Nauru karkoittaa pahan.
Sanotaankin, ettei pahoille parta kasva. Syy tähän on, että partahan kasvaa kasvattamatta, itsestään. Se on spontaania, kuten nauru. Nauruakaan ei voi pakottaa. Jos olisi pakko nauraa, se olisi väkinäistä, ei oikeaa naurua.
Oikea nauru tappaa ainakin kaiken mikä on väkinäistä. En tiedä mikä muu voisi kategorisesti olla pahaa kuin jonkinlainen väkinäisyys, pakottaminen, kuolleen hevosen piiskaaminen tms.
Joten naurakaa jos naurattaa. Minäkin nauran.
Eilen nauroin televisiota katsoessani. Säämies oli tosi jähmeän näköinen pölkky. Sitten nauroin kun näkyi videopätkä jossa pieni kuutti ryömi hauskasti huitoen jäällä. Nauroin lopulta itsellenikin.
Siihen loppuu murinat. Ja WC:ni tuuletushormista kuuluu kuin taivaallista huilunsoittoa.
Se on asenteesta kiinni.
Sanotaankin, ettei pahoille parta kasva. Syy tähän on, että partahan kasvaa kasvattamatta, itsestään. Se on spontaania, kuten nauru. Nauruakaan ei voi pakottaa. Jos olisi pakko nauraa, se olisi väkinäistä, ei oikeaa naurua.
Oikea nauru tappaa ainakin kaiken mikä on väkinäistä. En tiedä mikä muu voisi kategorisesti olla pahaa kuin jonkinlainen väkinäisyys, pakottaminen, kuolleen hevosen piiskaaminen tms.
Joten naurakaa jos naurattaa. Minäkin nauran.
Eilen nauroin televisiota katsoessani. Säämies oli tosi jähmeän näköinen pölkky. Sitten nauroin kun näkyi videopätkä jossa pieni kuutti ryömi hauskasti huitoen jäällä. Nauroin lopulta itsellenikin.
Siihen loppuu murinat. Ja WC:ni tuuletushormista kuuluu kuin taivaallista huilunsoittoa.
Se on asenteesta kiinni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suurin syy taannoiseen paussiini näillä palstoilla olikin naurun kadottaminen. Tavallaan kyllä nauratti, mutta tavallaan ei. Ilohan on kokonaisvaltaista tai sitten se ei ole mitään iloa. Kummasti alkoi heti tuntua paremmalta kun irrottauduin edes hetkeksi tästä nimenomaisesta ajantapokkeesta.
>> Kummasti alkoi heti tuntua paremmalta kun irrottauduin edes hetkeksi tästä nimenomaisesta ajantapokkeesta. >>
Niin, siinäs näet!
Kunpa vielä fyysiselläkin tasolla menisi paremmin. Viime vuosi oli niin ahterista kuin olla voi. Osittain sen vuoksi tuherrankin luopumusta omituisesta "ihmeiden odottamisen" filosofiasta. Kovasti se vain pistää edelleen hanttiin se pitäisi/täytyisi/on pakko -paskanjauhanta sisälläni, se mitä olen itseeni imenyt "henkisen" aatteen nimissä. Perkele mää mikään ihmeiden tekijä ole! Är!
Oivalluksille allergisoituneena, Q.
Pitää muistaa, että naurua on monenlaista. Pilkkanaurusta Paholainen taatusti tykkää.
Kenties, mutta pilkkanauru ei ole hauskaa, eikä edes spontaania, joten en kutsuisi sitä oikeaksi nauruksi lainkaan. Se on pikemminkin tekonaurun muotoon puettu puheenomainen oman ylemmyydentunteen ilmaus.
Vahingonilostakin on korkeampi muoto. Toisen kömmähdykselle voi nauraa myös ei-pilkallisesti, tuntematta lainkaan vahingoniloa tai ylpeyttä, ainakin silloin kun ikävän tapahtuman määrittely kömmähdykseksi johtuu pikemminkin kömmähtelijän älyllisestä virheestä, kuin oikeasta kärsimyksen tilasta. Siis, naurattaa se, että toinen luulee mokanneensa, vaikkei ole, muuta kuin omassa mielessään.