Näin se on

Poliisia on helppo arvostella. Mutta silloin kun poliisia tarvitaan, niin on ääni kellossa toinen. Monenlaista ruikuttajaa on tälläkin palstalla nähty. Samoja asioita vatvotaan ja ihmetellään. Eniten poliisia arvostelevat ne, jotka ovat poliisin kanssa olleet tekemisissä. Poliisin kanssa tekemisiin ei pitäisi tässä maassa joutua, jos ei rikoksiin ole syyllistynyt. Lupa-asiat ym pois lukien.
23893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

ei osaa ajatella kuin musta/valkoisesti.

Ihmiset voivat joutua useista syistä poliisin kanssa tekemisiin, vaikka eivät olisi syyllistyneet mihinkään. Esim. poliisit saattavat kysellä tai ihmiseltä varastetaan jotakin.

Poliisit, niinkuin kaikki tekevät virheitä, joskus ne ovat todellisia super tunarointeja veronmaksajien rahoilla esim. Bodom.

Äänestä
  • Puhut tapauksesta josta on vuosikymmeniä aikaa ja tutkinta menetelmät olivat mitä olivat. Jos sen sijaan seuraat aikaasi, huomaat että suomen poliisi on todella taitava kans. välisesti mitattuna ja poliisin koulutus on todella kattavaa ja perusteellista. Lähes kaikki henkirikokset selvitetään. Ja ei pidä unohtaa että ihan jokainen poliisikin maksaa niitä veroja samalla tavalla kuin kaikki muutkin palkansaajat.

    Äänestä

  • meikämanne kirjoitti:

    Puhut tapauksesta josta on vuosikymmeniä aikaa ja tutkinta menetelmät olivat mitä olivat. Jos sen sijaan seuraat aikaasi, huomaat että suomen poliisi on todella taitava kans. välisesti mitattuna ja poliisin koulutus on todella kattavaa ja perusteellista. Lähes kaikki henkirikokset selvitetään. Ja ei pidä unohtaa että ihan jokainen poliisikin maksaa niitä veroja samalla tavalla kuin kaikki muutkin palkansaajat.

    ei selvitetä vain helpoimmat. Vähänkin monimutkaisemmat jäävät selvittämättä, ellei käy joku uskomaton tuuri. Sitäpaitsi pienet varkaudet jää melkein täysin selvittämättä ja suuri osa ei edes kirjaudu poliisille, mikä sekin on poliisin vika. Esim. kauppojen hävikit.
    Tko osa poliiseista tekee yksityisellä sektorilla sivuhommia, mutta on taas esim. viljelijöitä, jotka toimii poliisina ja saa myös maataloustukiaisia. Yhteiskunnalle nämä ovat vain kulueriä !!!

    Äänestä

  • ihmistyyppi... kirjoitti:

    ..tuo väitteesi. Millä perusteella vain "helpoimmat" henkirikokset selviää???? Tilastot puhuu karua kieltään siitä, että lähes jokainen henkirikos selviää suomen poliisin ansiosta. Sitä tosiasiaa ei voi kiistää. Mitä taas tulee tuohon poliisin tekemiin sivutöihin niin puppua on sanon minä. Ministeriö on tehnyt entistä vaikeammaksi poliisin ns. sivutyön tekemisen ja nykyään poliisi joutuu pyytämään kihlakunnan päälliköltä lupaa jokaiseen kakkosduuniin mitä haluaa tehdä. Tätä perustellaan "viisaasti" sillä ettei poliisi vain käytä valtuuksiaan toisessa työssä sopimattomasti. Huvittavin esimerkki sivutyön epäämisestä on tapaus poliisimiehestä joka ei saanut perustaa hevostarvikkeisiin erikoistunutta kauppaa, koska katsottiin sen ilmeisesti heikentävän poliisin uskottavuutta!!

    Äänestä

  • ihmistyyppi... kirjoitti:

    ei selvitetä vain helpoimmat. Vähänkin monimutkaisemmat jäävät selvittämättä, ellei käy joku uskomaton tuuri. Sitäpaitsi pienet varkaudet jää melkein täysin selvittämättä ja suuri osa ei edes kirjaudu poliisille, mikä sekin on poliisin vika. Esim. kauppojen hävikit.
    Tko osa poliiseista tekee yksityisellä sektorilla sivuhommia, mutta on taas esim. viljelijöitä, jotka toimii poliisina ja saa myös maataloustukiaisia. Yhteiskunnalle nämä ovat vain kulueriä !!!

    niistä varkauksista. Miten perustelet, että on poliisin vika ellei suurin osa varkauksista edes kirjaudu poliisille??? Pitäisikö poliisin mielestäsi kiertää joka ikinen aamu jokaisella ovella kyselemässä ihmisiltä onko yön aikana jotain sattunut katoamaan? Kyllähän se menee sillä tavalla, että jokainen on omalta osaltaan velvollinen itse ilmoittamaan jos jotain on anastettu ja tämän jälkeen poliisi luonnollisesti kirjaa ilmoituksen asiasta (onhan kyseessä asianomistajarikos).

    Äänestä

  • ihmistyyppi... kirjoitti:

    ei selvitetä vain helpoimmat. Vähänkin monimutkaisemmat jäävät selvittämättä, ellei käy joku uskomaton tuuri. Sitäpaitsi pienet varkaudet jää melkein täysin selvittämättä ja suuri osa ei edes kirjaudu poliisille, mikä sekin on poliisin vika. Esim. kauppojen hävikit.
    Tko osa poliiseista tekee yksityisellä sektorilla sivuhommia, mutta on taas esim. viljelijöitä, jotka toimii poliisina ja saa myös maataloustukiaisia. Yhteiskunnalle nämä ovat vain kulueriä !!!

    oikein asiantuntija... kuinka paljon sinäkin tiedät henkirikosten tutkinnasta! Parempi kuin et kirjoittelisi tänne viestin viestiä.

    Äänestä

  • meikämanne kirjoitti:

    Puhut tapauksesta josta on vuosikymmeniä aikaa ja tutkinta menetelmät olivat mitä olivat. Jos sen sijaan seuraat aikaasi, huomaat että suomen poliisi on todella taitava kans. välisesti mitattuna ja poliisin koulutus on todella kattavaa ja perusteellista. Lähes kaikki henkirikokset selvitetään. Ja ei pidä unohtaa että ihan jokainen poliisikin maksaa niitä veroja samalla tavalla kuin kaikki muutkin palkansaajat.

    ..kyllä poliisi maksaa veroa ja koirat sekä työttömät (niitä on yli kymmenkertaisesti poliiseihin verrattuna).
    Sanotaan nyt, että henkirikokseen syyllistä ei ole löydetty, vaikka juttu on tutkittu.
    Vasta paripäivää sitten tre:lainen poliisi TV:ssä mietti, paljonko murhia onkaan jäänyt tutkimatta.

    Nykyään ihmiset eivät tee aina varkauksista ilmoituksia, koska poliisi ei selvitä niitä. Jopa poliisi sakkoja juttujen vanhenemisesta.

    Ja sitten on vielä talousrikokset, niistä ei koko Suomen historian aika ole tullut kuin muutama kunnon vankilatuomio.

    Ikävää, mutta karua on totuus...

    Koittakaa nyt ymmärtää hyvät ihmiset, että poliisi ei päätä talousrikostuomioista (eikä muistakaan) vaan sen tekee tuomioistuin. Veikkaan, että mikäli poliisi saisi päättää rangaistuksen rikoksentekijälle, olisi se paljon kovempi kuin mitä oikeuslaitos antaa. Vähentäisihän se konstaapelinkin töitä jos saisi rikollisen pidemmäksi aikaa lukkojen taakse. Ja montako henkirikoksen tekijää on jäänyt vapaalle?? Tästä en ole kuullut mitään tulosta. Mistä taas johtuu ettei poliisi selvitä varkausjuttuja. Muutama syy tässä: ensinnäkin varkauksia tapahtuu satoja joka päivä. Poliiseja taas suomen maassa on noin 1 jokaista 600 ihmistä kohden (tästä voi laskea mikä työmäärä on yhdellä poliisimiehellä) ja ei pidä unohtaa myöskään nykyaikaisia rikossarjoja jotka opettaa yksityiskohtaisesti miten peitellään jäljet rikospaikalla (tämän totesi jokin komisario televisiossa enkä valitettavasti muista hänen nimeään). Eikä poliisilla edelleenkään ole mitään kristallipalloa joka kertoisi kuka on varastanut mummon polkupyörän kerrostalon pihasta.

    Äänestä

  • cotton kirjoitti:

    oikein asiantuntija... kuinka paljon sinäkin tiedät henkirikosten tutkinnasta! Parempi kuin et kirjoittelisi tänne viestin viestiä.

    ..mutta et tuskin sinäkään. Perustan lausumani poliisimiehen televisiossa kertomaan faktaan (ja jos mielenkiintoa löytyy, niin voihan aina etsiä tilastokeskuksesta tietoa selvittämättömistä/selvitetyistä henkirikoksista) Lyön vetoa että suomen poliisi on voiton puolella reilusti tuossa asiassa.

    Äänestä

  • meikämanne kirjoitti:

    Koittakaa nyt ymmärtää hyvät ihmiset, että poliisi ei päätä talousrikostuomioista (eikä muistakaan) vaan sen tekee tuomioistuin. Veikkaan, että mikäli poliisi saisi päättää rangaistuksen rikoksentekijälle, olisi se paljon kovempi kuin mitä oikeuslaitos antaa. Vähentäisihän se konstaapelinkin töitä jos saisi rikollisen pidemmäksi aikaa lukkojen taakse. Ja montako henkirikoksen tekijää on jäänyt vapaalle?? Tästä en ole kuullut mitään tulosta. Mistä taas johtuu ettei poliisi selvitä varkausjuttuja. Muutama syy tässä: ensinnäkin varkauksia tapahtuu satoja joka päivä. Poliiseja taas suomen maassa on noin 1 jokaista 600 ihmistä kohden (tästä voi laskea mikä työmäärä on yhdellä poliisimiehellä) ja ei pidä unohtaa myöskään nykyaikaisia rikossarjoja jotka opettaa yksityiskohtaisesti miten peitellään jäljet rikospaikalla (tämän totesi jokin komisario televisiossa enkä valitettavasti muista hänen nimeään). Eikä poliisilla edelleenkään ole mitään kristallipalloa joka kertoisi kuka on varastanut mummon polkupyörän kerrostalon pihasta.

    tilastoa :" Ja montako henkirikoksen tekijää on jäänyt vapaalle?? Tästä en ole kuullut mitään tulosta."
    Jos syyllistä ei ole löytynyt, niin voipi olla kuitenkin linnassa toisesta teosta.

    Äänestä

  • ihmistyyppi... kirjoitti:

    tilastoa :" Ja montako henkirikoksen tekijää on jäänyt vapaalle?? Tästä en ole kuullut mitään tulosta."
    Jos syyllistä ei ole löytynyt, niin voipi olla kuitenkin linnassa toisesta teosta.

    ...kun hän kirjoitti nimenomaan, että monta henkirikoksen TEKIJÄÄ on jäänyt tavoittamatta.Ja otin selvää tilastokeskuksen tuloksista, joiden mukaan suomessa tehdyistä henkirikoksista on selvinnyt vuonna -99 89%, joka on selvästi enemmän kuin muissa pohjoismaissa (vaikka suomessa on vähemmän poliiseja väkimäärään nähden kuin muualla pohjolassa). Tätä on vaikea kiistää. Uudempaa tilastoa en tähän hätään löytänyt.

    Äänestä

  • meikämanne kirjoitti:

    ..mutta et tuskin sinäkään. Perustan lausumani poliisimiehen televisiossa kertomaan faktaan (ja jos mielenkiintoa löytyy, niin voihan aina etsiä tilastokeskuksesta tietoa selvittämättömistä/selvitetyistä henkirikoksista) Lyön vetoa että suomen poliisi on voiton puolella reilusti tuossa asiassa.

    sen verran että olen ollut MYÖS henkirikostutkinnassa mukana... ja meidän piirissä ei ainakaan tähän mennessä ole yhtään selvittämätöntä henkirikosta tapahtunut.

    ja vielä.. tuo sun väite että on poliisin vika kuin kaikki anastusrikokset eivät tule poliisin tietoon... aika erikoinen väite!

    T:relainen ylikonstaapeli epäili, että kaikkia henkirikoksia ei edes tunnisteta henkirikoksiksi.
    Miten ne silloin voidaan selvittää ? Entä kadonneet ? Tai esim. Aaltosen-tapaus ja vieläkin tilastokeskus oheisen tiedon v. 99 mukaan 11 % jää selvittämättä koko Suomessa. Ja henkirikoksissa on suuri määrä tappoja, joissa ei ole mitään tutkimista, koska ne on niin selviä. Tekijä, jopa itse soittaa poliisille.
    Vaikeat jutut, joita voi olla mummon pyörän varkaus siirretään suoraan mappi ö:hön. Tämän takia mummo ei vaivaude tekemään ilmoitusta ja tähän on syynä poliisin toimettomuus se näkyy kaupungeilla esim hedelmäpelin peluuna tai muuna veltosteluna.

    Äänestä

Olen joutunut usein virkavallan kanssa tekemisiin tienkäyttäjänä. Ovat pysäyttäneet ja pyytäneet puhaltamaan alkometriin ja toivottaneet hyvää matkaa.

Äänestä
  • Näihän se on mitä Alpo kertoo. Rehellisellä kansalaisella ei ole mitään pelättävää poliisin kohdatessaan vaikka sitten tien päällä.
    Tietysti elämässä on paljonkin tilanteita, joihin et itse voi vaikuttaa ja joudut poliisin ja ehkä tuomioistuimen kanssa tekemisiin. Satut vaikka paikalle missä joku tapetaan tai jää auton alle ja kuolee. Olet todistaja ja jollet ole lusmu tai muu nilviäinen, niin täytät tämän kansalaisvelvollisuutesi todistamalla asiassa.
    Tai sitten kimppuusi hyökätään ja pahoinpidellään tai ryöstetään tai sinulta varastetaan jotain ja et haluakaan jättää asiaa sikseen. Onhan näitä tilanteita.

    Äänestä

siihen vanhaan hyvään aikaan.

Siitä on aikaa nyt tammikuussa 35 vuotta. Siihen aikaan minulla oli kourakuormaajalla varustettu traktori metsäajossa ja kun ajoja tuntui riittävän, otin kuskiksi muutaman kaverin Rovaniemeltä ja suoraan rekka-auton ratista. Olkoon vaikka Pekka.

No. Pekka ajeli viikonpäivät ja lähti pyhäntienooksi vaimonsa tykö Rovaniemelle. Annoin hänelle ferskottia ja autoni köyttöön jotta voi tuoda traktoriin tarvikkeita tullessaan. Ja niin Pekka lähti ja lupasi tulla sunnuntai-iltana ajoon.

Tuli sunnuntai ja meni, mutta Pekkaa ei näkynyt eikä kuulunut. Meni maanatai ja meni tiistai, mutta ei näkynyt miestä eikä autoa. Sitten tuli keskiviikko ja poliisiauto ajelee kotikyläni, Vuojärven, koululle, jossa silloi asuin, ja tästä arvelin, että poliisi tulee kyseleen Pekasta.

Ja näin myös kävi. Vanhempi poliisimies astelee esivallan painavilla saappailla portaita koulun yläkertaan: "Nyt viedäänkin rouvalta mies sellaiseen kamariin, jossa on sepän tekemät ikkunaverhot", sanoi vaimolleni ensimäisenä ja jatkoi. "Leikki leikkinä, mutta onko sinulla ollut ajossa sellainen kuin Pekka ....?" "Pekka se oli, mutta ei se sen niminen Pekka ollut". "Nytkö se on vielä valehdellut henkilötietonsakin", päivitteli poliisi.

Ilmeni, että niin pian kuin Pekka oli Rovaniemelle päässyt, oli vetänyt päänsä täyteen ja kärynnyt rattijuoppoudesta minun autollani, jonka vuoksi poliisi kävi kuulustelemassa. Tämän lisäksi kyseinen poliisi lupasi ottaa selvää autoni olinpaikasta ja soittaa minulle ja niin sain seuraavana päivänä kuulla, että autoni on Rovaniemen poliisilaitoksella, josta kävin seuraana sunnuntaina noutamassa.

Pekasta ja hänen saamastaan tuomiosta en ole sen koommin kuullut, mutta kyseinen poliisimies viettää eläkepäiviään Sodankylässä ja olikin poliisi oikein parhaasta päästä ja sanonpa vain, että mikäli kyseinen poliisi olisi ollut virassaan viimevuosiin asti, tilanteeni ei olisi se, kuin mitä tänä päivänä on.

Pykäläkeikareista kun ei ole nimismieheksi eikä hunsvoteista poliisiksi.

Äänestä
  • Kun näitä Leksan juttuja lueskelee, niin ei uskoisi hänen nyt jotain poliisia kehuvan. Taitaa olla satua koko juttu.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Kun näitä Leksan juttuja lueskelee, niin ei uskoisi hänen nyt jotain poliisia kehuvan. Taitaa olla satua koko juttu.

    ja tapahtui tammikuulla 1970.

    Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu - ja näitä kunnian ansainneita poliiseja on niin Sodankylässä kuin koko Suomessakin valtaosa.

    Asia on vain niin, että kun "terveet eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat", ja kun näiden kunniallisten poliisien toimissa ole korjattavaa, heidän toimintaan ei tarvitse sen vuoksi mitenkään puuttua.

    Äänestä

  • Niin on raskaat näytöt Suomen oikeuslaitokselta Leksan toiminnasta. Tämä lienee Leksan kertomana täällä kaikille tuttua asiaa. Jos ei toimenpiteitä- HYVÄ poliisi! Jos toimenpiteitä- PAHA poliisi!

    Äänestä

  • arvostelijaksi kirjoitti:

    Niin on raskaat näytöt Suomen oikeuslaitokselta Leksan toiminnasta. Tämä lienee Leksan kertomana täällä kaikille tuttua asiaa. Jos ei toimenpiteitä- HYVÄ poliisi! Jos toimenpiteitä- PAHA poliisi!

    On vain eräiden mielenterveysongelmista kärsivien sana, joka näyttää painavan oikeuslaitoksen silmissä enemmän kuin vaikeasti vammautuneen ja puolustuskyvyttömän invalidin sana. Siis sana sanaa vastaan.

    Pohtimisen arvoista on sekin, miksi painaa? Ettei väin joillakin olisi syytä pelätä ehdotonta totuutta julistavaa lehteä ja tarve sen vuoksi YRITTÄÄ vaientaa se?

    Vaan kun ei vaikene - siitä pitää viimeistään EIT huolen.

    Äänestä

  • Leksa kirjoitti:

    Sellaiset oli päätökset, jotka perustuvat Suomessa aina näyttöön! Olethan sinä niistä väitteistäsi täällä kirjoitellut ja esiintuomasikin perusteella suurimmassa osassa vahva tutkinnan ja asiakirjojen näyttö. Sana sanaa vastaan sen mukaan omia höpötyksiäsi, muuhun ei voi päätyä. Harmittaahan se tietenkin, mutta katumus antaisi paremmin voimia jaksaa. Eikö uskosi tai sen suuntakin sitä vaadi?

    Äänestä

  • tyyliä lehdessä. kirjoitti:

    NÄYTTÖJÄ.

    Koittaisit sinäkin hakeutua terapiaan ellet jo ole.

    Kaakatat just kuin päätön kana tietämättä itse asiasta tuon taivaallista. Ei siis täytä terveen järjen tunnusmerkistöä.

    Äänestä

  • Leksa kirjoitti:

    NÄYTTÖJÄ.

    Koittaisit sinäkin hakeutua terapiaan ellet jo ole.

    Kaakatat just kuin päätön kana tietämättä itse asiasta tuon taivaallista. Ei siis täytä terveen järjen tunnusmerkistöä.

    Sinä sinä sinä sinä ........ En ihmettele miksi asiasi on kuten olet kertonut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heko kirjoitti:

Poliisia on helppo arvostella. Mutta silloin kun poliisia tarvitaan, niin on ääni kellossa toinen. Monenlaista ruikuttajaa on tälläkin palstalla nähty. Samoja asioita vatvotaan ja ihmetellään. Eniten poliisia arvostelevat ne, jotka ovat poliisin kanssa olleet tekemisissä. Poliisin kanssa tekemisiin ei pitäisi tässä maassa joutua, jos ei rikoksiin ole syyllistynyt. Lupa-asiat ym pois lukien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu