lain mukaan

kaikki on heille luvallista, kaikki sei ole kuitenkaan hyödyksi...turhauduin kun huomasin että voimassaolevan lain mukaan lähes mikä tahansa on luvallista! eli älkää turhaan palkatko lakimiehiä, jos sosiaalityöntekijä nauttii kun saa äidit ja lapset itkemään(miksi? on hyvä kysymys) ei siinä muu auta kuin itkeä, jos ne ovat lunnaat jotka vaaditaan että lapsi vapaaksi saadaan. pitäkää oilein kunnon itkuesitykset sossujen luona, niin saavat nauttia kerrankin!
16735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lapsikato näivettää Helsingin esikaupunkialueita
Julkaistu 29.12. 19:44

    tulosta juttu
    lähetä linkki
    keskustele
Ikärakenteen yksipuolistuminen vaivaa Helsingin kantakaupungin lisäksi jo monia esikaupunkialueita.
Asiantuntijan mukaan monet 1950-luvulla rakennetut esikaupunkialueet ovat muuttumassa pysyvästi yksin tai kaksin asuvien aikuisten alueiksi, koska niissä on liian vähän pientaloja ja isoja huoneistoja.

Tilastojen mukaan lapsikato uhkaa seuraavaksi 1970-ja -80-luvuilla rakennettuja kaupunginosia. Esimerkiksi Malminkartanossa 0–6-vuotiaiden lasten määrä on vähentynyt viidessä vuodessa yli 250:llä.
Lapsiperheiden mukana katoavat ensin päiväkodit ja koulut. Sitten uhkaavat hävitä kaupat.

Aikuisten maailmaksi muuttunut kantakaupunki on laajentunut jo Etelä- Haagaan, Reimarlaan ja Konalaan. Samanlainen asukkaiden ikärakenteen yksipuolistuminen on tapahtumassa Pohjois-Haagassa, Ruskeasuolla, Munkkivuoressa, Maunulassa, Länsi-Herttoniemessä, Roihuvuoressa, Puotilassa, Myllypurossa ja vanhassa Vuosaaressa, arvioi tutkija Aimo Huhdanmäki kaupunkisuunnitteluviraston tuoreessa raportissa.
Tämä esikaupunkivyöhyke ei muutu Huhdanmäen mukaan enää lapsiperheiden alueeksi. Yhtenä syynä on se, että alueilla on äärimmäisen vähän pientaloja tai neljän ja viiden huoneen asuntoja.

Löysin tuon jutun tuolta jostain. Siinä kerrotaan asiasta jota yöllä mietin.
Tapasin punavuoressa muutamia perheitä, jotka joutuivat muuttamaan helsingin laitamille, koska sossu vaati. Siis perheet olivat sossun asiakkaita, koska asuntojen vuokrat olivat liian suuria, sossu painosti perheitä muuttamaan ja hommasipa heille asunnot jostain hevonkuusesta.

Sossu hieman niinku kiristi, jos ette muuta halvempaan asuntoon, apuja ei tipu.

Samoin kävi minullekin. Tuli vain mieleen, vaatiiko sossu sijaisvanhempia muuttamaan OK-taloistaan kaupungin halpoihin murjuihin. Tulisihan siten sijoitettujen lasten hoitaminen kunnille halvemmaksi.
Luin lakia, eikä siellä kyllä mainita pakkomuutoista, joten olisiko ne vain sossun perusteettomia vaatimuksia, joilla ei lain kanssa ole mitään tekemistä.

Äänestä
  • väärin? Jos ei pysty itse maksamaan vuokraansa niin miksei muuttaisi halvempaan? Kyllä minun mielestäni sossu voi "vaatia" tuollaista.

    Sijaisäitinä tiedän, ettei meidän asumiskulut vaikuta mitenkään kulukorvaukseen. Kulukorvaus on aivan sama, asuimmepa sitten ok-talossa tai kerrostalossa. Se ei siis vaikuta sossun "rahapussiin" kuinka asumme. Eri asia on silloin jos sijaisperhe saa asumistukea, siinä tapauksessa sossu voi vaatia heitä halvempaan asuntoon, mikä on ihan ok.

    Minäkin muutin nuorena aikuisena, tulojen pudotessa huimasti, automaattisesti halvempaan ja pienempään asuntoon. Asuin paritalossa(sähkölämmitys) ja muutin kerrostaloon(kaukolämpö), jossa oli huomattavasti halvempi asua. Mielestäni ihan loogista, koska hain myös asumistukea tuohon kerrostalo-asuntoon.

    Äänestä

  • siinä on kirjoitti:

    väärin? Jos ei pysty itse maksamaan vuokraansa niin miksei muuttaisi halvempaan? Kyllä minun mielestäni sossu voi "vaatia" tuollaista.

    Sijaisäitinä tiedän, ettei meidän asumiskulut vaikuta mitenkään kulukorvaukseen. Kulukorvaus on aivan sama, asuimmepa sitten ok-talossa tai kerrostalossa. Se ei siis vaikuta sossun "rahapussiin" kuinka asumme. Eri asia on silloin jos sijaisperhe saa asumistukea, siinä tapauksessa sossu voi vaatia heitä halvempaan asuntoon, mikä on ihan ok.

    Minäkin muutin nuorena aikuisena, tulojen pudotessa huimasti, automaattisesti halvempaan ja pienempään asuntoon. Asuin paritalossa(sähkölämmitys) ja muutin kerrostaloon(kaukolämpö), jossa oli huomattavasti halvempi asua. Mielestäni ihan loogista, koska hain myös asumistukea tuohon kerrostalo-asuntoon.

    puolusteletko tosiaan sos.työntekijöiden pakkovaltaa? miksi pitäisi saada pakottaa perhe muuttmaan paikasta jossa viihtyy aja asunnosta josta on tullut koti... johkin hevon kuuseen? mieti ennenkuin kirjoitat

    Äänestä

  • ajatuksiltaan tuo sinun syyttely sossuakohtaan on aivan turhamainen ja jopa utopinen toive että sossu rupeaisi maksamaan kalliista asuinkuluista suuren asumistuen. Ei voi ratsastaa viihtyvyydellä.

    On tässä muidenkin tultava toimeen omillaan. Asutaan senmukaan mihin on varaa ja tarvetta.
    Mekin muutimme "hevonkuuseen" saadaksemme asumiskustannukset siihen rajaan että ei tarvitse hakea asumistukea eli omakotitaloon. Tämä on pakon sanelemaa totuutta kait ympäri maailmaa.
    Meidän asumis- ja elämäntaso nousi huomattavasti kun muutimme tänne "hevonkuuseen"

    Äänestä

  • moinen egoisti kirjoitti:

    ajatuksiltaan tuo sinun syyttely sossuakohtaan on aivan turhamainen ja jopa utopinen toive että sossu rupeaisi maksamaan kalliista asuinkuluista suuren asumistuen. Ei voi ratsastaa viihtyvyydellä.

    ..ei ollut oikein osuva aiheeseen nähden, tottahan nyt jokainen mieluiten muuttaisi omakotitaloon jos se olisi mahdollista? et taida olla pääkaupunkiseudulla? mistä tuollaisen edullisen omakotitalon saa vuokrata kerro niin muutan itsekin sinne!

    Äänestä

  • luin lakikirjasta kirjoitti:

    Kertokaa mulle kans, muutan heti ok-taloon, nyt saan as tukea n.390e/kk, säästetään hieman yhteiskunnan varoja, joten kertokaapa osoite minne muutan. Kiitos.

    Äänestä

  • luin lakikirjasta kirjoitti:

    puolusteletko tosiaan sos.työntekijöiden pakkovaltaa? miksi pitäisi saada pakottaa perhe muuttmaan paikasta jossa viihtyy aja asunnosta josta on tullut koti... johkin hevon kuuseen? mieti ennenkuin kirjoitat

    peräänkuulutan tervettä järkeä!
    "Suu säkkiä myöten."
    Eikö ole lapsillekin hyvä opettaa, että eletään vähän niukemmin jos ei ole paljon tuloja?
    Miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa kalliimpaa asumista kuin mitä on pakko? Jos on halvempi vaihtoehto niin silloin käytetään sitä.

    Ihan näin yksinkertaista.

    Äänestä

  • moinen egoisti kirjoitti:

    ajatuksiltaan tuo sinun syyttely sossuakohtaan on aivan turhamainen ja jopa utopinen toive että sossu rupeaisi maksamaan kalliista asuinkuluista suuren asumistuen. Ei voi ratsastaa viihtyvyydellä.

    On tässä muidenkin tultava toimeen omillaan. Asutaan senmukaan mihin on varaa ja tarvetta.
    Mekin muutimme "hevonkuuseen" saadaksemme asumiskustannukset siihen rajaan että ei tarvitse hakea asumistukea eli omakotitaloon. Tämä on pakon sanelemaa totuutta kait ympäri maailmaa.
    Meidän asumis- ja elämäntaso nousi huomattavasti kun muutimme tänne "hevonkuuseen"

    mieltä,niin asutaan kun varat antaa periksi. Ei sossun kuulu maksaa ta asumista vaan tietysti he vaativat muuttoa halvempaan,se on mielestäni kyllä aivan järkeenkäypää. Itse muutin myös asumiskustannuksiltaan halvempaan asuntoon,ok:sta kerrostaloon. Joku viisas 0n sanonut että ihmiset tekevät sen kodin,ei seinät ympärillä...

    Äänestä

tarkoitit varmaan sosiaaliväen lain yläpuolella olemista?

Sosiaaliväki on todellakin kaiken suomalaisen lain säädännön yläpuolella; pankkitiedot, terveystiedot, kaikki viranomaistiedot rekistereistä jne.,
perheen kotiin voi tulla vaikka poliisin avustuksella ilman mitään poliistutkintaa tai oikeuden päätöstä. Ihan vaan, että sosiaalitädistä nyt vaan tuntuu,
että Teidän perheen lapset täytyy ottaa huostaan
pikimmiten etteivät vaan kasva kieroon.........

satuja, tarinoita ja muuta ei todenperäistä tietoa voi kerätä vaikka kaksi mapillista lapsen perheestä, asia erikseen ovatko tiedot oikeuden kestäviä vai ei, sitähän ei kukaan tiedä, kun niitä ei tarvitse missään todeksi todeta.

Yksittäinen sosiaali-ihminen voi mennä todella pitkälle ja "syvälle" yksittäisen ihmisen ja perheen jäsenten asiohin ja tietoihin, ilman minkään oukeuslaitoksen päätöstä.

Mutta lakimiehelle on käyttöä siinä vaiheessa, kun perheen asioiden täytyy edes jotenkin pysyä laillisilla poluilla sosiaalitoimiston käsittelyssä.
Toiset sosiaali-ihmiset haluavat ja tutkisivat enemmänkin perheen asioita kuin lapsen asioiden käsittelyn kannalta olisi tarpeen.
Toisilla sosiaali-ihmisillä tuntuu olevan nautinta nähdä perhe alistettuna heidän valtaansa ja siihen mitä tuleman pitää.
Lisäksi lapsen edun nimissä on myös sosiaalitoimiston asiakastietojen ja rekistereiden oltava lainmukaisia.

Äänestä
  • Olen useasti kysynyt täällä, voiko sossu saada pankista tietoni, koska vaan, sanooko pankki sossun tiedustelusta kun sitä kysyn,
    nostan aina tilipäivinä tilin tyhjäksi, muuten vaan, mutta osaako joku vastata kysymykseeni.

    Äänestä

  • sano suomeksi kirjoitti:

    Olen useasti kysynyt täällä, voiko sossu saada pankista tietoni, koska vaan, sanooko pankki sossun tiedustelusta kun sitä kysyn,
    nostan aina tilipäivinä tilin tyhjäksi, muuten vaan, mutta osaako joku vastata kysymykseeni.

    lakimuutoksesta, jolla sossut todellakin saivat oikeuden asiakkaan pankkitietoihin.

    Ja sossun asiakas on jokainen, jonka nimellä on avattu mm. tiedosto johonkin sossun rekisteriin (esim.lastensuojelu).

    Käytännössä asian voisi tarkistaaa omista rekistertiedoistaan.
    Viranoamisten on toimitettava tiedot/kopiot asiakkaalle, hänen niitä pyytäessään.

    Äänestä

  • aikamoinen halotti kirjoitti:

    entäs lastensuojelussa , tilasin sossusta paperini, ei niissä ainakaan ollut mitään mainintaa pankkitiedoista uteluista, eivät kai sitä salanneet , antaisiko pankki tiedot jos sossu kysellyt jotain.

    Äänestä

  • saavat tiedot kirjoitti:

    entäs lastensuojelussa , tilasin sossusta paperini, ei niissä ainakaan ollut mitään mainintaa pankkitiedoista uteluista, eivät kai sitä salanneet , antaisiko pankki tiedot jos sossu kysellyt jotain.

    ote sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta,

    "Sosiaalihuollon viranomainen saa salassapitosäännösten estämättä sosiaalihuollon asiakassuhteeseen olennaisesti vaikuttavat tiedot ja selvitykset, jotka ovat viranomaiselle laissa säädetyn tehtävän vuoksi välttämättömiä asiakkaan huollon, hoidon tai koulutuksen tarpeen selvittämiseksi ja järjestämiseksi.

    Sosiaalihuollon henkilöstön on annettava asiakkaalle tieto myös siitä, mitä häntä koskevia tietoja voidaan suostumuksesta riippumatta hankkia."

    Tälläiset valtuudet.

    Äänestä

  • seuraavassa kirjoitti:

    bonus-korttien, pankkikorttien ym jäljenjättäjien käyttö, jos ei halua olla 24h/vrk "tarkkailussa", kännykät on jo muiden nimissä , samoin tietokone/sähköposti, pitää vielä auto laittaa muiden nimiin, unohtuiko mitään tärkeää ?

    Äänestä

  • lopetettava kirjoitti:

    bonus-korttien, pankkikorttien ym jäljenjättäjien käyttö, jos ei halua olla 24h/vrk "tarkkailussa", kännykät on jo muiden nimissä , samoin tietokone/sähköposti, pitää vielä auto laittaa muiden nimiin, unohtuiko mitään tärkeää ?

    suomalaisessa "sossu" meitä valvoo.

    Äänestä

  • meillä täällä kirjoitti:

    suomalaisessa "sossu" meitä valvoo.

    esimerkiksi sairaaloista tietoja. Olen ihmetellyt tietojen luovuttajien uskallusta luovuttaa tietoja uskomuksensa perusteella, että kysyjä todellakin on sossu joksi itsensä esittelee.
    Ehkä terveydenhuollon työntekijät luottavat siihen, ettei kukaan kysele perään. Löyhä on tietosuoja sosiaalitoimen asiakkaan kohdalla. Olen istunut kerran kampaajallakin kun kampaaja puheli erään asiakkaan asioista hyvinkin perillä olevana, kyse oli tuolloin kotihoitoa saavasta asiakkaasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luin lakikirjasta kirjoitti:

kaikki on heille luvallista, kaikki sei ole kuitenkaan hyödyksi...turhauduin kun huomasin että voimassaolevan lain mukaan lähes mikä tahansa on luvallista! eli älkää turhaan palkatko lakimiehiä, jos sosiaalityöntekijä nauttii kun saa äidit ja lapset itkemään(miksi? on hyvä kysymys) ei siinä muu auta kuin itkeä, jos ne ovat lunnaat jotka vaaditaan että lapsi vapaaksi saadaan. pitäkää oilein kunnon itkuesitykset sossujen luona, niin saavat nauttia kerrankin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu