Tuntuu että täällä liikkuu alan harrastajia, joiden näkemyksiä tahtoisin kuulla: Onko dekkarilla kirjallisuudenlajina enää mitään uutta annettavaa?
Tuntuu, että dekkari on nykyään suositumpi genre kuin koskaan, ja väitetään, että siitä on tullut salonkikelpoista kirjallisuutta, mitä kummaa sillä sitten mahdetaankin tarkoittaa. Paljon kohkataan esim. ruotsalaisten kehittelemäksi esitetystä ns. yhteiskunnallisesta dekkarista. Voiko dekkari olla enemmän kuin viihdettä? (Ja pitäisikö sen olla?)
Mihin suuntaan dekkarin tyyppiä voisi kehittää?
Tuntuu, että dekkari on nykyään suositumpi genre kuin koskaan, ja väitetään, että siitä on tullut salonkikelpoista kirjallisuutta, mitä kummaa sillä sitten mahdetaankin tarkoittaa. Paljon kohkataan esim. ruotsalaisten kehittelemäksi esitetystä ns. yhteiskunnallisesta dekkarista. Voiko dekkari olla enemmän kuin viihdettä? (Ja pitäisikö sen olla?)
Mihin suuntaan dekkarin tyyppiä voisi kehittää?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyseessä ei ole kuoleva kirjallisuuden tyylilaji, sillä ihmisiä on kautta historian kiehtonut rikokset, pahuus ja kuolema. Niin kauan kuin nämä asiat ovat osa elämää, ne meitä myös kiehtovat. Ja niin kauan kuin ne meitä kiehtovat, niin kaun niistä kirjoitetaan.
Dekkarit (ja rikosviihde yleensä, tvn oikeus- ja sairaalasarjat yms) ovat monelle ikkuna maailmaan, joka ei ole heille jokapäiväistä elämää.
Jos joku ottaa kantaa esittämällä maansa tärkeimmän hallituspuolueen ohjelmasta koostetuja kysymyksenasetteluja, niin kyse on yhteiskunnallisesta dekkarista, mutta kyseenalaistamisen laita on sitten toinen juttu.
...Pohjautuu varsin pitkälle Sjöwall & Wahlöön Martin Beck-roomaanien luomalle perinteelle. He kyllä kyseenalaistivat ja kritisoivat.
Tuolloin oltiin hyvin naiveja. Heidän näkemyksensä on jälkiviisauden valossa mennyt usein metsään,mutta yhä tänään heidän kirjoitamansa on lukukelpoista myös poliittisilta osiltaan. (Kunhan suhteutaa sen aikaansa.)
Mankell ei ole onnistunut yhtä hyvin.
siis dekkari. Minä kyllä en pidä esim. Sjöwall&Wahlöö, Mankell jne. kirjoja dekkareina vaan aivan omana lajityyppinään jolle on ominaista yhteiskunnallisuus, rikoksen syiden kertominen ja psykologisuus. Nimitän näitä kirjoja rikosromaaneiksi kun en ole parempaakaan keksinyt. Kyllähän dekkareissakin on ollut viime vuosina uusia tuulia, esim. Sue Graftonin aakkosdekkarit ovat olleet ainakin mun mieleen, paitsi viimeisimmät ovat olleet heikompia... ehkä alkaa paukut loppua?...
Tinni-Tunni