Somaleja!!!

Siis Suomi kaipaa lisää väriä Sinivuokkoihin:
---------------------------------------------

Poliisi haluaa lisää maahanmuuttajia riveihinsä

Maahanmuuttajataustaisten poliisien määrä on Suomessa edelleen lähes olematon. Poliiseja on kaikkiaan 7 717, mutta vain noin 20:lla on maahanmuuttajatausta.

Poliisikoulutuksesta vastaava poliisiylitarkastaja Seppo Kolehmainen sisäministeriöstä sanoo, että luku on arvio, koska poliisikoulutukseen hakeutuvien tai virassa olevien poliisien etnistä taustaa ei tilastoida eikä rekisteröidä erikseen.

Ruotsissa maahanmuuttajapoliisien osuus on huomattavasti suurempi. Poliisikouluun vuosittain hyväksyttävistä opiskelijoista jopa 15 prosentilla on maahanmuuttajatausta. Heidän joukossaan on paljon myös suomalaista alkuperää olevia.
--------------------------------------------------

Kohta banaanikuskit kruisailevat valtion autoilla ja kebabkuskit saavat uusia autoja kotitoimituksiin. Irakilaiset ajavat jopa taksia kohta poliisien piiskoilla. Hoh, hoh.
181306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

myymäläetsivinäkin.

Äänestä
  • jos ulkomaailaistaustainen hakisi poliisiksi? Jos ne asuvat täällä ja ovat suomen kansalaisia niin heillä on oikeus hakea poliisikouluun.

    Sitäpaitsi rasistisia tekstit ovat kiellettyjä suomi24.fi:n sivuilla. Ihan vain vinkkinä.

    Äänestä

  • sillä on kirjoitti:

    jos ulkomaailaistaustainen hakisi poliisiksi? Jos ne asuvat täällä ja ovat suomen kansalaisia niin heillä on oikeus hakea poliisikouluun.

    Sitäpaitsi rasistisia tekstit ovat kiellettyjä suomi24.fi:n sivuilla. Ihan vain vinkkinä.

    tuossa ensimmäisessä viestissä on?

    Äänestä

Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama istuuko vieressä Pekka vai Mohammed, kunhan kaveri hoitaa tonttinsa hyvin ja johon pystyy tilanteessa kuin tilanteessa luottamaan.

Äänestä
  • "Seis minä sano. Sinä pysähdy! Minä poliisi minula ase. Minä sano SEIS!"

    lol

    Äänestä

  • Tappis kirjoitti:

    "Seis minä sano. Sinä pysähdy! Minä poliisi minula ase. Minä sano SEIS!"

    lol

    Tulitko ajatelleeksi, että ei syntyperältään ulkomaalainen pääse Poliisikouluun, jos puhuu hoono soomi?

    lol itsellesi, kun et käytä päätäsi.

    Äänestä

  • tai pedofiili, niinkuin LP:ssä, pääasia että hoita tonttinsa hyvin.

    Äänestä

  • pedofiili kirjoitti:

    tai pedofiili, niinkuin LP:ssä, pääasia että hoita tonttinsa hyvin.

    poliisi ja raiskaaja.

    Äänestä

  • polliisi kirjoitti:

    Tulitko ajatelleeksi, että ei syntyperältään ulkomaalainen pääse Poliisikouluun, jos puhuu hoono soomi?

    lol itsellesi, kun et käytä päätäsi.

    Onhan niitä "hoono soomi" solkkaavia poliiseja jo nykyisinkin.

    Esimerkiksi lp:n Turun yksikössä on eräs vanhemman konstaapelin virassa oleva ruotsinkielinen kissa, joka puhuu suomea oikein huomattavan heikosti ja hänen puheeseen pitää oikein keskittyä. Sanojen päätteet eivät aina osu kohdilleen jne.

    Itse olin kerran seuraamassa, kun hän hoiti asiakaspalvelua jonkin laivalle kiirehtineen savolaisisännän kanssa ja meinasi syntyä konflikti, kun konsta ei ymmärtänyt selevää savoa! :)

    Äänestä

  • pedofiili kirjoitti:

    tai pedofiili, niinkuin LP:ssä, pääasia että hoita tonttinsa hyvin.

    Yritä nyt jo päästä tuon asian ylitse.

    Äänestä

  • Lielahti kirjoitti:

    Onhan niitä "hoono soomi" solkkaavia poliiseja jo nykyisinkin.

    Esimerkiksi lp:n Turun yksikössä on eräs vanhemman konstaapelin virassa oleva ruotsinkielinen kissa, joka puhuu suomea oikein huomattavan heikosti ja hänen puheeseen pitää oikein keskittyä. Sanojen päätteet eivät aina osu kohdilleen jne.

    Itse olin kerran seuraamassa, kun hän hoiti asiakaspalvelua jonkin laivalle kiirehtineen savolaisisännän kanssa ja meinasi syntyä konflikti, kun konsta ei ymmärtänyt selevää savoa! :)

    Yritä sinä puhua ruotsia!! Poliisin on osattava monessa kihlakunnassa myös ruotsia. Parempi hoono soomi kun ei ollenkaan. Katso itseäs peiliin!

    Äänestä

  • puhua ruotsia kirjoitti:

    Yritä sinä puhua ruotsia!! Poliisin on osattava monessa kihlakunnassa myös ruotsia. Parempi hoono soomi kun ei ollenkaan. Katso itseäs peiliin!

    Kyllä ne poliisit vain ovat eteviä, kun ihan ruotsia pitää osata.

    Tälläkin palstalla jotkut kertoilevat, kuinka konstaapelit toimivat sähkömiehinä, lääkäreinä, palomiehinä, sosiaalityöntekijöinä, konduktööreinä ym.

    Kuka haluaisi lääkärikseen Poliisikoulusta valmistuneen kenttäsian?

    Ei se kenestäkään lääkäriä tee, vaikka laastaroisikin jonkun asiakkaan sormen!

    Äänestä

Eikö "somukat" kannattasi kouluttaa Somaliaan poliiseiksi järjestystä ylläpitämään. Olisin vaikka valmis hiukan maksamaan sitä koulutusta jos päämäränä olisi Somalia.

Äänestä
  • tukemaan Som-Alien palauttamista takaisin kotimaahansa.

    Äänestä

  • _valmis_ kirjoitti:

    tukemaan Som-Alien palauttamista takaisin kotimaahansa.

    Kunhan nykyinen hyysääminen vielä jonkin aikaa jatkuu, niin Suomeen tulevat USA:n mallin mukaisesti kiintiöt. Kun vähemmistöt eivät normaalisti pärjää valtaväestölle, niin heidän alalle pääsynsä varmistavat kiintiöt. Tosin monessa USA:n osavaltiossa ei valkoisen miehen nyt poliisiksi tarvitse ryhtyäkään.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Hollannin poliisitoimessa on jo homoilla kiintiöt.

    Äänestä

Kunhan täyttää hakuvaatimukset, eli ei omaa esim rikosrekisteriä...

Äänestä
  • ...mitään hätää, kukaan ei täytä tuota kriteeriä eli saadaan yhä pitää "valkoiset" poliiseina ja hyvä niin!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliisiksi!!! kirjoitti:

Siis Suomi kaipaa lisää väriä Sinivuokkoihin:
---------------------------------------------

Poliisi haluaa lisää maahanmuuttajia riveihinsä

Maahanmuuttajataustaisten poliisien määrä on Suomessa edelleen lähes olematon. Poliiseja on kaikkiaan 7 717, mutta vain noin 20:lla on maahanmuuttajatausta.

Poliisikoulutuksesta vastaava poliisiylitarkastaja Seppo Kolehmainen sisäministeriöstä sanoo, että luku on arvio, koska poliisikoulutukseen hakeutuvien tai virassa olevien poliisien etnistä taustaa ei tilastoida eikä rekisteröidä erikseen.

Ruotsissa maahanmuuttajapoliisien osuus on huomattavasti suurempi. Poliisikouluun vuosittain hyväksyttävistä opiskelijoista jopa 15 prosentilla on maahanmuuttajatausta. Heidän joukossaan on paljon myös suomalaista alkuperää olevia.
--------------------------------------------------

Kohta banaanikuskit kruisailevat valtion autoilla ja kebabkuskit saavat uusia autoja kotitoimituksiin. Irakilaiset ajavat jopa taksia kohta poliisien piiskoilla. Hoh, hoh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu