ajatelleen mitä tekisitte, jos puolisonne sairastuisi ja teidän pitäisi päättää ryhdyttekö hänen omaishoitajakseen?
ps. katson tuota elokuvaa mikä tulee ykköseltä, ja siinä käsitellää kyseistä asiaa, siksi kysyin....
ps. katson tuota elokuvaa mikä tulee ykköseltä, ja siinä käsitellää kyseistä asiaa, siksi kysyin....
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tähän kai joudutaan.
Huomasin vain että olen omaishoitaja melkeimpä vastoin tahtoani.
Tätä on jatkunut vuosia, olen jo tottunut.
mutta tuntuuko se sinusta ansalta, jonka epäreilu elämä on virittänyt, vai etkö ajattele asiaa ..siltä kantilta..?
Olen terve ja elämänhaluinen.
Katselen haikeana pareja jotka tekevät kaikenlaista yhdessä.
Tämä on niin vaikea asia että ei täällä pysty oikein ilmaisemaan.
Haluaisi tehdä kaikenlaista kun vielä pystyy mutta....
pitää koskaan vapaata, siis vaikka kokonaisen lomaviikon kerrallaan, päiviä varmaan, mutta minusta tuntuu etteivät yksittäiset päivät oikein riittäisi palautumiseen..?
Pitää vain ilmoittaa ajoissa jos haluaa vapaata.
Lähden viikoksi etelään Helmikuussa.
Mutta sielläkin käyn yksin.
Olen joskus matkustanut naisystävien kanssa mutta on jotenkin vapaampaa lähteä yksin niin ei tarvitse koko ajan huomioida toista.
On helpottavaa kun saa tehdä kaiken edes viikon ajan mielensä mukaan.
Tutustun helposti ihmisiin jos kaipaan seuraa.
ajattelinkin - täydellistä irtautumista velvotteista, tai niin täydellistä kuin mihin pystyy..
On hyvä, että uskaltaa lähteä yksinkin matkoille, ja kun jo pääsee, tarkoitan ettei ole sitä tilannetta että omainen ei haluaisi päästää lähtemään yksin.
Alkuun oli vapaan pitäminen taistelua.
Hoitoon lähtö oli miehelleni hyvin vastenmielistä.
Hän on niin kova ikävöimään että menee huonompaan kuntoon hoidossa.
Olen lujilla ennenkuin saan elämän taas uomiinsa.
Itse tunnen syyllisyyttä kun jätän hänet hoitoon vaikka tiedän että en jaksa kauan jos en välillä ajattele itseänikin.
Ei ole oikein hyvä mitenkään.
Olen selittänyt miehelleni asian satoja kertoja, on hän pikkuhiljaa alkanut ymmärtää.
Sen olen huomannut että olisi pidettävä lomaa jo ennen matkustamista.
On ennen lähtöä paljon järjesteltävää.
Sitä on lähtiessä niin väsynyt että viikko menee melkein toipumiseen.
päätöksiä tuo, kun pitää vastentahtoinen omainen viedä laitoshoitoon, vaikka vain vähäksi aikaakin - kyllä siinä on varmasti lomatunnelma on hakusassa vähäsen aikaa...hoitavalla immeisellä pitäisi olla sellainen on/of -katkaisija josta saisi nopeasti lomatunnelman päälle, mutta kun ihminen ei ole kone..
Johtuuko tuo omaisesi kunnon huonontuminen, huonommasta hoidosta loman aikana, vai omaisesi ikävöinnistä?
Nykyisin on laitoksissa niin vähän henkilökuntaa että he eivät ehdi tekemään kuin ihan pakolliset toimenpiteet.
Varsinkin kesällä kun on paljon sijaisia on hoidossa muutenkin parantamisen varaa.
Tiedän että mieheni ei eläisi kauan jos joutuisi laitokseen.
Häneltä menisi loppukin elämänhalu kun on niin kova ikävöimään.
Syöminen ja juominen eivät häneltä onnistu, henkilökunta ei oikein ehdi syöttämään.
Varsinkin lämpimillä ilmoilla pitäisi huolehtia nesteen riittävästä saannista.
Ei tätä kukaan rahan vuoksi tee, korvaus on vähintäänkin nimellinen.
Sitäkin suunitellaan otettavaksi pois kun kunnalla ei ole rahaa.
hyvä ihminen viidanhelmi...:)
ryhtyisin,jos vain "rahkeeni"siihen käytännön taidon ja olosuhteiden puolesta muuten riittävät.
Turvaverkot sukulaisten ja muiden ystävien suhteen ovat erittäinkin vahvoissa kantimissa, että yksin ei tarvitsisi aina jaksaa vaan apua saisin monelta eri ikäiseltä ja vielä hyvin usealta eri henkilöltä ilman että tarvitsisi apua pyytäessä tuntea huonoa omaatuntoa avunantajan "hyvästä tahdosta".
Tämä on yksi mahtava etu maalaisasumisessa ja vielä omalla syntymäpaikkakunnalla,jossa on läheiset sukulaiset hyvässä sovussa asuneet koko ikänsä.
Vieläpä tuntuu seuraavallekin sukupolvelle oleva riittävän hyvä asuinpaikka,koska omien lastenikin serkuksia on jo useampia pareja laittanut oman kodin näille tanhuville ja oma vanhin lapsenikin hankki juuri ensimmäisen pankkivetoisen ok-talon tästä lähistöltä.
ne olisivat tärkeitä siinä tilanteessa, ja lisäksi uskallus, sekä luottamus siihen että voi pyytää apua ja... olla heikkokin välillä.
Tuntuu vain, niinkuin tuossa elokuvassakin ilmeni ja johon viittasin, ettei ehkä lapsiakaan haluaisi rasittaa liikaa; heilläkin on omat ongelmansa, työkiireet ja perhekin pahimmoillaan.
Sinä asut ihanneyhteisössä, jos ajatellaan kyseistä ikävää, mutta ja toivottavasti ei kohdallesi tulevaa tilannetta.
Harvalla meidän ikäisellämme on mahdollisuutta asua omalla synniynpaikkakunnallaan ja suvun ympäröimänä..onneksi olkoon emw34...:)
Itse olin äitini hoitajana hänen kuolemaansa saakka. Minulla on oma perhe ja äitini asui omassa taloudessaan,jossa kävin lähes päivittäin. Iän ja sairauksien myötä käynti määrät lisääntyivät, Meillä oli hyvin antoisia ja rakkaita hetkiä yhdessä aina loppuun saakka. Joskus tuntui että aika ei riitä, kävin työssä, hoidin perheen ja samalla äitini. Välillä väsymyskin iski, kuitennkin keskustelemalla siitäkin selvisi. En ole hetkeäkään katunut sitä että hoidin häntä kotona, enkä laittanut laitokseen. Sillä se oli ollut pahinta mitä hän voi kuvitella, yksinäinen vanhuus poissa omasta kotoa ja vieraiden parissa.
sen tietäisikin siinä tilanteessa, ettei hoitaminen olisi vain velvollisuuden tuntoa...
Kysyykö sitten puolisoiden välinen omaishoito enemmän rakkautta, vai vaatiiko s e enempi velvollisuuden tunnosta tulevaa uhrautumista L. hampaat irvessä, kun kerran tuli joskus luvattua, niin..jne..
Jos se on pakkopullaa, ei edes kannata yrittää.
Itse olen kasvanut yhteisöllisyyden ilmapiirissä jossa pidetään huolta toisistamme niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Ajattelinkin että koska olen saanut niin paljon rakkautta ja huolenpitoa vanhemmiltani,äidiltäni ennekaikkea, olen myös valmis itse hänelle sitä samaa antamaan kun hän sitä tarvitsi. Vanhemmat ovat ainoita ihmisiä jotka ovat tunteneet meidät koko ikämme, jää suuri aukko elämään kun he eivät ole enää luonamme.
jos toinen salaisi vakavan sairautensa ja houkuttelisi nopeasti naimisiin. Sitten vain rupeaisi vihtoriksi ja elätettäväksi. Joutuisit maksamaan kallit hoidot ym. Toinen vetoais vain moraaliisi ettei sairasta ihmistä voi hylätä. (Saman voisi toki tehdä nainenkin)
, ettei niin nopeta päätöksiä tee kukaan tällä iällä..luultavasti.
Huomenta vaan.
Tuskin alkaisin kovin pitkäksi aikaa.
Joku aika sitten auttelin ruokailussa 2-3 kertaa päivässä äitiäni.Hänen halvaannuttuaan ja joutuessaan liikunta kyvyttömänä laitos hoitoon.
Pienellä paikkakunnalla mies henkilönä olin aika kummajainen siinä asiassa ja aihetti osassa hoito henkilökuntaa aikamoista närästystä.
Kyllä ne neljä kuukautta aika raskaita ainakin henkisesti oli.
Tiedän että aina ollaan hyvin kiitollisia jos omaiset kävisivät sairaaloissa (laitoksissa) auttelemassa läheistään. Ei kukaan varmaan katso kummissaan saati närkästy. Onhan sanomattakin selvää että nykyään vähäisen henkilökunnan aikana on omaiset todella tarpeen ja tervetulleita. Ja onhan se vähiten mitä läheiselleen voi tehdä, Kiitos kaikille omaisille jotka jaksatte käydä auttelemassa tai vain vierailulla.
, jos vielä nykypäivänä suhtaudutaan ennekkoluuloisesti "väärää" sukupuolta olevaan omaishoitajaan, aivan uskomatonta..
Kuinka se henkilökunnan närä näkyi niissä kohtaamistilanteissa, vähättelivätkö he teitä vai mitä se oli?
Vaikka ,kyllä joutuisi monenlaisten kysymysten ääreen.
eikä vähiten oma jaksaminen
Riippuu tietenkin millaista sairautta mahdollinen siippa sairastaisi...siis siinä mielessä, että mikä olisi tarkoituksenmukaisin hoitomuoto ja paikka.
Sitovaa ja raskasta useimiten kuitenkin
ja nämä yhteiskunnan tarjoamat( todelliset) vaihtoehdot ovat hyvin vähäiset,
omaishoitajan näkökulmasta
miksi omaishoitajan työtä ei arvosteta enempää kuntien ja kaupunkien taholta..minusta ne käyttävät väärin sellaisen ihmisen hyväntahtoisuutta, joka ei raatsi luovuttaa omaistaan yhteiskunnan kontolle.
Olisi vähintäänkin kohtuullista järjestää kuntien/kaupunkien taholta tarvittavia tilapäishoitajia ja kotiin; nykyinen omaishoitajan saama tuki tuntuu pilkanteolta, kun ottaa huomioon mitä hoidettavan omaisen laitospaikka maksaisi yhteiskunnalle.
sanoa, olemme puhuneet näistä jos ja jos sattuisi tilanne, että toinen meistä joutuisi tilanteeseen joko koti- tai laitoshoitoon.
Olemme sopineet, että ei pakkoa omaishoitoon. Kyllä toinen voi elää omaa elämäänsä eikä saa olla hoidettavan taakkana, jos näin käy.
Tuo maksettu tuki tuntuu kyllä pieneltä verrattuna miten paljon rahaa on ollut antaa
kaikenmaailman muuhun hössötykseen.
Jos siinä
(=huom! tää on mun jossittelu) ajatellaan, että kumminkin kotona tai lähistöllä on joku aina astumassa tuuraamaan. Näin säästyy laitospaikka jollekin jolla ei ketään hoitajaa olisi muutenkaan jne. Ja näitä vapaaehtoisvoimiahan kysellään jatkuvasti, siis ilmasia piikoja.
Ja ehkä siinä estetään joku tienaaminen, ettei niitä nyt ihan hirveesti niitä omaishoidettavia tulisi, mikä on ihan absurdi ajatus, mutta voi olla jotain politiikkaa. Tiedä sitä sitten.
Silloin kuin läheiseni hoidon tarve lisääntyi, tarjottiin laitospaikkaa. Ihmettelin itsekin suuresti sitä, sillä tiedän miten kalliiksi se kunnalle tulee. Kukaan ei puhunut kotihoidon puolesta ja sen tukemisesta. Se on todellakin naurettavan pieni osa siitä, ehkä yksi laitospaikka kuukaudessa korvautuisi kuukauden tuella.
niin muu ei auta kun ruveta. niin pitkäsk aikaa kun suinkin jaksaa.