En oikein muista sitä Aragornin ja Arwenin tarua, että kuinka monta vuotta Kuningas Elessar hallitsi, ja kuinka vanhaksi hän eli?
Aragorn ja Arwen
7
1377
Vastaukset
- lue kirja
Arwen on vain aivan ohut sivuhenkilö kirjassa. Elokuvassa pitää olla romantiikkaa, joten siitä tehtiin ihka oma kässäri, jolla kirjan kanssa ei ole mitään tekemistä.
- Radagast
se Aragornin ja Arwenin taru, elokuvassa se toki nousi korostetumpaan asemaan. Liitteissä on paljonkin sellaista mitä Tolkien ei saanut mahtumaan kirjaan, vaikka olisi halunnut. En usko että se olisi pahastunut tavasta jolla rakkaustarina nostettiin elokuvassa esiin. Ja olihan se hyvä vastapaino kaikelle sille mäiskeelle.
- Tindómerel
Koetan vastata lyhyesti ja selkeästi, helppoa se ei tosin ole. Ja toivottavasti osaan laskea oikein, sillä päässälasku ei ole vahvimpia puoliani.
Tiedot on kaivettu Taru Sormusten Herrasta -kirjan liitteestä B, Vuosien Kirja.
Aragorn Arathornin poika syntyi maaliskuun 1. päivänä vuonna 2931 Kolmatta Aikaa.
Kuningas Ellessar kruunattiin toukokuun 1. päivänä vuonna 3019 Kolmatta Aikaa (vuosi 1419 Konnun laskua) ja hän kuoli maaliskuun ensimmäisenä päivänä (käsittääkseni) vuonna 120 Neljättä aikaa (1541 Konnun laskua [Neljäs Aika alkoi maaliskuun 13. 3021 Konnun laskua]).
Kuningas Elessar ehti siis hallita 122 vuotta ja oli kuollessaan tasan 210-vuotias.- Dewshire
Mitkä on Arwenin ja Aragornin lasten nimet? Tuppas unohtumaan vaikka liitteissähän ne olis. :D
Tietäväiset vastatkaan :] - Tindómerel
Dewshire kirjoitti:
Mitkä on Arwenin ja Aragornin lasten nimet? Tuppas unohtumaan vaikka liitteissähän ne olis. :D
Tietäväiset vastatkaan :]Itse en muista, että nimeltä olisi mainittu muita kuin Eldarion.
En myöskään näin äkkiseltään löytänyt liitteistä muuta, kuin maininnat Aragornin ja Arwenin tarun lopussa:
"Siellä hän (Aragorn) jätti hyvästit Eldarionille ja antoi hänen käsiinsä Gondorin siipikruunun ja Arnorin valtikan..."
ja
"Silloin hän (Arwen) hyvästeli Eldarionin ja tyttärensä ja kaikki rakkaansa..."
Olisi mielenkiintoista tietää myös tyttären/tytärien nimet. - DrBan
Olettekos huomenneet, että Arskan elinikään liittyy semmonen jännä juttu, että liitteissä hänen mainitaan kuolleen 190-vuotiaana mutta, kuten Tindomerel oli tehnytkin, on helposti laskettavissa todelliseksi eliniäksi 210 vuotta.
Tämä käsittääkseni johtuu eroista ensimmäisen julkaisun ja myöhempien muokkausten välillä. - jawetus
Tindómerel kirjoitti:
Itse en muista, että nimeltä olisi mainittu muita kuin Eldarion.
En myöskään näin äkkiseltään löytänyt liitteistä muuta, kuin maininnat Aragornin ja Arwenin tarun lopussa:
"Siellä hän (Aragorn) jätti hyvästit Eldarionille ja antoi hänen käsiinsä Gondorin siipikruunun ja Arnorin valtikan..."
ja
"Silloin hän (Arwen) hyvästeli Eldarionin ja tyttärensä ja kaikki rakkaansa..."
Olisi mielenkiintoista tietää myös tyttären/tytärien nimet."Olisi mielenkiintoista tietää myös tyttären/tytärien nimet."
Sanopa muuta! Ja paljon muutakin Tolkienin maailmasta olisi hauska tietää, mutta kun se ei enää ole mahdollista. Kesken jäi niin paljon, vain vihjeitä ja viittauksia.
Osoitteessa http://kontu.merri.net/wiki/Aragorn on kohtuullisen hyvä selvitys sekä Elessarista että Aragorn I:stä lähdeviitteineen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273593- 412439
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362264Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72047Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431562- 381489
- 1271292
- 131269
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2651265Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451255