Vanhustenhoito ja tulevaisuus:

mutta kun useampi sisarus ja koko ajan tappelee siitä kuka tekee oikein vanhempien kanssa!Usein vanhemmat saa vaan stressiä kun omat aikuiset lapset käyttäytyy kun pahaiset kakarat.

Kaikilla meillä tämä edessä?
Asun paikkakunnalla, jossa päättäjät kertovat joka käänteessä määrärahojen pienuudesta. Kouluja yhdistetään, kouluavustajia vähennetään, sairaanhoitoon ja vanhustenhoitoon ei löydy rahaa.
Isolla paikkakunnalla ei kroonikoille ole oikeastaan mitään paikkoja. Jos pari-kolmekymmentä paikkaa löytyy jostakin hoivakodista, niin sinne pääsyä voi verrata lottovoittoon.
Asuminenkin alkaa olla hankalaa, kun kaikki toiminnot siirretään uuteen uljaasen keskuspaikkaan. Siellä on sitten ritirinnan apteekit, elintarvikekaupat, Kela ja kapakat.
Sinne sitten marssittava oli mikä asia tahansa toimitettavana. Helppoa sille, joka vieressä asuu. Mutta entäs me muut?

Vielä tässä olemme voimissamme, mutta miten kauan? Ikäihmisen pitää olla tyytyväinen jokaisesta terveestä päivästä, jolloin vielä jaksaa tehdä lumitöitä ja kulkea kauppaan (siihen pieneen, mikä vielä on jäljellä) kilometrin päähän.

Kertomasi hoitokurjuus on monelle pelottavaa, sillä olemme niitä, jotka ovat aina luottaneet lääkäreiden ammattitaitoon.

täällä Ruotsissa ovat sekä miehet että naiset, jotka tulevat sellaisista maista, missä vanhuksia kunnioitetaan ja rakastetaan.

Mediassa on ollut viime aikoina paljon juttuja, missä on kerrottu kuinka ruotsalaiset pahoinpitelevät vanhuksia, antavat heidän maata ulosteissaan, eivät kontrolloi kuinka vanhus voi vaikka hän olisi hälyttänyt apua.

Vastakohtana ylläolevalle on sitten näytetty miten ulkomaalaisilla on aikaa vanhuksille, eikä kiire tupakkatauolle.
He jaksavat valvoa kuolinvuoteen äärellä, ovat ehkä ainoat saattelemassa rajan yli.

Tulevaisuudessa saamme ehkä tottua siihen että hoitajamme on tummaihoinen, joka välittää meistä aidolla tavalla.

Onko aina kotonakaan hyvä ,jos on aivan yksin ,ei osaa kuin istua ja vähän liikkua.
Hoitajat käyvät 3 kertaa päivässä laittamassa ruokaa tai pesemässä, mutta heillä on aina kiire.
Vanhus aina ikävissään.

Lapsena minua kiusattiin, nuorena oli vaikeaa, ammatissa esitettiin vaatimuksia parempaan, avioliitossa olin kelvoton (mielestäni), yritän edelleen oppia jotakin, vanhuudesta kuulen puhuttavan, taidan itsekin olla vanha, yritän tulla toimeen itsekseni, kävelen ulkona, luen kirjoja, sanon päivää vastaantulijoille, tunnen itseni terveeksi, mutta lääkärini keksii minulle tauteja, lopetan käynnit terveyskeskuksessa, en ole koskaan tiennyt kuinka pitäisi elää enkä nyt kuinka kuolla. Yleisesti ottaen elämä on hauska tapahtuma - olipa nuori tai vanha. Lapsiin saisi enemmän kiinnittää huomiota ja nuoriin. He tarvitsevat totista apua.

Pahinta on että näitä viestejä tulee joka suunnasta.
Jos eläkeläiset voisivat kaikki käyttää nettiä täyttyisivät nämät sivut hoito-ongelmista.
Susien suojeluun ja vankien paapomiseen riittää rahaa ja viranomaisten ponnistuksia mutta työnsä tehneet puolustukyvyttömät eläkeläiset jätetään heitteille. Pahinta on, että tilanne senkuin huononee ja kohta räjähtää pelkään.

Olet harvinaisen realistinen ihminen. Useimmat eivät halua edes ajatella asioita , ennekuin ne kolahtavat kohdalle.Ja silloin valitettavasti on usein liian myöhäistä.Olen nähnyt tuon kuvailemasi tilanteen liiankin läheltä.En pystynyt toimimaan vastoin etiikkaani, ja lähdin opiskelemaan lisää.Nykyisin törmään samoihin ongelmiin, mutta onneksi lähinnä pöydän takaa...Suurimpina ongelmina, kovan kiireen ja työtaakan lisäksi, pidin kipulääkityksen laiminlyöntiä, ja solusalpaaja hoitojen yhteydessä annettavan pahoinvointilääkityksen puuttumista.Lisäksi meillä tehdään ilman esilääkitystä kivuliaita tutkimuksia, joihin muualla sivistyneissä maissa annetaan jopa narkoosi...Esimerkkejä riitäisi vaikka kuinka, mutta joillekkin nämäkin varmasti ovat liikaa.Joten negatiiviset palautteet voi vapaasti laittaa suoraan mappiin Ö. :):):)

Niin, siinäpä kysymys??? Hoitohenkilökuntaa on jokapaikassa liian vähän ja sitä sitten revitään toisten selkänahasta sekin, kun joku niistäkin vähistä työntekijöistä sattuu sairastumaan.
Sehän on jo huomattu, että sieltä vähennetään aina missä eniten on tarvetta.

"Vanhusten virkistystoimintaan olisi satsattava. Etenkin he kaipaisivat juttukavereita, ulkoiluttajia"

Asiaa puhut, mutta näissäkin asioissa on aina mitalilla kääntöpuoli...On vapaaehtoisjärjestöjä jotka käyvät juttelemassa ja ulkoiluttamassa, ei kuitenkaan riittävästi. Myöskin heidän olemassaolostaan ei kaikilla ole tietoa. Osa vanhuksista ei heitä myöskään jostain syystä halua, vaikka kokevatkin itsensä yksinäisiksi.Joidenkin mielestä omaisten pitäisi revetä jokasuuntaan heidän vuokseen ja unohtaa oma elämänsä. jne, jne..... Tapauksia on yhtä monta kuin on vanhuksia, jokaisella jotain.
Hoitohenkilökunta, oli se sitten laitoksessa tai avopuolella ei kykene yleensä vastaamaan näihin tarpeisiin kiireen ja älyttömän työtaakan takia. Kyllähän se harmittaa, itsekin hoitoalalla työskentelevänä, kun joutuu usein tekemään vain sen välttämättömimmän, mutta muu on jätettävä sivuun, että ehtisi hoitaa edes "akuuteimmat" tapaukset. Siinä sivussa sitten yrittää saada järjestettyä jonkin näköistä verkostoa "asiakkaalle", että tulisi turvattua myös nämä henkisen puolen tarpeet. Valitettavasti jonot ovat valtavat jokapuolella ja yleensä kuulee sanottavan että jonossa on ja palataan asiaan myöhemmin...

Ikäväähän tämä on, mutta ei auta kun tehdä parhaansa. Jokainen hymy "asiakkaan" kasvoilla on viesti siitä, että edes jotain on saanut tehtyä ja se auttaa jaksamaan ja yrittämään myös seuraavalla kerralla. Vaikka työni on sekä fyysisesti että henkisesti raskasta koen silti olevani oikeassa paikassa.

Olemme kaikki vain ihmisiä ja se mitä on tapahtunut esim. äitisi on kohdalla on todella valitettavaa, mutta kuten jo joku tuossa mainitsikin näitä tapauksia on jos jonkinlaisia. Eihän niin saisi tietenkään käydä, virheitä sattuu monenlaisia valitettavasti myös ikäviäkin.

Tämä nyt oli rinsessaisen näkökulmasta katsottuna, eikä todellakaan ole tarkoitus "valittaa" :o)