oikea lasku tekniikka

julia

Voisiko joku kertoa laskettelun aivan perus periaatteet tekniikan puolelta. Laskenuyt paljon olen kyllä, mutta kyllähän sitä suksilla aina alas rinnettä pääsee. Mutta olisi mukava tietää millainen on oikea tekniikka?

3

4732

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petsku

      Oikea laskutekniikka riippuu jonkin verran siitä minkälaisilla suksilla laskee. Perusasiat ovat kuitenkin samat tavallisilla ja carevereilla:
      - Yläkroppa koko ajan rinteen suuntaisesti, ei menosuunnan mukaan.
      - Sauvalla lyödään selkeästi merkki kääntymiselle ja ns. käännytään sauvan ympärin
      - Joustoa polviin (pumppaava liike), usein ollaan liian pystyssä. Painopiste tulee olla kohtalaisen edessä.
      - Paino myös AINA alemmalla suksella. Carvereilla kuitenkin vähemmän kuin tavallisilla

      Perinteisillä suksilla lasketaan niin että jalat ovat melkein yhdessä, kun taas carvereilla on enemmän haara-asentoa. Carvereilla laskeminen poikkeaa perinteisistä siinä että niillä tulisi laskea kantin mukaan. Carverien ei tulisi luista sivusuunnassa ollenkaan. Jotta kantille päästään, on laskuasento enemmän auki ja paino tasaisemmin ylä- ja alasuksen päällä. Tavallisella suksella jos menee kantille, suksi ei profiilinsa takia käänny, vaan menee suoraan suksien osoittamaan suuntaan.

      Tämä on oma mielipiteeni ja käsitykseni laskettelun oikeasta tekniikasta.

      -Petsku-

    • ja vot!!

      pyöritä ja heiluta pyllyä rohkeasti ja suksen kärjet kohti hiihtohissin ala-asemaa

    • Eltsu99999

      mitä siinä ny pyllyä rueta heiluttaa XDD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2019
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1166
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1065
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      727
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      337
      667
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      651
    Aihe