Matkaterveisiä

Olin viikonvaihteessa pitkästä aikaa risteilyllä.
Kyllä oli ihana katsella Turun ja Tukholman väliin mahtuvia saaristomaisemia: tyyni meren pinta, sininen pilvetön taivas, auringon lämpö ja raikas merituuli. Tuli sellainen mielen lepo - miten kaunis onkaan maailma. Turun saaristossa yhdessä poukamassa uiskenteli joutsenpariskunta. Vaikuttivat rakastuneilta. Ystävättäreni sanoi, että joutsenet ovat yksiavioisia läpi elämänsä. Jos toinen kuolee, toinen elää loppuelämänsä yksin, eikä enää uudelleen pariudu. Kaunista, mutta mielestäni surullista. Mietityttää. Kanadanhanhi-pariskunta kuherteli muutaman metrin päässä joutsenista samassa poukamassa. Niistä ei ystävättäreni osannut kertoa muuta kuin, että ovat sopeutuneet ja määrällisesti lisääntyneet. Mikähän joutsenissa kiehtoo? Kauneus, uskollisuus, hohtavan puhdas valkoisuus, romantiikka ehkä.

Matka jatkuu, mieli virkistyy: saaristomaisemat kun eivät ole jokapäiväistä nähtävää kaupungissa asuvalle. Ajatukset siirtyvät Elämän matkaan. Matkantekoahan se on tämä elämäkin. Tarkoitettu tutustumiseksi Omaan Minään, tuohon ainutkertaiseen pieneen ihmiseen osana suurta maailmankaikkeutta. Tutustumiseksi Toiseen Ihmiseen. Löytämään ystävä, matkakumppani, että matkanteko olisi helpompaa. Niin, ja tietysti tärkeimpänä kaikista -tavoittamaan yhteys Elämän antajaan, Luojaan. Näin yksinkertaistahan elämä onkin. Taitaa mahtua kolmeen sanaan tuo Elämän Tarkoitus: MINÄ, SINÄ, HÄN...
"Mä näitä nähden aattelen .... Niin moni pilvi kultainen ..."
Taisivat mennä taas fundeeraukseksi matkaterveiseni. Terveisiä nyt kumminkin Sinulle tässä vilkuttelen. Olisi mukava kuulla matkaterveisiä muiltakin! Matkailuhan avartaa, eikö? (*:*)
5345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun viikonloppu kului nopeasti hyvien ystävien seurassa lomamökillä. Saunoen ja uiden, keskustellen ja kävellen luonnossa. Ihana kuutamo perjantai- ja lauantai-iltoina.
Kun itselläni ei ole mökkiä maalla niin nämä ystävien luona vierailut ovat juhlaretkiä: tutustumista uudessa maisemassa ja leppoisaa keskustelua ilman kiireen tuntua.
Pidän myös maailmanmatkailusta (kuinkas muuten), hyvä nähdä erilaisuutta ja uusia oloja, kuitenkin jälkeen sen voi vain todeta, että borta bra men hemma best (tulikohan se oikeinkirjoitus kohdalleen).

Äänestä
  • Sen totean aina matkalta kotiin palatessa. Ikääntyessä on tullut aina vaan rakkaammaksi. Nukkuminen matkalla tahtoo olla vähän sitä sun tätä. Sellaista koiran unta.

    Äänestä

Kuuleppas Sinä Frederiikka: oli melkoisen ajattelematonta lähteä risteilylle ilmoittamatta siitä minulle!
Minä, todellinen risteilykonkari, olisin ollut avuksi ja hyödyksi.
Samalla olisit antanut minulle ladymaisen tilaisuuden osoittaa herramiestaitonikin

Äänestä
  • harmillista kerrassaan. Ja minulla kun oli vielä niin fiini tanssikretonkikin matkassa. Herrasmiehenä olen toki Sinua aina pitänyt. Risteilysankaruutesi - ähh, nyt tuli painovirhe - konkaruutesi piti kirjoittamani, onkin minulle uutta. Kyllä olisin herrasmiehen vahvoja käsiä tarvinnutkin kotimatkalla varsinkin. Oli melkoisen painavat kassit... Joko saa Isoisää onnitella? Mukava, kun taas ilmestyit juttelemaan!

    Äänestä

  • Frederiikka kirjoitti:

    harmillista kerrassaan. Ja minulla kun oli vielä niin fiini tanssikretonkikin matkassa. Herrasmiehenä olen toki Sinua aina pitänyt. Risteilysankaruutesi - ähh, nyt tuli painovirhe - konkaruutesi piti kirjoittamani, onkin minulle uutta. Kyllä olisin herrasmiehen vahvoja käsiä tarvinnutkin kotimatkalla varsinkin. Oli melkoisen painavat kassit... Joko saa Isoisää onnitella? Mukava, kun taas ilmestyit juttelemaan!

    ja mihinkähän olisin ilmoittaa voinutkaan? Sytytti vasta nyt. Hitaasti sittenkin. Mainostus avuliaista herrasmiesristeilijöistä on ainakin jäänyt tältä mummelilta huomaamatta. Johtuisikohan tippaleipäaivoista? Naisilla kun on kuulemani mukaan sellaiset miesten putkiaivojen sijaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Frederiikka kirjoitti:

Olin viikonvaihteessa pitkästä aikaa risteilyllä.
Kyllä oli ihana katsella Turun ja Tukholman väliin mahtuvia saaristomaisemia: tyyni meren pinta, sininen pilvetön taivas, auringon lämpö ja raikas merituuli. Tuli sellainen mielen lepo - miten kaunis onkaan maailma. Turun saaristossa yhdessä poukamassa uiskenteli joutsenpariskunta. Vaikuttivat rakastuneilta. Ystävättäreni sanoi, että joutsenet ovat yksiavioisia läpi elämänsä. Jos toinen kuolee, toinen elää loppuelämänsä yksin, eikä enää uudelleen pariudu. Kaunista, mutta mielestäni surullista. Mietityttää. Kanadanhanhi-pariskunta kuherteli muutaman metrin päässä joutsenista samassa poukamassa. Niistä ei ystävättäreni osannut kertoa muuta kuin, että ovat sopeutuneet ja määrällisesti lisääntyneet. Mikähän joutsenissa kiehtoo? Kauneus, uskollisuus, hohtavan puhdas valkoisuus, romantiikka ehkä.

Matka jatkuu, mieli virkistyy: saaristomaisemat kun eivät ole jokapäiväistä nähtävää kaupungissa asuvalle. Ajatukset siirtyvät Elämän matkaan. Matkantekoahan se on tämä elämäkin. Tarkoitettu tutustumiseksi Omaan Minään, tuohon ainutkertaiseen pieneen ihmiseen osana suurta maailmankaikkeutta. Tutustumiseksi Toiseen Ihmiseen. Löytämään ystävä, matkakumppani, että matkanteko olisi helpompaa. Niin, ja tietysti tärkeimpänä kaikista -tavoittamaan yhteys Elämän antajaan, Luojaan. Näin yksinkertaistahan elämä onkin. Taitaa mahtua kolmeen sanaan tuo Elämän Tarkoitus: MINÄ, SINÄ, HÄN...
"Mä näitä nähden aattelen .... Niin moni pilvi kultainen ..."
Taisivat mennä taas fundeeraukseksi matkaterveiseni. Terveisiä nyt kumminkin Sinulle tässä vilkuttelen. Olisi mukava kuulla matkaterveisiä muiltakin! Matkailuhan avartaa, eikö? (*:*)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu