Hääkampaus lyhyiin hiuksiin

Millaisia kokemuksia on lyhyiin hiuksiin tehtävistä hää"kampauksista" ?? Hiukset ovat päältä noin 7cm ja sivuilta sitten ihan melko lyhyet.. Eli normaali lyhyt tukka..
Kampaajan kanssa oli puhetta, että jollekin oli laitettu jotain kalloja (kukka-Kalla) hiuksiin jotenkin pannaksi, mutta ajatus ei omaan korvaan ainakaan ilman näkemistä kolahda.
Mie en jaksa kasvattaa.... :,(
814889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itselläni oli lyhyt tukka kun menin naimisiin. Kampaaja sai aikaiseksi siihen jopa kiharaa (oli suora) ja teki sellaisen pohjan hiuslakan ja pinnien avulla, että hunnun sai kiinnitettyä tukkaani. Valitettavasti en saa valokuvaa tänne, sillä niitä ei ole digimuodossa. Eli lyhyt tukkani pöyhittiin kauniin kuohkeaksi ja takaraivolle kiinnitettiin huntu (hunnussa oli kampa).

Voihan muitakin kukkia tai silkkikukkia käyttää kuin kalloja. Jomman kumman korvan päällä on aika kiva, riippuen jakauksesta. Jos ei pituus sivulla riitä kiinnitykseen, niin sitten ei...

Jos on aikaa kasvattaa, niin se voisi kaikeasta huolimatta kannattaa.. Edes vähän lisää pituutta antaa kampaajalle paljon pelivaraa.

Äänestä

puolentoista sentin siili, jonka se oli kemoterapian jälkeen saanut kasvatettua. Siitä tuli kampaajalla todella kaunis kun siihen laitettiin todella kauniit värit ja sitten sellainen kukkaköynnös, joka oli morsiushuntu-nimisestä kukasta palmikoitu. Kampaaja laittoi sen pään yli oikealta ohimolta vasemman korvan taakse. Oli kuin morsiamen hiuksista olisi kasvanut kukkia.

Äänestä

Mulla taas on pitkä hippi tukka enkä jaksa laitattaa sitä häihini kummoisesti ^^' Leikkautan vain huonot latvat pois ja sidon sinisen rusetin hiuksiin siten että sivuhiukset vedätään sillä taakse ettei ole edessä. Etu hiukseni nostan manga tyyppisesti sivuille(nekin suht pitkät).

Laita ihmeessä hiuksesi silleen kun sinusta tuntuu hyvältä! Olen ohminennen lukenut jostain "sanonnan": "Morsian on kaunis silloin kun hänestä tuntuu siltä"

Pilkettä silmäkulmaan ja laitata tukkasi miten tahdot ^^ Älä alistu kampaajan ideoille, etenkään jos niitä vierastat.

Äänestä

tiara. Minulla on myös lyhyet hiukset, poikatukaksi voisi jo sanoa. Pitkät kun saavat kasvoni näyttämään entistä kapoisimmilta. Lyhyt malli istuu paremmin.

Olenkin ajatellut, että joskus tulevaisuudessa hääpäivänäni käytän jotain kaunista tiaraa.

Äänestä
  • Niin, mullakin todellakin on POIKATUKKA. Tai jotakin sinne päin. Tukkaa on noin 4cm PARHAIMMILLAAN. Sivut luonnollisesti todella lyhyet, ja niskatukkaakaan ei enää oo (kasarivillitys meni jo!!).

    Jotain kiharaa mä olen itse ajatellut. Voihan sinne sitten laittaa kaikenlaista koristusta. kampaajilla varmaan ideoita.

    Lyhyt tukka on enemmän MUA, enkä sen yhden päivän takia todella (vaikka elämäni tärkein päivä onkin) halua ruveta kasvattamaan. Kiitos kaikille :)

    Äänestä

  • Lyhyistä hiuksista muutama rivi lopussa, eikä yhtään kuvaa malliksi. Huono linkki, eikä mitään uutta :(
    Pyh.

    Itse ajattelin tiaraa. En varmaan mene edes kampaajalle, koska saan itse laitettua varmasti ihan kauniin tukan. Pari viikkoa ennen kun käy leikkaamassa ja värjäämässä (musta pohja, shokkipunaiset raidat). Samalla mallilla, kuin nyt on, eli ei muutoksia ennen häitä.

    Äänestä

Moi. HIUKSET FÖÖNATAAN MALLIIN TAIKKA JOPA RULLILLA POHJAKAMPAUS...SITTEN SIIHEN OMMELLAAN JOTAKIN TEEMAAN KUULUVAA PIENTÄ KUKKASTA>HARSOKUKKA TMS. SIRO PIENI KUKKA....JA HYVÄÄ ON JÄLKIM OLLUT JA MOLRSIAN TYYTYVÄINEN.t IRE/ WWW.PARTURIKAMPAAMOIRE.FI TURKU NUMMENMÄKI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vpa,s kirjoitti:

Millaisia kokemuksia on lyhyiin hiuksiin tehtävistä hää"kampauksista" ?? Hiukset ovat päältä noin 7cm ja sivuilta sitten ihan melko lyhyet.. Eli normaali lyhyt tukka..
Kampaajan kanssa oli puhetta, että jollekin oli laitettu jotain kalloja (kukka-Kalla) hiuksiin jotenkin pannaksi, mutta ajatus ei omaan korvaan ainakaan ilman näkemistä kolahda.
Mie en jaksa kasvattaa.... :,(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu