Olisiko mitenkään mahdollista että pysyisitte siellä merkityllä kelkkareitillä, ettekä kaahailisi missä sattuu. Esim laduilla,missä teitä, varsinkaan pienet hiihtäjät eivät osaa varoa. Ja epäilen onko sitä maanomistajan lupaakaan.
Olisi kiva jos ottaisitte muutkin talvilajien harrastajat huomioon.
Olisi kiva jos ottaisitte muutkin talvilajien harrastajat huomioon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moottorikelkalla liikkumiseen ja merkittyjen reittien käyttämiseen ohjataan ainakin paikallisen yhdistyksen kautta todella aktiivisesti. Tietysti, niin kelkkailussa kuin muissakin asioissa, mukaan mahtuu niitäkin joille asiat eivät oikein mene perille. Ikävää mikäli ko. "kaahailijoita" laduilla tms. paikossa on ollut. Itse en ole heihin Imatran alueella juuri törmännyt. Mikäli merkityltä reitiltä on esim. olosuhteiden pakosta jouduttu poikkeamaan on omat havaintoni sen suuntaisia että tällöin noudatetaan ns. erityistä varovaisuutta ja muiden liikkujien huomioon ottamista. Toki poikkeuksiakin voi olla kuten aiemmin totesin.
Toinen kelkkailuun liityvä asia on se, että toivottavasti hiihtäjät, koiran ulkoiluttajat, sauvakävelijät yms. ulkoilijat malttaisivat pysyä pois reiteiltä. Vaikka heillä siellä liikkumiseen oikeus onkin, kyseisen riskin ottaminen ei kuitenkaan liene järkevää. Vaikka kellkojen nopeudet eivät kaupunkialueen reiteillä yleensä kovin suuria olekaan jälki voi olla pahaa mikäli mutkan takana seisookin jalankulkija tai hiihtäjä.
Yritetään kaikki mahtua "saman katon alle" ja nauttia talvesta ennen kuin se kesä taas tulee!
Ja toivomus hiihtäjältä, että kävelijät pysyisivät pois myös laduilta. Koiria voi ulkoiluttaa ihan teilläkin, joten turha pilata talviurheilureittejä. Kiitos! Ja hyvää Uutta Vuotta Kaikille = )