allergia

osaisiko joku kertoa missä hinnoissa pyörii koirien allergiatestit? todennäköisesti ruoka-allergia kyseessä. missä hyviä lääkäreitä, siis jotka osaa asiansa. kiitos!
1150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

toisella boxerillamme on paha allergia, joka näkyy voimakkaana ihon kutinana ja korvat tulehtuvat jatkuvasti. Eläinlääkärimme ei suositellut allergiatestiä, eivät ole yhtä selkeitä kuin ihmisillä.
Meillä ruoka-aine allergiaa lähdettiin selvittämään niin, että ensin papanat vaihdettiin säilöntäaineettomiksi sekä lisäksi sellaisiksi joissa on mahdollisimman vähän lisäaineita. Tuona aikana koira ei saanut mitään muuta. Ensimmäiset papanat eivät sopineet, seuraavat sopivat. Sitten tilanne rauhoitettiin niin, että koira sai usean kuukauden ajan pelkkiä papanoita. Sitten pikkuhiljaa alettiin etsiä muita sopivia ruoka-aineita. Voimakasta allergiaa aiheuttaa sika ja riisi ja jonkinverran vehnä. Arvaas löytyykö muualta kuin eläinlääkäriltä sellaisia papanoita joissa ei ole riisiä, vehnää eikä sikaa.
Nyt koiramme syö peura-peruna-papanoita, naudan mahaa ja keitettyjä, hyvin muussattuja perunoita.
Eikä mitään herkkuja....joskus kuivattuja kananosia sekä tonnikalaa. Aikaa koko tuon homman selvittämiseen meni vuosi, mutta nyt ei ole pitkään aikaan ollut iho-oireita eikä korvatulehduksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiaa kirjoitti:

osaisiko joku kertoa missä hinnoissa pyörii koirien allergiatestit? todennäköisesti ruoka-allergia kyseessä. missä hyviä lääkäreitä, siis jotka osaa asiansa. kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu