Minua nyt kyllä suuresti ärsyttää tämä halloween-vouhotus joka on taas parin kuukauden päästä joka puolella. Kaikki kaupat tiimarista alkaen ovat pullollaan erilaista halloween-krääsää. Ei siinä sinänsä mitään, tottakai firmat rahastavat kaikilla juhlapyhillä ja muilla sopivilla tilaisuuksilla, mutta se mokoma hallows even. Se on kopioitu nimeä myöten suoraan USAlaisesta kulttuurista, eikä kyllä todellakaan istu tänne.
Meillä Suomessa olisi samoihin aikoihin ihan omasta takaa perinteinen juhlapyhä nimeltä kekri. Olisi mukavaa pitää kiinni perinteistä, vaikka tuohon juhlaan sitten otettaisiinkin vaikutteita maailmalta. Kekripyhä, samoin kuin halloween, on alkujaan ollut sadonkorjuukauden lopussa oleva päätösjuhla, jota sitten on erilaisin kummituksenkarkoitusmenoin juhlistettu.
Jospa nyt edes muutama asiasta samoin ajatteleva lähtisi kampanjoimaan perinteen puolesta. Järjestäisi vaikka lapsille kekrijuhlat, joissa sitten kotimaisen perinteen lisäksi olisi tätä USAn mallin kauhunaamiaistouhua. Näissä juhlissa voisi sitten unohtaa ihan tyystin ne kirkkaan oranssit kurpitsat, jonkalaisia kasvaa lähinnä siellä rapakon takana.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomalaisiin juhlallisuuksiin liittyy tavalla tai toisella hartaat menot ja vainajien muistaminen ja kunnioittaminen tavalla tai toisella, syys sadon harras kunnioittaminen ja jeesustelujen siihenkin sotkeminen. Kaikki meikäläisten juhlat pyörii enemmän tai vähemmän KUOLEMAN, KIRKON ja SURUN ympärillä.
Annetaas lapsillemme kansainvälistä ja iloista menoa, elämänmyonteisiä kokemuksia, iloa ja juhlien hehkua, lapsenomaista hauskaa !!! Kyllä ne kekrit ja muut silti roikkuvat kulttuurissamme mukana, mutta kökkäperinteet kun ei vaan kaikkia saa iloiselle juhlatuulelle.
Juhlikaa te kekrejä, meillä pidetään HAUSKAA !
minkä muun ympärillä Halloween pyörii kuin nimenomaan kuoleman?
(jos ei nyt oteta kauppiaita mukaan)
Sun elämänmyönteiset lapsukaisesi varmaan tanssii isoäidin mätänevän luurangon kanssa jos kunnioitus tekee sulle noin kipeetä
Tuo nimi on kyllä ongelmallinen minunkin mielestäni! Halloween on sinänsä sopivan karmaiseva nimi kuolemanjuhlalle, mutta se on vierasta alkuperää! Nykyisin sen paikalle haluttaisiin nimi Marrasyön juhla, ei kekri!
Mitä tulee moniin juhliimme jotka ovat muinaispakanallista alkuperää, on niiden nimet vierasperäisiä, esim. vappu ja juhannus (Walburgis, Johannes.) Samoin on monien juhlien alkuperäinen tarkoitus vääristetty kirkon toimesta! Joulu on nimenä alkuperäinen, sitä ei sentään ole muutettu miksikään kristusjuhlaksi kuten englanninkielisissä maissa (Christmas.)
Ehkä meidän on vain hyväksyttävä tuo halloween, mutta pidettävä rinnalla myös omaperäinen synonyymi, olkoon se sitten kekri tai jokin muu nimi!
Olen siis uskovainen ja tuon esiin sellaisen tosiseikan, etten vietä joulua enkä muitakaan kirkollisia juhlia. Joulu ei ole Kristuksen syntymäjuhla, ja kuten mainitsitkin, kirkko on sen muinoin sellaiseksi vääntänyt.
En todellakaan pidä siitä, että kirkko on laittanut jokaikiseen muinaisten 'pakanoiden' aloittamaan juhlaan jonkin oman merkityksensä. Vain 'pakanoitten' oman uskon kitkemiseksi tai sulauttamiseksi krintinuskoon.
Meidän perheessä voi muistaa Isää muutenkin kuin viettämällä kaupallista joulua tai munarikasta pääsiäistä.
En tahdo ketään loukata, kirjoituksellani halusin vain selkeyttää kuvaa uskovaisista. Eivät kaikki iloitse jouluna ja pääsiäisenä. Se taas ei estä muita tekemästä niin.
Hauskat syksynjatkot.
niin amerikkalaista hapatusta on vaikea pysäyttää jos se on saanut otteen