niin. masentaa vaan tämä tytön ruumiissa oleminen. itsetunto pahasti miinunuksen puolella. pelkään muita ihmisiä (juuri ja juuri sekavassa mielentilassa väsyneenä uskallan tänne kirjoittaa)
ja siltikään en tiedä mikä olen. inhoan näitä naisellisia ruumiinosia, ja menkkoja. mutta kuitenkaan en osaa kuvitella itseäni poikana.
luonteeni/käyttäytymiseni on aika poikamainen. huonosta itsetunnosta ja muiden ihmisten kommenttien pelosta vain pidän hiukseni pitkinä ja käytän naisten vaatteita, vaikkakin mahdollisemman androgyyneja sellaisia.
olen vasta nuori, 17v. ja ehkä tämä menee ohi. tai ei se kyllä mene sen tiedän. ei musta koskaan mitään "Kunnollista Naista" tule. onneksi.
en voi edes käsittää mitä hienoa tässä koko tyttönä/naisena olemisessa on. ja tämä on siis vain mun mielipide, älkää kukaan loukkaantuko tai mitään. mutta aina vaan sellainen tunne että olen huonompi ja heikompi joka ikisessä asiassa.
seurustelen jopa. en edes oikein tajua miten siinä kävi, mutta ½vuotta olen tämän pojan kanssa ollut. ja aina kun olen hänen seurassaan niin tunnen vain mieletöntä kateutta häntä kohtaan. tyyliin "miksei mullakin voisi olla tuollaisia lihaksia ja olemattomia rintoja". kuulostaa pinnalliselta vaikken edes sanoisi itseäni pinnalliseksi. tämä asia vaan häiritsee mua ihan liikaa.
ja en edes ehkä ole heterokaan. ainakin tytön kanssa en olisi kokoajan kateellinen.
noniin jospa menisin nukkumaan kun alkaa jo tehdä mieli itkeä. mutta pojat ei itke, en siis minäkään
ja siltikään en tiedä mikä olen. inhoan näitä naisellisia ruumiinosia, ja menkkoja. mutta kuitenkaan en osaa kuvitella itseäni poikana.
luonteeni/käyttäytymiseni on aika poikamainen. huonosta itsetunnosta ja muiden ihmisten kommenttien pelosta vain pidän hiukseni pitkinä ja käytän naisten vaatteita, vaikkakin mahdollisemman androgyyneja sellaisia.
olen vasta nuori, 17v. ja ehkä tämä menee ohi. tai ei se kyllä mene sen tiedän. ei musta koskaan mitään "Kunnollista Naista" tule. onneksi.
en voi edes käsittää mitä hienoa tässä koko tyttönä/naisena olemisessa on. ja tämä on siis vain mun mielipide, älkää kukaan loukkaantuko tai mitään. mutta aina vaan sellainen tunne että olen huonompi ja heikompi joka ikisessä asiassa.
seurustelen jopa. en edes oikein tajua miten siinä kävi, mutta ½vuotta olen tämän pojan kanssa ollut. ja aina kun olen hänen seurassaan niin tunnen vain mieletöntä kateutta häntä kohtaan. tyyliin "miksei mullakin voisi olla tuollaisia lihaksia ja olemattomia rintoja". kuulostaa pinnalliselta vaikken edes sanoisi itseäni pinnalliseksi. tämä asia vaan häiritsee mua ihan liikaa.
ja en edes ehkä ole heterokaan. ainakin tytön kanssa en olisi kokoajan kateellinen.
noniin jospa menisin nukkumaan kun alkaa jo tehdä mieli itkeä. mutta pojat ei itke, en siis minäkään
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hae lähete trans-tutkimuksiin. Siellä kaikki selviää. Kannattaa myös ottaa yhteys setan transtukipisteeseen tai trasekiin, jos on jotain kysymyksiä asioista tai tarvitset tukea.
http://www.transtukipiste.fi/
Samaa olen minäkin pohtinut jo pitemmän aikaa omalla kohdallani. Kai se kuuluu johonkin identiteetti-kriisiin tai jotain? Pitää nyt kuitenkin katsoa noi linkit tuolta seuraavalta. Onnea itsesi etsintään !
Kyllä noi sun oireesi kuulostaa ihan aidoilta. Minulla asia on tietysti juuri toisinpäin, mutta just kateus, osattomuuden tunne ja lopulta kehonsa ulkopuolinen tunne on tuttuja minullekin.
Se, että tykkääkö sitten tytöistä vai pojista, on toinen asia, eikä sitä pidä sekoittaa identiteettiin.
Olisikohan tapauksessasi kyseessä transgenderiys. Selostuksesi tuntuisi viittaavan siihen. TG voi olla syntyään kumpaa sukupuolta tahansa. Tutkimuksiin voisi hakeutua tällöinkin, vaikka laki ja asetus koskee lähinnä transsukupuolisten tutkimusta ja hoitoa. Yksi virallinen TG-diagnoosi on saatu Suomessa.
taas on pulmaa. Kyllä tuo on vaan elämään ja aikuistumiseen kuuluvaa etsintää ja lievää masennusta. Pallipaulat tuskin on oikeaa seuraa neuvoa kysyyn. Muutaman vuoden päästä naurat moiselle elämän vaiheelle. Niin minäkin teen nyt kun ikää tuli ja elämä, toimeen tulo sekä ihmissuhteet alkoivat toimiin. Kyll se siit!
Pallipaulat on ihmisiä siinä missä muutkin ja aikamoisella elämänkokemuksella varustettuja taviksiin verrattuina. Mulla ei kylläkään oo palleja.
TG-diagnoosin voi tiemmä saada Tampereella, mutta Helsingissä TG-ihmisiä ei haluttaisi edes päästää tutkimuksiin mukaan, vaikka lain mukaan kuuluisikin. Joten jos joutuu Helsinkiin, paras pitää aluksi suuta soukemmalla.
Minulla tuo herääminen tapahtui paljon nuorempana. Mutta ei se kadonnut vuosien kuluessa vaikka hankki perheen ja muut ihmissuhteet. Ei sille mahda mitään mitä tuntee korviensa välissä. Helpompaa on korjata se fyysinen puoli samalle linjalle.
-noniin jospa menisin nukkumaan kun alkaa jo tehdä mieli itkeä. mutta pojat ei itke, en siis minäkään
*Kuka helvetin hölmö sulle on sanonut, että pojat/miehet ei itke.Kaikenlaista pa puhetta!
Ei itkemisessä ole kysymys sukupuolesta vaan ihmisyydestä!
Kirjoitusasusta päätellen olet poika. Tytöt yleensä ovat äidinkielessä poikia taitavampia. Toisaalta ei ole pojaltakaan paljon vaadittu, että osaisi käyttää edes isoa alkukirjainta.
Sinä tunnut olevan varsinainen mestari määrittelemään pelkän kirjoitusasun perusteella, mitä sukupuolta viestin lähettäjä edustaa. Sinun olisikin syytä hakeutua transdiagnostiikkaa tekevien työryhmien konsultiksi.
Minulla ainakin (on huono puhua muuten kuin omasta kokemuksestaan) kävi niin, että ensin ajattelin olevani miesmäinen/poikamainen nainen. Sekin ahdisti. Jos ei ole transgender vaan TS, tietää olevansa miespuolinen ennen pitkää.
Kovasti kuulostaa tutulta. Minäkään en ole leikannut hiuksia. Lyhyttä tukkaa pidetään lesbokoodina, lesboksi luuleminen on yksi rasittavimpia asioita. Eivät ihmiset sitä sano, mutta mutta...
Itse tunsin jo pienenä mielenkiintoa pojaksi pukeutumista kohtaan ja haaveilin olevani poika. Nyt 18-vuotiaana sitten lakkasin olemasta tyttö. Niin ikään. Päätin, että vitut muiden mielipiteistä. Leikkasin lyhyet hiukset ja uusin vaatekaapin miesten vaatteilla. Ja itsetuntoni on huomattavasti parantunut. Olen näin paljon onnellisempi. En koe tarvetta olla poika, biologisesti siis, vaikka ei mulla kyllä sitäkään vastaan mitään olisi, siis jos olisin "syntymäpoika".
Minustakaan ei koskaan tulisi kunnon naista. Enkä edes halua. Naiseus on yllättävän vaikeaa ja ihan älytöntä. Poikana saa olla ihan mitä tykkää.
Ihmiset ehkä ajattelevat välillä, että olen lesbo, mutta se on hitto vie heidän ongelmansa ei minun. Itse asiassa en ota turhaa stressiä siitä pidänkö tytöistä vai pojista. Pää asia että tykkää.
Jokaisella on oikeus olla, mitä on. Todellista vapautta on vapaus muiden ihmisten mielipiteistä. Kun itse hyväksyy itsensä, muutkin hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet - jos eivät hyväksy, sinun on aika hankkia uusia kavereita.
Vaikeudet kasvattavat ja tekevät vahvemmaksi. Pitää olla rohkea tullakseen onnelliseksi. Ja ennakkoluuloton itseäänkin kohtaan.
"masentaa vaan tämä tytön ruumiissa oleminen.
ja siltikään en tiedä mikä olen. inhoan näitä naisellisia ruumiinosia, ja menkkoja. mutta kuitenkaan en osaa kuvitella itseäni poikana."
*Niin minuakin aikoinaan, olin 10-15v:nä sitä mieltä että minulla on väärät elimet, 15-18v:nä olin aivan varma että olen transsukupuolinen, ja nyt, kohta 19v, ja haluan olla molempia.. hermafrodiitti. en ole vielä mennyt tutkimuksiin, se on vielä edessä. Kannattaa kokeilla esim. pojan roolissa oloa, rinnat sidottuna lyttyyn, poijan vaatteissa, kokeile, kerro sitten miltä tuntui, itseäni se helpotti aluksi, mutta sitten teki mieli hameita yms, olen leikannut itselleni keesin, se on poika-lookia varten, tyttönäoloa varten minulla on peruukki.*
"luonteeni/käyttäytymiseni on aika poikamainen. huonosta itsetunnosta ja muiden ihmisten kommenttien pelosta vain pidän hiukseni pitkinä ja käytän naisten vaatteita, vaikkakin mahdollisemman androgyyneja sellaisia."
*Ei niitä kommentteja yms kannata pelätä, osta ihan vaan reippaasti poika-vaatteita, ainakin yksi vaatekerta! kokeile, vaikka se saattaa olla outoa ja pelottavaa mennä ihmisten ilmoille niin..kyllä se siitä :)*
"olen vasta nuori, 17v. ja ehkä tämä menee ohi. tai ei se kyllä mene sen tiedän. ei musta koskaan mitään "Kunnollista Naista" tule. onneksi."
*No, useimmat transsukupuoliset ovat kokeneet olevansa väärässä kropassa ihan pienestä pitäen. Ja mitä nuorempana aloitat hoidot, niin sen parempi, ihan vaan siltäkin kannalta ettet täysin masennu, kuten minä.*
"seurustelen jopa. en edes oikein tajua miten siinä kävi, mutta ½vuotta olen tämän pojan kanssa ollut. ja aina kun olen hänen seurassaan niin tunnen vain mieletöntä kateutta häntä kohtaan. tyyliin "miksei mullakin voisi olla tuollaisia lihaksia ja olemattomia rintoja". kuulostaa pinnalliselta vaikken edes sanoisi itseäni pinnalliseksi. tämä asia vaan häiritsee mua ihan liikaa."
*Olet kateellinen hänen vartalostaan, ei ole ihme, jos haluat poika olla, vai? *
"ja en edes ehkä ole heterokaan. ainakin tytön kanssa en olisi kokoajan kateellinen."
*seksuaalisen suuntautumisen hakua? no, heti kun alat tehdä asialle jotain, niin kyllä se mieli paranee, ja ehkä olet paremman näköinen kuin poikaystäväsi loppujen lopuksi :D*
"noniin jospa menisin nukkumaan kun alkaa jo tehdä mieli itkeä. mutta pojat ei itke, en siis minäkään"
*pojat itkee, joskus, se että pojat ei itke on ihan vaan sen takia että niistä tulisi machoja, ei kannata sanoa ettei pojilla ole tunteita tms, testot ne vaan blokkaa itkun.*
Ymmärrän hyvin tilanteesi, koska uskon että minulla on ainakin lähes samanlaisia ajatuksia. Olen 23v. ja olen aina halunnut olla poika. Minulla on iso-ja pikkuveli ja oon aina ollut heille kateellinen. Miksi minusta ei tullut poikaa..? Pienenä leikin poikien kanssa ja olen aina ala-aste ikäisestä tiennyt että tykkään tytöistä, mutta häpeen itseäni tyttönä. Pukeuduin poikamaisiin vaatteisiin ja käytän edelleenkin miesten vaatteita, mutta nykyään ihmiset tietää että olen tyttö. En halua kuitenkaan tuoda naiseuttani esille, en rintojani enkä muutenkaan käytöksellä yms. Seurustelen tytön kanssa ja olemme jutelleet asiasta. Hän pitää minusta tämmöisenä mutta on luvannut olla tukena ja apuna jos joskus uskallan asialle jotain tehdä. Inhoan ja häpeän itseäni, mutta rohkeus ei ole vielä riittänyt lääkäriin asti. Tuntuu että sitä elää jotenkin muiden ehdoilla ja miettii mitähän ihmiset ajattelee. En uskalla täysin olla oma itseni. Olen aina toivonut että olisin syntynyt pojaksi, kaikki olisi helpompaa. Vaikka olen aina elänyt armeijaa myöten niinkuin pojat.