Ei muut kuin asunnonvälittäjät ja pankit. Ette edes te jotka ollette onnistuneet ostamaan "halvalla" muutama vuosi sitten ja suunnittelette vaihtoa, maksatte vaan suuremman välirahan. Ihmettelen onko nämä jotka täällä ylistää korkeita hintoja tavallisia palkansaajia vai onko nämä sittenkin asunnonvälittäjiä, jotka haukkuu niitä jotka uskaltavat kysenalaistaa nykyisen kuplahinnoittelun.
Kuka hyötyy korkeista hinnoista?
Tahvo2
9839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On paljon tuulipukuja, jotka hykertelevät, kun kuppaisen neukkukaksion hinta vain nousee.
Kun tulee aika ostaa oikeaa kotia, on väliraha kasvanut jo niin isoksi, että koti jää ostamatta. Tulihan lainaa otettua loppuiäksi jo sitä ensimmäistä läävää varten.
Tuulipukujen jotka on ostaneet neukkukuution ylihintaa tulee olla vaan tyytyväin tulevasta rommauksesta, vaikka aluksi pahalta saattaa tuntua kun kämpän hinta on lähes puoliitunut, mutta sittenkin siihen haaveiltuun omakotitaloon tarvitsee vähemmän välirahaa kuin nykyhinnoilla. Edellyttäen ettei ole ottanut liikaa lainaa ja joutunut maksuvaikeuksiin.
Lähden ensi vuonna Yhdysvaltoihin töihin, asunto täällä on myyty alle 2 kk sitten, siellä taas rommaus jo käynnissä, kun 2 v komennus loppuu tulen takaisin ja ostan rommaushintaan.
Tai sitten jään ikuisiksi ajoiksi vuokralle palattuani, tai en palaa ollenkaan.
Tässähän vaan kinataan siitä, kumpi on todennäköinen suunta, ylöspäin vai alaspäin. Eihän tässä kenenkään hyötyä oteta huomioon. Tämä kinahan ei nimittäin vaikuta lainkaan hintoihin.
Minä muuten veikkaan turvallisesti, että pitkällä tähtäimellä nousee.
Ja keskustellaan mitä tämä hintojen ylös vedättäminen tulee lopulta yhteiskunnalle ja sen tavallisille jäsenille maksamaan. Eli kulutuskysyntä laskee ja sitä myötä työttömyys lisääntyy kun kaikki rahat menee siihen ylihintaisen neukkukuution maksamiseen. eli jos hinnat saataaisiin kaavoitusta tehostamalla laskemaan koko yhteiskunta hyötyisi tästä, no tietenkin asunnonvälittäjät kärsisivät tästä, mutta sen tavallinen kansalainen varmaan kestää:)
kai ne rakentajat ainakin hyötyy tilanteesta,vaikkei se euro taida loppupelissä duunarin taskuun jäädä.no on sillä työllistävä vaikutus.hyvä edes niin.
korkea asunnon arvo tuo enemmän veroja valtiolle, siis kaikkien eduksi. sekä pääomavero (poistunee) että leimaverot ovat suuremmat. hinnat ylös, kaikki hyötyy.
Entä jättilainojen korkovähennykset? Meneekö nekin kaikkien hyväksi?
Miksi valtiovalta on huolestunut korkeista hinnoista jos siitä on pelkästään hyötyä kaikille? Mitä järkeä on sitten poistaa valtion takaus pitkiltä lainoilta jos olisi kaikkien edun mukaista että porukat maksaa mahdollisimman paljon asunnoista?
Provo?
Voittavat kun saavat halvanrahan aikana mahdollisimman suuren lainakannan>tuloja. Kun hinnat ja korot nousevat alkavat pakkohuutokaupat josta pankit ja lähipiirit saavat käppiä halvalla, ja edelleekin on lainat, joita asuntovelalliset maksavat vaikka kämppä on myyty pakkohuutokaupalla alta.