Moi! Esittäydyn ensin: olen 4-kymppinen naisihminen, avioliitossa miehen kanssa, jolla 2 teini-ikäistä lasta ex-liitosta. Kysyisin mielipiteenä teiltä miten esittää mahdollisimman kauniisti mieheni etiksille että: kyllä, olemme myös ensi kesänä lähdössä etelään ja vielä kahdeksi viikoksi - ja tälläkertaa kahden.
Olemme vieneet lapsia mukanamme muutaman kerran etelänreissuille, ja koska emme kertakaikkiaan ole niin varakkaita että voisimme kustantaa lomaa 4:lle hengelle etelässä joka vuosi, on meidän joko lomailtava Suomessa mökillä tai lähdettävä kaksin.
En halua joka vuosi tehdä myönnytyksiä ja tyytyä b- luokan lomaan. Mieheni on samaa mieltä, ja olemme siis jo varanneetkin kesämatkan.
Miten ilmaisisitte asia teineille?
Eikö lähiäitiä voisi jotenkin saada ymmärtämään että hänkin voi tehdä lomamatkoja lastensa kanssa? Onko se aina meidän rasti? Toki vietämme muuten loma-aikana mielellämme aikaa myös etisten kanssa, mutta rahat ei vaan meillä riitä ihan kaikkeen.
Olemme vieneet lapsia mukanamme muutaman kerran etelänreissuille, ja koska emme kertakaikkiaan ole niin varakkaita että voisimme kustantaa lomaa 4:lle hengelle etelässä joka vuosi, on meidän joko lomailtava Suomessa mökillä tai lähdettävä kaksin.
En halua joka vuosi tehdä myönnytyksiä ja tyytyä b- luokan lomaan. Mieheni on samaa mieltä, ja olemme siis jo varanneetkin kesämatkan.
Miten ilmaisisitte asia teineille?
Eikö lähiäitiä voisi jotenkin saada ymmärtämään että hänkin voi tehdä lomamatkoja lastensa kanssa? Onko se aina meidän rasti? Toki vietämme muuten loma-aikana mielellämme aikaa myös etisten kanssa, mutta rahat ei vaan meillä riitä ihan kaikkeen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikö ne kakarat voi mennä kaliille etelän lomille sitten kun tienaavat rahat omalla työllään? On se kummaa nykyään kun kultalusikalla annetaan kakaroille kaikki eteen. Ei mikään ihme sitten jos niistä tulee vaativia pullamössöö joilla parisuhteet eikä mikään suju elämässä.
Menkää matkallenne kaksin ja nauttikaa siitä ilman mitään syyllisyyden tunteita. Kyllähän ne penskat voi ja ehtii sitten matkustaa aikuisena ihan riittämiin. Minkä ihmeen takia lapset tarvii loma matkoja? Jos ne tottuu sellaisen elämäntapaan niin miten käy silloin kun kukaan ei kustannakkaan heidän huvejaan? Eikä heillä mahdollisesti ole varaa sellaiseen huvitukseen?
Kyllä me ainakin teemme mieheni kanssa matkoja välillä ihan kaksinkin ja hyvällä omatunnolla. Eivät lapsetkaan siitä tunnu olevan kovinkaan harmissaan, koska ovat jo sen ikäisiä että ymmärtävät nämä taloudelliset realiteetit.
Meillä ei tuollainen tulisi kuuloonkaan. Mieheni 15-ja 16 vuotiaat ovat joka paikkaan tulossa meidän lomillamme. Emme ole olleet tämän 4 vuoden aikana kuin kerran lomamatkalla, ja silloinkin Suomessa. Sekin täytyi keskeyttää, kun 15v soitti ja sanoi, että haluaa iskän luo, parkui, ja ikäväkin oli kova??! Olimme olleet 2 päivää reisussa.
No, tottakait mieheni päätti, että lomamme saa olla siinä ja"riensimme" hänen poikiaan hakemaan, ja siinä sitten passasin kesämökillä heitä. IHANAA!:(((
Arvarkaa, olenko siitä sanonut,että lomaa tarvitsen myös minä, mutta kun he kuulemma ovat niin "pieniä" vielä?
Omaa poikaani17v ei mies mukaamme huoli, koska hän on jo niin "iso". Poikani ei todellakaan halua edes tulla; häntä etoo tämä miehen paapominen näitä "pikkuisiaan"....
Olenkin usein lähtenyt lasteni(jo aikuisten)sekä tämän 17 vuotiaan kanssa laivaristeilylle, ja hauskaa on ollut.
En todellakaan ymmärrä miksi suostut tuohon. Onko niin, että olet antanut niin paljon periksi, että oman asemasi palauttaminen vaatii jo rankasti työtä. Sinähän olet käytökselläsi hyväksynyt, että sinua voi kohdella kun kynnysmattoa!!
Miten ihmeessä siedät tuollaista pompottelua? Miten annat miehesi kohdella omia lapsiasi noin? Jos et itse vaadi kunnioitusta, et taatusti saakkaan sitä.
Ihan vaan alat olla rehellinen, ja sanomaan lapsille suorat sanat. Siitä voivat hiukan parkua, mutta oppivat kyllä pysymään omissa oloissaan.
Totta, kynnysmattona ololta tämä välillä tuntuukin. Oma poikani kärsii tästä, ja itsellä on tullut niin paljon ilmeisesti stressin takia sairauksia?! Verenpaine, paniikkihäiriö.....Äitini ainakin on tätä mieltä, että syy on tämän suhteen....Ennen tätä suhdetta olin terve....
Mutta, millä saan miehen lähtemään? On niin agressiivinen suuttuessaan, että monet kerrat kun olen häntä pyytänyt poistumaan, hän on luvannut hajoittaa koko kämpän.( On oma asuntoni, mies muutti luokseni).
Olen puun ja kuoren välissä. Kun puhun tästä jollekulle, hän ei voi uskoa, että niin "rauhallinen" mies voisi olla sellainen, joksi häntä kuvaelen....
Kiitos osanotosta; ei pitäisi ottaa sikaa säkissä. Tunsin miehen vain n. 2kk ennekuin hän muutti 200km:n päästä luokseni..Kaikki siitä jo silloin varoittelivat...
Minulla on aivan samanlainen kokemus takanani. Miestä ei saanut mitenkään lähtemään asunnostani. Minullekin tuli paniikkihäiriö etc. Minunkin tyttäreni kärsi suunnattomasti tilanteesta. Mitä sitten tapahtui?
Otin itselleni vuokra-asunnon, ja pistin asian-ajajan häätämään miehen asunnostani. No, mies pelästyi kovin asianajajan yhteydenottoa. Itse en asiaa hoitanut, vaan asianajaja hoiti miehen pihalle. Jälkeenpäin sitten mies alkoi mankumaan muka saataviaan takaisin, mutta vetosin minulta saatuun asumishyötyyn, enkä mitään tuolle ketaleelle maksanut.
Älä ihmeessä jää siihien odottelemaan. Äijä ei taatusti lähde mihinkään ilman pakkoa, ja lapsesi kärsivät itsensä ja sinun puolesta. Pikku hiljaa varmistelet selustan, ja sitten vaan...äijä pihalle! Huomaat vielä joskus, että elämä on elämsen arvoista..
Hyvää Uutta Vuotta:-))