Mikä on teidän mielipiteenne tanssi teattereista. Olen harrastanut nyt liki 2 vuotta ja siitä on ollut tosi paljon hyötyä. Oon saanu paljo varmuutta esiintymiseen. Ja muutenkin kun siellä vietetään niin paljo aikaa on saanu hyviä ystäviä. En iki maailmassa haluaisi luopua tuosta harrastuksesta. Se on hauska ja ihana harrastus. Mutta nyt kysynkin teidän mielipidettänne.
Tanssi-teatteri
Miss Dance
1233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllähän se teatteri ja tanssi eräissä yhteyksissä tietenkin yhteen kuuluu ei siittä mihinkään pääse: nytkinhän on hyvinkin pitkälti niin, että joskus poikasena aloin travoltaa nähdessäni voimaan pahoin, mutta vuosia myöhemmin nähtyäni travoltaa "pulp fiction" -nimisessä elokuvassa olleessa täysin tanssiteatraalisessa kohtauksessa, aloin voimaan yllätyksekseni paljon paremmin ja jopa harmittelemaan salaa mielessäni, että sitä kohtausta ei oltu tehty pidemmäksi ja monasti ensi-illan jälkeen sen samaisen tanssiteatraalisen kohtauksen nähdessäni olen ollut harmikseni panevinani merkille, että sitä on pitänyt entisestään saksia lyhemmäksi, jotta sinänsä toki kerronnallisista syistä tuikitärkeille hylsyille saataisiin lisää tilaa... Mutta en mä vieläkään pysty katselemaan uotisen jomppaa, jos se laittaa hameen päällensä taikka suorastansa riisuu sen poies...