Olen nyt jäämässä kodinhoidontuelle vuoden alusta ja mietinkin että mitenhän sitä pärjää taloudellisesti kun tulot tippuvat.
Kysymys kuuluupi teille yksinhuoltajille:
MITEN TE OLETTE PÄRJÄNNEET TALOUDELLISESTI?
Kysymys kuuluupi teille yksinhuoltajille:
MITEN TE OLETTE PÄRJÄNNEET TALOUDELLISESTI?
Vastaukset 53
Vanhimmat
Ja mene töihin. Työ on paikka mistä saa rahaa. ÄLÄ ELÄ TUKIEN VARASSSA. TUET EIVÄT OLE MIKÄÄN AMMATTI.
kenelle kotihoidontukea maksetaan,ja minkä takia?
..tukia tarvitse. TUKI EI OLE PÄÄTOIMEENTULO, vaikka HALOSEN suomessa on näin asia opetettu. HALONEN on luonut sukupolven, mikä elää toisten ihmisten verorahoilla, EIKÄ TÄMÄ SUKUPOLVI edes ymmärrä ja häpeä sitä.
ottaisitko edes selvää,kelan sivuille,sieltä lapsperheet jne..
Mutta muistutan sen verran että ei se elämä aina niin mee et sitä vaan mennään töihin, pikemminkin PÄÄSTÄÄN töihin.
Lapsi on vielä alle vuoden , joten mielellään hoidan kotona vielä sen puolisen vuotta eteenpäin.
Meiän tuppukylässä kun ESIMERKIKSI päiväkodille ei edes oteta alle vuotisia.
Kela ja Sossu on nykynaisen miehenkorvike. Vasemmistolainen Suomi on esim. tällä tavalla romuttanut terveitä perhearvoja. Miksi teillä ei ole miestä elättämässä perhettä, vaan toisten kukkaro eli kela ja sossu. Ettekö häpeä, että elättä suoraan toisten kukkarosta?
lähti jo 5:30..mä just maksoin kotihoidontuestni laskuja ja kohta alan leipomaan pullaa...
ota nyt hyvä (?) mies selvää kenelle kaikille ja miks sitä tukee maksetaan,ennenku alat päätäs aukomaan..
Mies viettämässä vapaata elämää pullon kanssa, hänen ratkaisulle mie en mitään mahda.
Niin, ja en häpeä. En hävennyt myöskään opiskelijana nostaa opintotukea tai asumistukea, niiden avuilla sain itseni koulutettua, ja koulutuksen avulla sain ammatin, ja ammatin avulla toivon mukaan työpaikan.
Tämä menee jo asian sivusta, aloita tommy uusi keskustelu näistä "sinun aiheista" ja jätä tähän keskusteluun vastailu nille kenelle kysymys oli tarkoitettu: eli kodonhoidontuelle jääneille yh:jille. Eikös niin?
Mitä ihmettä teet tuilla, jos mies on elättämässä??
vähäks kuuluu sulle..
Minkälainen äiti olet, kun opetat tietoista ahneutta lapsillesi? Varmaan olet vasemmiston edustaja ja silti raha maistuu niiiiin makealta. Olet tyypillinen kaksinaamainen vasemmistopelle.
tuutko pulla kahville tos iltapäivällä?
mä oon aina halunnu tavata jonkun yhtä ihanan ku sä...= )
Suomivasemmistolainen on: ulkoinen käyttäytyminen näennäisvasemmistolaista fuulaa ja sisältä täysporvari..hyvä esimerkki on esim. vasemmistoliiton suvi anne siimes..omistaa talon, autoja, osakkeita, mutta "ajaa" työväenasiaa. heh heh heh. Miksi ei sitten voisi rehellisesti olla porvari..suu puhuu vähäosaisten puolesta, mutta käyttää ajan omaisuuden keräämiseen..sellainen on nykysosialisti suomessa. Sosialisimi on aina perustunut kateuteen, ahneuteen ja valehteluun.
työssäkäyvä ihminen saa palkallaan tehdä mitä tahtoo??
oletko muuten tietoinen,et Niinistö on saanut lapsilisiin yh korotuksia..eikö olekkin kamalaa!!
maksaneet Kelalle ja sossulle työllään osan, verorahoista ja työtuloista niitä kerätään. Myös sun pussistas niitä on mennyt. Osaltasi käytät myös yhteisestä pussista rahoja, mieti itse, tiet, sairaanhoito, opetus...vain muutamia mainitakseni.
Vaikka homomies oletkin, voi päähäsi joskus pälkähtää lisääntyminen, keinotekoisesti tosin, silloinkin tarvitset verorahoilla tuotettuja palveluja.Tai jos päätät muuttua helkaksi, siihenkin
tarvitset veromarkkoja.
En jaksa enää keksiä esimerkkejä, keksi ite.
mennä vaikka välillä töihin, ettei tartte täällä palstalla roikkua..
Aloittajan kysymys oli asiallinen. Vastasitko sinä asiallisesti?
Ja millä tiedolla tai kokemuksella sinä yrität vastata, mies, josta ei koskaan tule isää, yh-isää, ei edes etäisää.
Lapsettomien on aina helppo neuvoa lapsellisia
jotta äiti olisi kotona lapsen 3 ensimmäistä elinvuotta. Näin yhteiskunnan ei tarvitse maksaa hoitopaikkaa, äidin ei tarvitse olla jatkuvasti töistä poissa(pienet sairastavat jatkuvasti, etenkin tarhoissa). Äiti hoitaa lapsensa ja kodin. Jos sinä olisit viettänyt pienen lapsen kanssa vaikka viikon, niin tietäisit, että se on täyttä työtä. Näin myös työttömillä on töitä.
sillä hän on täällä julkisesti kertonut olevansa "niitä miehiä" eli puppelipoika
Kun kerran peräänkuulutat tuetta elämistä ja korkeaa koulutusta, niin millä sinä olet opiskelusi kustantanut? Suurin osa meistä monta vuotta opiskelleista on hyvällä omatunnolla nostanut opintotukea sekä asumislisää. Itse kävin lisäksi töissä, jotta ei tarvinnut nostaa opintolainaa, mutta tukea siis nostin.
Euroopassa äitiys- ja vanhempainloman tukeminen on aivan normaali käyntäntö ja siitä maksetaan korvaus sekä isille että äideille perheen muuhun tulotasoon katsomatta. Samoin lapsilisää.
Kaikki tuet ovat rajallisia, niin opintotuki kuin äitiyspäiväraha tai kodinhoidontukikin, koska ajatuksena on luonnollisesti paluu työelämään niitä verorahoja makselemaan. Sivuhuomautuksena voin sanoa, että opintotukea maksetaan muuten noin viisi vuotta ja näitä vanhempaintukia kolme.
että esim. tommyn on helppo heittää paskaa niskaan antaa neuvoja, koska hänellä itsellään ei ole lapsia.
Usein ihmiset kenellä ei ole lapsia, omasta mielestään´"ovat parempia kasvattajia" koska eivät nää sitä lapsiperheen arkea ja ymmärrä sitä että kaikki ei aina käy kuin taikasauvaa heilauttamalla.
Bling! Ja koko ydinperhe koossa, bling!
olen ollut vuosia töissä ja maksanut veroja...nyt nautin hyvällä omalla tunnolla kodinhoidontukea jonka olen taatusti ansainnut!!!!!
KERROPPAS HERRA JÄRJENJÄTTILÄINEN PALJONKO KODINHOIDONTUKI ON?KUKA JA MIKSI SITÄ SAADAAN???
JA HEI KAS KUMMAA ISÄKIN VOI OLLA KODINHOIDONTUELLA,KUINKAS SE ON MAHDOLLISTA??? ;))))
Mitä vastinetta yhteiskunta saa, kun se esim. elättää toisten rahoilla eli verorahoilla alaikäistä yksinhuoltajaa, joka vetoaa alhaiseen ikäänsä ja lapsen tarpeisiin, ettei voi mennä töihin ja ottaa osaa yhteiskunnan toimintaan eli sen rahoittamiseen. Verojakin se maksaa toisten rahoista eli ei lisää mitään hyvää yhteiskuntaan. Jos/kun opiskelu on "ilmaista" (mitä se ei ole, koska veronmaksajat maksavat kalliin opiskelun). Jokaiselle on Suomessa luota yhtäläiset valmiudet vaikka kuinka korkeatasoiseen tutkintoon - se ei ole rahasta kiinni, vaan ällistä ja halusta. Yksi tyttö menee korkeakouluun - toinen tekee alaikäisenä lapsen ja tekee näin "uran", koska suomen valtio on sen mahdollistanut rahoituksen suhteen. Jos rahoitusta ei tulisi valtion taholta, niin epätoivotut raskaudet ja uran luomimen kelan ja sossun rahoilla loppuisi, mutta suomi on vasemmistolainen ja tukee kaikkia luonnonoikkuja.
Eivät kaikki äitiyspäivärahaa ja kodinhoidontukea nostavat äidit ole todellakaan yksinhuoltajia saati alaikäisiä. Minä olen nostanut näitä tukia kolmekymppisenä avioliitossa ollessani. Tekeekö se siis tukien nostamisesta hyväksyttävämmän?
miksi kotihoidontukea edes maksetaan,katsoppa mitä mulle vastas tuonne aiemmin = )
Kaikki tuet kahmitaan nykyään, vaikka niitä ei edes tarvitsisi? Jos olet vasemmistolainen ja ahne, niin mikä olet? Eivätkö juuri nämä vasemmistolaiset puhu avoimesta yht.kunnasta ja rehellisyydestä, mutta kahmivat kaikki mahd. tuet eli käyttävät verorahoja tarpeettomasti.
millä sinä olet opiskelusi kustantanut?
muistithan kieltäytyä armeijassa päivärahasta sekä Kelan antamasta asumistuesta?
En ole saanut asumistukea. Ei ole ollut tarvetta. Ja miksi asumista pitää edes tukea. Valtion pitäisi tukea suomalaisten itsenäistä ajattelua, mikä on hyvin harvinaista.
armeijan päivärahaa tai opintotukea?
asuu vanhempien helmoissa tai ole perinyt suurta summaa rahaa.
En asu vanhempien luona. Vasemmistolaisen mielestä suurin synti maailmassa on olla varakas. Vasemmistolaisuus perustuu juuri kateuteen ja laiskuuteen.
opintotukea tai päivärahaa varusmiespalveluksessa?
Tässä utelussa minulla ja ilmeisesti muillakin ihmisillä on yksi ja sama taka-ajatus eli se, että suurin osa meistä nostaa elämänsä aikana valtiolta tukea jossakin muodossa eikä siinä ole mitään pahaa. Jos et ole nostanut opintotukea, saatat joutua jossain elämäsi vaiheessa nostamaan esimerkiksi kelan maksamaa sairaspäivärahaa tai korvauksia saamastasi lääkärinhoidosta tai lääkkeistä. Tai vaikkapa työttömyyskorvausta, jos oikein pahasti käy. Pitkälle vietynä sinun kuuluisi myös kieltäytyä julkisesta terveydenhuollosta, koska se kustannetaan verorahoin.
Siinä asiassa olen samaa mieltä kanssasi, että työn tahallinen pakoilu ja tuilla eläminen koko elämänkaarensa ajan on minunkin mielestäni paheksuttavaa. Toisaalta fakta on, että maassamme on ja tulee aina olemaan paljon rakenteellista työttömyyttä ts. ihmisiä, jotka eivät ole työkykyisiä ja oma länsimainen eettinen ajattelumme perustuu heikoimmista huolehtimiseen. Emme tässä tehtävässä aina kovin hyvin onnistu, mutta huonomminkin voisi olla. Annan siis itse mieluusti osan verorahoistani tähän ja nostan myös hyvällä omatunnolla äitiyspäivärahaa, koska olen ja tulen varmasti tuottamaan yhteiskunnalle enemmän kuin siltä tukien muodossa otan.
vastaa, oletko käyttänyt yht.kunnan suomia etuisuuksia hyväksesi, mm. sotilaspäivärahhaa?
Vai oletko käpykaartilainen "sen" asian takia?
(Entäs peruskoulu, ammattikoulu, tiet, kadut, sairaanhoito jne)
Minäkin olen yh ja ainoa paheksumasi tuki on 3oe yh-korotus lapsilisään, ei mitään muuta, se sama, mitä Niinistökin sai, ja pressakin on sitä nostanut aikoinaan, luulen..
..on alaikäinen yh joka ei maksa ollenkaan veroja, koska kaikki tulot ovat tukia eli toisten maksamia veroja. Miten ko. tapauksen "nainen" on oikeutettu käyttämään julkisia palveluja, kun ei maksa yhtään julkisista palveluista eli saa kaiken ilmaiseksi??
kotihoidontukea maksetaan?arvaa edes jos et viitsi ottaa selvää..
Pitäisikö alaikäinen pakkoabortoida tai lapsi luovuttaa syntymän jälkeen pois, esim. elintensiirtoon tai adoptoitavaksi?
Sinä et voi asettua naisen asemaan koskaan, koska et voi millään tavalla olla osallisena esim. vahinkoraskauteen.
Sinulla on vankkoja mielipiteitä asioista, joista sinulla ei ole minkään valtakunnan hajuakaan :)
ihan hyvä jos saisivat olla kotona kolme ensimmäistä vuottaan..
Suomi nyt vaan sattuu olemaan niin p...a maa
että täällä huolehditaan myös äideistä, isistä, lapsista, sairaista, vanhuksista, terveistä.....
ja jopa miehistäkin ihan yleisellä sosiaaliturvalla.
Vai jäikös kansakoulut käymättä,
miesasiamies?
Luuletko sinä ressukka, että Halonen on päättänyt nyt voimassa olevat lait ja asetukset? Oletko tosiaan sitä mieltä, että suomalainen byrokraattinen valtakoneisto toimii tosiaan niin nopeasti, että kuudessa vuodessa yksi ihminen saa moisia aikaan?
Tuota. Mitenhän sinua edes kommentoisi. Silittäisi päätä ja pistäisi äidillesi viestiä, että vietät liikaa aikaa koneella?
vaan vastaa sinulle edellä esitettyihin kysymyksiin!
hammaslääkärisi, terveyskeskuksessa käyntisi, rokotuksesi, päivähoitosi jne.?
Olet sentään mies! ihan syntymästäsi asti ollut.....
Turha tuolta hörhöltä on mitään kysyä, kun ei se oikeasti mistään älyä.
En usko, että on koskaan armeijan päivärahaa nostanut, koska tuskinpa on armeijaa käynyt.
Olisi kiitollinen tästä "vasemmistolaisesta" yhteiskunnastamme, jossa kaikkia luonnonoikkujakin -homot mukaanlukien- tuetaan.
Vaan eipä näytä älyävän.
On se perkele, että kehtaakin typeryyttänsä täällä julkituoda.
Kehuu olevansa mies, mutta ei minkäänlaista oikean miehen selkärankaa tarkastella asioita edes jotenkin analyyttisesti.
Itse miehenä en alentuisi moiseen jankutukseen ja toivotankin kaikille naisille oikein hyvää tätä vuotta.
Olette kuitenkin kaikki ihania. Nam.
Hyvä kotikasvatus estää alaikäisen raskauden. Kuka hyvinkasvatettu tyttö on paksuna alle 18v. eli lain mukaan lapsena. Suomessa pitäisi olla pakkoabortoimislaki ei-toivottujen lasten takia.
sinulle esitettyihin kysymyksiin niistä tuista tai yhteiskunnan verorahoilla kustantamista palveluista, joita itse mahdollisesti (lue:päivänselvästi) käytät.
Et vastannut akateemisen yh:n kysymykseen "...niin millä sinä olet opiskelusi kustantanut?"
Minäkin nimittäin haluaisin tietää.
Eihän raskaana olevaa yh-äitiä ja miesasiamiestä lapsena voi verrata keskenään ollenkaan! Miesasiamies on kasvatettu tynnyrissä, ilman minkäänlaista apua tai tukea yhteiskunnalta.
Tynnyri on ollut suodattimen takana, joka suodattaa vähemmistöryhmään kuuluvat jutut läpi, ei muuta.
Miesasiamies on vähän niinkuin se leffan Truman!
miehistä ole enää elättämään perhettä. Ei se naisten syytä ole. Lapsia on kuitenkin pakko tehdä, sillä kuka sinunkin eläkkeesi muuten maksaisi (sun verorahat käytetään nyt ja meidän lasten rahoista maksetaan sun eläke sitten aikoinaan!) ja kuka sua vanhainkodissa hoitaisi?
Tulee nuo perheavustukset muuten miehellekin. Katsos jos nainen ei saisi sitä, joutuisi mies oikeesti maksamaan perheensä elatuksesta sen verran enemmän ja mitenkäs sillä sitten olisi varaa käydä kaljalla kavereiden kanssa?
jos nyt ihan sullekkin vastaisin,ettei ihan tuon yhden kanssa tappeluks mee = )
mä ainakin sillo yhna pärjäsin ihan hyvin kotihoidontuella,nyt onkin vähä "huonommin" ku noita jo koulussa olevia ei lasketa menoiks meille ollenkaan,vaan aikuiset ja tuo pikkuinen vaan..mut kai sitä pärjää..
ei ne tulot,vaan ne menot..joutuuhan sitä varmaan jostain tinkimään,mut kyllä sillä rahalla hengissä pysyy..
meinaan olla sen 3v kotona,ja palaan sit töihin,nyt tärkeämpää olla kotona huolehtimassa lapsista..
minkäs ikäinen sulla on,tuo meijän neiti on 9,5kk..
Tytsi on 8kk :). Eli nyt jään vuoden alussa kodinhoidontuelle kun äippäloma loppuu. Tähän asti ollaan pärjätty hyvin. Suunnitelmissa on nyt että olisin kotosalla tytön kans ainakin tulevan kevään, ehkä kesänkin, riippuen mahollisista työpaikoista ja tietty näistä hoitopaikoista.
Mitä isommat tulot, sen isommat menot ;)
Kyl sitä hyvin pärjää, eikä tartte sossun luukulle juosta. Vaik et tietyst ne jotka sielt tukea tarvii, niin niille se on hyvä juttu.
Mie asustelen reilu vuoden ikäsen pojan kans kaksistaa. Meil on kiva asunto ja harvoin on tosi tiukkaa. Eikä hävetä hakee tukia kelalta, koska olen veroja valtiolle maksanu ja tulen vastedes maksamaan, kunhan pääsee taas töihin!
Voimia sulle :)
Kyl mekin varmast pärjätään, pitää vaan vähän laskeskella tarkemmin omia menoja ja karsia :)