Papa 2

Jos tulee papasta 2 mikä todennäköisyys on että se menee itsekseen takas ykköseksi? Onko ihan varmasti turvallista odottaa puolivuotta uutta koetta? Yritän ängetä aiemmin mutta sanoivat että on turhaa.
Vuosia sitten sain kondylooman joka oli sellanen näkyvä versio. Nyt lääkäri puhui tästä tuloksesta ja kondysta samassa lauseessa..voiko se siis tehdä tämän muutoksen?
Ja vielä, mitkä ennusteet on kohdunkaulansyövässä?
4958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itselläni ollut papa 2 luokkaa jo kolme vuotta. osalla voi mennä itsestään ohi, mutta osalla se jää, jonka vuoksi sitä seurataan yleensä puolivuosittain. Vain harvalla, jolle se elimistöön jää, kehittyy kohdunkaulansyöpä. Kyseisellä syöpämuodolla on yleensä erittäin hyvä ennuste, koska se kehittyy hitaasti välivaiheiden kautta, ja saadaan kiinni säännöllisillä papakokeilla. Ikäväähän se on aina mennä puolen vuoden välein papaan..miettii aina, että entä jos luokka onkin muuttunut pahempaan suuntaan. Mutta sempä vuoksi sitä onkin hyvä seurailla..saadaan ajoissa kiinni. Korostan kuitenkin, että elimistö voi poistaa viruksen myös myöhemmin, vaikka yleensä se tapahtuu parin vuoden sisään. Ja vain hyvin pieni osa muuttuu loppujen lopuksi syöväksi. Mutta sen vuoksi kaikkia seurataan, koska ei voida tietää kenelle syöpä kehittyy. Älä murehdi papatuloksestasi..rohkeasti vain puolen vuoden kuluttua uudelleen testiin. Jos jälleen papa on luokka 2, seurantaa jatketaan samaan malliin. Jos luokka on kohonnut, otetaan koepalat (jotka minullakin otettu useampaan kertaan). Ei ole mitenkään kamala kokemus..minullakin otettu vain siksi, koska luokka on ollut 2 jo niin pitkään. Mitään solumuutoksia ei ole ikinä todettu. Vain tyypillistä viruksen aiheuttamaa tulehdusmuutosta. Toivottavasti selventyi edes hieman :)

Äänestä

Moi, Minulla kehittyi 1.5 vuodessa papa1:stä papa4:een. Joten on mahdollista, että se muuttuu myös hyvin pienellä aikajänteellä. Mutta kyllä sellainen 5-6kk on ihan turvallista odottaa sinun tapauksessa. Eri asia on, jos se olisi nyt ollut esim. papa3.

Äänestä

Täällä yksi papa 2 tuloksen saanut. Minulle ei edes ilmoitettu asiasta mitään vaan tuo selvisi 3kk kokeen ottamisen jälkeen.. Mitä tuo luokka käytännössä tarkoittaa? Joku tulehdus/virus? Kondyloomaa mitä ilmeisimmin minulla ei ole. Olisivat ne kai kertoneet.. Sen ymmärrän, että jotain solumuutoksia ja kontrollissa käytävä maaliskuun lopulla. Voiko olla jotain vakavaa?

Äänestä

Kiitos kun vastasitte. Jotenkin en voi olla ajattelematta että siellä se syöpä nyt muhii (niin, olen kyllä myös hieman sairauspelkoinen..)
Ja tuntuu pitkältä odottaa mitä seuraava papa sitten näyttääkään..ehkä se johtuu siitä vanhasta kondysta, en tiedä?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:(. kirjoitti:

Jos tulee papasta 2 mikä todennäköisyys on että se menee itsekseen takas ykköseksi? Onko ihan varmasti turvallista odottaa puolivuotta uutta koetta? Yritän ängetä aiemmin mutta sanoivat että on turhaa.
Vuosia sitten sain kondylooman joka oli sellanen näkyvä versio. Nyt lääkäri puhui tästä tuloksesta ja kondysta samassa lauseessa..voiko se siis tehdä tämän muutoksen?
Ja vielä, mitkä ennusteet on kohdunkaulansyövässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu