Haluaisin mielipiteitä siitä, olisiko "parempi" mennä ensin naimisiin ja sitten "hankkia" lapsi vaiko vasta lapsen saatua mennä naimisiin?
Olen jutellut asiasta muutamien kanssa, ja jotkut ovat tosiaan vankasti sitä mieltä että naimisiin kannattaa mennä vasta sitten kun on elänyt parisuhdetta lapsen kanssa. Parisuhde kuulemma muuttuu niin paljon vauvan tulon myötä, että vasta sitten todella tietää haluaako kyseisen kumppaninsa kanssa viettää loppuelämän.
Olen jutellut asiasta muutamien kanssa, ja jotkut ovat tosiaan vankasti sitä mieltä että naimisiin kannattaa mennä vasta sitten kun on elänyt parisuhdetta lapsen kanssa. Parisuhde kuulemma muuttuu niin paljon vauvan tulon myötä, että vasta sitten todella tietää haluaako kyseisen kumppaninsa kanssa viettää loppuelämän.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Enempää tänne maapallolle!! Me mentiin naimisiin ja sitten vasta alettiin hommailla lasta. Me aiotaan olla perheena äiti isä ja lapsia. Ei meillä ollut aikomusta tehdä lasta ja sit kattoo miten menee. Ei siinä oo järkee et tekee jokasen vastaantulijan kanssa lapsen ja valkaa niistä sen kenen kanssa parhaiten menee lapsen jälkeen. Me rakastetaan toisiamme aijotaan elää elämämme loppuun toistemme kansssa ja siihen kuuluu lapset. Elämä opettaa ja kasvattaa...
no jos kerran TE teette niin, olkoot se sitten TEILLE se yksi ja ainut tapa tehdä asiat.
Meidän elämä ei olisi erilaista olisimmeko naimisissa vai emme. Ja missä vaiheessa alkuperäinen kirjoittaja on sanonut tekevänsä jokaisen vastaantulijan kanssa lapsen????
Elämä opettaa ja kasvattaa. Juuri niin. Ei avioliitto. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset menevät naimisiin, itse vain en ole sitä tyyppiä. Omalla kohdallani ajattelen, että avioliitto ei olisi muuttanut mitään. Joku toinen kenties ajattelee siitä asiasta toisin. Lapseni olen tehnyt (tarkoituksella) avoliitossa, saman miehen kanssa.
Alkuperäiselle sanoisin, että lapsi kannattaa tehdä vasta sitten kun siltä oikeasti tuntuu ja puoliso tuntuu sopivalta, rakastatte toisianne ja kumpikin haluaa lapsen. Yhdessä voi kyllä elää ilman avioliittoakin. Perinteisesti lapsi tehdään vasta avioitumisen jälkeen. tämä tapa juontaa juurensa perinteisiin. yhdessä kun ei ennen vanhaan ollut soveliasta asua (suorastaan mahdotonta) ennen avioliittoa. Hääyönä oli vasta ensimmäinen mahdollisuus saattaa lapsi alulle. Tämän vuoksi itse en oikein jaksa tuohon avioliittoinstituutioon uskoa. Eihän näistä periaatteistakaan paljoakaan ole jäljellä. Rakastaakkin usein luvataan kunnes kuolema erottaa....no avioero erottaa jo yli puolet nykyisin avioituvista pareista. Siksi en tuolle avioitumiselle antaisi niin suurta painoarvoa.
Tärkeintä siis mitä tunnette toisianne kohtaa ja että ylipäätään tunnette toisenne hyvin. Yhdessä voi elää ilman avioliittoakin tai sitten avioliitossa.Kukin tavallaan. Kyllä lapsi kuitenkin kannattaa tehdä sen jälkeen kun on yhteiselämää kokeillut.
"Elämä opettaa ja kasvattaa"...se on täysin totta. Oikeastaan ainut järkevä lause tekstissäsi. Jotenkin kirjoituksesi tuntui naiivilta, taidat olla aika nuori ja katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien takaa. Tottakai toivon että liittosi pysyy kasassa "elämäsi loppuun asti" mutta älä pety jos niin ei käykkään. Eniten olen huolissani tuosta itsekeskeisyydestä kirjoituksessasi. Eiköhän jokaisella ole lupa valita tekeekö lapsia ennen vai jälkeen naimisiinmenon, moinen tuomitseminen ja jyrkkyys ei tee kenellekään hyvää...Toivon totisesti, että elämä opettaa ja kasvattaa myös sinua...Kaikkea hyvää.
Tottakai avioliitto on vanha jäänne yhteiskunnassamme, mutta yllättävän paljon painoarvoa yhteiskunta sille antaa.
Esimerkiksi eräälle tuttavalleni kävi siten, että hänen avopuolisonsa kuoli heidän lapsensa ollessa aivan pieni. Koska pari ei ollut naimisissa, "leski" ei saanut leskeneläkettä. Et arvaakaan, kuinka usein nainen on tuskastellut sitä, kuinka hän tarvitsisi leskeneläkettä omien tulojensa lisäksi, jotta voisi kunnolla elättää poikansa.
Jos et ole naimisissa, perintöasiat kannattaa hoitaa testamentilla. Jos sinulla ja avoskallasi on yhteistä omaisuutta, ja toinen kupsahtaa, sinulla ei ole oikeutta avosi omaisuuteen. Tähän tosin riittää testamentti - avioitumista ei tarvita.
Minä olen päättänyt mennä juridisten syiden lisäksi avioliittoon perheyhteyden takia. Haluan, että koko perheellämme on sama sukunimi. En halua myöskään mennä heti vauvan synnyttyä isyyden tunnustamiseen. Mielestäni olisi todella noloa todistella ventovieraalle ihmiselle, että on toi hyyppä ihan varmasti mun lapsen isä. Tärkein syy avioliittoomme oli kuitenkin kiintymys ja rakkaus sekä aito halu pysyä yhdessä - halusimme osoittaa sen myös julkisesti! Päivääkään en ole katunut.
Jokainen taaplaa tyylillään. Eri ihmiset haluavat eri asioista. Sellaiset naiset minua kuitenkin säälittää, jotka kelpaavat miehillensä lapsentekokoneiksi mutta ei vaimoiksi. Minkä vuoksi ko. miehet haluavat lapsia, mutta eivät halua sitoutua heidän äitiinsä. Hieman säälittää nämä tyypit, jotka itkevät syli täynnä lapsia, että miksi se mies ei vieläkään kosi. Eli ennen lasten tekoa on syytä selvittää molempien sitoutumisintressit!
tarvinnut isän tarvinnut todistella ventovieraille olevansa lasten isä. Molemmilla lapsilla isän sukunimi ja toisella ulkonäkökin. Minulla siis eri sukunimi kun loppuporukalla. Minä en taas ole koskaan joutunut tilanteeseen että olisi kysytty ovatko lapset minun ja ventovieraat harvoin sukunimeäni kysyvät.Näin on toisinaan nykyisissä avioliitoissakin kun nainen ei ole halunnut luopua sukunimestään.
Lapset perivät joka tapauksessa isänsä, olimme me naimisissa tai emme. ja testamentinkin voi tehdä, sen sanoitkin.
Mitä tuohon sitoutumiseen tulee, niin eihän avioliitto ole ainut ja oikea tapa sitoutua toiseen. eihän se ole kuin nimi paperilla jos tuon sitoutumisen kannalta katsoo. Avioliitosta kyllä nykyään lähdetään jos/kun siltä tuntuu. Ja ne perhehelvetit joista ei lähdetä kun kerran ollaan naimisissa, ovat joskus kamalia tragedioita. Hyvä, että siitäkin on nykyään helppo lähteä jos niin ikävästi käy ettei yhteiselämä mitenkään pelaa.
Minulle sitoutuminen on paljon paljon muuta. se voi olla vaikka kahden ihmisen välinen sanallinen sopimus ja ihan yhtä sitova. Pääasia, että kumpikin tietää missä mennään.
mutta mitä näistä. Todellakin olen sitä mieltä, että jokainen tehkööt miten parhaakseen näkee. yritinhän tuossa ap.lle korostaa, ettei lapsentekoon kannata ryhtyä kun ainoastaan silloin kun kumppaninsa tuntee ja molemmat tietävät haluavansa yhteisiä lapsia. Siihen asiaan naimisiinmeno ei tarjoa ratkaisua.
Alkuperäisen kirjoituksesta tuli vaan jotenkin semmoinen olo, että naimisiin aiotaan mennä, mutta ennen sitä tekisi mieli kokeilla, millaista on elämä lapsen kanssa ja sen perusteella lopullisesti päättää, aiotaanko ylipäätään pysyä yhdessä.
Tottakai lapsi muuttaa parisuhdetta, oli se sitten avo- tai avioliitto tai vaikka kaukosuhde. Jos ei ole "virallista" suhdetta, on periaatteessa helpompi lähteä kävelemään hetken mielijohteesta. Ja noita mielijohteitahan voi tulla niinkin suurissa muutoksissa kuin lapsen saaminen. Avioliitto on parempi pakottamaan pitkäjänteisempään toimintaan.
Sinällään ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, onko liitto avio- vai ei, jos lähtökohdat lapsen hankinnalle ovat kunnossa. Nykyäänhän tosiaan yhä useampi elää koko elämänsä avoliitossa. Mutta minulle vain tuli tuosta alkuperäisestä kirjoituksesta sellainen kokeilunhaluolo.
Jos olet tehnyt avoliitossa lapsia, niin olet joutunut tunnustamaan lapsesi isyyden heti tämän synnyttyä. Sitä tarkoitin, kun puhuin ventovieraista. Minä koen isyyden tunnustamisen hyvin nolona.
Onko muuten oma testamenttisi kunnossa? Mitä ajattelit tehdä sitten, jos miehesi ja lapsesi kuolevat yllättäen ja sinä jäät yksin (vrt. tsunami). Silloin omaisuutesi menee miehesi sukulaisille. Sorry to say this.
minkäkin asian nolona. Eipä tuo nyt mitään hävettävää ollut käydä kerran virastotalossa kirjoittamassa nuo paperit. Samalla tavalla nuo lapset tehdään avo/avioliitossa.
Testamenttini ei ole kunnossa, kiitos tiedustelusta. Jos tuollainen mainitsemasi katastrofi (tsunami ym) veisi perheeni, ei rahalla olisi suurta merkitystä elämässäni. Se ei lohduttaisi minua pätkän vertaa, rakkaita en kumminkaan takaisin saisi. Omillani olen aina tullut toimeen ja tulen vastakin tulemaan.
Minun kuoltuani ei suinkaan omaisuuteni menisi mieheni sukulaisille, onhan minulla omiakin sukulaisia, esim. sisaruksia. Ja jos ei olisi omia sukulaisia, niin mitäpä väliä sillä mihin pieni omaisuuteni menisi. Ja kukapa kieltäisi testamentia siinä tapauksessa tekemästä, vaikkapa jollekkin järjestölle. Mutta näidenkään asioiden takia en ole ajatellut mennä naimisiin. Raha merkkaa minulle lopulta hyvinkin vähän, ihan riittävästi sitä on ollut.
Eikä tarvitse olla lainkaan sorry :-D Jokainen taaplaa tyylillään. Sinulla on kenties eri arvomaailma ja ajatukset. Kolmannen ja viimeisen kerran sanon, että minusta on pääasia, että puolisot itse tietävät rakastavansa toisiaan ja haluavat olla yhdessä. Naimisissa tai avoliitossa.
Avoliitossa täälläkin tuleva lapsi syntyy eikä minusta ole mitään noloa toimessa, joka perustuu johonkin hassuun lakipykälään - eli yhtä hyvin avioliitossa syntyneen lapsen isä voi olla joku muu siinä kuin avoliitossakin. Eiköhän nämä virastotädit ja sedät ole sen verran fiksuja etteivät he tänä päivänä epäile mitään kun - etenkin kihloissa oleva - avopari menee isyyden tunnustamiseen. Sehän on vain tosiaan sen lakipykälän takia, avioliitossa kun lapsi katsotaan automaattisesti aviomiehen lapseksi.
Naimisiinmenohan on vain "nimet paperissa". Eli ei se elämää muuta mihinkään suuntaan, siis tuskin ihmissuhteet siinä muuttuvat. Onhan se kuitenkin helpompaa olla jo naimisissa kun lapsia alkaa tulla. Saa viettää hääyön rauhassa, yhteinen sukunimi, ei tarvitse tunnustaa isyyttä, selvät perintöasiat, ym.
Ei avioliitto mitään muuta - miksi pitäisikään muuttaa? Jos on hyvä suhde, niin eihän sen tarvitse muuttua mihinkään. Avioliitto on vain julkinen liitto, josta ei pääse karkaamaan ainakaan niin helposti ja hetken mielijohteesta.
Kukin tekee toki miten haluaa, mutta minun mielestäni lapsen on parempi syntyä avioliittoon.
Siinä ollaan yhdessä todettu että "rakastan sinua ja haluan olla kanssasi koko lopun elämääni,myös vaikeina aikoina". Se luo turvaa kaikille osapuolille.
Perhe on selkeästi rajattu, kaikilla sama sukunimi ja vanhemmat sitoutuneet yrittämään yhdessä.
Kyllä minä opettajakin koen lapsen tilanteen paremmaksi lapsilla, joiden vanhemmat ovat naimisissa.
Jos yhdessä halutaan olla ja lapsia tehdä, miksi EI menisi avioliittoon? Siinä sitoudutaan kunnolla perheeseen, eikä "takaovi ole vielä auki" kuten avoliitossa kuulevien vanhempian kuulee puhuvan.
Tärkeintä lapsen kannalta on kuitenkin rakastavat ja kuuntelevat vanhemmat, oli avo- tai avioliitossa, yh-vanhempia tai vaikka homovanhempia.
Minä kannatan kuitenkin avioliittoon ensin, sitten lapsia-kaavaa.
Meillä hääpäivä päätettiin jo kun kihlauduttiin eikä sitä ole miksikään alettu siirrellä lapsen tulemisen takia. Eli lapsi syntyy nyt sattumalta avoliitossa ja naimisiin mennään silloin kun ollaan suunniteltukin. Itse en usko tähän "parisuhde muuttuu paljon lapsen myötä" juttuun, varmaan niin käy monilla mutta liekö se syy sitten pohjimmiltaan lapsessa.. mutta uskon, että ihmiset vaikuttavat itse eniten siihen muuttuuko suhde esim. lapsen myötä. Itse koen sen positiivisena asiana, joka vain vie suhdetta entistä parempaan suuntaan.