kauas on pitkä matka

sii

Olen taas lähdossä matkalle sinne missä koneella ei ole pisteitä.
mutta huomasin kuinka muistilista alkaa.
tyyny
lääkkeet......
kannattaako enää lähteä,kun nämä ovat ensimmäisenä mielessä, ennenkuin liputkaan ovat tulleet

28

1709

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iili

      Sinä siis viet tyynyn mukanasi. Olen aina ajatellut samaa. Olen kuullut monen tekevän niin.
      Miten sinä sen pakkaat? Miten saat sen mahtumaan matkatavaroihin?

      Yleensä hotellien tyynyt ovat minulle liian suuria, tai sitten ne ovat höyhentyynyjä.

      En voi käyttää höyhentyynyä. Kerran Pariisissa sanoin reseptionissa, että olen allerginen höyhenille ja haluaisin toisen tyynyn. Vastaus oli: "Ei se ole minun ongelmani." (Sellaisen vastauksen saamisen asiakaspalvelussa muistaa lopun ikänsä.)

      Lääkket panen aina käsitavaroihin. Se on kai suosituskin. Kerran, kun matkalaukkuni hävisi kolmeksi päiväksi, niin olin iloinen siitä, että lääkkeet olivat käsipakaasissa.

      Nykyisin ovat nämä teräasesäännökset entisestään tiukentuneet. Kyllähän sitä nyt matkalla tarvitsee saksia ja veistä. Viimeksi, kun lähdin viime lokakuussa matkalle, minulta vietiin Helsinki-Vantaalla sekä pieni veitsi, jolla olin kuorinut appelssiineja että pienet sakset. Ne olivat olleet minulla mukanani ainakin 10 vuotta kaikilla matkoilla.

      Onko kenelläkään ehdotusta, minkälaisia "aseita" voisi ottaa mukaan?

      • uzma-m

        haluaisin vieda mukanani,niska jaykistyy jo ajatuksestakin mita odottaa maaran paassa,miksi ihmisilla on niin epamukavia tyynyja.
        Monet sakset on otettu pois,viimeksi Parisissa,Hesassa ne peevelit veivat matkakelloni.
        Minut tarkasatettiin munaskuita myoten Hesan lahtoselvityksessa,eivat ymmartaneet miksi ikaiseni immeinen matkustaa reittia,ISD-Hki-NY.
        Yks kapsakki oli taynna tavaraa tyttarelleni mm suoml.lasia,sydankylmana seurasin niitten pakkaamista,ehiana lasi tuli perille.
        On hirvean noloa kun otetaan erikoistarkastukseen,takana pitka jono ihmisia.
        Taskupeilin saa viela vieda,senhan voisi rikkoa ja kayttaa lasikappaleita aseena.
        Tytar matkusta kuin koristeltu joulukuusi kaikki korunsa paallaan,eivat huku matkalla.

      • Iili
        uzma-m kirjoitti:

        ...selitettiin, miksi tavarat vietiin. Kerrottiin, että voin saada ne takaisin palattuani, mutta sanoin, että heittäkää pois.

        Sanoin, että eikös säännöt ole sellaiset, että alle 6 cm pitkät veitset voi pitää mukanaan. Vastaus oli "kyllä", mutta siinä pikku veitsessä oli mukana korkkiruuvi. Tullimies näytti, miten siitä voi saada pahan aseen. :) Hyvä opetus seuraavaa konekaappaustani varten!

        PS: onko ISD Islamabad?

        Minua ei nolota tämä erikoistarkastukseen joutuminen. Sitä on tapahtunut moneen kertaan eri maissa. Aina minua on kohdeltu hyvin niissä.

        Joka hotellissa on aivan tyrmistyttävä, pyöreä makkara sängyssä tyynyn paikalla. Olen aina ihmetellyt voivatko ranskalaiset todella nukkua sellainen päänalusenaan. On se aika vaikea uskoa. Onneksi kaapissa on myös sitten oikea tyyny.

      • uzma-m
        Iili kirjoitti:

        ...selitettiin, miksi tavarat vietiin. Kerrottiin, että voin saada ne takaisin palattuani, mutta sanoin, että heittäkää pois.

        Sanoin, että eikös säännöt ole sellaiset, että alle 6 cm pitkät veitset voi pitää mukanaan. Vastaus oli "kyllä", mutta siinä pikku veitsessä oli mukana korkkiruuvi. Tullimies näytti, miten siitä voi saada pahan aseen. :) Hyvä opetus seuraavaa konekaappaustani varten!

        PS: onko ISD Islamabad?

        Minua ei nolota tämä erikoistarkastukseen joutuminen. Sitä on tapahtunut moneen kertaan eri maissa. Aina minua on kohdeltu hyvin niissä.

        silloin kuin NewYork pimeni ts,seuraavalla lennolla,vasta kolmannella yrityksella vihdoinnkin paasin lennolle,Hesan kentalla oli aika hassakka peruuntuneista Ny lennoista.ISB islamabad.

    • uzma-m

      pakkaan ensimmaiseksi olkalaukkuuni.Ihan hyvin voit lahtea matkalle,on ihan normaalia meidan ikaisille tulee laakkeet ensiksi mieleen,itsellani ei ole laakitysta mutta alan kuvittelamaan mita kaikkea sita voi tapahtua,ja pakkaan sen mukaan,useimmiten ei laakkeilla ole oll mitaan muuta kayttoa kuin moralinen tuki.

      • sii

        Hyvä että toisillakin tulee mieleen lääkkeet,mutta toinen suuri huoli on mitä syömistä otan mukaan eka illaksi, kun sinne ei oikein saa viedä mitään, tulli on niin tarkka.

      • Iili
        sii kirjoitti:

        ...että olen pakannut kassiin päällimmäiseksi appelsiineja. Ne otettiin heti pois erään maan tullissa. Laukun pohjalle pakkasin lisää appelssiineja, eikä tulli kaivellut syvemmälle, kun oli jo saanut omansa. Hapankorppu on myös sellainen, jota ei tunnisteta, ja sen saa tullista läpi. Varmaan muutkin näkkileivät. Onkin varsinainen ongelma, jos saapuu maahan yön kynnyksellä eikä enää löydä helposti mitään syötävää paikan päällä.

        Kuulin kerran tapauksesta, että henkilö vei USA:han hapanlimpun. Hän tökki koko limpun täyteen hammastikkuja ja sanoi tullissa, että se on koriste-esine. Täydestä meni.

        Eritoten USA:n tulli tuntuu olevan hankala niuhottaja. Kerran tuttavani pyysi minua viemään ison paketin sikäläiselle sukulaiselleen. Hän oli teipannut koko paketin kiinni, joten minulla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä paketti sisälsi. (Minusta se ei ollut sopivaa, koska usein sanotaan, ettei saa viedä sellaisia paketteja mukanaan.)

        En halunnut ottaa riskiä tullissa, vaan avasin paketin kotona, jotta voisin kertoa, mitä siinä oli. Sukulaiselle sitten vain sanoin, että tulli avasi sen.

      • Paikka!?

        Missä joutuu näkemään nälkää?
        Olemme olleet yhteen laskettuna noin 3,5 vuotta matkoilla, eri paikoissa, sekä omatoimi, että charterlennot käyttäen, välillä Kiina - Mexico, emmekä ole moiseen ilmiöön, ruuan puutteeseen, törmänneet!
        Heräsi todella uteliaisuus!
        Ps. Tuohon mahtuu perilletuloja eri vuorokauden aikoina!

      • sii
        Paikka!? kirjoitti:

        No ei tämä ole kuin usa ,mutta viimeiksi tulli vei kaikki eväämme , siellä perillä ei ollut kuin keksejä ja vielä makeita kaiken lisäksi.
        Nyt kokeilelen säilykepurkkeja.
        Ehkä olen vaan niin tumpelo lentämään, kun kymmenen vuotta kierrettiin autolla ,ei ollut koskaan puutetta mistään.

      • Jenni

        Jos sinulla on mukana vitamiinipillereitä, jotka otat illalla, on parasta varustaa mukaan myös tuoremehua, sillä ei ole sanottu, että hotellissa on tarjolla pillereille kyytipojaksi kunnon vettä.

        Myös omena tai parikin illaksi,( sekä kuorimaveitsi, sillä en syö omenaa kuorimatta), ne takaavat onnistuneen aamuistunnon lentokoneen paistettujen sapuskojen jäljiltä.

      • Jenni
        Jenni kirjoitti:

        eväämme sekä Karibialle että Floridaan lentäessämme.
        Sattumaako, että teiltä vietiin?

      • Paikka!?
        sii kirjoitti:

        No ei tämä ole kuin usa ,mutta viimeiksi tulli vei kaikki eväämme , siellä perillä ei ollut kuin keksejä ja vielä makeita kaiken lisäksi.
        Nyt kokeilelen säilykepurkkeja.
        Ehkä olen vaan niin tumpelo lentämään, kun kymmenen vuotta kierrettiin autolla ,ei ollut koskaan puutetta mistään.

        Jenkkilässä emme ole käyneet kuin kahdesti.
        Mutta koskaan muuallekaan emme ole Suomesta vieneet eväitä. Penskat liikuivat mukana 4 5 vuotiaista lähtien.
        Samoin autolla Euroopassa liikuttaessa. Eväät kulkivat toiseen suuntaan.
        Yleensä Suomeen tultaessa tulli oli aiemmin kiinnostunut tietyistä tuoretuotteista. Jopa kylmäsavukinkku aiottiin takavarikoida!
        Dommareihin mentäessä edessä olevalta porukalta vietiin hedelmät.
        No, me olemme aina tavoittaneet evästä vuorokaudenajasta riippumatta.

        Kukin tyylillään.
        Eräs 57/69v pariskunta oli Espanjan asunnollamme kaksi viikkoa ennen meidän tuloamme. Kaupat asunnon takana. Lähin 50m. Korttelin kuppiloista saa ruokaa ja juomaa, myös mukaan, aamu 5:een saakka.
        Kuitenkin he olivat, perunoita lukuunottamatta, eläneet sen ajan Suomesta viedyillä purkkisardiineilla, Ingmannin sulatejuustolla, eväsmargariinilla, näkkileivällä, eväsmurukahvilla ym. ym.
        Koulutettuja, matkustelleita ihmisiä jotka olivatmuutama kuukausi aiemmin olleet siellä samanaikaisesti meidän kanssamme ja nähneet minun hoitavan sapuskat paikallisin tarvikkein.

        Kohdealueella, alkukantaisemmissa oloissa esim. autolla liikuttaessa, olemme saattaneet pitää 'hätäeväät ja varsinkin juomat' mukana mutta Suomesta emme koskaan ole vieneet mitään!
        Siitä huolimatta ylipaino on säilynyt.

        Mutta kuten totesin, kukin tyylillään!

      • Paikka!?
        Iili kirjoitti:

        ...että olen pakannut kassiin päällimmäiseksi appelsiineja. Ne otettiin heti pois erään maan tullissa. Laukun pohjalle pakkasin lisää appelssiineja, eikä tulli kaivellut syvemmälle, kun oli jo saanut omansa. Hapankorppu on myös sellainen, jota ei tunnisteta, ja sen saa tullista läpi. Varmaan muutkin näkkileivät. Onkin varsinainen ongelma, jos saapuu maahan yön kynnyksellä eikä enää löydä helposti mitään syötävää paikan päällä.

        Kuulin kerran tapauksesta, että henkilö vei USA:han hapanlimpun. Hän tökki koko limpun täyteen hammastikkuja ja sanoi tullissa, että se on koriste-esine. Täydestä meni.

        Eritoten USA:n tulli tuntuu olevan hankala niuhottaja. Kerran tuttavani pyysi minua viemään ison paketin sikäläiselle sukulaiselleen. Hän oli teipannut koko paketin kiinni, joten minulla ei ollut mitään tietoa siitä, mitä paketti sisälsi. (Minusta se ei ollut sopivaa, koska usein sanotaan, ettei saa viedä sellaisia paketteja mukanaan.)

        En halunnut ottaa riskiä tullissa, vaan avasin paketin kotona, jotta voisin kertoa, mitä siinä oli. Sukulaiselle sitten vain sanoin, että tulli avasi sen.

        Kokeileppa leivinpulveria!

      • nukkumaan

        mutta et ilman pillereitäsi,

        sinä siis jaksat lähteä ulos ostamaan vettä???

        Muita eväitä en ole kuljetellut suuntaan enkä toiseen.

        Ilman muuta mentäessä niin karuille ja hedelmättömille seuduille kuin USA, Karibia, Mexico/Yucatan ym. täytyy varsinkin hedelmät ottaa mukaan Suomesta.
        Hedelmiä tuottavat aulueet ovat epäluuloisia mahdollisten kasvitautien varalta.
        Hyvänen aika! Jospa hotellin respassa ei olekkaan tuttua tavaraa. Ja sekin mikä on 100m:n päässä olevassa marketissa, on outoa!

        Juu,Austraalia on erittäin herkkä kasvitautien, jopa puusellaisten suhteen. Älä pakkaa mitään käsittelemättömään puuhun, voi tulla hankaluuksia!
        Venäjälle ei aikanaan saanut viedä raamattuja, pornoa eikä hedelmiä, ym.

        Olen minäkin ollut epäluuloinen.
        Aikanaan liikkuessamme omalla autolla Varsovan liiton alueella, otin eka kerralla moottoriöljyt mukaani.
        Länsiöljyt olivat NATO-normien mukaisia enkä tiennyt niiden yhteensopivuutta itäöljyjen kanssa. Oli täysin turha pelko!

        Joten taidanpa irviä suotta.

      • Paikka!?
        nukkumaan kirjoitti:

        mutta et ilman pillereitäsi,

        sinä siis jaksat lähteä ulos ostamaan vettä???

        Muita eväitä en ole kuljetellut suuntaan enkä toiseen.

        Ostan asunnolle tai hoskulle mennessä.
        Mutta, kohteissa joihin on lentoja on taatusti saatavissa käyttökelpoisia juomia ja myös purtavaa.

        Jos epäilen niin joskus olen, mukavuussyistä, pyytänyt varaamaan vaatimattoman valikoiman juomia ja pikkupurtavaa jääkaappiin.

      • veden ostossa!

        Kukin tyylillään! Ja oman järkensä johtamana.

      • Paikka!?
        veden ostossa! kirjoitti:

        Kukin tyylillään! Ja oman järkensä johtamana.

        En ymmärrä tarkoitustasi!?
        En ole koskaan jonottanut moista.
        Miksi pitäisi?
        Olenkohan epäonnistunut ilmaisussani tai käsitemaailmamme poikkeavat tosi paljon!

      • jonottelet
        Paikka!? kirjoitti:

        En ymmärrä tarkoitustasi!?
        En ole koskaan jonottanut moista.
        Miksi pitäisi?
        Olenkohan epäonnistunut ilmaisussani tai käsitemaailmamme poikkeavat tosi paljon!

        kaikki tarkastukset,

        niin tuskinpa aivan ainoana olisit ostelemassakaan.

        Minulla ei ole kokemusta veden tai tuoremehun yöllisistä hankinnoista, kunhan ajattelin sinun tapaasi. (-Turhaa juttua tämä. Nyt riitti!)

      • uzma-m
        sii kirjoitti:

        Hyvä että toisillakin tulee mieleen lääkkeet,mutta toinen suuri huoli on mitä syömistä otan mukaan eka illaksi, kun sinne ei oikein saa viedä mitään, tulli on niin tarkka.

        lentoasemalla yleensa ostan jotain suolaista syotavaa ja pari juomapulloa,taxfreetavaran kanssa ne aina paasee koneeseen ja sielta eteenpain,minun matkani ovat ainakin 15 tuntia siksi yllatysten varalle hamstraan jotain purtavaa kasitavaroihin.Perilla hoteleissahan on 24 tunnin room service,sita ennen taxinkuljettaja yleensa tietaa mista saa syotavaa keskella yotakin.
        Ainoa paikka jossa olen nahnyt nalkaa oli Moskova.

      • Iili
        Paikka!? kirjoitti:

        Ilman muuta mentäessä niin karuille ja hedelmättömille seuduille kuin USA, Karibia, Mexico/Yucatan ym. täytyy varsinkin hedelmät ottaa mukaan Suomesta.
        Hedelmiä tuottavat aulueet ovat epäluuloisia mahdollisten kasvitautien varalta.
        Hyvänen aika! Jospa hotellin respassa ei olekkaan tuttua tavaraa. Ja sekin mikä on 100m:n päässä olevassa marketissa, on outoa!

        Juu,Austraalia on erittäin herkkä kasvitautien, jopa puusellaisten suhteen. Älä pakkaa mitään käsittelemättömään puuhun, voi tulla hankaluuksia!
        Venäjälle ei aikanaan saanut viedä raamattuja, pornoa eikä hedelmiä, ym.

        Olen minäkin ollut epäluuloinen.
        Aikanaan liikkuessamme omalla autolla Varsovan liiton alueella, otin eka kerralla moottoriöljyt mukaani.
        Länsiöljyt olivat NATO-normien mukaisia enkä tiennyt niiden yhteensopivuutta itäöljyjen kanssa. Oli täysin turha pelko!

        Joten taidanpa irviä suotta.

        ...ensimmäisestä illasta väsyttävän matkan jälkeen. En minä ainakaan ole halukas lähtemään myöhään illalla etsimään ruokapaikkoja, kun sänky kutsuu paljon enemmän.

        Kun mainitsin "erään maan", niin kysymyksessä oli se, että edessä oli kuuden tunnin bussimatka erämaassa.

        Aina minä otan evästä mukaan ensimmäiseksi illaksi.

        Esimerkiksi USA:han mennessä monet suomalaiset pyytävät tuliaisiksi hapanlimppua tai hapankorppua.

      • ii-li
        uzma-m kirjoitti:

        lentoasemalla yleensa ostan jotain suolaista syotavaa ja pari juomapulloa,taxfreetavaran kanssa ne aina paasee koneeseen ja sielta eteenpain,minun matkani ovat ainakin 15 tuntia siksi yllatysten varalle hamstraan jotain purtavaa kasitavaroihin.Perilla hoteleissahan on 24 tunnin room service,sita ennen taxinkuljettaja yleensa tietaa mista saa syotavaa keskella yotakin.
        Ainoa paikka jossa olen nahnyt nalkaa oli Moskova.

        Moskovasta tämä minunkin evässysteemini alkoi. Myöhään illalla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin valtavan iso päivällinen, johon kuului 5 ruokalajia. Toinen vaihtoehto olisi ollut yökerho, jossa olisi tietysti saanut votkaa tai muuta viinaa, mutta ei muuta. - Kahvia, teetä ja pikkupurtavaa ei ollut missään tarjolla. Eikä sitä nyt halua ensimmäisenä iltana lähteä etsimään muita ruokapaikkoja, kun haluaisi vain mennä nukkumaan. - Kommunistiajan jälkeen sielläkin ovat asiat muuttuneet, ja se Intourist-hotellikin on hajoitettu maan tasalle.

    • Sens-Ori

      Onhan Sinulla Eurooppalainen sairaanhoitokortti?
      Matkavakuutus kunnossa?

      • sii

        On kyllä , myös kokemusta pienkoneella suomeen ,sekä leikkaus ulkomailla.
        Mutta ehkä mitä enemmän menee ,sitä enemmän ajattelee turhaakin.
        Autolla pääsi miljoonakaupunkeihin hiipimään hiljalleen ,mutta nyt kun sukelletaan suoraan niiden keskelle.

      • Paikka!?

        Vuosi sitten eivät Gardalla, Garda nimisen kaupungin terveysasemalla tunteneet ko. korttia.
        Selvisi kyllä soittorumban jälkeen.

        Irkuissa homma toimi hienosti. Ohi alkuasukkaiden, heti näytteet ja tunnin kuluttua resepti. Tapahtui arki-iltana 20.00 - 21.00.

      • Jos menet Espanjaan kannattaa E111 kortin lisäksi pyytää eläkeläistodistus KeLa:lta. Mahdolliset lääkkeet saa huomattavan halvalla!

        Tyynyn saa kutistettua (lutistettua) muovipussiin, jonka sulkee ilmatiiviisti.
        Ilmatyyny on toinen vaihtoehto. Sen saa täytettyä aina oikean paksuiseksi ja se auttaa silloinkin jos hotellin tyyny onkin liian ohut

      • Kerta
        vaarivaari kirjoitti:

        Jos menet Espanjaan kannattaa E111 kortin lisäksi pyytää eläkeläistodistus KeLa:lta. Mahdolliset lääkkeet saa huomattavan halvalla!

        Tyynyn saa kutistettua (lutistettua) muovipussiin, jonka sulkee ilmatiiviisti.
        Ilmatyyny on toinen vaihtoehto. Sen saa täytettyä aina oikean paksuiseksi ja se auttaa silloinkin jos hotellin tyyny onkin liian ohut

        Kelan espanjankielisen eläkeläistodistuksen tarvitsee ensimmäisellä käyntikerralla terveyskeskuksessa ottaessaan ko. keskuksen oman eläkeläiskortin!
        Eikä sitäkään välttämättä tarvita joka paikassa, siis todistusta, mutta varman päälle!

        Huomattavan halvat lääkkeet. Lievä ilmaisu.
        Täysin ilmaiset reseptilääkkeet ovat todella huomattavan halpoja!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      138
      6032
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      184
      3704
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      29
      2673
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      467
      2647
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2335
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      184
      1968
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      129
      1469
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1274
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1274
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1056
    Aihe