apua!

Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa hieman yli kolme kuukautta onnellisesti muuten paitsi että minulla on ongelma: Nimittäin aina seksin jälkeen minulle iskee aivan hirveä morkkis ja itseinho, joka kestää tovin - vaikka seksi olisi ollut miten ihanaa. Aiemmissa suhteissani (jotka ovat olleet vastakkaiseen sukupuoleen) tämmöistä ei ole tapahtunut!
Rakastan poikaystävääni mielettömästi mutta yritän vältellä seksiä, koska siitä tulee minulla aina niin ikävät fiilikset jälkikäteen.

Jos joku osaisi jotenkin auttaa tai vaikka kertoa omista kokemuksista, mikäli tämä kuulostaa yhtään tutulta...
1752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä se siitä, kunhan kokemusta tulee lisää.
Itse olin aina hommiin päästyäni innoissani mutta tyydytyksen saatuani olisin halunnut juosta pois.

Kannattaa varmaan ruveta hommiin silloin kun on halut huipussaan, ja tyydyttää kaverisi ensin, jos hänellä ei samanlaisia tuntemuksia. siten oma purkautuminen viimeisenä. Tällä tavalla minä aikanani toimin.

Mutta voin sanoa ettei se tunnu ollenkaan niin pahalta jälkikäteen kun sitä harrastaa usein. Voisitte kokeilla niin että aktin jälkeen hieman huilattuanne uusiksi.
Ei muutakuin tsemppiä ja onnea suhteeseenne, toivon teille antoisia hetkiä toistenne kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


bipoika83 kirjoitti:

Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa hieman yli kolme kuukautta onnellisesti muuten paitsi että minulla on ongelma: Nimittäin aina seksin jälkeen minulle iskee aivan hirveä morkkis ja itseinho, joka kestää tovin - vaikka seksi olisi ollut miten ihanaa. Aiemmissa suhteissani (jotka ovat olleet vastakkaiseen sukupuoleen) tämmöistä ei ole tapahtunut!
Rakastan poikaystävääni mielettömästi mutta yritän vältellä seksiä, koska siitä tulee minulla aina niin ikävät fiilikset jälkikäteen.

Jos joku osaisi jotenkin auttaa tai vaikka kertoa omista kokemuksista, mikäli tämä kuulostaa yhtään tutulta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu