Hei.
Nyt kaivataan kissaihmisten neuvoja, ajatuksia ja kokemuksia. Asumme keskellä Vantaata kerrostalolähiössä (eikä missään tapauksessa kovin rauhallisella alueella). Naapurustossa asustaa kissa, joka tuntuu jatkuvasti karkailevan. Olemme kertaalleen toimittaneet sen jo eläinlääkärinhoiviin suojaan, kun omistajaa ei tuntunut kuuluvan ja tämä systeemi oli meille vieras, mutta nyt näyttää siltä, että kissa aina silloin tällöin pääsee livahtamaan karkuun ja omistajaa ei aina näytä edes kiinnostavan, että missä katti majailee. Vähään aikaan sitä ei ole näkynyt, mutta nyt tänään omistaja on kuulemma kertaalleen saanut hakea sen pihalta ja nyt myöhemmin löysin sen kotioven takaa maukumasta. Omistaja ei kuitenkaan ollut kotona. Kyseessä on kerrostalon toinen kerros, eli kyseessä ei ole eläin, joka kulkee parvekkeen/ikkunan kautta sisään ja ulos. Tiedän, että monet hyväksyvät tällaisen toiminnan, mutta itse en siitä pidä. Asiaa ei helpota yhtään se, että kissan omistaja on ilmeisen alkoholisoitunut ja tästä syystä katti on välillä omilla teillään, eikä omistajalla ole harmaintakaan aavistusta siitä miten katti on karkuteille päässyt. Kissa ei näytä mitenkään huonokuntoiselta tai kärsineeltä, mutta näyttää taas kotiutuvan meille aika hyvin (lukuunottamatta omaa kissaamme, joka ihmettelee, että mikä tuo tuollainen otus on). Mitähän ihmettä tällaiselle pitäisi tehdä, vai tehdäkö mitään? Jättääkö kissa seuraavan kerran käytävään vaan huutamaan?

Vastaukset 5
Vanhimmat
omistaja ei pysty hoitamaan kissaansa soita helsingineläinsuojelu yhdistykseen sieltä saat hyviä neuvoja:)
...minullekin, mutta jotenkin pohdituttaa, että ylireagoinko, kun eläin vaikuttaa ihan hyvinvoivalta, mutta itseäni vain harmittaa tuo karkailu, on lähipiirissä sattunut tapaus, jossa Vantaalla vapaana liikkunut kissa pistettiin tosi pahaan kuntoon...
no katsele sitä hommaa jos se kissa on muuten kunnossa ei siinä mitää vakavaa ole ja nyt kun on viellä lämmintä,se on tosi että täällä mailmassa on sellaisia ihmisiä jotka voivat tehdä sille pahaa vaikka eläin ei tee kellekkään mitään pahaa.
tämä kisu voi sittenkin huonosti kotonaan koska noin "karkailee" tai heitetään ulos. Minusta olisi paras ottaa yhteyttä eläinsuojeluun ennenkuin pahempaa tapahtuu...
meistä ihmisistä kun ei koskaan tiedä...
Jos kissaa ei ole sterilisoitu niin se karkailee varmasti! Kissan mieltä kun ei voi lukea ja sen alkuperäinen paikka on ulkona niin sinne se aina haluaa mennäkin. Kissan kuljettaminen valjaissa ei ole luonnollista kissan luonteelle. Se kaipaa luontoon metsästämään lintuja!!! Paras paikka karkailevalle kissalle olisi maaseudulla luonnon rauhassa kaukana kaikista vaaroista....