vaikuttaako

myös jotenkin luonteeseen eli onko teillä koiristanne tullut esim. riippuvaisempia omistajista tai yleensäkin epävarmempia...kokemuksia..
6309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...Nyt en ole varma tuleeko viestini jonka aiemmin kirjoitin jälkijunassa, kun vielä ei näy, mutta varmuudeksi uusiksi.
Meillä epilepsia ei muuttanut koiraa, mutta meitä omistajia kyllä!!Koira sai elellä ja elikin täysin normaalia koira elämää, mut me vauhkoiltiin ja vältettiin kaikkia tilanteita jotka saattaisivat aiheuttaa kohtauksia!

Äänestä
  • koirani on tullut hiukan riippuvaisemmaksi minusta sairastumisensa myötä.. kun sille tulee höntti olo ja toisinaan se näyttää että sillä särkee päätä(onko epilepsian myötä myös päänsärkyä, nuokuttaa päätänsä ja siristää silmiä joskus)..koirallani on epilepsian muunnos ja se ei mene tajuttomaksi mutta kohtaus (lihasten jäykkyys, tärinä ja läähätys)tulee sarjana ja kestää joskus jopa monta tuntia ja toisinaan se tulee useana päivänä mutta voi olla poissa joskus kuukausiakin..olen huomannut että koira saa helpoimmin kohtauksen jos sillä on hurjan hauskaa mutta pyrimme olemaan sen kanssa mahdollisimman normaalisti..lääkityksellä kohtaukset on mennyt hyvin kuriin mutta torkkuessaan sillä voi lirahtaa..en tiedä onko se silloin saanut kohtauksen kun päällepäin ei näy tuolloin mitään kun se on sikeessä unessa.

    Äänestä

  • Niin, yksilöllisiähän nuo oireet ovat. Meillä koiramme sai kohtauksia usein myös nukkuessa, kun rentoutu, niin alkoi vatkaus ja sittemmin ulvominen.Olivat välillä tosi hurjia katsella,peräruiskeella sai ohi nopeasti.
    Toivottavasti te pärjäätte jatkossakin epilepsian kanssa, meillä ne sitten koitui myöhemmin kohtalokkaaksi:(
    Rapsut sun koiruudelle!

    Äänestä

  • PIITU kirjoitti:

    Niin, yksilöllisiähän nuo oireet ovat. Meillä koiramme sai kohtauksia usein myös nukkuessa, kun rentoutu, niin alkoi vatkaus ja sittemmin ulvominen.Olivat välillä tosi hurjia katsella,peräruiskeella sai ohi nopeasti.
    Toivottavasti te pärjäätte jatkossakin epilepsian kanssa, meillä ne sitten koitui myöhemmin kohtalokkaaksi:(
    Rapsut sun koiruudelle!

    ..ja millainen lääkitys koirallanne oli pystyykö sitä muuttamaan ajan myötä vahvemmaksi jos vanha lääkitys ei enään toimi? Otatitko joskus maksa-arvoja?
    Meillä koira sai ekat selkeät kohtaukset n. kuuden vanhana ja nyt on ekaa kertaa lääkityksellä ja täyttää kymmenen...

    Äänestä

  • koiranne eli? kirjoitti:

    Meidän kultsu eli 13 vuotiaaksi, hieno ikä!
    Lääkitys oli n. 4 vuotta samana, eli 4tbl pv.ssä, barbivet oli lääkkeen nimi. Viime kesänä kävimme viimeksi sitten ns,vuosi tarkastuksessa, maksa ja munuaisarvot otettiin, kaikki oli kohdallaan, lääkitystä kuitenkin lisättiin 6.een tablettiin pv. Kun kohtauksia oli alkanut tulemaan.
    Kesästä oikeestaan lähti meillä alamäki:( kohtaukset lisäänty, saatiin kotiin diazepamia jolla kohtaukset ohitettiin.
    Viimeinen vuorokausi marraskuussa oli koirallemme rankka, kohtaukset kokoajan uusi ja uusi, mikään ei auttanu..Me sit vietiin hänet lääkärille ja päästettiin tähdeksi.Jotenkin se vaan luovutti,piti vaan silmiä kiinni...
    Toivon, että teille tulee yhtä hyviä aikoja kun meillä:) älä huoli epilepsiasta liikaa, kohtauksilta välttyy jo kun on rauhallinen ja silittelee niskasta, jos aavistat tuloa.
    Kannattaa käydä säänöllisesti verikokeista, lääkeainen pitoisuus tulee näin tarkastettua.
    Me kyllä vähän epäiltiin että meidän kultsulla saattoi olla lisänä jokin kasvain joka aiheutti kohtauksia..
    Kysele vaan, jos vielä jotain tulee, autan mielellään , antamalla neuvoja-jos vaan osaan!

    ..toivotaan tosiaan että kaikki menee hyvin.. sama lääke myös meillä käytössä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epilepsia kirjoitti:

myös jotenkin luonteeseen eli onko teillä koiristanne tullut esim. riippuvaisempia omistajista tai yleensäkin epävarmempia...kokemuksia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu