Urokseni ruikkii jatkuvasti!

Tamino

Heips kaikki dobberin omistajat!

Itselläni on tällä hetkellä 5v dobberiuros. Mielettömän aktiivinen ja energinen. Kaikki muut omistajat sanovat, että normaalit lajin edustajat eivät ole puoliksikaan yhtä täynnä virtaa. Ongelmani on seuraava. Asumme omakotitalossa aivan keskellä metsää ja koira saa liikkua alakerrassa vapaasti mutta ylös se ei saa tulla. Dobberini on aina merkkaillut ja nostanut koipeansa silloin tällöin jotain tuolia tai sohvaa vasten mutta nyt tämä käyttäytyminen alkaa jo olla aivan rutiinia. Varsinkin viime viikkoina olen joutunut korjaamaan jopa neljät pissat yhden päivän aikana. Koiraa käytetään säännöllisesti ulkona ja se merkkaa siellä aivan normaalisti. Onko teillä muilla vastaavaa käyttäytymistä esiintynyt? Miten saisin koiran olemaan merkkailematta sisälle? Olen jo harkinnut koiravaippojen kehittämistä. Leikkaus ei tule kyseeseen, koska se vie dobberin luonteelle ominaisia puolia pois. Auttakaa kanssaomistajat! Hermot alkaa olla hyvinki kireellä ja asiaan halutaan pikaista ratkaisua. Uskon osittain että kyse on huomiosta, jota koirani vaati jatkuvasti. Kun se pissaa, huutaa äitini sille ja se saa haluamaansa huomiota. Omituista kyllä koira pissaa myös vaikka vain minä olisin kotona, vaikka minä en huuda. Olen vain kuin en edes huomaisi koiraa. Neuvoja? Kiitos jo etukäteen.

4

970

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PoliceGirl82

      Ensinnäkin haluaisin korjata erään kirjoituksessasi mainitun asian. Leikkaus ei poista koiran luonnetta millään tavalla, vaan on mielestäni ainoa armollinen ja järkevä tapa pitää uroskoiraa, joka ei pääse toteuttamaan itseään (eli siis astumaan). Koirasi energisyys saattaa leikkauksella tasoittua huomattavasti, mutta esimerkiksi oma leikattu uros-dobberini pysyi kyllä aivan yhtä "pirteänä" liki 13-vuotiaaksi saakka. Minkäänlaista "luonnetta" leikkaus ei poisatnut, koira toimi tehokkaana vartiokoirana ja dobberimaisena kaikin tavoin senkin jälkeen. Dobberit ovat kyllä hyvin energisiä, ehkä kaikkein aktiivisin rotu, jota tunnen!

      Jos et missään nimessä voi edes harkita leikkauttamista, niin suosittelen sisäsiisteysopetusta aivan alusta. Aloita, niin kuin aloittaisit pennun kanssa: Älä päästä hetkeksikään silmistäsi, ja jos koipi alkaa nousta, niin heti räväkkä "EI!" ja koira pihalle. Siellä pissaamisesta kovasti kehuja. Työ on vielä rankempi kuin pennun kanssa, koska koirasi on jo tottunut tuohon ruikkimiseen, mutta jatkuva valvonta tehoaa kyllä. Kaikki on vain viitseliäisyydestä kiinni.

      Opi ennakoimaan pissauskäytös; koirasi nuuhkii ehkä seinää/huonekalua/jalkaa ja sitten asettuu pissausasentoon. Estä jo nuuhkiminen kiellolla.

      Tee myös ehdottomasti johtajuusharjoituksia, äläkä huomioi kaikissa käänteissä! Estä sitä kulkemasta perässäsi ja "väijymästä" sinua. Dobberi on hyvin altis eroahdistukselle ja tämä yhdistettynä dominanssiin saattaa aiheuttaa juuri tuollaista käytöstä. Rajaa koirasi liikkumatilaa jonkin verran myös alakerrassa. Jos koirasi ehtii lirauttaa huomaamattasi, siivoa sotku vähäeleisesti ja yritä ola skarpimpi seuraavalla kerralla. Lykkyä!

    • olette

      koiran ulkoilun järjestäneet? Päästättekö itsekseen ulos vai meneekö ihminen mukaan? Jos koiraa ei sisäsiisteyttä opetellessa ole ulos pissattuaan kiitetty/kehuttu, vaan ainoastaan vahingon sattuessa sisälle toruttu, koira ei välttämättä ymmärrä miksi sen olisi hyvä pissata ulos. Eli ei koe "hyötyvänsä" siitä mitään. Eli sille on sama minne tarpeensa tekee. Jos taas kokee toimintansa hyödylliseksi (saa
      kehuja/palkkion kun tekee oikein) koira alkaa suosimaan tälläista toimintaa. Siispä itse ulos koiran kanssa (jos ei oltu) ja AINA kun koira pissaa ulos valtavasti kehuja tai jotain mistä koirasi erityisesti pitää. Positiivista vahvistamista.
      Olen myös sitä mieltä että eihän leikkaus vie koiran ominaisuuksia. Ainoastaan sukupuolisidonnainen räyhäys loppuu.

    • jasso

      Kastrolointi ei todellakaan ole sama kuin lobotomia, eli se ei vie luonnetta pois yhtään sen enempää. Uroskoiran aivot eivät kaiketi sijaitse siellä jalkojen välissä... Tämä on jo aikansa elänyt harhaluulo.

      Kannattaa kuitenkin tarkistuttaa eturauhanen, sen tulehtuminen aiheuttaa uroksella myös tuota ruikkimista. Hyvän antibioottikuurin lisäksi C-vitamiini kuuri jouduttaa paranemista.

      Asuuko taloudessasi narttukoiria? Meillä ainakin uroskoira helposti alkoi "merkitsemään reviiriään" narttujen kiimojen aikoihin. Tähän ei auttanut kuin kastrolointi, jonka jälkeen elämämme muuttui todella huomattavasti helpompaan suuntaan, vaikka kyseessä oli yli 7-vuotias astunut uros. Se ei luonteeltaan muuttunut yhtään, ainoana erona oli se, että ruoka alkoi maistumaan paremmin ja seksuaalisuuteen liittyvät vouhotukset loppuivat. Siitä huolimatta se "astui" narttuja niiden parhaimpina päivinä, mutta tämä turevaseksistä saatu hupi sille sallittiin...

      Lähtisin ihan sisäsiisteyden alkeista uudelleen. Vanhat pissanhajut pitää yrittää poistaa mahdollisimman hyvin (esim. etikkaa pesuveteen) ja estää toimintaa siirtämällä huonekalujen paikkaa niin ettei se pääse merkkailemaan huonekalun kulmaa. Kiellä sisällä - Kehu ulkona.

    • jusu

      Syynä voisi olla stressi. Yleensä vain alfa-jäsenet hoitavat merkkaamisen. Myös eroahdistus voi saada koiran ruikkimaan. Kannattaa kiinnittää huomiota omaan asemaasi laumassa ja näyttää koiralle ettei sen tarvitse pitää huolta reviirin merkkaamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      770
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    6. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      68
      553
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe