"Piraattilevyt"

Nyt kun on laitonta tuoda maahan piraattilevyjä niin miten on jos on matkassa mukana itse poltettuja levyjä. Ei siis mitään sata levyä täynnä warezia, mutta vaikka pari itse poltettua musiikkiCD levyä, ottaako tulli nekin?
2912918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ei, sakottaa ja ottaa pois.

No, tähänkin tarvitaan ennakkotapaus, ikävää mutta totta. Sitten vasta tiedämme mitä 'laki sanoo'.

Äänestä

Kyllähän omaan käyttöön saa vielä polttaa kopiosuojaamattomia levyjä. Ja millä kukaan pystyy todistamaan, että levyn kappaleet on waretettuja...ja milloin poltettuja. Netistä lataaminenkin oli sallittua 2005 loppuun. Niin, että se on kyllä oikeusmurha jos tulli tai joku muu taho rupeaa itsepoltettuja levyjä kyttäämään. Ymmärrän kyllä, että vaikea mitään on puoleen ja toiseen edes todistaa ja kuinka helppoa on väittää itsepoltettuja "piraateiksi", mutta joku roti pakko olla.

Äänestä
  • Mutta eikös kuluttajan pidä todistaa kuiten jne... että kyseessä on kunnon kaupasta ostettu levy? Ainakin näin käsitin uutisista. Muutes eikös tuon asian pitäisi olla juuri päinvastoin? Siis tullin/poliisin on todistettava, että kyseessä on piraatti levy.

    Näin ollen voisi ajatella, että kuluttajan on myös todistettava, että levyllä on itse poltettuja tiedostoja?

    Aika vaikeehan tuota on valvoa, tai ihan mahdoton. Ellei ruveta sitten tutkimaan jokaisen matkaajan kannettavan, kiintolevyjen jne... sisältöä, tosin tällöin muodostuu ongelmaksi yksityisyyden suoja sekä liikesalaisuudet jne...

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    Mutta eikös kuluttajan pidä todistaa kuiten jne... että kyseessä on kunnon kaupasta ostettu levy? Ainakin näin käsitin uutisista. Muutes eikös tuon asian pitäisi olla juuri päinvastoin? Siis tullin/poliisin on todistettava, että kyseessä on piraatti levy.

    Näin ollen voisi ajatella, että kuluttajan on myös todistettava, että levyllä on itse poltettuja tiedostoja?

    Aika vaikeehan tuota on valvoa, tai ihan mahdoton. Ellei ruveta sitten tutkimaan jokaisen matkaajan kannettavan, kiintolevyjen jne... sisältöä, tosin tällöin muodostuu ongelmaksi yksityisyyden suoja sekä liikesalaisuudet jne...

    "Mutta eikös kuluttajan pidä todistaa kuiten jne... että kyseessä on kunnon kaupasta ostettu levy"

    Ei pidä OIKEUSVALTIOSSA. Näyttötaakka on syyttäjällä, kuten Gustafssonin casesta tiedämme.

    Äänestä

  • Sepultura kirjoitti:

    "Mutta eikös kuluttajan pidä todistaa kuiten jne... että kyseessä on kunnon kaupasta ostettu levy"

    Ei pidä OIKEUSVALTIOSSA. Näyttötaakka on syyttäjällä, kuten Gustafssonin casesta tiedämme.

    *Ei pidä OIKEUSVALTIOSSA.*

    Onko suomi semmoinen?

    Ihan mielenkiinnolla kysyn, miksi tulli hemmot käskee säilyttää kuitit kaikista ostamista cd/dvd levyistä?

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    *Ei pidä OIKEUSVALTIOSSA.*

    Onko suomi semmoinen?

    Ihan mielenkiinnolla kysyn, miksi tulli hemmot käskee säilyttää kuitit kaikista ostamista cd/dvd levyistä?

    Tullin tehtävä on todistaa, että levy ovat laittomia. Jos tuli otta omilta alkuperäisiltä levyiltä poltetut kopiot pois, voi sen haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta. Ja kyllä varmaas jostakin muustakin.

    Äänestä

Vittuako täältä keskustelupalstoilta sitä kyselet! Ei täällä olevat ihmiset osaa sulle siihen antaa oikeaa vastausta kuten en minäkään. Mutta jos haluaisin tietää niin en tulisi täältä sitä kyselemään!

Äänestä
  • Toivottavasti tämä on trolli.

    Äänestä

Soitin tullin esimiehelle ja kysyin tuosta laista,
sanoi itse poltettuja levyjä ei saa viedä rajan yli
eikä sieltä voi tuoda suomeen.
Kävin maanantaina venäjällä,mukana oli kaksi cd levyä.Poistullessa huomasivat hanskalokerossa ne levyt.Sen jälkeen ajattivat halliin ja tutkivat koko auton.
Ei tullut tällä kertaa sakkoa.
Takavarikoivat molemmat levyt.

Äänestä
  • "mukana oli kaksi cd levyä... Takavarikoivat molemmat levyt."

    Jospa levyt olisivat sisältäneet firman/työpaikkasi jonkun softaprojektin releasen, olisiko tulli syyllistynyt tietomurtoon takavarikoidessaan nuo?

    Tuo on vakavaa. Firmat, isot ja pienet, käyttävät CD-levyjä jaellessaan asiakkailleen kaikenlaista softaa tai muuta ei missään nimessä ulkopuoliselle tarkoitettua tavaraa.

  • CD-levyt firmojen käytössä kirjoitti:

    "mukana oli kaksi cd levyä... Takavarikoivat molemmat levyt."

    Jospa levyt olisivat sisältäneet firman/työpaikkasi jonkun softaprojektin releasen, olisiko tulli syyllistynyt tietomurtoon takavarikoidessaan nuo?

    Tuo on vakavaa. Firmat, isot ja pienet, käyttävät CD-levyjä jaellessaan asiakkailleen kaikenlaista softaa tai muuta ei missään nimessä ulkopuoliselle tarkoitettua tavaraa.

    Alkuperäiset levyt voi viedä rajan yli ja tulla niiden kanssa pois.
    Suomen tulli kusettaa koska voisihan se ottaa
    pois rajalla venäjälle mennessä itse poltetut levyt ja palauttaa
    kun saapuu kotimaahan.
    Suomalaisista yritetään tämän uuden lain myötä
    tehdä niin lainkuuliaista kansaa,mutta yhtään
    cd/dvd levyä en kaupasta osta.Olen ennen ilman.

    Äänestä

  • *Soitin tullin esimiehelle ja kysyin tuosta laista,
    sanoi itse poltettuja levyjä ei saa viedä rajan yli
    eikä sieltä voi tuoda suomeen.*

    Heh, siis olen rikollinen viikonkuluttua kun palaan suomeen. Meinaan laukusta löytyy kymmenkunta itsepoltettua cd-levyä täynnä matkakuvia, juu tekijänoikeudet on kuvaajalla (siis minulla).

    Äänestä

  • Qwsr kirjoitti:

    *Soitin tullin esimiehelle ja kysyin tuosta laista,
    sanoi itse poltettuja levyjä ei saa viedä rajan yli
    eikä sieltä voi tuoda suomeen.*

    Heh, siis olen rikollinen viikonkuluttua kun palaan suomeen. Meinaan laukusta löytyy kymmenkunta itsepoltettua cd-levyä täynnä matkakuvia, juu tekijänoikeudet on kuvaajalla (siis minulla).

    Tarkoittaa varmaan ohjelmistoja,cd/dvd levyjä.
    Minulla oli audio cd:eetä mukana joissa oli
    alkuperäisestä scannatut kannet.
    Onneksi jätin kotia muut levyt.Jos seuraavan kerran sattuu sama virkailija,taidan kuitata
    auton verhoilun repimisestä.Tutkikoon vaikka auton uudelleen.

    Äänestä

  • esa kirjoitti:

    *Tarkoittaa varmaan ohjelmistoja,cd/dvd levyjä.
    Minulla oli audio cd:eetä mukana joissa oli
    alkuperäisestä scannatut kannet.*

    Tuostakin seuraa ongelmia ja paljon, entäs jos ostaa jonkun harrastelija bändin musiikkia? Niillä kun ei ole varaa tehdä "virallisia" cd levyjä vaan ovat itse polttaneet ja ehkä kannet tulostettu. Koita sitten siinä tullille selvittää, että ihan laillista musiikkia tämä on.

    Sekä poltettu cd/dvd levy on samannäköinen riippumatta sisällöstä,ja aika paljon tullilta menee aikaa jos alkaa jokaisen levyn sisältöä tutkia, mites tietosuoja tällöin? Ja sisällöstähän ei voi olla varma avaamatta itse tiedostoa.

    Toivottavasti tulli sedällä/tädillä on aikaa selata mun matka kuvia meinaan niitä on paljon ;)

    Taidan tehdä sunnuntaina testin kun käyn venäjällä.
    Otan tyhjän cd levyn matkaan ja jätän sen penkille koteloineen,katotaan takavarkoivatko sen.
    Sen jos vievät niin palaute on aivan varmaa.

    Äänestä

  • Uskomatonta! Jos tulli tutkii joka auton jossa on pari cd-r:ää niin kyllä alkaa venakko hepoa ja muuta kamaa virrata tälle puolen... Eihän niillä voi mitenkään resurssit riittää...

    Äänestä

Laki rajoittaa kansalaisvapauksia, joten jokaisen tulisi olla piittaamatta moisesta hölynpölystä ! ! !

Äänestä

Jos esimerkiksi menet Venäjälle, niin mennessäsi ilmoita tullille, että viet nämä ja nämä levyt Venäjälle ja palaat samat levyt mukana. Tullilla ei ole mitään mahdollisuutta palatessasi takavarikoida levyjä, jos tekevät ota heti yhteyttä johonkin juristiin ja käske toimia sekä vaadi korvauksia valtiolta. Muista että tullin miehet ovat yhtä mänttejä kuin sinä ja minä

Äänestä
  • *Jos esimerkiksi menet Venäjälle, niin mennessäsi ilmoita tullille, että viet nämä ja nämä levyt Venäjälle ja palaat samat levyt mukana.*

    Helppoa tuolloin, mutta entäs jos levyt poltetaankin ulkomailla?
    Esim lomakuvia jne...

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    *Jos esimerkiksi menet Venäjälle, niin mennessäsi ilmoita tullille, että viet nämä ja nämä levyt Venäjälle ja palaat samat levyt mukana.*

    Helppoa tuolloin, mutta entäs jos levyt poltetaankin ulkomailla?
    Esim lomakuvia jne...

    Siinä tapauksessa ei pitäisi olla mitään ongelmaa, koska itselläsihän on "tekijänoikeus" itse ottamiisi kuviin.
    Tai jos ei muuten, niin mennessä tyhjät levyt mukana, palatessa poltetut (ja sanoo jo mennessä, että levyillä on jotain törkyä, koska en usko, että rupeavat niitä tutkimaan sen kummemmin).

    En ole kylläkään täysin varma. Muusta kuin siitä, että Timo Soini haluaisi kumota tämän uuden tekijänoikeuslain.

    Äänestä

  • Pertsa kirjoitti:

    Tuossapa tuo kerrottiinkin melko tyhjentävästi: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000255&posting=22000000012982857

    Äänestä

OHO! Siis onko tosiaan laitonta tehdä kopio omasta levystä ja ottaa se mukaan ulkomaan matkalle (esim. lasten matkaviihdykkeeksi) siksi, että alkuperäinen ei katoa tai muuten vahingoitu matkalla???
Eipä ole tuo tullut edes mieleen!
Olisi hyvä tietää, kun kohta on talviloma edessä...

Äänestä
  • Siinä onkin kiva sitten joutua tullissa tarkastukseen,toinen kumma tullimies tarkistaa jotain narkkaria ja toinen sitten sinua parin levyn tähden,tulee aika voittaja olo.

    Äänestä

  • Tässä sarjakuvan muodossa mitä voi seurata jos tulli/poliisi/kulttuuriministeri pääsevät tutkimaan kopiolevyjäsi
    http://mjr.iki.fi/eucd/kuvat/Henna.png

    ja tästä linkistä loputkin, osa uudempaa kuin tuo sarjakuva.
    http://www.effi.org/tekijanoikeus/

    Selkeästi rikollista touhua tehdä kopio, jos alkuperäisessä on vahva DRM, mitä vahvalla DRM:llä tarkoitetaan onkin sitten laissakin epäselvästi sanottu.

    Äänestä

Mitä kävisi, jos polttaisin sadoille cd-r levyille itse ottamiani valokuvia ja itse tekemiäni musiikkikappaleita ja kätkisin näitä ympäri kehoani ja autoani ja sitten yrittäisin tulla Suomeen ja ilkeä tullimies takavarikoisi nämä kaikki, niin saisinko tästä vahingonkorvauksia oikeudessa? Mitä jos olisi ollut mahdollisuus, että olisin saanut myytyä nämä levyt korkealla hinnalla jos näitä ei oltaisi takavarikoitu, mutta kaupantekomahdollisuus meni sivu suun, kun tullimies otti ne pois? Mistä tietää, että olisinko tienannut tuhansia tai jopa miljoonia euroja jos minua kohtaan ei oltaisi tehty vääryyttä? Olisiko sopiva vahingonkorvaus miljoona euroa?

Äänestä
  • Tästä lähtien kun käytte ulkomailla, niin ottakaa vähintään yksi itse poltettu levy ja täyttäkää se vaikka perseen kuvilla. Sitten salaatte sen siten, että tullimiehellä/vast kestää monta kuukautta salauksen purkamiseen. Levyn päälle voi kirjoittaa jotain todella houkuttelevaa kuten "Britney Spears, mp3". Vielä parempi olisi ottaa 15 levyä mukaan ja saada sakot.

    Äänestä

  • Tappis kirjoitti:

    Tästä lähtien kun käytte ulkomailla, niin ottakaa vähintään yksi itse poltettu levy ja täyttäkää se vaikka perseen kuvilla. Sitten salaatte sen siten, että tullimiehellä/vast kestää monta kuukautta salauksen purkamiseen. Levyn päälle voi kirjoittaa jotain todella houkuttelevaa kuten "Britney Spears, mp3". Vielä parempi olisi ottaa 15 levyä mukaan ja saada sakot.

    Mitä käy muuten kameroiden muistikorteille? Samoja korttejahan voi käyttää mp3-soittimessa ja niissä voi olla ihan mitä tietoa tahansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ompelukone kirjoitti:

Nyt kun on laitonta tuoda maahan piraattilevyjä niin miten on jos on matkassa mukana itse poltettuja levyjä. Ei siis mitään sata levyä täynnä warezia, mutta vaikka pari itse poltettua musiikkiCD levyä, ottaako tulli nekin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu