Luenko

Olen useimmiten (lukuaineissa) lukenut kokeisiin enemmän kuin yksikään ystävistäni. Koe tulos ei kuitenkaan sitä kerro.
Useimmat kaverini lukevat koe alueen kerran läpi(eivät ole lukenee edes läksyjä!!) ja saavat kokeesta VÄH. 8. Itse olen lukenut läksyjen lisäksi koe alueen muutamaan kertaan ja saan silti kokeesta MAKS. 7 1/2(useimmiten vielä huonomman).
Yritän aina lukea ajatuksella ja painaa mieleeni tärkeitä asioita, mutta tästä ei ole tuntunut olevan mitään hyötyä. Lukutekniikkani on ilmeisesti aivan pielessä, joten antakaapa vinkkejä miten pitäisi esim. historiaa opiskella.
6680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tee koealueesta omat muistiinpanot, esim. periaatteella koekirjan 10 sivua = 1 A4 omaa tekstiä. Pakkotiivistämällä joudut miettimään mikä on olennaista, mikä vain "hauska tietää" detalji. Tee myös erilaisia kaavioita, mieti miten asiat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Jos hyvin käy, saat kaupan päälle omia oivalluksia eli tajuat sellaistakin mitä kirjassa ei ole suoranaisesti mainittu. Opiskelu ulkoluku-menetelmällä (oletan että se on ollut sinun menetelmäsi) on kovin tylsää ja tehotonta. Joillekin se tietty sopii, mutta kaikki eivät ole ns. "lukuihmisiä" vaan kaipaavat toimintaa. Toimivat opiskelumenetelmät ovat yksilöllisiä. Myös opelta/opolta kannattaa kysyä lukuvinkkejä.

Äänestä
  • kavereita, ne valehtelevat.

    Äänestä

Eihän kukaan ikinä lue kokeisiin paljoa, kun siitä kavereille puhutaan. Muutama M:n keskiarvon ylppäreistä saanut kehuskeli lukion jälkeen, ettei oikeastaan tehnyt kuin parina päivänä töitä opiskelun eteen. Friikki pitää olla, jos niin vähällä pärjää. Itse luin reaalikokeissa alueen läpi suunnilleen 1,5 kertaa, matikkaan ja fysikkaan kerta tehtäviä vajaa 9 keskiarvolla. Joten jos enemmän luet, niin sitten on jotain vikaa tekniikassa. Voi tosin olla, että vika on myös kokeisiin vastaustekniikassa. Kaikki vaan paperille, mitä päästä löytyy, oli se sitten koealueessa tai ei. Reaaliaineissa vaikuttavat myös äidinkielen taidot.

Äänestä
  • kaverisi kuuntelevat hyvin tunnilla ja asiat jäävät vain hyvin päähän?

    Äänestä

Alleviivaa ja sotke kirjaa lukiessasi. Alleviivaus saattaa olla aluksi vaikeata, mutta mitä enemmän harrastat sitä, sitä taidokkaammaksi tulet siinä. Jätä kaikki nippelisanat esim. ja yms. alleviivaamatta. Alleviivaa kaikki mainitut asiat vain kertaalleen, koska varsinkin hisorian kirjoissa on tapana toistella asioita. Kappale kannattaa lukea ensin kertaallee ja sitten vasta alleviivata, niin tiedät paremmin mikä on olellista. Alleviivaus myös vähentää kokeeseen lukemisesi määrää huomattavasti. Itse olen alleviivaillut historiassa pääosin lyijykynällä. Tämän lisäksi olen eri värikynillä alleviivannut mm. tärkeiden henkilöiden nimiä ja joitain päivämääriä. Tärkeistä asioista kannattaa myös tehdä omat aikajanansa. Silloin ne oppii kirjoittaessa. Yhdistele eri kappaleiden asioita omaan aikajanaasi, näin huomaat helpommin asioiden yhteyden. Kirjoissa nimittäin usein hypellään tapahtumasta ja maasta toiseen.

Historiassa asioita kannattaa opetella myös listaustekniikalla. Eli esim. rauhan ehdot, miksi sota syttyi, mitä seurauksia, mitä rajamuutoksia yms. kannattaa laittaa ranskalaisilla viivoilla ylös vihkoon ja lukea ne sieltä sitten ulkoa. Muutenkin jos kirjassa esiintyy mahdollisia asioita, joista voisi tehdä vastaavia listauksia, niin kannattaa ehdottomasti tehdä. Helpottaa ja selkeyttää huomattavasti lukemista.

Yksi hyvä tapa opiskella historiaa on lukea historiallisia kirjosa tarinoiden muodossa esim. Täällä pohjantähden alla on hyvä teos Suomen historiasta kiinnostuneelle. Näistä kirjoista muistaa helposti tapahtumien järjestyksen, koska tarinat jäävät helpommin muistiin, kuin kompaktisti tiivistetyt tapahtumat. Itse joskus pohdin, että olisi ollut hauskaa, jos olisi ollut aikaa kirjoittaa asia tarinan muodossa ylös. Silloin "sadun" olisi varmasti muistanut. Näin syvälliseen uhrautumiseen ei ole ollut kuitenkaan koskaan aikaa.

Jos jollain muulla on hyviä vinkkejä sanojen tankkaamiseen, niin antakaa ihmeessä. Itse olen sellaine jästipää, että ei oikein tuo ulkoaluku ole koskaan onnistunut.

Äänestä

Luen itse yhteen kertaan kunnolla ajatuksen kanssa ja joissakin kohti pänttään missä en osaa. Ja sitten kun koko kurssin ajan tekee läksyt ja lukee käydyn kappaleen läpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väärin? kirjoitti:

Olen useimmiten (lukuaineissa) lukenut kokeisiin enemmän kuin yksikään ystävistäni. Koe tulos ei kuitenkaan sitä kerro.
Useimmat kaverini lukevat koe alueen kerran läpi(eivät ole lukenee edes läksyjä!!) ja saavat kokeesta VÄH. 8. Itse olen lukenut läksyjen lisäksi koe alueen muutamaan kertaan ja saan silti kokeesta MAKS. 7 1/2(useimmiten vielä huonomman).
Yritän aina lukea ajatuksella ja painaa mieleeni tärkeitä asioita, mutta tästä ei ole tuntunut olevan mitään hyötyä. Lukutekniikkani on ilmeisesti aivan pielessä, joten antakaapa vinkkejä miten pitäisi esim. historiaa opiskella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu