Olen neuvoton. Esikoisemme oli reilu 2v pikkuveikan syntyessä. Pottailu oli sujunut jo useamman kk, siis tyttö täysin päiväkuiva.Tutti oli yökäytössä. Veikan syntymän aikaan alkoi kastella uudelleen. Neuvolassa selitettiin taantumista ja neuvottiin vaipotuksen ja muun vauva kohtelun auttavan ja tytön pian "normalisoituvan".
No, siitä on nyt 10kk kun veli tupsahti tupaan, eikä normalisoitumista ole tapahtunut ja tyttö on kolme! Olen koettanut vetää pottaharkat uudelleen mutta tyttö kieltäytyy täysin. Nyt siis meillä on kaksi tuttisuu, vaippapöksy "vauvaa". Siis mitä teen, viisaita neuvoja vastaanotetaan.
Odotanko vain pikkuveljen opetteluikää ja vierotan sitten vasta molemmat. Ihan hävettää kun noin iso tyttö kulkee vaipoissa. Ikävä kyllä tyttöä itseään ei näytä häiritsevän tuon taivaallista ihmisten katseet. Onko kenelläkään samankaltaisia kokemuksia, neuvoja? Potuttaa tuo neuvolan kanta. Näin jälkiviisaana ei olisi pitänyt sallia tätä vauvailua alkuunsakaan. Mutta uskoin niiden tietävän. Itselläni kun ei silloin ollut kokemusta. Nyt on, ja arvatkaapa toimisinko toisin??

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jälkiviisaus on se paras viisaus... Itse en olisi alkanut vauvana paapomaan! Kyllä se isompikin varmasti aikanaan oppii taas "normaaliksi". Muistathan aintaa hänelle tarpeeksi kahden keskeistä aikaa? Ja tehkää kaikkea sellaista (jos vain aikaa riittää) mitä vauvan kanssa ei voi tehdä. Ehkä hän todellakin huomaa olevansa jo isompi.
Meillä isommilla on ikäeroa 1v 1kk. Neuvolantäti sanoi silloin kun aloin toista odottamaan, että rankkaa tulee olemaan, mutta taatusti helpompaa kuin jos isompi ehtii täyttää jo 2. Silloin kuulema iskee helpommin mustasukkaisuus ym, myös taantuminen. Enpä tiedä yksilöitähän jokainen on...
Voisit jo ihan hyvin välillä nostaa pienemmänkin potalle, osaahan hän jo istua. Voisi innostaa isompaakin kokeilemaan. Hanki melemmille oma potta, tai isommalle se rengas päntön päälle.
Voimia sinulle arkeen. Älä välitä ulkopoulisten kommeiteista (iso vaippapöksy ym), sano vain että tuskin se enää koulussa vaippoja tai tuttia käyttää.
Se on tavallaan lapsen reaktio "varmistaa" että äiti ja isä on myöskin hänen. Ja, että saa varmasti huomiota samalla tavalla, kuin perheen varsinainen vauva.