Tekijä

En ole itse Atomaterapeutti, mutta kylläkin kosmetologi ja olen käynyt aromaterapia hieronta koulutuksen ja käytän ja osaan sekoittaa öljyt.
Käytän Primaveran ja Aromatican öljyjä ja olen käynyt Ulla-Maijan koulutuksen.Asun pienemässä kaupungissa Etelä-Suomessa ja olen kyllä markkinoinut tätä aromaterapiaa, mutta tuntuu kuin ihmiset eivät tuntisi sitä ja toiset taas luulevat, että parannan joitakin sairauksia. Kuitenkin aromaterapia hieronta muiden kosmetologisten toimenpiteiden rinnalla on hyvin rentouttavaa. Onko muilla tätä hommaa tekevillä samoja ongelmia.
3600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mun ongelma oli saada eetteri stabiiliksi jatkojalostusta varten. Myös THC-öljyn puristaminen tuli luultua arvokkaammaksi. Hyvät aromit siinä tosin lopulta oli.

Äänestä
  • Ole tälläinen aineiden sekoittaja, tunnen kyllä eteeriset öljyt ja niiden vaikutukset, se riittää minulle. En ole mikääm parantaja vaan hyvänolon tuoja.

    Äänestä

Nämäkin hoidot rupeavat tulemaan ihmisten tietouteen. Lehdissä on ollut aika paljon kirjoituksia. Helsingissäkin on jo useampi tälläinen kokonaisvaltaista kauneudenhoitoa antava hoitola, missä voit vaikka ruokatunnilla pistäytyä, ja lisää tulee koko ajan niinkuin koulutustakin.Kun ihmiset huomaavat, että tällainen hoito on eräs stressin laukaisija löytävät he sen itselleen yhdeksi kauneutta edistäväksi hoidoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelijä kirjoitti:

En ole itse Atomaterapeutti, mutta kylläkin kosmetologi ja olen käynyt aromaterapia hieronta koulutuksen ja käytän ja osaan sekoittaa öljyt.
Käytän Primaveran ja Aromatican öljyjä ja olen käynyt Ulla-Maijan koulutuksen.Asun pienemässä kaupungissa Etelä-Suomessa ja olen kyllä markkinoinut tätä aromaterapiaa, mutta tuntuu kuin ihmiset eivät tuntisi sitä ja toiset taas luulevat, että parannan joitakin sairauksia. Kuitenkin aromaterapia hieronta muiden kosmetologisten toimenpiteiden rinnalla on hyvin rentouttavaa. Onko muilla tätä hommaa tekevillä samoja ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu