetta, ollut kihloissa kahdesti, pettänyt, jättänyt, tullut petetyksi ja jätetyksi. Tiedän, mitä suhteelta haluan, enkä halua olla 40, kun synnytän esikoiseni. Sossuun en myöskään aio mennä todistelemaan, etten ole käynyt panemassa muita vaan, että pitkäaikainen avomieheni todellakin on vastasyntyneet lapseni isä. Meitä yhdistää kymmenien vuosien asuntolaina ja mieheni haluaisi kovasti lasta. Mikä siis metallirinkulassa ja papin aamenessa on niin pelottavaa? Jos kaksi ihmistä eivät pysty julkisesti, muiden ihmisten edessä kertomaan rakkaudestaan ja sitoumuksestaan toisiaan kohtaan, kuinka he pystyvät ottamaan vastuuta pienestä ihmisen alusta, joka on täysin heistä riippuvainen? Tutkimattomat ovat miesten ajatukset...