Hammaslääkis

Siis hammaslääkiksessähän on aloituspaikkoja paljon vähemmän kuin yleisellä puolella. Mistä johtuu, että esim. Oulussa hampaalle pääsee sisään jotain aivan ihme hörhöjä? Onko sinne sitten vähemmän tunkua? Tiedän pari, jotka ovat menneet hampaalle, kun eivät ole päässeet yleiselle puolelle.
41880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suurin osa tahtoo yleiselle. Sitten ku eivät pääsee niin hakevat hampaalle, jonne pääsee ainakin oulussa iha helvetin helposti. Sisään tosiaan pääsee sellaisia ihmisiä, joille kurssien suorittaminen tuntuu olevan ylitsepääsemätöntä.

Äänestä
  • Onkohan tälle väitteelle olemassa mitään tutkittua taustaa? Omalta hammaslääketieteenkurssiltani vain kaksi viidestäkymmenestä sanoi halunneensa yleiselle alkujaan. Medisiinarin väittämä on kuitenkin jo muutaman vuoden takaa. Voi tietenkin olla, että arvostus hammaslääkärin ammatia kohtaan on noussut. Työllisyys tilanne on vähän liiankin hyvä ja perustuntipalkkakin on tällä hetkellä korkeampi kuin yleislääkärillä.

    Äänestä

Helpompi on päästä tosiaan hammaspuolelle. Silloin jää vielä kaksi vuotta aikaa lukea lääkiksen pääsykokeisiin kun oppiaineet ovat kaksi ensimmäistä vuotta aivan samat.

Äänestä
  • Omasta karvaasta kokemuksesta sanoisin, että ei voi yleistää onko helpompi päästä hammaspuolelle vai ei. Esim. vuonna 2009 Turun hampaalle pisteraja oli 80 p. ja Kuopion yleiselle 77 p. Pääsykoehan on tietysti sama kaikissa tiedekunnissa niin yleiselle, hampaalle kuin eläimellekin hakiessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


no huh huh kirjoitti:

Siis hammaslääkiksessähän on aloituspaikkoja paljon vähemmän kuin yleisellä puolella. Mistä johtuu, että esim. Oulussa hampaalle pääsee sisään jotain aivan ihme hörhöjä? Onko sinne sitten vähemmän tunkua? Tiedän pari, jotka ovat menneet hampaalle, kun eivät ole päässeet yleiselle puolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu