"Voisitteko mitenkään esimerkiksi poistua kodistanne silloin, kun on isän/äidin tapaamisvuoro"?
Nappasin tämän leikkeen tuolla alla olevasta kommentista.
En oikein ymmärrä miksi nyksän pitäisi antaa isän viettää "laatuaikaa" etälastensa kanssa tai miksi etälasten kuuluisi saada koko isän huomio silloin kun ovat käymässä.
Eihän ydinperhekkään toimi näin,ainakaan meillä ole koskaan niin toiminut.
Ja myös jakaminen kuuluu osana perheen elämään. Ei ydinperheen äitiä pistetä säännölisin välein pihalle, että isä saa viettää laatuaikaa vain lasten kanssa.
Meidän uusperheessä vietetään laatuaikaa kaikki kaikkien kanssa. Minä käyn oman lapseni kanssa shoppailemassa, mieheni lapsen kanssa käyn ratsastamassa ja yhteinen lapsemme on vielä niin pieni että haluaa olla koko perheen kanssa yhdessä, laskemassa vaikka mäkeä.
Meidän isä ei oikein tahdo tehdä yhdenkään lapsen kanssa kahdestaan mitään, eikä lapsetkaan sitä tunnu kaipaavan.
Yhdessä pelailemme pelejä, katsomme videoita, laitamme ruokaa ym.normaalia mitä perheissä tehdään siitä tulee meidän laatu-aika.
Nappasin tämän leikkeen tuolla alla olevasta kommentista.
En oikein ymmärrä miksi nyksän pitäisi antaa isän viettää "laatuaikaa" etälastensa kanssa tai miksi etälasten kuuluisi saada koko isän huomio silloin kun ovat käymässä.
Eihän ydinperhekkään toimi näin,ainakaan meillä ole koskaan niin toiminut.
Ja myös jakaminen kuuluu osana perheen elämään. Ei ydinperheen äitiä pistetä säännölisin välein pihalle, että isä saa viettää laatuaikaa vain lasten kanssa.
Meidän uusperheessä vietetään laatuaikaa kaikki kaikkien kanssa. Minä käyn oman lapseni kanssa shoppailemassa, mieheni lapsen kanssa käyn ratsastamassa ja yhteinen lapsemme on vielä niin pieni että haluaa olla koko perheen kanssa yhdessä, laskemassa vaikka mäkeä.
Meidän isä ei oikein tahdo tehdä yhdenkään lapsen kanssa kahdestaan mitään, eikä lapsetkaan sitä tunnu kaipaavan.
Yhdessä pelailemme pelejä, katsomme videoita, laitamme ruokaa ym.normaalia mitä perheissä tehdään siitä tulee meidän laatu-aika.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tarttis pakata 4 lasta kanssani johonki?Jotta saisi isä ja lapsi rauhan...Lapsi sattuu oleen kovasti muiden lapsien perään,mahtaisi pettyä....kyllä meillä lapsi tulee tapaamaan koko perhettä ja en ole varastamassa äidin roolia,lapsen mukaan olen vara-äiti. ;)
poistua kodistani kun mieheni lapset tulevat viikonlopuksi.
Lapset ovat tervetulleita, mutta koti on myös minun ja siihen on tyydyttävä.
En ymmärrä kuka kehtaa em. edes pyytää.
Joku kaamea ex-ihminen joka elättelee vielä toivetta entisen perheen yhteenpaluusta?
Eipä niin, olethan se tyypillinen nainen, joka ei anna hetken rauhaa isille ja tämän omille lapsille. Vahdit ja vahtaat, ettei sanallakaan puhuta lasten äidistä hyvää, ja puutut jokaiseen asiaan, joka ei mene sinun mielesi mukaan.
Tuskin monikaan mistään yhteen paluusta haaveilee, jos kerran on huonosta eroon päässy, kysehän oli lasten ja isän yhteisestä ajasta. Ilmeisesti sinulle erittäin kiusallinen, koska miehellä on lapsia sinua ennen. Hah, se on oikein sulle, sillä miehelle lapsensa ovat aina ykköset, ja sä jäät auttamattomasti toiseksi ekhkä jopa kolmanneksi.
X:n lapsista puhuessa tulee mielleyhtymä alle 10 vuotiaaseen. Entäs sitten kun murkkuikäiset ja sitä vanhemmat ryysäävät etävanhempansa luokse kämppäämään joka helvetin viikonloppu! Varsinkin se on helvettiä silloin kun:
mies asuu nyxinsä asunnossa
lapset eivät edes kysy voiko tulla
täysi ylöspito pitää olla
uudet poika- ja tyttökaveritkin otetaan mukaan syömään ja juomaan!
Ja sitten joskus ne tulevat lastenlasten kanssa!!
Ihan totta..mä en tohon kierteeseen halunnut, joten potkaisin ukon pellolle.
ex-vaimoilla on tietää isän ja lapsen viettämästä ajasta?
Kun lapsi tulee isänsä luokse ei siellä tehdyt asiat kuulu ex-vaimolle millään lailla.
Kyllä isä osaa huolehtia lapsestaan.
Ei kai kukaan teistä ex-vaimoista olisi sellaisen miehen kanssa naimisiin mennytkään, joka ei lapsiaan osaa hoitaa?
Antakaa isän tavata lapsiaan rauhassa ja koittakaa elää omaa elämäänne.
Kahden aikuisen hyvä liitto merkitsee sitä, että he ovat toisilleen tärkeimmät. Kaikki muu tulee vasta sitten. Se on normaali järjestys. Ainoastaan katkeroituneet yksinhuoltajat ja omistushaluiset anopit voivat kuvitella muuta.
Totta hitossa se kuuluu! Hänhän on lasten äiti. Mutta mikä ihme naikkosilla on tietää mitä isä ja hän omien lastensa kanssa tekee? Sehän ei kuulu sille pätkääkään.
Eikä kyse ollut ex vaimoista, vaan nämä naiset eivät anna isien tavata omia lapsiaan rauhassa, ja häiritsee koko ajan.
Meillä lapset eivät pidä isänsä uudesta avovaimosta eikä hänen lapsistaan eikä siitä että heillä ei ole kunnon nukkumapaikkoja isänsä luona kun siellä saattaa olla lasteni taspaamisviikonloppuina yli kymmenen lasta ja nuorta majailemassa.
Lasten isällä ei ole aikaa eikä haluja olla omien lasten kanssa vaan he ovat keskenään jopa 8 tuntia päivästä kun isä kulkee kaupoilla uuden avokkinsa kanssa.Avokin lapset mahtuu kauppareissuille mukaan mutta omat lapset eivät.
sitten menevät isäänsä tapaamaan, jos siellä toisessa kodissa ei mikään ole ns. pidettävää.
Jos isä ei osaa järjestää lapsilleen nukkumapaikkoja tai halua viettää aikaa lastensa kanssa, ei se tarkoita sitä, että isän uuden vaimon olisi lähdettävä kotoaan pois siksi aikaa kun isän lapset sinne tulevat (siitähän tässä oli ap:n mukaan kyse).
Ei asia sillä parane. Eikä se ole mikään ratkaisu.
Isää vaan ei näytä kiinnostavan.
Miksi lapset eivät tykkää avovaimosta/lapsista?
sitten parempi ettei lapset kävisikään siellä? Jos he menevät isänsä luokse ja isä ei välitä olla heidän kanssaan vaan keksii muuta tekemistä.
Meillä mieheni yritti yhdessä vaiheessa samaa ja olin melko tiukkana siitä, että jos lapsi tulee tänne niin isä pysyy kotona tai sitten lapsi ei tulekkaan.
Ei kyllä oikein toiminut alkuun, mutta pitkien ja monien keskustelujen kautta se alkoi toimia.
Se taas että perhe on silloin iso, kun lapset menevät käymään, on asia johon tuskin kukaan pystyy vaikuttamaan.
Meidän perheen koko on juuri se mikä on, ketään ei pistetä ulos että olisi väljempää.
Jos malli ei kelpaa en voi sille mitään.
Olisiko sinulla mahdollista vaikuttaa siihen miten lapsesi suhtautuvat uusiin "perheenjäseniin"?
Ei ole pakko tykätä, mutta toimeen on tultava. Helpottaa varmaan tulevaisuudessa työpaikalla oloa ym.
Exässä itsessään kun ei mitään vikaa ole.Vika on lapsissa jotka minä vittumainen exä olen piloille kasvattanut.Niinhän tuo on kommentoinut jos olen sanonut viikonlopuista että voisi sitä menoa siellä päässä vähän rauhoittaa.Asia ei kuulemma kuulu minulle.Niin kauan lasten on käytävä kun laki määrää,sen jälkeen eivät sinne mene.
Vai laki määrää!! Ei laki määrää lapsia rakastamaan ei edes omia. Mun ex ei halunnut tavata tytärtään 15 vuoteen. En pakottanut, mut ei kyllä puhuttu pahaakaan exästä. Sit kun tyttö pääs ylioppilaaksi, on isä ollut siitä lähtien ollu kuvioissa mukana. Kyllä kannattaa kattoo vähän nokkaansa pidemmälle. Joskus kannattaa vähän hillitä sitä intoa tyrkyttää lapsia isän uuteen elämään. Minusta monen naisen vaikuttimet ei ole lasten etu, vaan halutaan esim. vapaata. No, tottakai vapaata kaipaa myös yksinhuoltaja, mut voisko olla joskus niinkin rehellisiä et hankkis sit vaikka lapsenvahdin ennenkuin pakottaa lapsien kokemaan hylätyksi tulemisen trauman kerran toisensa perään?
Hoitaa näin isän velvollisuutensa.Ei vaan koskaan tee niiden kanssa siellä mitään ja lapset ei siellä viihdy.
Nyt irroitit tuon lauseen asiayhteydestä ja pahasti. Tuo kommentti koski niitä nyksiä, jotka eivät lapsesta pidä, joita lapsi häiritsee, inhottaa... heitä valitettavasti on. Noita nyksiä voi vallan hyvin pyytää poistumaan yhteisestä kodista, jotta lapsi saa tavata isäänsä (tai äitiä) ilman synkistelevää ja vittuilevaa nyksää. Lapsen oikeus tavata etävanhempaa menee nyksän kiukutteluoikeuden edelle, vaikka kyse olisi yhteisestä kodista - nyksä on itse tilanteen valinnu, eikä hänellä ole oikeutta rankaista lasta jos on valintaansa tyytymätön. Voisi tosin kysyä, miksi nuo ihmiset ylipäänsä ovat menneet kimppaan ihmisen kanssa, jolla on "kersoja" niin kuin he lapsia yleensä kutsuvat.
Useimmat nyksät osaavat suhtautua puolison lapsiin oikein hyvin, eikä heitä ole mitään syytä pyytää poistumaan tapaamisen ajaksi, he kun eivät sitä sabotoi.
tekstin, mutta tuo oli se kohta johon halusin puuttua.
Koko teksti oli kyllä hyvin samansuuntainen laatuaikoineen ym.
Varmaan muutkin sivulla pyörivät ovat koko juttusi lukeneet.
Isää varmaan kannattaa asiasta ravistella. Hän on se joka on avainasemassa tässä kohdassa.
Ompi paljon mukavampi huidella uuden mosrsmaikun kanssa omia harrastuksiaan. Samoin äitikin jo usein harrastaa "laatuaikaa" ennemmin uuden sulhon kanssa kuin lastensa.
Teksti ei ollut minun, mutta olen sisälukutaitoinen. Et voi irroittaa yhtä lausetta asiayhteydestä ja käsitellä sitä sitten ilman kontekstia, tällöin vääriatelet alkuperästä tekstiä. Totta kai isää kannatta tuossa tilanteessa ravistella, mutta minusta myös nyksän on tehtävä osuutensa (siis oltava vaikeuttamatta sitä) lasten isäsuhteen eteen. Isän voi olla vaikea tai mahdoton tavata lapsiaan muualla kuin omassa kodissaan, ja jos siellä on lapsia nälvivä ja kiukutteleva nyksä )mitä siis läheskään kaikki nyksät eivät luojan kiitos ole), ei tapaamisista ole iloa kenellekään.
Olen itse ollut töisä keskusksessa, johon etävanhemmat voivat tulla lapsiaan tapaamaan (saavat vaikka viikonlopuksi huoneen ja ruoan). Jonkus syynä tähän järjestelyyn oli vanhemman asuinolot tms, mutta joskun myös kenkkuileva nyksä. Tuollaista palvelua ei kuitenkaan suomessa ole kuin murto-osalle sitä tarvitsevista.
Lisään vielä että oikein kenkkuisen nyksä kyseessä ollessa ainoa isän vaihtoehto olisi tosisasiassa lempata kyseinen nainen. Tätäkö ne nyksät haluavat, jotka vihaavat puolison lapsia eivätkä silti ola valmiita väistämään hetkeksi, jotta isä heitä voisi tavata?
Monella isällä voisi olla todella suuria vaikeuksia "lempata" nainen, sillä samalla he "lemppaisivat" asuntonsa...
Meilläkin on periaate se, ettei ketään ajeta vastentahtoisesti pois kotoa -lapsia tai aikuisia.
Sen sijaan olen kokenut tärkeäksi, että vanhemmat antavat silloin tällöin omille lapsilleen kahdenkeskistä aikaa ja huomiota. Minä saatan lähteä poikani kanssa esimerkiksi elokuviin tai mies lastensa kanssa päiväksi mökille tms. Lapsista nämä hetket tuntuvat erityisen arvokkailta, vaikka yhdessäkin viihdytään hyvin. Ja itse asiassa suurin osa ajasta ollaankin keskenämme, ihan niin kuin missä tahansa perheessä.
Tärkeintä kai on, että asiat menevät ikään kuin luonnostaan ja kaikki kokevat olevansa toivottu osa perhettä. Meillä ei koskaan ole mitenkään erityisesti laskettu, paljonko yhteistä aikaa tai kahdenkeskistä aikaa tarvitsee viettää, vaan menty tilanteen mukaan. Ainakin tähän asti toiminut hyvin!