asuntogallup

Erään keskustelun jälkimainingeissa haluaisin hiukan avartaa käsitystäni uusliittojen asuntosuhteista ja -kiemuroista. Miten on teidän liitossanne asuminen järjestetty; muuttiko mies naisen asuntoon, muuttiko nainen miehen asuntoon vai hankitteko yhdessä aivan uuden asunnon? Entä onko liittoja, joissa kumpikin asuu omassa asunnossaan? Mikä mielestänne on yleisin järjestely ja miksi?
6862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asuin toisessa kaupungissa kuin uusi mieheni, joten aivan aluksi punkkailin kuukauden päivät tyttäreni kanssa hänen pikkuruisessa yksiössään, kunnes löysimme yhteisen sopivan kokoisen asunnon.

Mikäli olisimme asuneet samassa kaupungissa, olisi todennäköisesti hän muuttanut luokseni ainakin aluksi, sillä asuntoni oli tilavampi.

Äänestä
  • Vuokrasimme yhteisen omakotitalon,tässä asutaan nyt neljättä vuotta ja piakkoin olisi tarkoitus ostaa oma talo.

    Äänestä

Minä muutin samaan kaupunkiin miehen kanssa ja aluksi hankin oman vuokra-asunnon. Asustimme sitten vuoronperään molempien asunnoissa, riippuen siitä missä päin kaupunkia halusimme milloinkin olla.

Vuosi sitten ostimme yhteisen asunnon.

Äänestä

minun talossani, jonka lunastin erossa exmieheltäni.
Tai miten sen nyt ottaa, onko talo minun vai pankin...

Äänestä
  • omistamassani omakotitalossa. ja tämäkin aiheuttaa ongelmia, koska miehen on vaikea kestää ylipäätään taloudellisesti toimeentulevaa naista:)

    Äänestä

ensimmäiset kolme vuotta omissa omistusasunnoissamme eri kaupungeissa (kuitenkin suht lähekkäin) ja nyt muutama vuosi yhdessä ostetussa omakotitalossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sara kirjoitti:

Erään keskustelun jälkimainingeissa haluaisin hiukan avartaa käsitystäni uusliittojen asuntosuhteista ja -kiemuroista. Miten on teidän liitossanne asuminen järjestetty; muuttiko mies naisen asuntoon, muuttiko nainen miehen asuntoon vai hankitteko yhdessä aivan uuden asunnon? Entä onko liittoja, joissa kumpikin asuu omassa asunnossaan? Mikä mielestänne on yleisin järjestely ja miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu