Naapurin mukaan kohta 7v villakoiraurokseni haukkua räpsähtelee aina satunnaisesti. Se ei jää haukkumaan kun lähden, ja on muuten varsin rauhallinen. Eli ei mikään sen vaikeampi eroahdistuskoira. Kuuleman mukaan se vain joskus haukahtalee kun naapurit mekkaloi, tai ulvoo n. 20min .. olisiko sitruunapannasta apua? Millaisia kokemuksia ihmisillä on?
sitruunapanta
inisijä
62291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sopii joillekin koirille, joillekin ei.
Jos päädyt sitä kokeilemaan niin sinuna vuokraisin sen aluksi, koska se on melkoisen kallis ja ei välttämättä toimikaan juuri sun koiralle.
eli mistä voi vuokrata?
useimmista eläinkaupoista, kannattaa soitella ja kysellä. haluavat vain aika ison takuusumman, joka kyllä palautetaan kun palautat pannan (EHJÄNÄ). ei toiminut meidän koiralle, neiti ja eteinen haisi ällöttävän vahvasti sitruunalle aina kotiin tullessa, koira viel'ä pitkään jälkeenpäinkin. koira tottuu hajuun... mutta kannattaa kokeilla, herkemmälle hauvalle voisi käydäkin..
Sitruunapannassa on se huono puoli, että saattaa ruiskauttaa vaikka koira ei haukkuisikaan. Saattaa ruiskauttaa kolahduksesta tai ihan vain jostain kovasta äänestä. Lisäksi koira saattaa tottua siihen, haukkua säiliön tyhjäksi ja jatkaa taas räkytystä.
Mutta onhan näitä haukunestopantoja muitakin, sähkö- ja pippuripanta. Itse kannattaisin ehkä enemmän tuota sähköpantaa kun kyse on siitä että koira jää yksin. Sitruunapanta on aika ilkeä vekotin jos koira on kova kieriskelemään ja riehumaan.
hei, olen hankkimassa sitruunapantaa koirani eroahdistuksen vuoksi. Kiinnostaisi kyllä jo tietää, mistä noita pippuri- ja sähköpantoja saa, dobberini kun voi olla kova "luu".
Kiitos jo etukäteen :DD
Sitruuna- ja pippuripantoja täytteet voi ainakin ostaa ihan normaaleista eläinkaupoista. Sähköpannosita en ole aivan varma, saako niitä noista normaaleista, mutta kaippa sitä voi kysymässä käydä. Luulisin että kauko-ohjattava sitruunapanta vois olla aika hyvä vaihtoehto ostaa.