Täytyy nyt udella mitä saatte elatusmaksuja, kuinka paljon? Meillä on edessä elatuskeskustelu ja jännään että tuleeko isokin riita. Sitä en haluaisi..mitä siellä keskustelussa tapahtuu, otetaanko se määrä vaan suoraan tuloista vai neuvotellaanko jokin summa vai kuinka???
elatusmaksut
äitee78
1311061
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
sekä siitä, paljonko lapsen elatukseen kuukaudessa menee. Yleinen periaate kai on, että bruttotuloista n. 10%:a on elatusmaksun suuruus, mutta on syytä huomioida myös isän muu taloudellinen tilanne/muut mahdolliset elätettävät sekä sinun taloudellinen tilanteesi. Elatusmaksun tarkoituksena on isän osallistuminen suurin piirtein puoliksi lapsen elatukseen, jos tulotaso on suht sama, mutta ei isän kyniminen putipuhtaaksi. Suosittelisin teitä miettimään mahdollista summaa ensin keskenänne.
Elatusmaksu määräytyy kummankin vanhemman elatuskyvyn mukaan.
Lastahan elätetään perheessä isän ja äidin toimesta yhdessä ja saman pitäisi jatkua myös eron jälkeen.
Elatusmaksu on tarkoitettu lapsen elättämiseen eli kaikkeen siihen huoltamiseen, johon tarvitaan rahaa.
Elatusmaksusta sopivat vanhemmat keskenään (jos pystyvät). Kukaan viranomainen ei viran puolesta määrää maksua. Riitatapauksessa käräjäoikeus tekee päätöksen. Edullisinta on sopia keskenään maksuista ja tapaamisista. Lapsen paras pitää asettaa etusijalle, ei äidin eikä isän paras.
Ns. kunnnan maksama elatustuki on 118E. Sitä pidetään jonkin sortin miniminä, mutta toki sen maksajan tulotasoa/elinkustannuksia huomioidaan.
Myöskin tapaamisien määrä voidaan ottaa huomioon elatusta määriteltäessä. Jos lapsia esimerkiksi hoidetaan 50/50 niin silloin suurempituloinen voi päästä maksamaan hyvin pientä elatusta, joskus jopa niin, että laajoissa tapaamisissa elatusmaksuksi voidaan sopia 0E.
Itselläni on tällainen ns 0-sopimus.
Tuo 10% ei ole ollut enää aikoihin mikään kriteeri. Keskimääräinen elatusapu on126 euroa/kk, ja n. 70% ihmisistä maksaa alle 135€.
Nykyisin ei enää määritellä automaattisesti n.10% tuloista vaan.
Ensin määritellään lapsen keskimääräinen elatuksentarve (400-500€/kk). Sitten summasta vähennetään lapsilisät. Loppuosa jaetaan kahtia vanhempien tulojen suhteessa. Tästä muodostuu sitten maksettava summa.
Kuitenkin vanhemmat voivat keskenään sopia mistä tahansa muusta summasta, jos tekevät sen sovussa. Summaan voi vaikuttaa myös, jos lapsi on etävanhempansa luona huomattavan paljon.
Niin, siis hommahan menee niin että elatuksentarve jaetaan _ensin_ kahtia ja sitten etävanhemman osuudesta poistetaan lapsilisää vastaava määrä. Lapsilisähän maksetaan lähivanhemmalle, eikä puoliksi molemmille.
miehesi palkasta lasketaan elatusmaksu summa, jos hän ei uostu sitä suosiolla maksaa, niin se otetaan palkasta jos hän on töissä mutta jos ei ole vaan työtön, eikä varallisuutta niin sosu maksaa sulle sen elatus apuna, ja ukolta peritään sitt se pois jotenkin joskus jostain jne....
Täältä, nämä jotkut vastaajat on ihan hakoteillä:
http://www.elatusvelvolliset.fi/?action=arkisto&RYHMA=4&ID=132
Kyselit elatusmaksun suuruudesta. Itse maksan elatusmaksua neljästä lapsesta yhteensä 600 euroa, joka on vajaat 30% NETTOtuloistani. Yleinen saamani kommentti on, että maksu on oikean suuruinen suhteutettuna tuloihini (pidän itseäni hyvätuloisena). Lapset ovat luonani joka toinen viikonloppu.
Käytännössä tilanne on johtanut kuitenkin siihen, että minulla ei (suurista tuloistani huolimatta) ole varaa pitää (=lunastaa) entistä yhteistä kotiamme kokonaan omakseni vaan kiinteistö on myytävä. Lainanhoitokuluja nostaa myös avioeron osituksesta aiheutunut velvoite.
250€. Taitaa olla just keskitasoa. Jos miehesi on normaalituloinen, on summa 118,15 - 130€ lapselta. Yli 130 maksaa vain n.10% suurituloisista elatusvelvollisista, eikä tuota suurempia summia ole oikeudessakaan juuri vahvistettu.
Just eilen lueskelin jotain keskusteluketjua, jossa lähihuoltajat valittelivat, kun ei etä suostu maksamaan lisää elaria, kun se nykyään on vaan 300 euroa!! Että ahneitakin löytyy..
Mutta uskoisin kyllä, että tuo 130 euroa ei ole vielä kovinkaan suuri summa, tai sitten mun tuttavapiiriin kuuluu vaan tosi hyvätuloisia =)
Jyväskylässä ja Tampereella lasketaan lapsen peruskuluiksi 420 euroa, josta vähennetään käsittääkseni lapsilisä ja loppuosa jaetaan vanhempien kesken suhteessa tuloihin ja siihen, millaiset tapaamisoikeudet on. Siis kuinka paljon lapsi on etällä. ( myös tulevat lapset saattavat vaikuttaa maksuun, yksi vielä ei, mutta jos etä saa uusia huollettavia enemmän, se vaikuttaa hänen maksukykyynsä. ) Lähihuoltajan muutoksen perhesuhteissa ei vaikuta elatusavun määrään.
Itselläni oli aikanaan nurinkurinen tilanne, kun olisin tyytynyt vähempään ( silloinen 1000 mk ) ja ex olisi maksanut enemmän. Sitä ihmettelivät sossussakin, yleensä on juttu kuulemma toisin päin ja aika "verisiäkin" kiistoja on.
Mutta hyvä näin.
160 euroa elatusta per lapsi. Nyt kahdesta lapsesta exälle, kaksi on minulla. 160 tuntuisi muuten älyttömän isolta tuloihini nähden ellei exä maksaisi 50/lapsi kahdesta (yht. siis satanen) ja kunta maksaa kahdesta yht. 132 € minulle eli sen erotuksen elatusvelvollisuuden ja määrätyn maksun väliltä. Jos oikeus määrää kaikki lapseni exälle, niin tiedän että minulle tulee todella paha rahapula, mutta minkäs teet jos niin käy...
Mies maksaa nyt kahdesta 269€/kk. Keväällä maksu nousee kahdesta lapsesta yhteensä 353€/kk. Sovimme aikoinamme portaittaisen elarin,jossa lasten ikä otetaan huomioon.
Tulot meillä molemmilla on n.2700 brutto.
Mitä edellisen kirjoittajan kommenttiin tulee,niin ystäväpiiriini kuuluu useita eronneita,ja kaikkien elatumaksut ovat 280-420€ kahdesta lapsesta. Ja ovat keskituloisia.
Enempää ei normaalitulosen tarvitse maksaakaan, paitsi Tampereella.