tavallinen

Osaisko joku arvioida kuinka kauan tulee ajokieltoa, kun puhalsin 0.59 ja tarkkuusalkometriin 0,27. Oli ns. aamun virhearviointi, todella hiljainen liikenne. Ei aikaisempia juttuja, eikä muita vireillä olevia.
Työnantaja antaa lausunnon ajokortin välttämättömyydestä työtehtävien hoitoon.

Ensimmäinen ja viimeinen kerta.
2215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mukainen rangaistus olisi sakkoa 20-30 päiväsakkoa ja ajokieltoa 2-2,5 kk. Lievemmin arvioitava, kun on tuollainen krapula-aamun arviointivirhe. Mutta käräjille eteneminen saattaa kestää sen verran, että ajokielto voi mennä ns. pitkäksi. Voit kohteliaasti tiedustella syyttäjältä ja käräjäoikeudesta, josko olisi mahdollista ottaa käsittelyyn mahdollisimman pian. Toisinaan aikatauluille ei vain mitään voi ja istuntopäivät ovat täynnä.

Äänestä
  • virhearviointi. Miten ihmeessä se kuuluu asiaa oliko liikennettä vähän??? Eli sitten saa hiukka pierussa ajaa jos on vähän liikenettä. Kortti pois vaan ja pitkäks aikaa. Ihmettelen kyllä työnantajaasi kun kirjottelee tollaselle rattijuopolle puolustuskirjelmiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ratti kirjoitti:

Osaisko joku arvioida kuinka kauan tulee ajokieltoa, kun puhalsin 0.59 ja tarkkuusalkometriin 0,27. Oli ns. aamun virhearviointi, todella hiljainen liikenne. Ei aikaisempia juttuja, eikä muita vireillä olevia.
Työnantaja antaa lausunnon ajokortin välttämättömyydestä työtehtävien hoitoon.

Ensimmäinen ja viimeinen kerta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu